Itsensä telomisen jalo taito

[Bast]

Tapahtui armeija-aikana Turussa Heikkilän kasarmilla alkuvuonna -82.

Oli iltapäivä keskiviikkona. Olimme tulleet patterille ajoissa ja odottelimme ruokailuun menoa. Iltaloma häämötti ja kävin pesuhuoneessa pesemässä hiukseni. Pyyhe kaulalla steppailin kohti tupaa ja oviaukosta näin kuinka ison tupamme muut gonat istuivat kaikki jakkaroilla petiensä päädyissä siten, että keskilattia oli kuin sirkuksen maneesi jota katsojat ympäröivät.

Jostain syystä sain päähäni ottaa oikein vauhtia ja esittää lennokkaan sisääntulon sirkustyyliin ja ponnahtaa keskilattialle kuin tirehtöörin sisäänkuuluttama trapetsitaiteilija.

Noh, juoksin kohti oviaukkoa, hypähdin ilmaan ja - rojahdin samantien äimistelevien tupakaverien jalkoihin pää verisenä. Pitkänä kaverina olin lyönyt pääni metalliseen oviaukon yläreunaan, joka kuori päänahkaani rullalle noi tikkuaskin verran.

Samaan aikaan - tottakai - kailotettiin käytävältä, että patteri valmistautuu ruokailuun lähtöön, aikaa yksi minuutti.

Siinä sitten marssittiin ruokailemaan päänahka mutkalla ja verinorot poskia pitkin valuen. Miehen lailla söin pöperöt ja kun pääsin takaisin tuvalle, juoksin varuskuntasairaalaan, jossa lääkintämies löi haavan päälle jonkun tamponin. Sitten ei muuta kuin karvahattu päähän ja iltalomille.

Ihmeellistä kyllä, lerpattanut päänahan kappale kasvoi takaisin päähän eikä hiustenkasvussakaan ole ollut sillä kohtaa ongelmia.

 

[Anton]

Oli kello iltapäivä ja lähdin opiskelupaikaltani. Koska asuin melko lähellä, kuljin polkupyörällä. Opiskelijakaverit olivat päättäneet tehdä yhden niistä yleisimmistä piloista, jonka pyörälle voi tehdä, enkä tarkoita nyt tangon kannattimen löysäämistä. Koska silloisen retkipyöräni eturengas oli kiinnitetty siipimuttereilla, oli se helppo löysätä melkein kokonaan. Rengas pysyi somasti paikallaan, enkä huomannut mitään outoa.

Olin päässyt kaupunkiin saakka ja päätin ajaa Kauppakadun yli pankkiautomaatille. Pari nopeaa polkaisua kadun yli ja vetäisen keuloja, jotta pääsen korotetulle jalkakäytävälle. Osaan kuvitella oman tyrmistyneen ilmeeni, kun huomaan eturenkaan irtoavan ja jatkavan menoaan kohti pankin sisäänkäyntiä. Seuraavalla sekunnilla etuhaarukka jysähtää asvalttiin ja minä muutuin kappaleeksi, joka pyrki säilyttämään sille ominaisen liiketilan – vauhdilla eteenpäin. Muutaman metrin ilmalennon aikana ehtii muuten ajatella yllättävän paljon ”kristallin kirkkaita” ajatuksia.
Keno oli yhtä uljas kuin Janne Ahosella ja se säilyi sementtiin asti. Suoritin siis lähes virheettömän mahalaskun; keuhkot tyhjiksi, nahat pois kämmenistä ja leuankärjestä. Kipu leuassa tai astmaattisen hylkeen kaltainen epätoivoinen vinkuminen ei ollut mitään sen nolostumisen rinnalla, kun kymmenet ihmiset pysähtyvät tuijottamaan manööveriäni.

 

[Bast]

No tuosta Antonin jutusta muistuikin mieleeni oma polkypyörällä suoritettu akrobatiaesitykseni.

Ajoin hulppeaa vauhtia pyörätiellä ja tulin risteykseen, jonka vastakkaisella puolella pyörätie taas jatkuisi. Liikennevaloissa oli paljon jalankulkijoita ja jouduin väistämään niitä niin paljon, että ajauduin syrjään siitä katukivetykseen tehdystä loivennuksesta, josta pyörätielle on tarkoitus nousta.

Pyörän etureuna töksähti katukivetyksen reunaan ja muutti renkaan kehdeksikoksi. Kuljettaja jatkoi kuitenkin matkaa samalla vauhdilla yli tangon. Tein jollain käsittämättömällä ilveellä ilmeisesti ilmassa kiepin, koskapa putosin jalkakäytävälle perseelleni.

Siinä hämmästelin maailmaa ruohonjuuritasolta hetken aikaa kunnes tolkku alkoi hiljalleen palailla ja matka jatkui solmussa olevaa fillaria talutellen.

 

[Anton]

Joku taisi mainita jotain vesihiihdosta.
Miellyttäviä ja vähemmän miellyttäviä kokemuksia löytyy sieltäkin. Kaverin kesämökillä päätettiin porukalla kokeilla ja mukana oli jopa muutama lajia aikaisemminkin kokeillutta hemmoa!

Jossain vaiheessa on minun vuoroni ja eiku laiturin päähän istumaan. Suoritin aluksi asiaankuuluvat pari flegmaattista ”puolikiloa tikkuja perseeseen ja heti rähmälleen” –starttia, mutta sitten lähtö onnistui. Nopeasti, ylivertaisena atleettina ja äärimmäisenä tasapainoihmeenä, pystyin jopa hyppimään parin laineen yli!

Pian reidet väsyivät ja piti palata laituriin päin. Löysäsin kapulan ja ajattelin pysähtyä aivan laiturin viereen, mutta väsyneet jalat ja vähäinen kokemus (Lue: paniikki ja jähmettyminen) palauttivat minut aivan samaan paikkaan mistä lähdinkin eli laiturin päähän. Luut säilyivät ehjinä, mutta muita pienempiä ruhjeita tulikin sitten enemmän. Muun muassa kovat tällit molempiin reisiin antoivat palkinnoksi parin viikon puujalat.
Kesän muut kokemukset lajista olivat todella hyviä, eikä mitään vesisuksikammoa onneksi tullut.

 

[tiipii]

vesihiihdosta...

Tuli tuosta vesihiihdosta mieleen pieni itsensä telominen.
Lähinnä kosmeettista haittaa ainakin kesällä ja kipeät jalat.
Vene jolla suksia vedettiin ei kovin tehokas ollut joten vaati hieman voimia nousta sieltä vedestä niiden suksien päälle. Valmiusasennossa ollessani ajattelin että tästä kyllä varmana noustaan pintaan eika kaaduta rähmälleen. Tiukka ote kapulasta ja suksen kärjet pintaan. Millään ei meinannut nousta ylös, sitten juuri kun olin pääsemässä pystyyn niin toinen suksi haukkasi vettä ja tipahdin alas. tässä vaiheessa vielä oli hampaa irvessä että jatketaan vielä yritystä samlla vedolla sitten painoni hidasti kulkua ja tämä omatekoinen kapula, puinen sellainen, tuosta haarojen välistä läpi. Reidet mustana ja verinaarmuilla, kävely kuin aku ankalla muutaman viikon. Oli kivaa pitää sortseja jalassa.
Toinen oli myös vesihiihtoon liityvä juttu vauhdilla rantaan ja suksista evät poikki ja rantasoralle istualleen.

 

[Fallossymboli]

Kaksi tositarinaa:

Nuorempana kollina polkupyörässäni oli eturenkaan keskiössä sellainen mekaaninen matkamittari, jota pinnaan ruuvattu tappi kilkuttelee eteenpäin.
Eräänä päivänä ajellessani huomasin että mittari oli hieman vinossa eikä tappi enää ylettynyt nakuttamaan kilometrejä. Näpsäkkänä poikana ajattelin että eihän tuon takia tarvitse pysähtyä vaan vauhdista kurotin ja koitin kengänkärjellä potkaista mittaria oikeaan asentoon. Hutipotkuhan siitä tuli ja kengänkärki etupinnojen väliin. Onneksi ei ollut niin paljon vauhtia että jalkaterän luita olisi murtunut mutta tietäähän sen mitä tapahtuu kun kapulaa lyö vauhdissa pinnojen väliin. Komea ilmalento yli sarvien.
Mahtoi olla tyylikkään näköinen tempaus ulkopuolisesta näkökulmasta.

Lukioaikana pääsimme liikuntatunnilla pariin otteeseen Hervannan jäähalliin höntsyilemään. Kaverin kanssa olimme paikalla hyvissä ajoin ja olimmekin ensimmäisten joukossa jäällä. Ei muuta kun kiekko taskusta ja hirmulämyjä tyhjään maaliin. Vedettiin sitten semmoisia kaksi nollaa vastaan hyökkäyksiä, poikittaisyötöstä suoraa lämäriä.
Meidän taidoilla tahtoi syötöt vaan mennä pahasti eteen tai jäädä taakse. Tarpeeksi kauan kun yrittää niin sokeakin kana lopulta löytää jyvän. Painelin kovaa vauhtia maalia kohti pitkin vasenta laitaa. Kaveri panttasi syöttöään viime tinkaan mutta lähetti sitten sellaisen Raip... ...Janneojasmaisen lätyn juuri sopivasti ajoitettuna että pääsin rightin miehenä tinttaamaan kolmesta metristä niin kovaa kuin ikinä lähtee.
Vetokin onnistui paremmin kuin koskaan ja kiekko lähti kuin tykin suusta. Huono onni astui kuvaan siinä että minulla oli edelleen kova vauhti maalia kohti ja kiekolla oli myös edelleen kova vauhti kun se keskeltä tolppaa kimmottuaan mäjähti suoraan poskeeni, niinsanotusti vastapalloon.
Siinä sitten yritin verta syljeskellen hymyillä kun kaveri tuli kehumaan että oli muuten sairaan kova kuti, tolppa soi vieläkin...

 

[Iker]

Yläasteella tuli niitettyä kyseenalaista mainetta pyörän selässä.

Oli talvi, ja ajoin kouluun maastopyörälläni. Aloin lähestyä koulun pihan vieressä olevaa pyörätelinettä, joka oli sellainen vähän vajaa polvenkorkuinen pitkä tanko, jossa on sitten ne haarukat mihin eturengas lykätään. Jonkin verran siinä oli porukkaa aamulla odottelemassa koulun alkua, vetämässä aamusavukkeitansa.

Tapanani oli, ja on muuten edelleen, ajaa niihin telineisiin vähän kuin formuloissa tullaan varikolle. Eli mahdollisimman kovaa viimeiseen asti, ja viime tingassa tiukka jarrutus (etupyörällä n. 70%, takarenkaalla 30% jarrutustehosta =D) niin, että eturengas menee suoraan siihen telineeseen.

No, aamutuimaan en pystynytkään käsittelemään lumen aiheuttamia oikkuja tien pinnassa, ja tulin telineeseen pahasti ylinopeutta. Rengas ei ensinnäkään osunut siihen haarukkaan, vaan sen reunaan niin, että rengas kääntyi äkkiä täysin sivulle. Siinä vaiheessa irtosi tietty kädet tangosta, ja koska vauhtia oli riittävän paljon, lensin komeasti ohjaustangon ylitse sen pyörätelineen toiselle puolelle, suoraan naamalleni/mahalleni. Kokemus oli sinänsä ok, koska lumi pehmensi alastuloa, mutta päähän se koski silti niin perkeleesti. Lisäksi käsien ollessa irti tangosta olin mukavasti siinä ylitselentovaiheessa ensin matkalla kopsauttanut sukukalleuteni ohjaustankoon.

Siitä keräilin itseni lumesta ylös, kaikkien tuijottaessa ja nauraessa vauhdikkaalle "sisääntuloleni". Totta kai piti itsekin nauraa, ja olla niin kuin ei sattuisi mihinkään, vaikka oikeasti leukaan sattui oikein tosissaan, ja selkäkin tuntui kuin olisi vähintään venähtänyt. Veitikkakin oli suht´ kipeä, joten hieman vaivaalloinen kävelytyylini saattoi paljastaa, että kyllä se tälli sittenkin hieman oli tehnyt kipeää. Mutta mitään en myönnä.

Nimim. Nastarenkaat polkupyörässä on pelleilyä.

 

[Fiesto]

Meikäläisellä on varmaankin jonkinlainen ainasattuu-syndrooma. Olen harrastanut koripalloa jo piiiitkään, enkä ole oikein koskaan kärsinyt mitään pahoja haavereita.

Mutta nyt reilu puolitoista vuotta sitten onnistuin muljauttamaan nilkkani ottelussa sen verran pahasti, että nilkassani ollut ylimääräinen luunpala repesi irti ja alkoi hankaamaan ikävästi jalkaa. Siinä sitten kierrettiin lääkäriltä toiselle. Ensimmäinen lääkäri lähetti ortopedille, joka ei löytänyt mitään vammaa, vaan antoi rapiat 5 viikkoa pakkolomaa treeneistä. Siinä sitten lomailin, mutta jalka ei muuttunut miksikään...
Menin sitten taas uudelle lääkärille, mutta mitään ei löytynyt.

Sitten eräs tuttuni kertoi aivan lähettyvillä olevasta loistavasta fysioterapeutista (olikohan oikea sana?). Menin sitten hänen luokseen ja kundi löysi jalastani parikin vammaa. Lähetti minut sitten Helsinkiin Orto-lääkäriasemalle(erikoistunut urheiluvammoihin). No minähän menin heti seuraavana viikkona ja lääkäri löysi heti jalastani tämän luunpalan (ilman röntgeniä!) ja varmisti asian röntgenkuvilla. Siinä sitten sovittiin leikkaus seuraavaksi viikoksi.

No jalka leikattiin ja luunpala poistettiin nilkasta, oli kuulemma isoa kokoa, ja sain 3 kuukauden pakkoloman. Tällöin olin ollut treeneissä poissa jo reilut 2 kuukautta!

Siinä vierehti siis melkein puoli vuotta. No lopulta "hieman" sairastettuani pääsin taas harjoittelemaan. Ehdin olla porukan mukana reilut 2 viikkoa, kun pamahti seuraavan kerran.
Oli erään koulun salissa treenit ja kaikki kundit painelivat minkä jaloistaan pääsivät toiseen päähän kenttää ja takaisin. Meikäläisellä oli sitten ilmeisesti liian kova vauhti, enkä saanut jalkoja sitten millään pysähtymään. Kaiken lisäksi seinä läheni uhkaavasti. Otin seinän vastaan molemmilla käsillä ja samalla pamahti. Molempiin käsiin tuli hiusmurtumat täsmälleen samoihin kohtiin ja olin taas poissa pelistä pari-kolme viikkoa.
Tämä tapahtui reilu vuosi sitten.

Matkalla tähän päivään on mahtunut ties mitä pientä murhetta nilkasta käsiin saakka.
No tällä viikolla naksahti oikea käsi tohjoksi, ylätys, yllätys, taas harjoituksissa. Eipä tullut sentään murtumaa, mutta käsi on helvetin kipeä ja taas on pakkolomaa pari viikkoa.

Pidän itseäni kuitenkin erittäin hyväkuntoisena, eikä ennen tätä ole ollut mitään ongelmia loukkaantumisten kanssa, mistä kiikastaa?

 

[Osmo Rapeli]

Kaksi vuotta sitten täällä Horsensissa lähti mulla leuat paikoiltaan - nukkuessa!!! Mitä lie uneksin, taisin haukata liian ison palan tai jotain.

Menin herättään suu auki solukämppistäni Heiniä. Kello oli jotain 5 mutta tyttö luuli että pilailin! "Älä AWe keskellä yötä"
yritin vaan mongertaa suu ammollaan "OISHHO SHÄRHYLÄÄÄHETTÄ ANHAA"...ei meinannut uskoa mutta tuli sitten kuiteskin. Heinillä ei ollu särkylääkettä ni menimme kysymää Karkolta...sama homma, ei meinannut uskoa todeksi...avasi kuitenkin ja unisena, silmät ummessa hamsterilta näyttäen tuli keittiöön.
Karkko päätti että pitää lähetä lääkärille, tai ainakin kysyä neuvoa millä leuat saisi paikalleen. Karkko soittaa: "My friend's jaw is...mikä se sana on?" Minä: "DISHHLOHATED" K: "Mikä?" Minä: "DISHHHLOKHHATED!!!" K: "Yes, my friends jaw is dislocated!"

Taksilla siitä sitten hospitaalille. Tytöt selitti kuskille mistä on kyse ja koitin matkallakin heittää jotain vitsintynkää vaikka olin itse leukoineni yksi iso joke siinä. Sairaalassa sitten kohta ensimmäinen lääkäri, päivystävä, yritti korjata leukoja paikalleen napsauttamalla ja vääntämällä. Ei onnistunut. Jouduin odottamaan toista lääkäriä. Meni pari tuntia venaillessa ja välillä lensi laattakin kun sattui aika helvetisti. Lopulta toinen lääkäri tuli, ja yksinkertaisella liikkeellä sormillaan napsautti leuat paikalleen...hän osasi. Oli aika helpottunut olo.

 

[Wolves]

Viestin lähetti Fiesto
Meikäläisellä on varmaankin jonkinlainen ainasattuu-syndrooma.

Missäs koris-seurassa tälläisiä harjoitusmetodeja on :D

 

[Fiesto]

Viestin lähetti SaiPa2000
Missäs koris-seurassa tälläisiä harjoitusmetodeja on :D

Järvenpäässähän sitä sattuu ja tapahtuu, tiedä sitten onko ihan valmentajan metodeja, vai omaa hölmöyttä. Ehkäpä sitä viimestä, kun pitää aina väkisin tunkea joka paikkaan...

 

[Wilzu]

Oma tarinani oli varsin opettavainen.

Kyläporukan (kylä=Mikkelin ulommaisin kaupunginosa eteläänpäin) kesken käytiin viikonloppuisin pelaamassa salibandya. Olin pesiytynyt maalivahdin tontille ja pidin itseäni ihan hyvänä veskarina. Kerran päädyin sitten kokeilemaan, vieläkö hallitsen myös mailan käytön. Siispä kenttäpelaajaksi. Kas kummaa, ei tarvinnutkaan pitkään pelata, kun olinkin jo kaverin isän autossa matkalla terveyskeskukseen: nilkan nivelsiteet venähtivät ja edessä kuukauden kävely kepeillä.

Kyseistä episodia seurasi kummastuksen aalto, kun koulu jälleen loman jälkeen jatkui. Allekirjoittanut oli tuohon aikaan elämäntavoiltaan varsin rauhallinen, joten olikin melko outoa että uudenvuoden jälkeen ainoa keppien avulla kävellyt olin minä. Tämän tapauksen jälkeen en enää maalilta poistunut.

 

[Lone Wanderer]

Jep jep, kerrotaan täällä nyt surullinen tarina käsistäni(kenelläkään ei ole voinut käydä paskempaa tuuria);
-12-vuotiaana oikea ranteeni murtui futisharkoissa
-13-vuotiaana vasen kyynärvarteni murtui futispelissä
-13-vuotiaana oikean käteni molemmat luut menivät poikki, kun olimme kavereideni kanssa vähän "leikkimässä" (putosin aidalta oikean käteni päälle.)
-17-vuotiaana oikean käteni 3 sormiluuta menivät poikki ajettuani mopolla liikennemerkkiä päin.

Vähän on käynyt paska mäihä elämän varrella, mutta nyt vaikuttaa aika hyvältä, himoittas kyllä kiivetä tuohon vieressä olevaan puuhun.. Hmm ; )

 

[Shayne]

Luulin, että nyrkkini menee läpi dösäpysäkin seinästä. Ei mennyt, pari rystystä köyhempänä ja yhtä ortopedin leikkausta viisaampana.

Kämmeneni ruuvit ovat yhtä lukuunottamatta tulleet paistattelemaan päivää ja sen viimeisenkin tuottamat saikkurahat on ryypätty jo moneen kertaan. Oisit nyt jättänyt mullekin yhren tuapin, stanan perjantaipaavi.

 

[Cucamonga]

Olin arviolta suunnillen 12 vuotta. Sain mökillä "loistavan" idean yrittää hypätä uimapatjan yli laiturilta veteen. (uimapatja oli Pystyssä) Lähdin juoksemaan laituria pitkin, ja juuri kun piti ponnistaa liukastun. kylki osui laiturin päässä oleviin tikkaisiin. Putosin siitä laiturin laitaan ja siitä veteen. Olin TODELLA ylpeä itsestäni....

Toinen juttu sattui kaverini möpölla pienenä. Ajoimme vuorotellen talojemme edessä. En tiennyt että mopossa oli huonot jarrut. ajoin aika kovaa pienellä suoralla ja kun piti kääntyä, ajoin kurvin suoraksi. Suoraan reunakiveen ja siitä kaverin orapihlaja aidan läpi etuperinvolttilla seläälle ja mopo tuli päälle. (Tietystikkään kovalla jätkällä ei ole kypärää) Mopolle ei käynyt mitään, ja minä selvisin pelkällä säikähdyksellä.

 

[Maple Leaf]

Joskus pikkupoikana olin Nordiksella katsomassa HIFK:n matsia (ketä vastaan, sitä en muista). Olimme kavereiden kanssa ns. piippuhyllyllä eli silloisilla seisomapaikoilla, mutta koska tilaa riitti, vietimme ottelua betoniseisakkeilla istuen. HIFK:n tehdessä maalin hyppäsin riemuissani pystyyn - vain lyödäkseni pääni suoraan yhteen niistä metallivaijereista, joita on viritetty lähes katonrajaan kulkemaan hallin seinästä toiseen. Pään ja vaijerin kohtaamisen seurauksena polvet notkahtivat aika pahasti, ja ilmeisesti valahdin kovin kalpeaksi, kun lähellä istuneet vieraat aikuisetkin kävivät huolestuneina kysymässä vointiani ja mahdollista avuntarvettani.

Todellinen HIFK-fani ei opi virheistään. Tästä kolauksesta kului jokunen minuutti, HIFK teki maalin, minä pomppasin riemuissani pystyyn - vain lyödäkseni pääni suoraan yhteen niistä metallivaijereista, joita on viritetty jne. Polvet notkahtivat aika pahasti, ja illalla kotona oksetti, eli kai HIFK:n maaleista oli seurauksena pieni aivotärähdys. Onneksi tämä ilta ei aiheuttanut mitään pahempaa pysyvää vammaa. Onneksi tämä ilta ei aiheuttanut mitään pahempaa pysyvää vammaa. Onneksi tämä ilta ei aiheuttanut mitään pahempaa pysyvää vammaa. Onneksi tämä ilta ei aiheuttanut mitään pahempaa pysyvää vammaa. Onneksi tämä ilta ei aiheuttanut mitään pahempaa pysyvää vammaa.

 

[V-man]

Viestin lähetti Maple Leaf
Polvet notkahtivat aika pahasti, ja illalla kotona oksetti, eli kai HIFK:n maaleista oli seurauksena pieni aivotärähdys.

Jos olisin lääkärisi, suosittelisin että alat välittömästi kannattamaan Espoon Bluesia.

 

[Stolk-2]

Kyllä sitä tekevälle aina sattuu. Viime viikolla oli jalat kovilla.

Menin vessaan illemmalla. En tietenkään huomaa vessan maton olevan rullalla. No tietenkin kompastun mattoon. Vanhana urheilijana pistän kädet eteen, etten löisi päätäni lavuaariin. Oikea käsi tietenkin osuu latauksessa olevaan sähköhammasharjaan. Hammasharja putoaa kuin täsmäpommi varpaaseen. Laatutavaraa kun tuo harja on, niin harjan kärki viiltää luuhun asti noin parin sentin pituisen haavan. Haava vaati muutan tikin.

Seuraavana päivänä siivosin keittiötä. Se sujui hyvin. Illalla menen hakemaa lasillillsta vettä. Seuraavaksi tuntuu inhottava pisto jalkapohjassani. Vedän jalastani sellaisen haineväpurkinavaajan. Taas sitten lääkäriä kohti ja uudet tikit jalkaan.

No sitten kolmantena päivänä laitan ruokaa. Grillaan uunissa kanan koipia. Olin laittanut pellin huonosti uuniin. Vedän peltiä hieman ulos uunista, niin eikö pelti tipu pois uunista. Sain pellistä kiinni, mutta koivet jatkavat lentorataansa ja tippuvat terveelle jalalle. Onneksi ei tullut palovammoja, mutta kolme kuumaa kanankoipea jalkaterällä ei tunnu mukavalta.

Seuraavana päivänä taas onnistun telomaan jalkani. Istun sohvalla uudet sukat jaloissani, kun puhelin soi. Noustessani ylös oikea jalkani lähtee luisuun. Tottakai koko painoni on tuon jalan varassa. Luisu pysähtyy olohuoneen pöydän jalkaan. Löin isovarpaani tuskallisesti pöytään ja se turpoaa huomattavasti. Onneksi ei tullut murtumaa, mutta vieläkin se on arka.

Onneksi turmat jäivät noihin neljään. Viikon tulos vasen jalka 2 - oikea jalka 2. Siis tasarampana nyt sitten kuljetaan.

 

[Bruno]

Minä olen onneksi säästynyt pahimmilta kolhuilta.Mitä nyt tikkejä on tullut joskus ,mutta se siitä.Viimeisen vuoden aikana on vääntynyt nilkka soikeeksi 3 kertaa salibandytreeneissä parikolme viikkoa on päässyt kepittämään eteenpäin.
Lahjakkainta mitä olen itse saanut aikaan(kännissä tottakai) oli tuossa muutama kuukausi sitten kun oltiin kavereiden kanssa mun luona dokailemassa.Päätettiin sitten ruveta tekemään ruokaa.Siihen saakka kun piti ottaa pelti ulos uunista meni kaikki hyvin. 12 kaljaa ja ei #77 enää muistanutkaan ,että se pelti on H-E-L-V-E-T-I-N kuuma.
Ilman patalappua molemmilla käsillä kiinni siitä...ja sitten kolahti.225 astetta uunissa ja mulla on kädet siinä pellissä ,joka on juuri viettänyt siellä uunissa 25 minuuttia.Kyllä hiukkasen kipristeli käsissä.

 

[Osmo Rapeli]

Niin yksi masku (masokistin mäihä) mikä on sattunut on ollut se että olen saanut eräänlaisen epilepsiakohtauksen kaksi kertaa vaikka en tutkimusten mukaan sairasta epilepsiaa.
Ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten bussissa nukkuessani makasin selällään kahdella penkillä, niska vasten seinää, liu'uin siitä sitten niin pahaan asentoon että niskan verisuonet olivat painuneet tukahduksiin, ei saaneet aivot happea...olin siinä sitten puolitajuttomana alkanu tukehtuessani potkimaan naapuria...älysi heikon tilan ja heräsin nato-asennosta lattialta sitten myöhemmin.

Olisikin ollut aika saavutus tukahduttaa itsensä hengiltä...kerrostalon katolta hyppiminen ja haulikolla suuhun - ne on amatöörien touhuja.

Toissakeväänä sattui uusi, piirsin autocadillä kerrostaloa varmaan 18 tuntia putkeen ilman pitempiä taukoja...ilmeisesti ruudun värinä aiheutti jonkinlaisen epilepsiakohtauksen sitten pari tuntia sen jälkeen, mentyäni nukkumaan heräsin aamupäivällä lattialta kieli purtuna aivan tohjoksi...salaattia ja tomaattikeittoa syödessä meni seuraava viikko, mikä sinällään oli vain ja ainoastaan hyvä asia.

 

[masaman]

Mitäs mulle?

Noh, en ole kyllä yhtään varma olenko jo tänne, mutta siitä on sitten sen verran aikaa, ettei parilla viimeisellä sivulla ainakaan ollut (pyydän anteeksi laiskuuttani, jos näin hassusti olisi päässyt käymään)

Olin siinä 4v, kun Dingo oli hemmetin kova sana täällä länsirannikolla ja mistähän tämmöinen jannu löytäisi stagen missä soittaa ilmakitaraa? No tietenkin saunanlauteilta!! Kiuas ei kyllä ollut päällä, joten eikun lauteille isoveljen kanssa pomppimaan!

Siinä alkoi olla kerjäläisten valtakunta siinä mallissa, että kunnon stagedaivi puuttui... isoveli sanoi jälkeenpäin, että ei se kyllä mennyt ihan sääntöjen mukaan kun olin kuulemma astunut ns. tyhjään ja tippunut suoraan otsa edellä kiukaan terävään reunaan... Malauta sitä möykkää kun siitä heräilin pää märkänä ja mutsi ravaa edestakaisin pyyhkeitä ettimässä:)

Isäukko laittoi punasen 1200 ladan tankkiin vissiin perjantaipullon lisätykiksi, koska tuntui siltä, että menomatka Raumalle oli kovin ja nopein ikinä!

Siittä sitten EA:n puolelle ja lääkäriä/paikkaajaa paikalle ja mitäpä sanoo herr DOKTOR? Eihän tässä ole kuin avohaava... liimaa pari viivaa ja meikäläisen pää on taas kuin uusi:)

Sen jälkeen ei ollut asiaa saunan puolelle kuin lauantaisin, mikä oli tietysti sääli, koska menetimme näin isoveljeni kanssa hyvän bailupaikan, höh!

Kerran sitten taas olimme kaverin takapihalla pelaamassa futista 5 vs. 5 ja sain huippuidean! Vasemmalla laidalla kun sattui olemaan seinä ja tikapuut (sellaiset seinässä kiinni olevat) niin päätin kusettaa vastustajaa menemällä tikkaitten alitse... pallohan menikin siinä edellä oikein hienosti ja minä hiukan kyyryssä perästä... ainoa homma mikä pissasi pahasti alleen oli vauhtiarvioini. EI, en törmännyt tikkaisiin vaan vauhtini oli sen verran hidas, että kun olin nousemassa takaisin suoraksi niin olin vasta toisen varren kohdalla (sen pystyputken) ja pääkoppa kolahti keskeltä suoraan siihen putken päähän... Taas sai auto kyytiä ja liimaa peliin...

Joku kaunis päivä olimme tämän samaisen kaverin luona, jossa harjoittelimme saksipotkuja...keittiössä... ja minähän päätin kokeilla pöydän vierestä tätä jalkapallon perustaitoa... sattui vaan se pöydän jalka olemaan hieman väärässä paikkaa.... jees, kohti Raumaa jälleen:)

Päässä alkaa olla jo jonkinmoinen määrä arpia, mutta ei se menoa enää haittaa, ainoa mikä hieman harmittaa, on nilkkojen huono kunto. Oikea mennyt 8-10 kertaa kunnolla ympäri (ei vissiinkään enää ole paljoa nivelsiteistä tietoa) ja vasen vasta 4 kertaa, viimeksi tuossa kaksi ja puoli viikkoa sitten... sekin meni taistelussa paikasta auringossa...vessajonossa... asiat tärkeysjärjestykseen, piru vie!!

Ei kai tässä sen kamalampaa ole sattumassa....*koputtaa puuta*

Ai niin, nyt täytyy mennä pallottelemaan lentopalloa:)

 

[Viima]

Jätän mainitsematta ne tapahtumat mitä on liikunta tunneilla sattunut, vaan mennään suoraan puhtaisiin vahinkoihin.

Yli vuosi itten, kun olin viitosella, oltiin hyvän ystäväni kanssa lähdöstä koulusta kotiin. Ystäväni, tässä tapauksessa vaikka Tunari, käveli takanani ja se meni ja kompastui johonkin.
Minä olin avaamassa juuri ovea, mutta Tunarin kädet osuivatkin minuun ja arvatkaa keneen neään tuli hassun kiva haava?
Semmoinen sentin pituinen, nenänvarressa. Arpikin on aika selvä.
Minähän olisin voinut pyytää terkkaria laittamaan laastarin nenääni, mutta oli niin kiire, ei muuta kuin kymmenen paperia vessasta ja lumihangesta kasa lunta.
Noin kävelin sitten kotiin reilun kilsan matkan.

Ihmiset kyllä ihmettelivät, luulivat varmaan minun saaneeni kunnolla köniin.

Hiihtoloman aikaan viime vuonna, leikkasin sormeni puoliksi irti. Vasemman käden etusormi siitä päästä. Luojankiitos se ei mennyt kokonaan irti., mutta verta siitä vuosi ja paljon.
Enhän minä isää uskaltanut mennä herättämään, koska se oli väsynyt ja nukkui. Veljen luokse kuminauhan ja paperin kanssa "Voisä solmia tuon tohon?" ja veljeni taas kohteliaasti ilmoittaa "Nuija, me herättää iskä"
Siinä sitten isä puristi paperia sormeni ympärillä reilun tunnin.

Lääkäriin ei lähdetty ja kyllä se itsestään parantui. Arpi siinä vieläkin on, mutta minä tykkään arvista.

 

[DeS]

Taidan olla keskivertoa onnettomuusherkempi. No, tenavana nyt on oltu fillarin kanssa milloin missäkin pällään pystyssä ja useammasta puustakin on tullut pudottua. Vanhemmiten olen lopettanut kiipeilyn ja fillarilla ajelun, viime mainittuun vaikutti voimakkaasti tapaus kun olin tulossa baari-illan päätteeksi kotiin. Humalatila nyt oli normaali eli hitonmoisessa jurrissa, kotimatkan varrella on verkkoaita ihan pyörätien reunassa, sopiva korjausliike ja sarven pää verkkoaidan reikään, äkkipysäys, voltti ja päänuppi auki.
Tietysti sitten pakolliset mopolla ja prätkällä kaatuilut päälle, näiden vehkeiden kanssa on ollut suojelija valppaana, mitään kovin pahaa ei ole sattunut, vaikka aineksia katastrofiin on ollut.
Kännissä joskus kaverin kanssa painittiin ihan leikillään, kaatuessamme jäi jotenkin käsi alimmaiseksi ja luita poikki että riitti, yhdeksän viikkoa sairaslomaa. Olinhan mä siinä firmassa ollut jo kolme viikkoa töissä.
Taannoin tein autoremonttia ja otin etujousta pois paikaltaan, jousi oli puristettu kasaan jollain ö-luokan jousipuristimella joka antoi juuri kriittisellä hetkellä periksi, jousi pomppasi pitkäksi ja mulla oli käsi ylätukivarren ja jousen välissä, kolme kämmenluuta murskaksi, yhdeksän ja puoliviikkoa saikkua. Uskomattoman pitkälle sellainen puristin lentää vasemmalla kädellä heittäenkin
En itse välitä liikuttaa itseäni muuta kuin polttomoottorin voimalla ja sen kerran kun suostuin jalkapalloa pelaamaan kävi näin:
Vastustajilla oli pari kaveria joukkueessa jotka olivat pelanneet enemmänkin palloa, lähdin ottamaan palloa pois oikein pelimieheltä no, tämä päätti koittaa pitkää, korkeaa syöttöä ja pisti pallon liikkeelle, suoraan meikäläistä leukaan. Meikä kaatui selälleen siihen paikkaan, taju ei lähtenyt mutta taas polille ja tulos: hiusmurtuma leukaluussa, olin muutaman viikon vähän hiljaisempi kaiffari. Onneksi tuo oli vaan hiusmurtuma ettei tarvinnut tikata rautalangalla koko leipäläpeä umpeen mutta puhuminen ja syöminen oli pari numeroa hankalaa
Edellisen kerran kävin polilla kyselin jo kymppikorttia, tyttö tiskin toisella puolella sanoi ettei mulle sellaista voi antaa, se tulisi liian äkkiä täyteen
Edit: viesti lähti vahingossa kesken kirjoittamisen

 

[adams]

Itsensä telominen on niitä harvoja elämän osa-alueita, joissa voin sanoa olevani ehdoton ammattilainen. Muita vastaavia lienevät itsensä munaaminen ja laiskuus eri muodoissaan. Telomisen saralla olen erikoistunut varsinkin erilaisiin palovammoihin. Palovammoista syntyneitä arpia olen onnistunut tuottamaan esim. erilaisilla kuumilla nesteillä ja esineillä, hapoilla, emäksillä, sähköllä sekä avotulella.

Luut ovat muutamia hiusmurtumia lukuunottamatta pysyneet ehjinä, lukuisista hyvistä murskaamisyrityksistä huolimatta. Tällä saralla on kuitenkin vain ajan kysymys, koska pamahtaa ja kunnolla. Murskaamiseen liittyen myös eräät suvunjatkamisen kannalta oleelliset ”biljardikuulat” ovat monesti kokeneet varsin kovia. Välillä niitä on päättänyt lähestyä talvisen pihahöntsän jäinen pallo tai sitten kesäisen illanviettopelin krokettipallo. Myös sählypallo sekä täysillä lyöty pesäpallo ovat löytäneet ”tiensä perille”. Kuulien ikiaikainen ystävä on myös ehdottomasti polkupyörän tanko.

Olenkin lähes sataprosenttisen varma, että nämä lähestymiset ovat tuottaneet tulosta. Lienee nimittäin luontoäidin johdatusta, että olen viime aikoina enemmän tai vähemmän erikoistunut lähempiin tuttavuuksiin yksinhuoltajaäitien kanssa. Luonto on varmaan todennut, että parempi mennä ”valmiiseen pöytään” kuin yrittää epätoivoisia ratkaisuja. Harvaa kuitenkaan kiinnostaa näiden tuttavuuksien laatu tai vielä vähemmän pallieni kohtalo, joten lienee parasta siirtyä puhumaan palovammoista.

Ensimmäinen muistamani pahempi palovamma muodostui noin kuusivuotiaana. Olimme perheen kanssa kesän ensimmäistä kertaa lämmittämässä mökkisaunan puukiuasta. Itse lämmitys ja jopa ensimmäiset löylyt sujuivat ilman tapaturmia. Parvesta poistuessani väistin lattialla ollutta ämpäriä ja samassa pakarani kohtasivat lähes punaisena hohkaavan kiukaan teräksisen ulkokuoren. Tuon kesän saunomiset jäivät tuohon yhteen ainoaan kertaan, mutta olivathan ne löylyt mahtavat. Mahtavaa oli myös olla koko kesä seuraamassa, kun hoitopaikan muut lapset lähes päivittäin kävivät uimassa järvessä tai maauimalassa. Sitä en tiedä, jäikö tapaturmasta muita kuin henkisiä vammoja, sillä en ole kovin innostunut tutkimaan miesten hanureita, en edes omaani.

Seuraava pahempi palovamma muodostui ollessani yläasteella. Tapaus ei kuitenkaan liity kouluun, vaan aina niin turvalliseen kotiin ja siellä niinkin turvalliseen paikkaan kuin vessaan. Vessassa nimittäin sijaitsi italialaisen laatutyön jaloin helmi eli metallinen peilikaappi. Kaapin yläosaa koristi hehkulamppu, joka toi kaivattua valoa erilaisiin toimituksiin. Valitettavasti tälle valonlähteelle olivat käyttötunnit tulleet täyteen ja Aku Ankan lukeminen oli näin vaikeutunut.

Päädyinkin vaihtamaan hehkulampun hieman toimivampaan. Operaatiolle antoi oman hankaluutensa italialaisen muotoilun erikoispiirre, mistä johtuen lamppu oli sijoitettu hankalaan ja ahtaaseen rakoon. Vaihtamiseen olisi tarvittu liimatukkaisen pizzanpaistajan kädet, joita minulla ei valitettavasti ole, kuten ei myöskään liimatukkaa. Tästä johtuen otin käyttöön suomalaisen nakkisormen otteen eli vasen käsi tukemaan toimitusta ja oikea käsi suorittamaan itse lampun vaihtamisen. Tätä otetta muodostaessani vasemman käden pikkusormi löysi suojaamattoman sähköjohdon ja oikea käsi taasen kosketti lamppua paikalleen kiertäessäni myös kaapin metalliseen runkoon.

Tässä vaiheessa taisi myös hehkulamppukin syttyä ja minusta tuli kiinteä osa italialaista muotoilua. Tämän suhteen varjopuolena oli tosiaankin valitettavasti se, että minun ja pelikaapin suhde ei purkautunut, vaikka olisin niin halunnut. Kädet ja koko yläkroppa tärisivät aivan perkeleesti ja irti en päässyt millään. Onneksi äitini reagoi suhteellisen nopeasti rääkäisyyni ja ymmärsi vieläpä kääntää katkaisinta.

Tosiaankin myös minun onnekseni äidit ovat tarkkoja pojistaan ja suhteeni italialaiseen päättyi lopulta eroon. Suhteesta jäi kuitenkin pysyväksi muistoksi palanut pikkusormi. Pikkusormen kypsyminen aiheutti aivan järjettömän hajun moneksi päiväksi. Harvasta asiasta olen niin varma kuin siitä, että minusta ei koskaan tule kannibaalia, sillä niin järjetön haju kypsyneestä ihmislihasta lähtee. Palaneesta pikkusormesta pilkotti yhdestä kohtaa luukin, mutta jotakin palatonta siihen täytyi jäädä, kun lääketiede siitä vielä mukana kulkevan ja jotenkin toimivan sormen teki.

Hyvän opetuksen tästä sain, että vessalukeminen voi aiheuttaa peräpukamien lisäksi pahimmillaan myös hengenlähdön. Tämän opetuksen jälkeen kenenkään ei ole tarvinnut muistuttaa minulle virran katkaisusta ennen lampun vaihtamista. Muiden eri tavalla hankittujen palovammojen muisteleminen saakin jäädä toiseen kertaan. Muistutan kuitenkin siitä, että kun antaa italialaiselle peilikaapille pikkusormen se voi viedä koko miehen.

 

[Arnold]

Hei me kaadutaan

Itsehän otin erittäin komeat naamat viime viikolla. Liukastuin ja katosin niin sanotusti katukuvasta keräämällä vähän aikaa tavaroita maasta. Löin oikean puoleisen lonkkani jäähän mojovasti sekä kyynerpään, mutta suurin kipu oli oikean käden rystysissä. No, rystynen sattui eniten jonkin aikaa. Muita kipuja ei sinä päivänä sitten suuremmin enää ollut.

Seuraavana päivänä kyynerpää ilmoitti olemassaolostaan. Särky oli jumalaton, vaikka ei mustelmaa ollut näkyvissä. Käsi oli niin jumissa ja voimaton, että pelkän kassin kantaminen oli työn ja tuskan takana. Samalla huomasin uuden kivun. Polven jomotus. Sitä jatkui koko perjantai-päivän. Ensin oli oikea polvi, sitten vasen. Kumma juttu, että kipua löytyi myös vasemmalta puolelta, vaikka kaaduin eniten oikealle päin.

Nyt muutamia päiviä jälkeen tapahtumien kipuja ei enää ole. Sinänsä hyvä, mutta kun miettii, etten ollut moneen vuoteen liukastunut talvella ja nyt tässä parin viikon sisällä otin kahdesti komeasti naamat, niin pistää miettimään, että kolmas kerta toden sanoo? Ensimmäisellä kerralla kun ei juuri sattunut mitään, mitä nyt nilkka oli parisen minuuttia hieman kipeä.