Itsensä telomisen jalo taito

  • 23 167
  • 145

Ollius

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän minä nyt osaan polkupyörällä ajaa

Tuli mieleen episoidi, jonka pääosassa on tuo talviolosuhteisiin suunniteltu kulkuväline, eli polkupyörä. Koska periaatteisiinhan kuuluu, että mitään mummovauhtia ei ajeta, olipa keli mikä hyvänsä, siitä saattaa syntyä joskus kiperiä tilanteita.

Painelin hyvää vauhtia mäkeä alas, ajoväylällä tietenkin ettei tarvitse jalankulkijoita väistellä. Yhtä-äkkiä joponi takarengas päättää valita eri kulkuväylän kuin eturengas. Siitähän seuraa se, että etenen komeassa sivuluisussa kuin mäkistommi parhaina päivinä. Ihme kyllä, vielä onnistuin jotenkin pysymään pystyssä, ja päätinkin huutaa vieressä käveleville tuijottaville jalankulkijoille että "En muuten varmana kaadu!". Tämä taisi olla virhe, sillä samalla hetkellä kun saan lauseen loppuun, huomaan tekeväni macraet ja olevani turvallaan tien pinnassa. Onneksi takaa ei tullut autoja, tai jos tulikin, niin tajusivat varmaan hiljentää nähdessään pyöräilijän toimivan matkustajana.

Kolhuja en myönnä saaneeni, muita kuin henkisiä. Ja pyöräkin toimii vielä, jarrut pitäis vaan kiristää.
 

Viima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Muistui mieleen viime vuoden toukokuussa tapahtunut juttu.

Oltiin nuoremman isoveljeni ja pikkuveljeni ja niiden kavereiden kavereiden kanssa pelaamassa ajan kuluksi ulkona jalkapalloa. Ikäjakauma oli suunnilleen seittemän ikäsestä neljätoista vuotiaaseen.
Me pelattiin tuossa meidän autotallin takana olevassa puistossa, kunnon savimaa ja kiviä siellä täällä.

No minäpä näppäränä tyttönä sain sen jalkapallon itselleni ja olin tehdä maalin, mutta kaaduin hemmetti vieköön hirveän ison kiven päälle kaverin 'taklatessa' minua. Jalka oli niin saakelin kipeä säärestä tuon jälkeen ja illalla huomasin mukavan kokoisen mustelman, hirveän paksu ja kauhen tumma. Oli mustelma ainakin kuukauden jalassa ja ystäväni koulussa liikuntatunnilla sanoi suoraan minulle, että kannaisko joskus vähän varoa tuota telomista?

Ja tässä pari päivää sitten tuli koulusta kotiin ja ihmettelin miksi jalkaani sattuu niin hirveästi. Mustelma siinä polvitaipeen kohdalla, tuli kun kannan luistimia niin 'huolellellisesti', elikkäs hakkaan jalkoihin. Ilman luistinsuojia, otta kai.
 

Stonecold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viikko sitten lauantaina päätin kokeilla lentämistä ja huomasin että ei olisi sittenkään pitänyt...kotitalon katon lumenluonnin päätteeksi Kuusamossa päätin tiputtaa kolan alas ja tulla itse takapihan tikapuita pitkin; kola jäi katolle ja itse tipahdin etupihan jäisen betonilaatan päälle n.3,5m korkeudesta. Ambulanssilla sairaalaan, edelleen Ouluun Oysiin jossa meni viikko. Vähällä selvisin, oikea ranne murtui kahdesta kohtaa ja vasemmassa lonkassa on myös murtuma. Se mikä ei tapa, vahvistaa...
 

Anton

Jäsen
Stone Cold!
Jos lonkka kestää, niin voitko käydä kippaamassa lumet meidänkin katolta. Rintamamiestalo eli siis varsinainen katto ja pikkuinen kuistin katto.
Onko palkkioksi Kosander -pullo ihan ok? Sen saat juoda vaikka ennen lumien tipautteluakin, jos siltä tuntuu... se voisi hieman turruttaa tulevia vähän rajumpia "pusuja". *wirn*

Luiden murtumisesta muistin kuinka lahjakas olin juniorina itsensä telomisen jalossa taidossa. Nuoresta iästä huolimatta olisin ansioituneena voinut osallistua jo yleiseen tai jopa veteraanien sarjaan. En pyrikään väkinäisesti leikkimään turhan vaatimatonta ja imeskelemään peukaloa sanoen, etten minä osaa. Tietyt asiat saadaan äidinmaidosta ja ne hallitaan jo pienenä, –kele!

Joskus kauan, kauan sitten (Lue: silloin kun Kipparikvartetti oli IN) olin rahanahneena opiskelijana Raumalla kesäduunissa. Tehtävänä oli nostaa tukkinippuja merestä, avata niiden kettingit tai vaijerit ja ohjata ne paperitehtaan puolelle. Kesäkuumalla oli varustuksena shortsit, kumirukkaset, kypärä ja lenkkitossut, koska raskaat turvakengät hiostivat helteellä aivan liikaa. Tänään vuorossa oli lautta, jonka tukkiniput oli kiinnitetty teräsvaijereilla. Katkottiin vaijereita ihan liukuhihnalta ja jälleen yksi kerta kiipeän nipun kylkeä pitkin kolmen neljän metrin korkeuteen ja alan järeillä metrin mittaisilla putkipihdeillä katkaisemaan sentin paksuista vaijeria. Tämä oli hieman ilkeämpi tapaus, koska ilmeisesti tukit olivat liikkuneet uiton aikana ja vaijeri olikin erittäin kireällä. Tällä kertaa menen mahdollisimman kauas, koska äärimmilleen pingottunut vaijeri vapautuessaan voi helposti sipaista miehen keskeltä poikki, oli vatsa sixpack –kondiksessa tai ei.
Lyön tennarit syvälle tukkien väliin ja hampaat irvessä puristan vaijeria poikki. *naps* Vaijeri paukahtaa silmää nopeammin asvalttiin jättäen siihen valkoisen juovan. Huokaisen helpotuksesta, mutta turhaan. Kaksi tukkia ylempää valahtaa alemmas, suoraan niiden tukkien päälle, joiden välistä olin varpailleni tukea hakenut. Jos joku ei tiedä mikä tukki on, niin näiden halkaisija oli hieman alle puoli metriä, väh.pituus viisi metriä ja painoa aivan liikaa, koska niitä oli kolme lepäilemässä varpaitteni päällä. Katson lenkkitossujani, jotka ovat nyt muuttuneet harmaista punaisiksi. ( Harmittaa: Nike Tailwind Spec oli hemmetin kallis juoksutossu!) Kauhakuormaajan kuski ilmeisesti päätteli jotain tennispallonkokoisista silmistäni ja 145 desibelin karjumisesta. Hän ei yksin saanut edes päällimmäistä tukkia siirrettyä. Hän lupaa hakea apua ja puolen tusinaa kenttämiestä juoksee paikalle rautakankien kanssa, vaikkakin noin viikkoa myöhemmin. Ei siinä todellisuudessa ehkä ihan täyttä viikkoa mennyt, mutta sillä hetkellä aika tuntui loputtoman pitkältä. Lopulta olivat tennissukatkin veriset aina puoleen väliin säärtä asti ja yrittäessäni tuettuna kävellä varovasti autoon, kuului iloinen litisevä ääni. Okei, kyllä se teki melko kipeää.
Lääkärihoitaja onnitteli, koska molemmat isovarpaat olivat selvinneet pienillä hiusmurtumilla. Ilman isovarpaita ihminen ei juuri kävele, saati juokse. Loput kahdeksan varvasta olikin sitten aikalailla kahtena isona sotkuna. Vielä nykyisinkin saattaa jalkapallo- tai koripallomatsissa katketa pari varvasta, mutta kevyesti teippaamalla ne luutuvat takaisin aika nopeasti.

Tässä Suomen Robinson –sarjassa se sänkinaamainen pälli itki vuolaasti yhden varpaan murtumaa, Nössö! Ei yhden varpaan murtuminen niin mahdottomasti satu, ellei sitä ajattele kokoajan. Lähetän hemmolle sinne saarelle hamekangasta, onko tämmöinen krysanteemikuvioinen hyvä?

Vaimoihminen kertoo, että vuoteessa kaikkein loistavin erotiikantappaja on nähdä minun paljaat varpaat! Naiset ovat pinnallisia ja kiinnittävät aivan liikaa huomiota ulkoisiin seikkoihin!

Edit: Noin monta riviä ja yllättävän vähän lukihäröjä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
PoPa
Aihe sopii minulle juuri tällä hetkellä:
Maanantai-aamuna töihin lähtiessä päätin tarkastella lähemmin mitä etupihan jäisessä maassa on... Nyt lonkassa hiusmurtuma ja sattuu niin prkleesti! Pari viikkoa sairaslomaa, ja pomo on tyytyväinen. :)
Lääkärilaskusta soitin isännöitsijälle, joka pyysi lähettämään laskun sinne. Sen jälkeen kului puoli tuntia ja hiekoitusauto oli pihassa täydessä työssä.
Eipä paljon auta minun lonkkaani enää...
 

Sir von Aulis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
joopajoo

Joo, tulee mieleeni täs eräs jälkikäteen hauskahko tapaus, menee seuraavanlaisesti:

Olin puulaakifutismatsissa maalissa, oltiin jotain 8-0 tappiolla, ja peliä jäljellä n.minuutti. Siinä sit vastustaja sai pienen hässäkän meidän maalille, itse seisoin keskellä maalia, kädet levällään ja koitin etsiä palloa katseellani. Siinä sitten eräs kaveri sai herkullisen pompun, ja niittasi suoraan ns.vastapalloon. Hieno kuti, meidän pakki ehti väistää mun edestä, enkä itse ehtiny kissaa sanoa, kun nahkakuula pamahti suoraan tauluun. Valot pois ja game over. Maalin takana peliä seuranneet kaverit kovasti kehuivat upeaa torjuntaa, tosin itse en kommentteja kuulleet ku siinä taju kankaalla makoilin...

Noh, loppupäivän puhuin norjaa vessassa, hieman oli pää pyörällä...

Eikä tässä vielä kaikki;

Seuraavana päivänä matkustin sit isoveljeni luokse, toiselle puolen Suomea.
Siinä illalla makoilin sohvalla, katselin tv:tä ja hieman v***tti edellisen päivän tapaahtuma.
Siinä sit ampaisin sohvalta ylös kuin kärppä, ja en ehtiny kuin pari askelta ottamaan kun veri karkas päästä, ja taju pois, suoraan kynnyksen päälle ja tuloksena jälleen aivotärähdys, ja lisäksi puujalka; isoveikalla sattu olemaan nurkan takana lätjämaila jonka lapa tuli juuri sopivasti kynnyksen päälle... ja hanuri edellä siihen...

voi jesus et on kavereilla ollu lystiä kun oon tätä heille kertonu...
 

Tep

Jäsen
Olin about 13-vuotiaana jääkiekkokaukalolla kaverin kanssa. Siinä sitten ryhdyttiin pelaamaan tennispallolla "jääkiekkoa" ja minä maaliin köykäisillä "katukiekko" (tai sillä nimellä niitä kaupattiin) varusteilla plus salibandymoken maski. No, siinä sitten maalille luistelemaan. Pahaksi onneksi jäässä oli railo, jota en nähnyt ja siitä selälleen liukumaan haarat levällään maalintolppaa kohti. Tietänette lopputuloksen...
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Viestin lähetti Tep
Olin about 13-vuotiaana jääkiekkokaukalolla kaverin kanssa. Siinä sitten ryhdyttiin pelaamaan tennispallolla "jääkiekkoa" ja minä maaliin köykäisillä "katukiekko" (tai sillä nimellä niitä kaupattiin) varusteilla plus salibandymoken maski. No, siinä sitten maalille luistelemaan. Pahaksi onneksi jäässä oli railo, jota en nähnyt ja siitä selälleen liukumaan haarat levällään maalintolppaa kohti. Tietänette lopputuloksen...

Arvelen lopputuloksen olleen samaa luokkaa kuin minulla samassa iässä ja suunnilleen samoilla varusteilla.

Käynnissä siis pihapelit ilman luistimia. Kolmen hengen kaveriporukasta kukin vuorollaan maaliin ja jäljelle jäävät kaksi sitten laukoivat vanerilevyn päältä tennispallolla.

Iskin heti alkuun pari jumalaista räpsävenytystä ja olo oli häilyvän hetken tosi jukkatammimainen, kunnes laukomisvuoro vaihtui toiselle kaverille. Lämpötila taisi olla tuollaiset -15C, joten pallo vastasi kovuudeltaan golfpalloa. Kaveri tinttasi heti ensimmäisellään elämänsä lämärin viiden metrin päästä ja minne muualle se pallo olisikaan suunnistanut, ellei kiville.

Samalla sekunnilla taju pois ja seuraavasta puolituntisesta muistan vain kylmän lumen ja saatanallisen kivun vehkeissä ja alavatsassa. Tässä vaiheessa kaverin isä oli jo kovaa vauhtia kiikuttamassa minua lääkäriin, mutta eihän tohtorille sovi tuossa iässä intiimialueitaan esitellä, joten nousin muka reippaan oloisesti hangesta ja suoraan kotiin potemaan.

Ennen kun ehditte tarttua aiheeseen, vastaan ettei syytä huoleen. Ihan hienosti toimii edelleen.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Etsin sopivaa ketjua ja Googlen kauttahan tällainen löytyi...:)

Sitten loppuukin hymiöt...

Onnistuin nimittäin maanantai-aamuna töihin lähtiessä vetämään pihassa telemarkit vituksi ja nilkka jäi koko muun ruhon alle. Nilkka murtui pahoin ja pohjeluu irtosi sieltä alhaalta jostain. Nilkka oli kuin vesimeloni ja aikamoisella vauhdilla sain hoitoa SaTKS:tä. Muija teippasi kotona kintun heti turman jälkeen ja kun lääkintävaksi avasi sen, oli kaverin ilme näkemisen arvoinen ja huudahdus "Voi vittu!" kertoo myös paljon, koska mistään eilisen teeren pojasta ei ollut kyse. Haki heti lekurin paikalle ja sitten lähdettiin hippulat vinkuen röntgeniin. Lääkärikin oli vängällä tuulella näyttäessään kuvaa ja sanoi, ettei jaksa lääketieteellistä litaniaa alkaa luettelemaan, vaan kertoi että nilkka on täysin paskana ja veitteä tulee kuin mustalaiselle juhannuksena. Koko tämä episodi oli kyllä niin absurdi, että odotin vain, että koska herään tästä mustan satiirin painajaisesta. Mutta totta se oli.

No, samana iltana leikattiin ja pohjeluu ynnä muut paskat iskettiin paikalleen metallilevyllä ja kourallisella ruuveja, nauloja ja muttereita. Eilen pääsin kotiin vinyylivuoratun koiven kanssa ja 3 viikkoon ei laittaa yhtään painoa, sitten vaihdetaan Gyprocit ja sitten pitäisi päästä jo hieman askeltamaan.

Yhtä vittua tämä on, kun iso äijä yrittää hyppiä noiden saatanan sauvojen varassa. Koko ajan meinaan mennä turvalleni ja alkaa nuo kepit jo pelottamaan. Kontaten pääsen kuselle ja jumpata yritän.

Niin se kiiruinen normimaanantai päättyi skalpellin alle. Elämä on.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Yhtä vittua tämä on, kun iso äijä yrittää hyppiä noiden saatanan sauvojen varassa. Koko ajan meinaan mennä turvalleni ja alkaa nuo kepit jo pelottamaan. Kontaten pääsen kuselle ja jumpata yritän.

Äkkiä niihin tottuu vaikka eka kerta kepeillä onkin vähän vaikean tuntuista. Minulla alkaa jo sen verran noista kepeistä kokemusta että ei enää tarvitse harjoitella, olen ollut aina sen verran taitava itseni telomisessa että kaikenlaista pikkuvammaa on riittänyt. Mutta vaikka noita pieniä kolhuja on tullut lukematon määrä niin mitään vakavampaa ja leikkaukseen johtanutta ei oikeastaan ole sattunut kuin kerran, ja sekin oli sellainen tapaus että sama nilkka meni ympäri monta kertaa uudestaan ja lopulta niin huonoksi että piti leikata.

Tuon nilkan lisäksi on kerran mennyt toinenkin nilkka ympäri, kylkiluu on murtunut pari kertaa, murtuneiden varpaiden kohdalla tämänhetkinen saldo on viisi (yksi noista siten että varvas meni samalla myös sijoiltaan ja sojotti 90 asteen kulmassa suoraan sivulle), ja noiden lisäksi lukematon määrä pikkukolhuja, polven vääntymisiä yms. joista on seurannut ainakin muutaman päivän lepotauko liikunnasta jos ei sairaalassa/terkkarissa ole tarvinnutkaan käydä.
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Tässä Suomen Robinson –sarjassa se sänkinaamainen pälli itki vuolaasti yhden varpaan murtumaa, Nössö! Ei yhden varpaan murtuminen niin mahdottomasti satu, ellei sitä ajattele kokoajan. Lähetän hemmolle sinne saarelle hamekangasta, onko tämmöinen krysanteemikuvioinen hyvä?

+ 1 tälle. Muutama vuosi sitten kävelin saunan jälkeen pimeään keittiöön vauhdilla hakemaan yhtä olutta. No matkalla ollut silityslauta hyökkäsi ja heilautin jalkani vaudilla sen jalkaan. Tulos, pikkuvarvas 90 asteen kulmassa sivulle. Kiroilin hetken ja hypin yhdellä jalalla hakemaan sen oluen, vein vessaan. Hypin baarikaapille hakemaan ison viskin ja sekin vessaan. Sitten pöntön kannen päälle, viski ja olut naamaan, käänsin varpaan oikeaan suuntaan ja laiton sen 5 min suihkuhanan alle kylmään veteen ja soitin taksin polille.

Muista telomisista sitten... Sairaalan potilaskertomukseni on noin 5 senttiä paksu.
Vasen kyynärpää murtunut kaksi kertaa, toisella kerralla leikattiin ja naulattiin kasaan.
Seuraavat tulivat yhdellä kertaa: Molemmat kantapään luut murtuneet, vasen jalkapöytä kaikki luut murtuneet, oikea jalkapöytä pari luuta murtunut, vasemman ranteen yläpuolelta molemmat luut poikki.

Sitten vasen polvi meni yli treeneissä, eli sääri taipui 90 astetta yli, väärään suuntaan.
Oikea solisluu murtuntut.
Otsassa pieni arpi ja otsaluussa selkeä ura noin 2-3mm syvä ja 3 senttiä pitkä. Lensin fillarin sarvien yli tiiliseinän kulmaan, tietysti pää edellä.

Kylkiluita murtunut, yksi tai useampia kerrallaan treeneissä, muistaakseni 4 eri kertaa.

Olikohan tuossa kaikki??

Pienempiä vammoja ei jaksa edes luetella.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Minä olen joskus nuorena miehenä hypännyt vappupöhössä tahalleni pusikkoon selkä edellä. Kaupunki oli karsinut pusikosta oksia ja yhden oksan tynkä mursi yhden kylkiluistani :(

Asiaa ei helpottanut lainkaan se, että minulla sattui olemaan tuolloin yskä. Uskokaa huviksenne, että

yskä + murtunut kylkiluu ≠ kovin jees.

Täysurpo sai palkkansa...
 

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kesällä pudottauduin n. 2 metriä korkealta katolta alas. Kännissä. Jotenkin tulin huonosti alas, ja oikea kantapää murtui. Jalka oli 3 kk:ta kipsissä. Nyt olen ollut reilut 3kk.ta ilman kipsiä, ja joku kudospatti tms. vieläkin kantapäässä (akillsejänteen liitoskohdassa) vaivaa perkeleesti. Kyllä kannatti hakea kaverin kenkä katolta.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Pienempänä poikana lähdin kalaan maastopyörällä. Maastopyörän etulokari oli mennyt vinoon ja otti kiinni hieman etupyörään. Päätin sitten täydessä vauhdissa saappaalla potkien hieman sitä suoristaa ja niinhän siinä kävi sitten, että saapas meni pinnojen väliin. Puhdas lento sarvien yli ja leuka edellä laskeutuminen suoraan asvaltin pintaan. Ei siinä muistaakseni pahemmin käynyt kuin, että leuka aukesi ja verta valui aika vuolaasti.

Kotona laastari leukaan, lokari suoraksi ja otettiin sitten uusintastartti kalaan lähtöön. Vieläkin näkyvä arpi näkee leuassa. Tikkejä se haava olisi varmaan tarvinnut.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Yläasteikäisenä oli hieman liiankin kiire koulusta pois ja kamalalla juoksulla kohti ulko-ovea. Totta kait sain käteni vahingossa oven ikkunasta läpi. Ranteeseen tuli tuollainen parin sentin ihana haava. Lääkärin mukaan noin kolmen millin päästä valtimosta oli. Eli onni onnettomuudessa.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Muutaman kerran on tullut telottua joko vahingossa tai puolivahingossa. Pahimmillaan kävi niin, että käsi murtui, mutta yleensä on vaan roiskunut verta tai tullut mustelmia.

Aloitetaan tuolla ensin mainitulla.

Elettiin kesää 1996. Oli heinäkuu ja tapani mukaan olin tuolloin Nikkarin koulun kentällä (Keravalla) harjoittelemassa pesismailalla lyöntiä. Olin yksin, kuten yleensä, joten en voi syyttää ketään muuta.

Olin pari-kolmekymmentä kertaa lyönyt palloa sinne tornitalojen suuntaan, kun päätin, että oli aika palailla faijan luo. Matka lähimmälle pallolle oli suurinpiirtein noin 10 metriä, mutta jotenkin aivoni eivät rekisteröineet sitä, että pidin yhä kädessäni mailaa, kun lähdin liikkeelle. No, väistämätön tapahtui ja kompastuin mailaani. Eihän siinä kauheasti ehtinyt ajatella, kun maanpinta lähestyi kiivaaseen tahtiin, joten refleksinomaisesti ojensin vasemman käteni pärstääni suojaamaan. En kuullut kädestäni mitään epänormaalia ääntä, mutta kipu, joka hulmahti täyttämään normaalin tyhjiön aivoissani, herätti minut pian tähän maailmaan. Tiesin heti, että jotain oli tapahtunut. Tunne ei ollut samanlainen kuin silloin, kun reisiluuni meni siististi poikki, mutta kipu oli lähes yhtä paha.
Purtuani tiukasti hampaani yhteen ja kerättyäni voimia noustakseni uuteen nousuun kompuroin seisaalleni ja vaivalloisesti kättäni vartaloa myöten painaen keräsin pallot ja mailan, ja lähdin taluttamaan pyörääni hiljalleen kotia kohti.

Perille päästyäni yritin liikuttaa kättäni mahdollisimman varovasti, jotta kipu ei pahenisi. Myöhemmin illalla laitoin jopa Mobilatia kunnon kerroksen murtuneen kohdan päälle, mutta valitettavasti siitäkään ei ollut apua.
Seuraavana päivänä painelin sitten omalle lekurilleni Hyrylään. Kyseessä oli kohtalaisen huonomaineinen venäläinen, joka ilmeisesti nautti avoleikkauksien tekemisestä. Hän nimittäin ehdotti välittömästi käteni ja röntgenkuvat nähtyään, että hän voisi vielä samana iltana tehdä avoleikkauksen kädelleni. "Näin pieni operaatio ei välttämättä vaadi edes nukutusta", hän rohkaisi ja virnisteli omahyväisenä. Tuolloin minua kuumotti, ei tosin haaroista. Sanoin miettiväni asiaa, ja painelin ulos terveysasemalta.

Odotettuani pari tuntia Hyrylän bussiasemalla hyppäsin Hyvinkäälle menevään linjaan. HYKSissä ei tarvinnut odottaa kuin 20 minuuttia, jonka jälkeen lekuri totesi, että mitään syytä leikkaukselle ei ollut näkyvissä, sillä käteni parantuisi ennalleen kipsillä peitettynä. Käteni sitten peitettiin kipsillä ja niin alkoi hidas parantumisjakso.
Näky oli muuten aika hurja, kun kipsi lopulta poistettiin. En ollut mitenkään järkyttävän lihaksikas tuolloin, sillä "habani" ympärysmitta oli vain jotain 20 senttiä ennen onnettomuutta. Kipsin poistamisen jälkeen tuosta oli kadonnut ainakin neljä senttiä.

Ennen tuota kohtalokasta päivää olin ollut aina luokkani paras lyöjä, mutta onnettomuuden jälkeen tunsin jotenkin menettäneeni sen kuuluisan "touchin".

---

Kerran leikkasin terävällä leipäveitsellä itseäni puolihuolimattomasti sormeen. Olin juuri viipaloimassa kestileivän kantaosaa itselleni, kun huomioni jotenkin herpaantui ja kuin hidastetusta filmistä pääsin seuraamaan, kuinka terä ensin avasi etusormeni tyveen noin 2 senttiä pitkän haavan ja sitten rupesi kaivautumaan entistä syvemmälle ihonalaisiin kerroksiin. Lihaksen ja jänteet olivat tulleet näkyviin, kun terän liike vihdoin pysähtyi
Tuon jälkeen tein aina kannan leikkuun ns. turvallisesti.

---

Lähes 20 vuotta sitten (Keravalla) olin ajelemassa kotitaloni lähistöllä pyörälläni, kun näin edessäni kaksi massiivista betonista kukka"ruukkua" (tai mitä ne nyt sitten ovatkaan". Pyöräni merkki oli Crescent ja olin kuullut huhuja, että kyseinen merkki on erittäin kovaa laatua ja kestää mitä vaan. Tuolloin olin aikamoisen yllytyshullu eikä silloisen parhaan kaverini tsemppaavat ja kovenevat kannustushuudot kaikuneet kuuroille korville.
Ajoin runsaan 60 metrin päähän "ruukuista" (Keravalla asuvat tietävät varmaan Untolan päiväkodin), käänsin pyörän keulan "ruukkuihin" päin ja lähdin polkemaan kuin riivattu.
Kuului kolaus, pyörän liike pysähtyi kuin seinään ja seuraavaksi tunsin pyörän ohjaustangon iskeytyvän nivusiini täydellä voimalla. Tunne oli sanoinkuvaamaton. Suosittelen kaikille.
Kaverini räkäinen nauru alkoi vasta muutama sekunti myöhemmin uppoutua tajuntaani ja kesti vielä hieman kauemmin ennen kuin pystyin kävelemään kunnolla.

Törmäilytestit jäivät siihen.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Joskus 90-luvun alkupuolella vedin Helsingin keskustan tuntumassa jurrit silloisen duunikaverin kämpillä. Kävin parvekkeella tupakalla keskellä yötä ja jäin sinne viimeisenä yksin. Jotenkin veto tai mikä lie onnistui nappaamaan oven kiinni, ja tietysti lukkoon. Ovea ei jostakin syystä saanut partsin puolelta auki. Vanhojen talojen hienouksia.

Koputtelin parvekkeen oven lasi-ikkunaan aikani, siinä toivossa että joku huomaisi tulla avaamaan. Ei huomannut. Jurrissa ei aina osaa säännöstellä itseään, ja niinpä kopautin 100 vuotta vanhasta lasista nyrkkini läpi. Rystysistä roiskui kunnolla hurmetta. Huhuilin vieläkin aikani porttikonkiin, mutta eihän sieltä kukaan tullut klo 2 jälkeen avaamaan.

Ulkona satoi reippaasti ja parveke oli noin 3,5 kerroksen korkeudella. Siinä alas kurkkiessani huomasin, että pari kerrosta alempana on jokin pyöräkellarin viisto katonpätkä johon voisi koettaa pudottautua. Parissa promillessa tuo tuntui realistiselta optiolta, joten pudottauduin sateen lujasti piiskatessa partsilta alas. Kunnon tömähdys, ja kierähdin kattoluiskan reunan yli ja siitä pihamaalle. Tai tarkemmin ottaen pyörätelineen päälle. Siinä oli jokin Jopon tapainen ynnä vanha naistenpyörä, niille ei kai käynyt mitenkään.

Itseltäni murtui varvas, nilkka turposi ja sain ympäri kroppaa mustelmia. Polkupyörän ohjaustanko tekaisi kylkeen kahden kämmenen kokoisen sinisenkirjavan sateenkaarisinelmän. Poskipää kolahti johonkin ja turposi. Silmälasit menivät paskaksi. Jo parvekkeella rikkoutuneeseen käteeni tuli kämmenselän puolelle reippaasti asfaltti-ihottumaa.

Siitä sitten könysin muistaakseni Marian sairaalan päivystykseen. Siellä arveltiin josko Kääpiö on mukiloitu. Hoitsu kyseli haluaisinko mahdollisesti käydä paikkaamisen päälle tekemässä rikosilmoituksen...
 

Jerppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minä rälläköin pikkupoikana (9 v) melkein sormeni poikki. Seurattuani isän rälläköititouhuja sain kunigasajatuksen tehdä yhdestä pikkuautoistani avomallisen kyseisellä laitteella. Lopputuloksena oli luu näkyviin etusormesta. Sormeen ei sattunut lainkaan moneen minuuttiin, joten kävelin rauhallisesti esittelemään sitä äidilleni, joka saikin sitten kohtauksen... Muistoksi jäi arpi sormeen sekä pienoinen pelko kaikkia moottorisoituja työkaluja kohtaan.

Tämän takia en ikinä uskaltanut käyttää rälläkkää itse yläasteen teknisen työn tunneilla. :D

Mutta oli hauska lukea kaikki telomistarinat.

Itselleni tapahtui viime vuoden puolella sellainen telominen, että olin työssäoppimassa, ja siivoilin yläkertaa. Minun piti vaihtaa kahden todella isojen puupalikoiden paikkaa, ja kun en ole vahva, niin tietenkin se puupalikka tipahtaa suoraan minun varpaille. Isovarvas oli 2 kuukautta mustana. :D
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Nyt kun nilkka on revähtänyt/venähtänyt niin ei hirveästi viitsisi kävellä. Ikävä kyllä vähän pitää. Eipä tarvitse töihin mennä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös