Nässe kirjoitti:
Hyvä että teit tuon, itsekin kerran ihmettelin ettei Luongosta juurikaan löydy videoita Canucksin paidassa. Jäin kaipaamaan enemmän hidastettuja tilanteita mitä lopussa tuli esille, mutta ihan hyvä näinkin. Manowarin biisivalinta vähän ihmetytti tähän videoon. Biisi on ihan jees mutta mielestäni Luongo kaipaisi menevämpää biisiä eikä laahustavaa sankarimusiikkia.
Tässä on tähän väliin sanottava, että minä olisinkin tehnyt monelaista kivaa enenmän tähän videoon, mutta materiaalin saanti mahdollisuudet olivat minulla kohtalaisen heikot ja juuri tuon enempää uusintoja minulla ei ollut ja niistä vähäisistäkin kiitokset kuuluvat jatkoajan nimerkki Doanerille, jonka suosiollisella avustuksella sain videosta edes tämän tasoisen videon.
Yksi tavoitteistani videota tehdessä oli saada tilanteita näytettyä vähän pidemmältä, sillä valitettavan usein tämän kaltaisissa videoissa näkyy vain laukaus ja torjunta ja minä ainakin kaipaisin materiaalia, että koko tilanteen voisi hahmottaa paremmin.
Ja mitä kappaleesta tulee, niin sanottakoon, että musiikin suhteeen pätee sama kuin videoiden kanssa. Minulla ei ole mitään loputtoman laajaa kappale valikoimaa koneella ja kun olin saanut videolle rungon tehtyä piti etsiä sopivan pituista kappaletta (noin 6 minuuttia), niin valitsin Manowarin kappaleen, sillä taasen minun mielestäni tällaiseen videoon sankari musiikki sopii enenmän kuin hyvin.
Lähes aina kun tällaisia videoita arvostellaan, niin ensimmäinen krittiikki kohdistuu juuri musiikkiin. Ja musiiikkia valitessa on sanottava, että jos onnistuisin kaikkia mielyttättävän vaihtoehdon löytämään niin voisin samalla julistautua Suomen kuninkaaksi.
Ja korostan, ettei tämä ole mikään hyökkäys Nässeä kohtaan, vaan pikemminkin taustoitus omista lähtökohdista ja syistä. Ja kiitokset rehellisestä palautteesta, sillä kuten tiedämme vain sellaisesta on hyötyä! Toki se onkin, sitten eri kysymys, että jos videoiden teko on tällaista vääntöä kuin se on minulla ollut, niin kannattako niihin ollenkaan uhrata aikaa?