Lainaus A-studion ketjusta.
Eli SDP on muiden puolueiden kanssa samaa mieltä, raja avataan kun se on viranomaisten mukaan mahdollista.
Minusta nyt olisi oikea aika perustavanlaatuiselle kansalaiskeskustelulle siitä, että vaikka viranomaisten näkemyksen mukaan Venäjän hybridioperaatiolle välineellistetyn maahantulon muodossa ei nähtäisikään merkittävää riskiä, olisiko itärajan avaaminen sittenkään ajankohtaista. Olen tässä threadissa moneen kertaan tuonut ilmi näkemykseni, jonka mukaan itärajan avaaminen, vaikka mitään turvapaikanhakijoiden vyöryä ei tapahtuisikaan, olisi Suomelle monessa mielessä haitallinen asia, siinä missä rajaliikenteen hyödyt satavat pitkälti kaikki Venäjälle.
En ole juristi, saati perustuslakiasiantuntija, tai edes asiaan edes harrastepohjalta perehtynyt, muttei Suomella kaiketi ole mitään täysin perustavanlaatuista vaadetta pitää Suomen ja Venäjän välisen rajan rajanylityspaikkoja avoinna? Venäjän pahansuopa suhtautuminen maahamme ei vaadi esittelyä ja kaiken vajaan kolmen vuoden aikana nähdyn jälkeen olisi mielestäni ristiriitaista, mikäli Suomen ja Venäjän, mitä Ronald Reagan sanoi osuvasti pahan valtakunnaksi, välisen rajan rajanylityspaikkoja lähdettäisiin nopeahkolla aikataululla avaamaan uudelleen. Kyse olisi mielestäni joka tapauksessa Suomen edun vastaisesta asiasta, pyöritteli asiaa miten hyvänsä.
Mikäli Suomen pyrkimys on olla menestyvä ja hyvinvoiva länsimaa, itäraja tulee pitää suljettuna. Itärajan avaaminen taasen olisi Venäjää hyödyntävä ja Suomen pyrkimyksiä menestykselle ja hyvinvoinnille haittaava asia.