Itärajan sulkeminen Ukrainan sodan myötä

  • 390 054
  • 4 063

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Ihmisoikeusjärjestö jyrähti Suomen päätöksestä sulkea itäraja

Taas yksi hyvä syy olla koskaan antamatta senttiäkään tuolle yhdistykselle.
Kerran tuollaisen rahankerääjän kanssa juttelin ja ihan kuuntelin mitä asiaa sillä oli, kertoi sitten miten väkivaltainen maa Suomi on naisille, siis aika seikkaperäisesti ja tilastojen ja muidenkin valossa.
Ilme oli vakava kun sanoin että tiedostan tämän ja pidän sitä järkyttävänä mutta en voi sijoittaa euroakaan tuohon keräykseen niin pitkään kuin Amnesty ajaa kaksilla rattailla.
Nainen pyysi selvittämään mitä tarkoitan ja ilme sen kuin synkkenin kun sanoin että järjestönne puolustaa kunniaväkivaltaan taipuvaisia ihmisiä ja jopa puoltaa sellaisten saapumista ennestään naisille väkivaltaiseen maahan.
Kerroin vielä lopuksi että olen aika aktiivinen sijoittamaan keräyksiin, mutta ne rahat eivät todellakaan mene millekään amnestylle vaan mm vähävaraisten joulukeräyksiin ja sylvalle tms.

No tämä meni jo vähän off, mutta aihe alkoi otsikon alta, vittu että tuo Amnesty on kanssa yksi kasa paskaa. Ihan vaan jos ei tiedä mihin viittaan niin lähihistorista Suomen raja, Ukraina, Israel-Palestiina.
 
Viimeksi muokattu:

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Elämä on täynnä valintoja. Jos tekee vapaaehtoisen valinnan asua paskanaamoja täynnä olevassa tunkiomaassa, niin siitä voi joskus olla jotain seurauksia. Tämä on yksi mahdollinen seuraus. Sinällään tästä on turha Suomen hallitusta syyttää, koska vastuussa tästäkin tilanteesta on Venäjä. Ei Suomella olisi mitään intressejä sulkea rajoja jos naapurin tunkiolaiset eläisivät ihmisiksi eivätkä yrittäisi koko ajan harrastaa jotain kiusaamista.
Tällä on kyllä perusteensa että raja on suljettu myös Suomen kansalaisilta. Toki perustuslaki määrää että Suomen kansalaisella pitää aina olla oikeus tulla Suomeen. Nyt Venäjältä pääsee ainakin Viron, ja ilmeisesti myös Norjan kautta, joten tulkinta on että lain pykälä täyttyy. Tilanne toki muuttuu jos muutkin maat alkavat sulkea Venäjän rajojaan. Silloin pitää Sulmessakin miettiä pitäisikö jonkin raja-asema avata vain Suomen kansalaisille.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Olisi kiva tietää, miten perustuslain 7 pykälä on ohitettu. Ja kuinka helppoa se on jatkossa ohittaa. Ei varmasti helpointa ohittaa, sanoi rajavartiolaki mitä tahansa. Onneksi valtioneuvoston ylimmät oikeusviranomaiset pitää huolen, ettei perustuslakia sovelleta väärin.

Oikeuskansleri myös huomautti, että perustelumuistion luonnoksessa selostetaan perustuslain 7 §:n [oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen] säännöksiä ja toisaalta ihmisoikeustuomioistuimen väliaikaismääräystä humanitääristyyppisestä avusta henkilöille, joita ei päästetä maahan.

”Muistiosta ei käy ilmi, miten vastaavassa tilanteessa toimittaisiin Suomen rajalla. Jos tieto tästä on salassa pidettävää, se voidaan toimittaa erikseen arvioitavaksi”, Pöysti toteaa.

Tieto ilmeisesti on ollut salassa pidettävää, sillä lopullisessa perustelumuistiossa asiaa ei avata sen tarkemmin.

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Saa nähdä johtaako tämä mihinkään. Mutta eipä nyt valtioneuvostolta ja Migriltä ihan putkeen mennyt.

Kantelun kohde Maahanmuutto viraston ylijohtaja Ilkka Haahtela sekä sisäministeri Mari Rantanen.

Migri toimii sisäministeriön alaisuudessa, jolloin vastuuministeri on Mari Rantanen. On syytä selvittää, mikä on Rantasen osuus ukrainalaisten pakkosiirrossa. Asiakirjat ja muistiot kertonevat, kenen idea pakkosiirto on ollut ja kuka vei projektia eteenpäin. Viranomaisen ei pitäisi toimeenpanna mielivaltaisia päätöksiä.

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Elämä on täynnä valintoja. Jos tekee vapaaehtoisen valinnan asua paskanaamoja täynnä olevassa tunkiomaassa, niin siitä voi joskus olla jotain seurauksia. Tämä on yksi mahdollinen seuraus. Sinällään tästä on turha Suomen hallitusta syyttää, koska vastuussa tästäkin tilanteesta on Venäjä.

Niin, turha valittaa Suomen toiminnasta suomalaiselle lehdelle, kun syyllinen tähän on Venäjä. Miksei valita jollekin venäläiselle aviisille, että Venäjän toiminta haittaa omaa elämää? Paitsi että.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Turvapaikan hakeminen pähkinänkuoressa: Turvapaikkaoikeuden takaaminen

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin voi ottaa tähän asiaan kantaa. Samoin Euroopan komission mukaan rajojen sulkeminen oikeudellisessa mielessä on hyvin vaikeaa. Tällä hetkellä Suomen rajalla ei ole sotatilaa tai sodan uhkaa, tällaisissa tapauksissa rajojen täydellinen sulkeminen voisi tulla kyseeseen. Turvapaikan hakeminen on ihmisoikeus ja sen rajoittamiseen täytyy olla erittäin hyvät perusteet.

Eihän rajoja ole suljettu. Pointti on siinä, että turvapaikanhakua ei estetä millään tavalla. Se on auki Suomessa kymmenillä raja-asemilla. Vain itärajaa koskien tehtiin lyhytaikainen sulku kansallisen turvallisuuden näkökulmasta.

Minusta z-raja tuli laittaa kiinni vaikka olisi tulkinnanvaraisesti jonkun sopimuksen vastainenkin toimenpide. Mutta eipä taida olla sitäkään.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Saa nähdä johtaako tämä mihinkään. Mutta eipä nyt valtioneuvostolta ja Migriltä ihan putkeen mennyt.

Kantelun kohde Maahanmuutto viraston ylijohtaja Ilkka Haahtela sekä sisäministeri Mari Rantanen.

Syytä selvittää tarkoin miksi ko. keskus valittiin ja ketkä olivat päätöksentekijät. Toivottavasti joku muukin on tehnyt kantelun kuin lainaamasi henkilö:

"Pääministeri Orpon inhimillinen ratkaisu tarkoittaa, että kun media sai tietää Gestapon iskusta vastaanottokeskukseen, hommaa piti ryhtyä osittain perumaan valtakunnankanslerin toimesta. Kuvaavaa on, ettei valtakunnankansleri sen enempää kuin Gestapo uskalla kertoa kansalle, keitä tulee pakkaseen heitettyjen ukrainalaisten tilalle."
 
Kuten se, miten Rantanen on asiassa toiminut. Mutta toivottavasti selvitetään perinpohjin. Toki Migrin resurssit ei varmasti riittävät ole.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ihmisoikeusjärjestö jyrähti Suomen päätöksestä sulkea itäraja

Taas yksi hyvä syy olla koskaan antamatta senttiäkään tuolle yhdistykselle.
Kerran tuollaisen rahankerääjän kanssa juttelin ja ihan kuuntelin mitä asiaa sillä oli, kertoi sitten miten väkivaltainen maa Suomi on naisille, siis aika seikkaperäisesti ja tilastojen ja muidenkin valossa.
Ilme oli vakava kun sanoin että tiedostan tämän ja pidän sitä järkyttävänä mutta en voi sijoittaa euroakaan tuohon keräykseen niin pitkään kuin Amnesty ajaa kaksilla rattailla.
Nainen pyysi selvittämään mitä tarkoitan ja ilme sen kuin synkkenin kun sanoin että järjestönne puolustaa kunniaväkivaltaan taipuvaisia ihmisiä ja jopa puoltaa sellaista saapumista ennestään naisille väkivaltaiseen maahan.
Kerroin vielä lopuksi että olen aika aktiivinen sijoittamaan keräyskiin, mutta ne rahat eivät todellakaan mene millekään amnestylle vaan mm vähävaraisten joulukeräyksiin ja sylvalle tms.

No tämä meni jo vähän off, mutta aihe alkoi otsikon alta, vittu että tuo Amnesty on kanssa yksi kasa paskaa. Ihan vaan jos ei tiedä mihin viittaan niin lähihistorista Suomen raja, Ukraina, Israel-Palestiina.
Amnestylla ei ole minkäänlaista roolia Suomen tai muidenkaan maiden päätöksentekojärjestelmässä, onneksi, ja tämä on tietysti itsestään selvä toteamus. Amnestylla on toki mahdollisuus vaikuttamistyötä tekevänä järjestönä kertoa julki näkemyksiään. On kuitenkin täysin poliittisista päätöksentekijöistä kiinni, annetaanko Amnestyn idealististen usein ideologisesti värittyneiden näkemysten vaikuttaa mihinkään. Lobbausjärjestö tuo on siinä missä monet muutkin.

Amnestyn arvolähtökohdissa on joitakin erittäin kannatettavia asioita. Saman puljun käytännön toiminta ja taipumus kiinnittää valikoivalla tavalla huomiota usein aivan helvetin vääriin asioihin taas eivät nauti lainkaan kannatustani. Suoraan Amnestyn hyväksi ei ole mennyt tästä taloudesta pennin latiakaan, ja aika paljon saa tapahtua, että tulisi menemään.

Suomen rajaturvallisuuden soisi olevan asia, joka ei ole altis kaiken sortin kolonnalaisten ja muiden kesseleiden mielipiteenmuokkaukselle. Näitä tahoja ei kiinnosta itse ydinasia, eli Suomen rajaturvallisuus, kansallinen turvallisuus ja yhteiskuntarauha. Amnestyn tapaiset tahot pyrkivät monella muullakin tavalla vaikuttamaan siten, että esimerkiksi yleisen asevelvollisuuden tarkoituksenmukaiselle toteutumiselle heitettäisiin kapulaa rattaisiin, ja etenkin totaalikieltäytyjien tietä tasoitettaisiin yhteiskunnan etujen kustannuksella. Toki nämä eivät ole kaikilta osin mustavalkoisia kysymyksiä, mutta Amnestyn näkökulma on mitä selkeimmin mustavalkoinen.
 
Viimeksi muokattu:

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Eihän rajoja ole suljettu. Pointti on siinä, että turvapaikanhakua ei estetä millään tavalla. Se on auki Suomessa kymmenillä raja-asemilla. Vain itärajaa koskien tehtiin lyhytaikainen sulku kansallisen turvallisuuden näkökulmasta.

Minusta z-raja tuli laittaa kiinni vaikka olisi tulkinnanvaraisesti jonkun sopimuksen vastainenkin toimenpide. Mutta eipä taida olla sitäkään.
Olemme tietenkin samaa mieltä itse sulusta. Pointtina pohdinnassa on se, että Suomen itäraja on samalla EU:n itäraja ja näin ollen estämme EU:n rajalle tulevia turvapaikanhakijoita hakemuksen jättämisestä. Lentoliikenne Venäjälle on vähäistä ja uutta venepakolaisten aaltoa tuskin näin talvella tulee.

Poliittisella tasolla sululle ei ole olemassa merkittävää vastustajaa. Nato tukee toimiamme, samoin esim. Ruotsi. Oikeudellisesti olen melkoisen varma siitä, että toimi tutkitaan EU:n ihmisoikeustuomioistuimessa tai komissiossa. Näistä tulevista lausunnoista ei ole syytä menettää yöuniaan.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olemme tietenkin samaa mieltä itse sulusta. Pointtina pohdinnassa on se, että Suomen itäraja on samalla EU:n itäraja ja näin ollen estämme EU:n rajalle tulevia turvapaikanhakijoita hakemuksen jättämisestä.

Emme oikeastaan estä. Perustelu on seuraava: Nähdäkseni turvapaikanhakijalla on velvollisuus hakea sitä ensimmäisestä turvallisesta maasta, johon hän päätyy. Venäjä on tässä mielessä turvallinen maa.* Sama toisin päin käännettynä, turvapaikanhakija ei voi marssia lukuisien turvallisten maiden läpi, koska haluaa nimenomaan valtioon X. Jos näin toimitaan, kyseessä ei ole turvapaikanhakija kv-oikeudellisessa merkityksessä. Siten Venäjän ja Suomen rajalla ei voi olla turvapaikanhakijoita eikä hakemusten vastaanotolle siten ole mitään tarvetta.

*Tilanne voisi muuttua jos löytyy kovaa todistusaineistoa siitä, että Venäjällä olevia kolmansien maiden kansalaisia pakkovärvätään Ukrainan sotaan. Tämä vaatisi kuitenkin solidia näyttöä, huhut eivät riitä.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Elämä on täynnä valintoja. Jos tekee vapaaehtoisen valinnan asua paskanaamoja täynnä olevassa tunkiomaassa, niin siitä voi joskus olla jotain seurauksia. Tämä on yksi mahdollinen seuraus. Sinällään tästä on turha Suomen hallitusta syyttää, koska vastuussa tästäkin tilanteesta on Venäjä. Ei Suomella olisi mitään intressejä sulkea rajoja jos naapurin tunkiolaiset eläisivät ihmisiksi eivätkä yrittäisi koko ajan harrastaa jotain kiusaamista.
Mielestäni Venäjälle vapaaehtoisesti Suomesta muuttaneet ja Venäjän hyökkäyssodan alettua edelleen maassa asuvat ovat melko pitkälti verrattavissa Teemu Pulkkiseen.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tietysti Amnesty saa olla Suomen toiminnasta mitä mieltä haluaa. Ja Suomi varmasti ottaa kyseisen näkemyksen huomioon omassa päätöksenteossaan juuri niin isosti kuin tarpeen on, eli ei lainkaan.

Toisaalta Amnestyn ja Anderssonin kaltaisia mielipiteitä tarvitaan demokratiassa. Silloinkin kun niiden perustus on vain talon yhdessä nurkassa.

Ehkä kaikki eivät vaan kykene ymmärtämään, että viranomaisilla ja valtioneuvostolla on käytössään NATO:n, JEF:n ja läntisten naapurimaiden tiedustelutiedot Venäjän suunnitelmista. Vastaamalla niihin nyt isosti Venäjän peliä vaikeutetaan. Suomi on pyytänyt apua ainakin Frontexilta ja Puolalta. Kyse ei ole vain sadoista siirtolaisista turvapaikanhakijoina vaan Venäjän isomman hybridioperaation ehkäisemisestä ennalta niin hyvin kuin se on mahdollista.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Hieno homma. Euroopan neuvoston entinen puheenjohtaja Donald Tusk saattaa mahdollistaa tämän. Donald Tusk johtama koalitio on nyt siis kokoamassa Puolaan parlamenttiin enemmistöä. Tusk siis ajamassa ylipäätään Puolaa enemmän EU myönteiseksi.

Puolan turvallisuusviraston johtaja Jacek Siewiera viestitti tiistaina X:ssä, että Suomi on presidentti Sauli Niinistön Puolan-vierailun yhteydessä pyytänyt apua rajalla tapahtuvan hybridihyökkäyksen torjunnassa.

”Puola aikoo vastata myönteisesti Nato-liittolaisen ja EU-kumppanimme pyyntöön. Sotilaallisten neuvonantajien ryhmä tarjoaa paikan päällä tietoa rajaturvallisuudesta myös operatiivisesti”, Siewiera viestitti.

Byvajet

Jäsen
Mielestäni Venäjälle vapaaehtoisesti Suomesta muuttaneet ja Venäjän hyökkäyssodan alettua edelleen maassa asuvat ovat melko pitkälti verrattavissa Teemu Pulkkiseen.

Venäjällä asuminen tai venäläisen kanssa naimisissa oleminen tai seurustelu ei ole tuen osoitus Venäjän valtion politiikalle.

Mitä enemmän Venäjällä on läntistä vaikutusta ja mitä avoimempaa on Venäjän vuorovaikutus lännen kanssa, sitä nopeammin järjestelmä murtuu, vaikka siihen kuluukin ihmiselämän mitalla pitkä aika.

Vaikka poikkeuksia riittää joukossa, silti jako on selvä. Venäläiset, jotka pystyvät koulutuksensa, kielitaitonsa ja sivistyksellisen uteliaisuutensa vuoksi näkemään ohi Venäjän oman propagandan, ovat merkittävästi Venäjä-kriittisempiä kuin ihmiset, jotka rakentavat maailmankuvansa Venäjän oman järjestelmän tuottamaan propagandaan.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Aika paljonhan tuolla taidetaan rajaa vartioida jalkapatikassa koiran kanssa, mutta on sitä rajaakin valvottavana.

Ei mitään hajua, miten lähelle rajaa voi päästä jäämättä "kiinni". Eli voitko vähän niinkun tarkkailla rajaa, et no tossa se menee ja ketään ei näy. Mennäänkö yli nyt vai venataanko vielä 10 min...

Naapurin puolella pääsee varsin lähelle varmasti. Suomen puolella jää kiinni väkisin hyvin pian.

Kannattaa aika monen huomata se, että Suomen puolella (jonne pääseminen tietysti takaa tiettyjä asioita - jos näkee esim. jossain ihmisen) ei suinkaan kaikkialla rajan pinnassa tai edes vyöhykkeen luona mene tietä, vaan ovat useimmiten hyvin hankalakulkuisia tienoita ja metsäisiä alueita, joissa suunnistaminen google mapsilla on ihan riittävän haastavaa. Siksi ylityspaikkojen valvonta on olennaisin asia.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Emme oikeastaan estä. Perustelu on seuraava: Nähdäkseni turvapaikanhakijalla on velvollisuus hakea sitä ensimmäisestä turvallisesta maasta, johon hän päätyy. Venäjä on tässä mielessä turvallinen maa.* Sama toisin päin käännettynä, turvapaikanhakija ei voi marssia lukuisien turvallisten maiden läpi, koska haluaa nimenomaan valtioon X. Jos näin toimitaan, kyseessä ei ole turvapaikanhakija kv-oikeudellisessa merkityksessä. Siten Venäjän ja Suomen rajalla ei voi olla turvapaikanhakijoita eikä hakemusten vastaanotolle siten ole mitään tarvetta.

*Tilanne voisi muuttua jos löytyy kovaa todistusaineistoa siitä, että Venäjällä olevia kolmansien maiden kansalaisia pakkovärvätään Ukrainan sotaan. Tämä vaatisi kuitenkin solidia näyttöä, huhut eivät riitä.
Toisaalta, Venäjä on ottanut vastaan vain 790 pakolaista. Maassa oleskelee miljoonia ulkomaalaisia, mutta hyvin pieni osa heistä on saanut pakolaisstatuksen: Venäjän ovet eivät aukene turvapaikanhakijoille – "Juridisesti he ovat pakolaisia, mutta faktisesti on menossa valtava muuttoliike"

Venäjä on turvapaikanhakijoille kauttakulkumaa. Monet ovat käyneet kolkuttelemassa Puolan tai Latvian portteja, mutta eivät ole päässeet sisään. Näin ollen, Suomi olisi ensimmäinen vastaanottava maa, johon kyseinen turvapaikanhakija saapuisi, ellei raja olisi kiinni.

Turvapaikanhakijan statukseen vaikuttaa eniten se, millaiset olot heidän lähtömaissaan vallitsevat. Nämä Venäjältä tulijat ovat kuitenkin tulleet tänne lähinnä nettikampanjan ansiosta. Venäjän vahvasti myötävaikuttamana, jolloin syntyy epäilys siitä, että ko. hakijat eivät täytä turvapaikanhaun kriteereitä. Hakija voisi vedota siihen, että Venäjä ei tosiasiallisesti halua ottaa heitä vastaan. Tällöin maan turvallisuudella ei sinänsä olisi merkitystä.

Lisäksi, Venäjä valmis valmis ajamaan siirtolaisia pois maastaan. Venäjä aikoo ajaa siirtolaisia ulos maasta uudella ”kieltolailla” – tällainen se on

Tämä voisi avata todellisen pakolaisaallon Suomeenkin. Eli kiirehtisin erittäin pikaisella aikataululla raja-aidan tekemistä. Mieluiten eilen kuin tänään.
 
Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
Mitä väliä sillä on mitä joku Amnesty sanoo? On Amnesty tietääkseni tuominnut myös venäjän toimet (rosvovaltion nimi tarkoituksella kirjoitettu pienellä) venäjällä olevia toisinajattelijoita vastaan, mutta onko toisinajattelijoiden olot siellä muuttuneet?
No ei ole ja mitä Amnesty sen jälkeen on tehnyt?
Ei tietenkään mitään, koska ei ole mitään keinoja, millä voisi vaikuttaa jonkun valtion sisäisiin asioihin.
Sama juttu nyt Suomessa.
Suomi päättää itse miten oman turvallisuutensa kanssa toimii.

Sulkemalla rajat Suomi tekee palveluksen paitsi itselleen, niin myös koko EU:lle ja etenkin Saksalle, kun ei päästä noita korkeamman elintason perässä juoksevia laittomasti ja perusteettomasti pyrkiviä ihmisiä EU alueelle.

Amnesty saa antaa mitä tahansa kommentteja Suomelle. Niihin voi reagoida olankohautuksella tai jos edes sillä.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ensinnäkin, YLEn kirjeenvaihtaja ei sano että kaikki pitäisi ottaa vastaan, vaan hänen koko pointtinsa perustuu ajatusleikkiin, joka katsoo tilannetta yksittäisen venäläisen turvallisuusviranomaisen näkökulmasta. Mielestäni spekulointi on silmiä avaava, koska tilanne näyttäytyy voitolta venäläisille teki Suomi mitä tahansa.

Tämän spekuloivan jutun perusteella on tällä jälleen kerran otettu esille YLEn vasemmistolainen linja, ja muutenkin YLEn surkea taso. Mielestäni ansaitsemme myös toisen näkökulman, jonka toimittaja Heiskanen tuo ilmi.

Näyttää Suomen osalta siltä että pieni poliittinen sekoilu vaan kuuluu päätöksentekoprosessiin. Hienoa on se että kun kyse on oikeasti tärkeistä päätöksistä (korona, NATO, raja), kaikki poliittiset tahot ovat yksimielisiä päätöksistä.
Itse en YLEn vasemmistolinjasta valita ja pidän linjaa suoraan sanottuna varsin hyvänä. Tuossa venäjänkirjeenvaihtajan ajatusleikissä kuitenkin kummastutti muutamat asiat, jotka voisi toki ehkä selittää esimerkiksi sillä että kirjeenvaihtaja ei halua ylimääräistä hankaluutta tai jopa häätöä (tai vakavampia seuraamuksia, terroristeistahan ei koskaan tiedä vaikka löytyisi lapsipornoa ja huumausaineita kun oikein ruvetaan etsimään). Esimerkiksi alussa mainitaan että ilmeisesti matkanjärjestäjänä toimii tunkioimperiumin väkivaltakoneisto, mutta jäljempänä jossitellaan kuitenkin hybridivaikutusyritystä, mitä tuo naapurimme tämänkinkertainen epäsuoran sodankäynnin toimi luonnollisesti on.

Sinänsä on täysin totta että paskamaa sai suomalaiset panikoimaan ja riitelemään aivan turhasta ja tuo on oikeastaan merkittävin voitto mitä tässä saavuttivat suoraan. Epäsuoremmin sitten jonkunlaista vahvistusta narratiiville fasistisuomesta tjsp, mutta tuota ne on luukuttaneet jo vuosia ja pidemmän päälle nekään naapurin väestä ketkä ovat rajaa ylitelleet, eivät varsinaisesti tunnu mitenkään liberalisoitumista saati vaikeita vallanpitäjien vastaisia ajatuksia tuosta saaneen, kun kroonisen "epäpoliittisena" pysyy se perusvenäläinen, riippumatta onko menetettävää (länsilomilla kävijällä on), vai ei (sotaan pakkovärvätyllä etnisellä vähemmistöllä ei ole).

Naapurille ikävää on, että Suomi sai toteutettua todella järeän vastatoimenpiteen, kuitenkin vajoamatta epäoikeusvaltioiden tasolle. Toki paremmalla valmistelulla toimi olisi toteutunut jo nopeammin, mutta eipä tuolla käytännössä ole mitään merkitystä tuliko muutama naapurin kuskaama turvapaikanhakija enemmän, vai ei. Sinänsä koko tulijoiden määrä oli merkityksetön, kun oleellista tässä oli suojautua nimenomaan Venäjän valtion järjestämältä epäsuoran sodankäynnin toimelta, ei maahanmuutolta (jolta ei pidä suojautua, vaan jota pitäisi päinvastoin todella reilusti kiihdyttää).

Naapurin voittosarakkeessa siis näkyvimpänä Purra valittamassa apulaisoikeuskanslerista ja lakien mukaan toimimisesta, mutta kuitenkin toimimassa itsekin lakien mukaan, käytännössä koko eduskunnan tuella. Pienenlaisia joulukaloja saivat parin viikon operaatiostaan saaliiksi. Eiköhän tässä ollut samanlaista härkkimistä ja sohimista kuin naapurimme touhuissa yleensäkin, luulen kyllä että yllättyivät nopeasta kovasta vastauksesta vaikka lopulta ehkä olettivatkin että Suomi saa jonkunlaisen stopin pistettyä rajaliikenteelle jopa ilman "hyviä kahdenvälisiä suhteita". Kuitenkaan stoalaiseen seremoniattomaan tp-hakemusten käsittelyyn ruvettaessa ei naapuri varmastikaan olisi jättänyt operaatiota kesken, vaan sieltä olisi (terroritunkiolle tyypilliseen tapaan) nostettu kierroksia kunnes reaktio saadaan.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki

Juuri näin.

Ihmettelin Ylen kirjoituksessa niin ikään sitä, että siinä tilanne saatiin näyttämään Venäjän voitolta. Eihän tilanne nyt missään tapauksessa sitä ole. Päinvastoin.

Toki tilanne mitä luultavimmin ei ole ohi ja Kreml varmaankin yrittää vielä sekoittaa pakkaa. Tähän mennessä paskanaamailu ei ole aiheuttanut juuri mitään erityisempää sekoilua, jos ei tosiaan muutaman persun vaatimuksia laillisuudesta poikkeamiseen oteta huomioon. Nekin ovat olleet puhdasta populismia, koska hyvinhän persut ovat kuitenkin hallitustyöskentelyssään lakia noudattaneet.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mulla on sellainen pieni kriittinen suhtautuminen näihin idän kirjeenvaihtajiin, koska ovat varmasti Moskovassa ollessaan olleet FSB:n kiinnostuksen kohteita. Venäjähän estää sellaisten toimittajien pääsyn maahan, jotka esittävät selvästi venäjäkriittisiä mielipiteitä. Arja Paananen hyvä esimerkki.

En siis väitö, että Ylen kirjeenvaihtaja olisi Moskovan talutusnuorassa, mutta mahdollisuus tälle on suurempi kuin Suomessa majaansa pitävän toimittajan. Venäjä harrastaa mielipiteisiin vaikuttamista muutenkkn kuin näiden ano-hörhöjen kautta.
 
Ylen uutispodcastissa tutkija Jussi P. Laine sanoi että rajanylityspaikkojen sulkeuduttua rajanylittäminen ei välttämättä pysähdy, vaan merkittävin muutos on että rajaliikenteen valvominen, seuraaminen ja kontrollointi muuttuu hankalammaksi. Rajanylityspisteisteillä, ihan riippumatta mikä motiivi maahantulolle on, tulijat sentään saapuvat virallista reittiä ja tulevat rajalla rekisteröidyksi.

Toinen ihan mielenkiintoinen pointti mistä samainen tutkija mainitsi oli että Suomen ja Venäjän väliseen raja-aitaan liittyy sellainen yksityiskohta, että aitaa rakennetaan jonkun verran Suomen puolelle ja täten maiden rajan ja aidan välissä on alue jossa ollaan Suomen maaperällä ja lain mukaan jo tässä on mahdollinen hakea kansainvälistä suojelua jos viranomainen vaan sattuu paikalle.

Ja kuten todettu, edes kiinnijääminen ei estä turvapaikkahakemuksen jättämistä ja sen käsittelyä, vaan hakemuksen voi jättää joko rajaviranomaiselle tai poliisille. Mihinkään pikakäsittelyyn en usko, ellei migrin resursseja kasvateta todella reippaalla kädellä. Nyt jo turvapaikkahakemusten käsittely kestää useita kuukausia.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vaikuttaisi rajaseutu Venäjällä hiljenevän kolmansien maiden pyrkyreistä Suomen toimien seurauksena. Toistaiseksi.

Puheiden sijasta päätökset kantavat hedelmää. Ainakin toistaiseksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös