On kyllä Israelilla sotilaallisena suurvaltana etenkin alueellisessa kontekstissa ja kokoonsa nähden, aikamoinen aukko doktriinissa, jos sapattina iskemällä päästään lyömään ilmaiseksi. Tulee melkein mieleen Asterix Britanniassa, jossa intron mukaan roomalaiset hävisivät kaikki taistelut, kunnes keksivät hyökätä aina kello viiden kuuman veden (teetä ei oltu vielä tuotu saarille) nauttimisen aikaan, jolloin britit olivat kuppi kädessä kuumavesipöydän äärellä ja paheksuivat valloittajien huonoa käytöstä pelkästään sanallisesti.
Netanjahusta sen sijaan voi maalata kuvan patrioottina, mutta toisaalta hyvin samanlaisena patrioottina kuin Orban. Toki ilman talutusliekaa Kremliin. Ei se varmastikaan ole tarkoituksella antanut Hamasin nöyryyttää Israelin asevoimia (kaikkien muiden hirviömäisyyksien lisäksi), mutta on tuossa tuottamuksellista puolustuksen laiminlyöntiä havaittavissa jo julkisuuteen tulleen, vahvistetun uutisoinnin perusteella. On lisäksi hyötynyt (Hamasin ohella) todella paljon tuosta vastakkainasettelusta. Sekä Netanjahulta että Hamasilta menisi itse asiassa perusteet vallalle, jos siellä edes yritettäisiin liennytystä, mikä varmistaa sen ettei liennytystä yritetä.
Gazan asukkaat ovat melko vahvasti kusessa ja ihan riippumatta siitä, tuntuuko (enää) hyvältä ajatukselta äänestää Hamas valtaan kun niille on selvästi oman valtansa maksimoimiseksi erittäin tärkeää pitää alue kivikaudella ja asukkaat tykinruokana. Noilla saa katkeruutta ja marttyyreita, jotka ovat molemmat elinehto tuommoisille terroristipaskanaamoille kun perustellaan syitä, minkä takia asukkaiden itse asiassa ei kannata missään nimessä potkia helvettiin porukkaa joka on aiheuttanut asukkaille ainoastaan kärsimystä.
Joo mulle tuli kanssa melkoisena järkytyksenä, että tämmöinen on mitenkään mahdollista Israelissa. Kaikkialla muualle ehkä mutta ei Israelissa. Aivan kuin 1973 sota ei olisi opettanut mitään, silloinhan jengi todellakin oli paastoamassa kotona. Voitaneen kai lohdutuksena todeta, että ei tämä ainakaan seuraavaan 50 kymmeneen vuoteen toistu.
En tunne Orbania ollenkaan mutta en vertaisi Netanjahuun. Syy miksi hän kokoajan keikkuu vallassa johtuu vaan siitä, että kahtiajako on voimakasta ja kukaan mukaan ei pysty hallitusta muodostamaan. Nyt siellä tosiaan sotatoimista päättävät molemmin puolin eivät ole innokkaimpia kahdenvaltion ratkaisun kannattajia.
Tällä hetkellä tilanne Israelissa on sen verran vakava, kiitos ulkoisen uhan, että tuki hätätilahallitukselle on ehdoton.
Gasan asukkaat tottavie ovat kusessa eikä ole ensimmäinen kerta.
Se mikä minua on vuosikaudet hämmästyttänyt on, että väkivalta hyväksytään ratkaisuksi kun puolustetaan palestiinalaisten oikeuksia. Rakettiterrori on hyväksytty lähes kritiikittä, nyt sentään kun häärittiin aivan ISIKsenä, niin jotain paheksuntaa on vasemmisto esittänyt. Esitetään, että terrori on ainoa keino väkivaltaista siionistihallintoa vastaan. Ei välitetä yhtään niistä palestiinalaissukupolvista , jotka heitetään uudestaan ja uudestaan "bussin alle" elämään ilman turhaa toivoa paremmasta huomisesta.
Miksi sitten ei välitetä? En todella pysty keksimään muuta vastausta kuin että Israelin tuhoaminen on niin pyhä päämäärä monille tahoille (arabi/mulimi valtiot, iso osa läntistä vasemmistoa, venäjä etc.) palestiinalaisten kohtalo on sille alisteinen sukupolvesta toiseen.
Oma palestiinan valtio oltaisiin voitu luoda milloin tahansa tässä vuosikymmenten aikoina jos vain kansainvälisellä yhteisöllä olisi ollut pienintäkään halua. Aina vaan syytetään Israelia! Israel on voittanut jokaisen käymänsä sodan, joita ei edes itse aloittanut! Kyllä se on hävinnyt osapuoli joka tyytyy osaansa.
Jos ei tyydy, seuraukset on jokaisen nähtävillä. Maata siis on tarjottu useasti ja aivan riittävästi mutta ei kelpaa ei. Siis jos ei kelpaa rakennellaanpa taloja sitten sillä aikaa, josko vaikkapa kymmenen vuoden päästä kelpaisi.
En löisi asiasta vetoa!
Huomatkaa, että samaan aikaan Israelilla menee yleisesti ihan hyvin, turvallisuuteen joutuu tosin panostamaan tarpeettoman paljon mutta onhan siitä etujakin. Erittäin kehittyneiden laitteiden kauppa käy kuin siima, ei olla pitkään aikaan oltu Jaffojen varassa ei. Elintaso Israelin kansalaisilla ei ole huono ja varallisuus kohonnut viimeisen 15 vuoden aikana merkittävästi nopeammin kuin Suomessa.Ovat siis todenneet, että mihin ei voi vaikuttaa, niin mitä väliä jatketaan elämistä ja annetaan muiden puida nyrkkiä ja rustata päätöslauselmia ei voisi vähempää kiinnostaa.
Parikymmentä vuotta tätä Israelin tilannetta seuranneena yhdyn täysin tuohon Lukin aiemmassa viestissä mainitsemaan asiaan toimittajista sekä asiantuntijoista. En syytä yhtään tavallisia ihmisiä, jotka saavat tietonsa suomalaisista tiedotusvälineistä tottakai he ovat enemmän palestiinalaisten kuin Israelilaisten puolella. Niin minäkin olisin, jos en tietäisi. Yleinen tieto Israelista, tai sen juutalaisesta luonteesta tai juutalaisuudesta on aivan uskomattoman alhaisella tasolla. Siksi suosittelen jokaiselle tutustumaan muihinkin lähteisiin kuin valtamedian tarjoamiin saatatte huomata, että on kaksi täysin eri tarinaa, jotka nopeasti luettuna ovat toisilleen vastakkaiset ja molemmat kuitenkin lähes totta.
Jos joku täällä arvostelee minua Israelin puolelle asettumisesta niin , sanon etukäteen, on siinä täysin oikeassa. Tuen Israelia ,lähes varauksettomasti, lähes joka tilanteessa aivan samalla tavalla kuin olen Suomenkin puolella aina.
Israelin kansalaisuutta minulla ei ole enkä jumalaan usko, mutta siihen uskon, että yhdellä pienellä kansalla, joka harjoittaa uskontoa, johon eivät voi kaikki vapaasti liittyä, on tällä pallolla oltava yksi paikka jossa voivat
elää rauhassa.