Netanjahu kertoo, että Israel on nyt sodassa ja ainakin tästä puheesta pääteltynä, se viedään loppuun asti.
Eli koska lapsista voi kasvaa terroristeja, heitä ei lasketa välttämättä siviileiksi alaikäisinä? Selvä. Kovasti pyörit asian ympärillä, mutta noin tuon kiertelysi tulkitsen. Sano suoraan vaan.Tuo on oikeasti aika kinkkinen kysymys. Koko elämän, kun olet kasvanut Hamasin propagandan piirissä, niin mikä on todennäköisyys, että aikuisena kasvat juutalaiset hyväksyväksi kansalaiseksi jolta onnistuu sulassa sovussa naapurin kanssa eläminen.
Nyt siellä mennään, kuten pitääkin. Hamas olisi ainakin Reutersin mukaan halukas neuvottelemaan tulitauosta, mutta yllättäen Israel ei mene siihen miinaan, vaan aikoo hoitaa asian pois päiväjärjestyksestä.Netanjahu kertoo, että Israel on nyt sodassa ja ainakin tästä puheesta pääteltynä, se viedään loppuun asti.
Ei voi kuin silmät hellanrenkaina ihmetellä noita ihmisiä Helsingissä, jotka osoittavat mieltään. Mitä vastaan protestoivat? Sitäkö että Israel puolustaa itseään, kun toiset yllätyshyökkäyksellä ensin tappavat satoja viattomia ihmisiä.Siellä on Helsingissäkin kaupungilla juhlittu terroristijärjestön hyökkäystä Israeliin. Länsimainen moraalikäsitys on hieman tätä porukkaa kehittyneempi.
Näinhän se vaan käytännössä menee, että mitä korkeampi elintaso, sen matalampi syntyvyys. Ei se sattumaa ole, miksi mm. Euroopan väestöpyramidit näyttää ihan erilaiselta kuin vaikkapa Afrikan maissa tai lähi-idässä.Erikoista kyllä tuo ihmisten lasten hankkiminen. Tuollaiseenkin kurjuuteen pitää puskea lisää lapsia niin paljon kuin ehtii. Noh, kun lähes kaikki on työttöminä niin ehkä sitä on paremmin aikaa harrastaa ”sitä itseään”.
Hyviä ideoita kyllä. Kaiken keskiössä on kuitenkin länsirannalla olevat vesiesiintymät, joita Israelilaiset hamuavat ja tietääkseni ovat ottaneet osansa ja vähän enemmänkin. Vesi kun tuntuu olevan vähissä tuolla alueellla. Kapitalismi toki ratkaisisi asian enemmän tarjoavalle, mutta siitä syntyisi uusi kähinä, johon ei Hamasia tarvittaisi.Mulla on ratkaisuehdotus konfliktiin. Ulkopuoliset tahot lopettavat kaikki avustukset palestiinalaisille, kaikki. EU, IMF, USA ja muut rahoittavat vain Israelin ja Palestiinan hallinnon yhteisiä yrityshautomoja, ei muuta. Kaikki "normalisaatio"-puheet (eli Israelin kanssa tehtävän yhteistyön kieltäminen) laitetaan Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa romukoppaan.
Israelin ja Jordanian talousyhteistyö on kehittynyt merkittävästi viime vuosina ja Israel on yrittänyt tukea taloudellisia yritysinvestointeja Länsirannalle. Käsittämätöntä kyllä, PA ei näistä työllistävistä yrityksistä pidä, koska ovat uhka avustusteollisuuden takaaman miljardipotin jatkumiselle. Eurooppalaiset ja amerikkalaiset BDS-liikkeen kannattajat taas ovat saaneet päähänsä, että Länsirannan Israelilaisyritykset ovat ihan perkeleestä ja maalittavat niitä rajusti. Esimerkiksi SodaStremin moderni tehdas siirrettiin Länsirannalta Negeviin ja yli 600 palestiinalaista menetti hyvin palkatut työpaikkansa. Järkevää, ei todellakaan, mutta eiköhän näillekin työttömille löytynyt PA:n sukuklaaneista parikymmentä kaveria jakamaan lisää EU avustuksia (omien taskujen lisäksi). Niillä rahoilla voidaan tavalliseen tapaan tukea perheiden nuoria hankkimaan yliopistotutkinto, että voivat sitten ajaa paremmin taksia. Niin, siis Länsirannan palestiinalaisilla nuorilla aikuisilla on suhteesti enemmän akateemisia tutkintoja kuin meillä täällä Suomessa, mutta ne eivät realisoidu mitenkään taloudellisena tuottavuutena.
Eli summa summarum. Potkitaan kaikki humanitaariset, koulutusasiantuntijat (hep) ja sosiaalityön rahanjakajat pihalle palestiinalaisten kansainvälisistä yhteistyötahoista ja palkataan kovia kapitalisteja ohjaamaan yrityssektorin rakentamista yhdessä Israelin kanssa. Mulla olisi esittää Israelin puolelta loistava arabikaveri rakentamaan Bashar Masrin, eli Länsirannan rikkaimman liikemiehen kanssa tätä yhteistyötä. Israelin juutalaisille tämä ei olisi, eikä koskaan ole ollut mikään ongelma, mutta aluksi sitä voisi hoitaa Israelin taholta dynaaminen arabiaa osaavat visiönääri. Bashar Masri taas on jo vuosia yrittänyt rakentaa näitä liikesuhteita. Mutta kaikkea on torpannut ja hankaloittanut valtansa ja rahoituksensa menettämistä pelkäävä Abbasin klaani. Pojat Yasser ja Tareq kun ovat tottuneet hankkimaan kokaiininsa euroissa tai dollareissa.
Gaza voisi heittää Hamsin pihalle ja yhtyä tähän kelkkaan. Siitä voisi tulla alueen suurin matkailu ja huvikeskus, niin länkkäreille kuin alueen arabimaille. Isaakin ja Ismaelin jälkeläiset vuolisivat yhdessä kultaa.
Vankilaan tollasista huuteluista pitäisi laittaa. Jos noin sekopäisiä juttuja huutelee länsimaissa, niin varmasti tukee terroristeja rahallisesti tms.Pro-Palestine protesters condemned over 'abhorrent' Opera House rally
Hundreds of angry pro-Palestine protesters have been condemned for marching to the Sydney Opera House lighting flares and chanting "f**k Israel".www.skynews.com.au
Australissa osoitettu mieltä ”Palestiinan puolesta”. Joukon huutamiin iskulauseisiin on kuulunut mm. ”Gas the jews!”
Vankilaan tollasista huuteluista pitäisi laittaa. Jos noin sekopäisiä juttuja huutelee länsimaissa, niin varmasti tukee terroristeja rahallisesti tms.
Ei helvetti sentään. Tuon jutun jälkeen pitää kyllä pariksi päiväksi lopettaa uutisoinnin lukeminen. Pistää vituttamaan niin paljon.Valitettavasti tuollainen huutelu ei taida olla mitään kovinkaan ihmeellistä.
Esim. tässä Hesarin jutussa turkulainen palestiinalaistaustainen Maya Ahmed tuntee iloa ja riemua Hamasin hyökkäyksestä, ja kritisoi sitä miten Hamasin hyökkäykseen suhtaudutaan. Kyllähän tässä taas aikoja elellään, kun ihan avoimesti ja symppiksenä saat tuollaisista hirmuteoista riemuita valtakunnan ykkösmediassa:
Hamasin hyökkäys | Maya Ahmed iloitsee palestiinalaisten järjestäytymisestä, Ethel Salutskij uskoo Israelin kostoon – Näin Hamasin iskun vaikutukset vyöryvät Suomeen
Suomessa asuva palestiinalaistaustainen Maya Ahmed ja israelilaistaustainen Ethel Salutskij kertovat, mitä ajatuksia Hamasin hyökkäys ja Israelin vastatoimet herättävät.www.hs.fi
Valitettavasti tuollainen huutelu ei taida olla mitään kovinkaan ihmeellistä.
Esim. tässä Hesarin jutussa turkulainen palestiinalaistaustainen Maya Ahmed tuntee iloa ja riemua Hamasin hyökkäyksestä, ja kritisoi sitä miten Hamasin hyökkäykseen suhtaudutaan. Kyllähän tässä taas aikoja elellään, kun ihan avoimesti ja symppiksenä saat tuollaisista hirmuteoista riemuita valtakunnan ykkösmediassa:
Hamasin hyökkäys | Maya Ahmed iloitsee palestiinalaisten järjestäytymisestä, Ethel Salutskij uskoo Israelin kostoon – Näin Hamasin iskun vaikutukset vyöryvät Suomeen
Suomessa asuva palestiinalaistaustainen Maya Ahmed ja israelilaistaustainen Ethel Salutskij kertovat, mitä ajatuksia Hamasin hyökkäys ja Israelin vastatoimet herättävät.www.hs.fi
Näistä tulee joskus mieleen, että ehkä näissä paikoissa kannattaisi sitten itse asua, kun niin sympataan.Valitettavasti tuollainen huutelu ei taida olla mitään kovinkaan ihmeellistä.
Esim. tässä Hesarin jutussa turkulainen palestiinalaistaustainen Maya Ahmed tuntee iloa ja riemua Hamasin hyökkäyksestä, ja kritisoi sitä miten Hamasin hyökkäykseen suhtaudutaan. Kyllähän tässä taas aikoja elellään, kun ihan avoimesti ja symppiksenä saat tuollaisista hirmuteoista riemuita valtakunnan ykkösmediassa:
Hamasin hyökkäys | Maya Ahmed iloitsee palestiinalaisten järjestäytymisestä, Ethel Salutskij uskoo Israelin kostoon – Näin Hamasin iskun vaikutukset vyöryvät Suomeen
Suomessa asuva palestiinalaistaustainen Maya Ahmed ja israelilaistaustainen Ethel Salutskij kertovat, mitä ajatuksia Hamasin hyökkäys ja Israelin vastatoimet herättävät.www.hs.fi
Miten kiista voisi saada rauhanomaisen ratkaisun kun täällä Suomessa, kaukana konfliktista, puolin ja toisin eletään mielikuvitusmaailmassa jossa vain toinen osapuoli on paha ja toinen hyvä. Ihmettelen miten täällä joku voi ilmoittaa olevansa 100% jomman kumman osapuolen tukena.
Itse olen ainakin 0 % Hamasin puolella. Harmi jos suuri osa Palestiinalaisista kannattaa heitä, sillä olen myös 0 % Hamasin kannattajien puolella.Miten kiista voisi saada rauhanomaisen ratkaisun kun täällä Suomessa, kaukana konfliktista, puolin ja toisin eletään mielikuvitusmaailmassa jossa vain toinen osapuoli on paha ja toinen hyvä. Ihmettelen miten täällä joku voi ilmoittaa olevansa 100% jomman kumman osapuolen tukena.
Vesi on ihan koko Lähi-idässä iso ongelma, mutta väite siitä, että israelilaiset joisivat kaiken palestiinalaisten veden, on sieltä kuuluisalta sylttytehtaalta. Israelin Länsirannalle rakentamien (Jordanian ja myös epävirallisesti PA:n kanssa yhteistyössä) viljelmien kasteluun menee kyllä paljon vettä, mutta se on välttämätöntä alueen kehittämiseksi nomadiajasta kohti modernia yhteiskuntaa. Toki niissä kansainvälisissä konferensseissa tätäkin Israelin kiusaamismantraa hoetaan, mutta todellisuus on paljon monimutkaisempi.Hyviä ideoita kyllä. Kaiken keskiössä on kuitenkin länsirannalla olevat vesiesiintymät, joita Israelilaiset hamuavat ja tietääkseni ovat ottaneet osansa ja vähän enemmänkin. Vesi kun tuntuu olevan vähissä tuolla alueellla. Kapitalismi toki ratkaisisi asian enemmän tarjoavalle, mutta siitä syntyisi uusi kähinä, johon ei Hamasia tarvittaisi.