Monella tavallisella tallaajalla on esim. työnantajan omistama kännykkä. Nyt jo - ja lähitulevaisuudessa vielä tarkemmin voidaan määrittää satelliitin ym. tukiasemien avulla tuon kännykän sijaintipaikka.
Enää ei putkimies Jormanainen voi sanoa mobile phoneen, notta "en pysty nyt tulemaan, seinä kaatuu päälle täällä Mäkelänkadun saneeraustyömaalla" - kun siihen puhelimeen soittava esimies näkee paikanussysteemin avulla että Jormanainen on päiväkaljalla Mannerheimintiellä Hadankassa.
Lähitulevaisuudessa juuri SINUA valvotaan myös kaikenlaisilla tunnistimilla ja mikrosiruilla - ravintolan vessassa käydessäkin jokin laite rekisteröi ensin vessaan menijän henkilötiedot ihon alle upotetun mikrosirun avulla, sen jälkeen hyyskässä toimiteun asian laadun (ääni- ja hajutunnistimien avulla) ja toimenpiteeseen käytetyn ajan. Jos yrität lähteä vessasta pois pesemättä käsiäsi, saat hyyskän oven kahvasta kivuliaan sähköisen muistutuksen pesemisen tärkeydestä.
Tässä samasta asiasta Ilta-Sanomien nimim. Bisquitin tölväyksiä:
Tunnistamisen vaikeus yleensäkin on tuttu juttu Suomessakin. Moni muistaa vanhan laulun suutarinvaimon, joka joutui arvuuttelemaan jopa kahden kylään piipahtaneen naapurin pikkupojan, Piupalin ja Paupalin henkilöllisyyttä. Ämmä lauloi kaiket illat, että "Piupali Paupali Piupali Paupali, kun en mä tunne teitä".
No, kohta suutarinvaimolla on helpompaa, kun biotunnisteet alkavat yleistyä.
Biotunnisteita tiedetään käytetyn jo esihistoriallisella ajalla. Vanhimmat niistä lienevät nykyihmisestä melko radikaalia laatua.
Shariaa noudattavissa maissa, joissa yksikätinen rosvo tarkoittaa TODELLA yksikätistä rosvoa, ne ovat yhä käytössä. Jos tapaa kokonaan kädettömän rosvon, niin tietää tuon vempulan jääneen kahdesti kiinni varkaudesta.
Tunnistaminen saatettiin muinoin varmistaa vaikkapa identifioitavan korvien poistolla.
Hölmöläisten väestönlaskenta suoritettiin painamalla nenä saveen. Tässä kulttuurissa nenätön jäi vaille identiteettiä.
Tatuointia voi pitää puoliradikaalisena biovarmenteena. Muun muassa natsit merkkasivat sillä sekä kuldyyriväestöä että omaa valiorotuaan. Nykyään ihon alle asennettavat mikrosirut ovat korvanneet tatuoinnin eläinten tunnisteina - minulla on muuten hyvin vanhanaikainen kissa, sillä on korvassa tatuointi vain, ei mitään mikrosiruja niskassaan. Humaanipuolella tatuointi on yhä käyttökelpoinen.
On esimerkiksi ihmisiä, joita ei sitten millään meinaa tunnistaa vaatteet päällä. Sitten on Tony Halmeen kaltaisia yksilöitä, joiden tatuoidusta identiteetistä ei ole epäilystäkään housut nilkoissa ja perse edellä. Vastaisuudessa saa siis varautua siihen, että sotun lisäksi on oltava valmis esittämään myös bitu.
Mitäs mieltä asiasta? Kohta meitä kohdellaan kuin teuraaksi vietävää, korvamerkittyä lihakarjaa...
Enää ei putkimies Jormanainen voi sanoa mobile phoneen, notta "en pysty nyt tulemaan, seinä kaatuu päälle täällä Mäkelänkadun saneeraustyömaalla" - kun siihen puhelimeen soittava esimies näkee paikanussysteemin avulla että Jormanainen on päiväkaljalla Mannerheimintiellä Hadankassa.
Lähitulevaisuudessa juuri SINUA valvotaan myös kaikenlaisilla tunnistimilla ja mikrosiruilla - ravintolan vessassa käydessäkin jokin laite rekisteröi ensin vessaan menijän henkilötiedot ihon alle upotetun mikrosirun avulla, sen jälkeen hyyskässä toimiteun asian laadun (ääni- ja hajutunnistimien avulla) ja toimenpiteeseen käytetyn ajan. Jos yrität lähteä vessasta pois pesemättä käsiäsi, saat hyyskän oven kahvasta kivuliaan sähköisen muistutuksen pesemisen tärkeydestä.
Tässä samasta asiasta Ilta-Sanomien nimim. Bisquitin tölväyksiä:
Tunnistamisen vaikeus yleensäkin on tuttu juttu Suomessakin. Moni muistaa vanhan laulun suutarinvaimon, joka joutui arvuuttelemaan jopa kahden kylään piipahtaneen naapurin pikkupojan, Piupalin ja Paupalin henkilöllisyyttä. Ämmä lauloi kaiket illat, että "Piupali Paupali Piupali Paupali, kun en mä tunne teitä".
No, kohta suutarinvaimolla on helpompaa, kun biotunnisteet alkavat yleistyä.
Biotunnisteita tiedetään käytetyn jo esihistoriallisella ajalla. Vanhimmat niistä lienevät nykyihmisestä melko radikaalia laatua.
Shariaa noudattavissa maissa, joissa yksikätinen rosvo tarkoittaa TODELLA yksikätistä rosvoa, ne ovat yhä käytössä. Jos tapaa kokonaan kädettömän rosvon, niin tietää tuon vempulan jääneen kahdesti kiinni varkaudesta.
Tunnistaminen saatettiin muinoin varmistaa vaikkapa identifioitavan korvien poistolla.
Hölmöläisten väestönlaskenta suoritettiin painamalla nenä saveen. Tässä kulttuurissa nenätön jäi vaille identiteettiä.
Tatuointia voi pitää puoliradikaalisena biovarmenteena. Muun muassa natsit merkkasivat sillä sekä kuldyyriväestöä että omaa valiorotuaan. Nykyään ihon alle asennettavat mikrosirut ovat korvanneet tatuoinnin eläinten tunnisteina - minulla on muuten hyvin vanhanaikainen kissa, sillä on korvassa tatuointi vain, ei mitään mikrosiruja niskassaan. Humaanipuolella tatuointi on yhä käyttökelpoinen.
On esimerkiksi ihmisiä, joita ei sitten millään meinaa tunnistaa vaatteet päällä. Sitten on Tony Halmeen kaltaisia yksilöitä, joiden tatuoidusta identiteetistä ei ole epäilystäkään housut nilkoissa ja perse edellä. Vastaisuudessa saa siis varautua siihen, että sotun lisäksi on oltava valmis esittämään myös bitu.
Mitäs mieltä asiasta? Kohta meitä kohdellaan kuin teuraaksi vietävää, korvamerkittyä lihakarjaa...
Viimeksi muokattu: