Kun kerran pyydettiin, niin laittelen tähän jotain ylös. Isoisäni kantakorttia yms. ei ole nyt saatavilla, se on isälläni tallella, joten ulkomuistista näitä vedän.
Isoisäni kävi siis läpi kaikki kolme sotaa Talvisodasta Lapin sotaan. Erikoiseksi asian tekee se, että hän oli syntynyt 1907 ja oli siis erityisesti Lapin sodassa jo ikämies, 37-vuotias ja siinä vaiheessa viiden lapsen isä. Lisäksi hän oli haavoittunut jo kahdesti, ja tullut vasta jatkosodankin loppuvaiheissa taas takaisin rintamalle oltuaan sitä ennen haavoittuneena ja sen jälkeen vanginvartijan tehtävissä.
Lapin sodassa hän ei haavoittumisten takia enää edes ollut ns. A-luokassa ja Lappiinhan tunnetusti lähetettiin lähinnä varusmiesikäisiä sotilaita kun muu armeija kotiutettiin. Tästä syystä Lappiin joutuminen tuntuu ainakin näin jälkikäteen erittäin omituiselta, varsinkin kun viides lapsi (eli isäni) oli juuri syntynyt syyskuun lopussa 1944 eli hieman Jatkosodan päättymisen jälkeen. Ainakin isäni arveli, että kyseessä olisi jonkun isoisän esimiehen kantama kauna tai kiusanteko, jolla lähetettiin 37-vuotias haavoittumisia kärsinyt "ukko" Lappiin vastasyntyneen pojan luota. No, onneksi isoisä sieltä hengissä tuli eikä lopulta joutunut olemaan koko Lapin sotaa vaan pääsi jo vähän ennen vuodenvaihdetta pois.
Mutta aloitetaan alusta eli Talvisodasta, jossa isoisä taisteli Taipaleen suunnassa. Kovat olivat tuon alueen taistelut tunnetusti, mutta tarkemmista tapahtumista en näin ulkomuistista osaa kertoa paljoakaan. Korpraalina isoisä sodassa oli, tai ainakin sellaisena hän jatkosodan aloitti turkulaisen JR 14:n myötä.
JR 14 aloitti sodan suht kevyesti eli Ahvenanmaan komennuksella, mutta päätyi siitä sitten myöhemmin pohjoiseen eli ensin Jäämeren rannikolle auttamaan saksalaisia ja siitä sitten käymään korpisotaa Uhtuan ja Kiestingin suunnalle.
Näissä taisteluissa isoisäni sai kuulan jalkaansa ja samalla Vapaudenmitalin. En muista, tuliko ylennys juuri tässä vaiheessa, mutta muistaakseni alikersantiksi isoisäni kuitenkin lopulta päätyi. Haavoittumisen jälkeen isoisä oli jonkin aikaa toipilaana ja sitten Turussa vanginvartijan tehtävissä. Sitten jatkosodan myöhemmässä vaiheessa taas takaisin toimintaan ja sen jälkeen viimeisenä vittumaisena komennuksena Lappiin.
Kenties osasyy komennukselle saattoi olla myös se, että hän oli JR14:n mukana ollut alun perinkin Pohjois-Suomessa saksalaisjoukkojen rinnalla ja tiesi mitä odottaa sekä maastolta että saksalaisilta. Mutta oletan, että silkkaa kiusantekoa se oli pappaa tuonne enää lähettää. Ei sota olisi yhtä ikääntynyttä, jo pari kertaa haavoittunutta suurperheen isää enää kaivannut jos ja kun kerran muu armeija kotiutettiin ja Lappiin mentiin lähinnä varusmiesikäisten voimin. Isoisä meni sinne minne käskettiin ja tuli kuitenkin onneksi takaisin.
Kun laskee mukaan pitkän asevelvollisuusajan 1920-luvulla, erilaiset liikekannallepanot ja kolme eri sotaa, niin eiköhän isoisäni oman panoksensa tosiaan tehnyt tämän maan ja sen kansalaisten puolustamiseksi. Sitten vain sodan jälkeen rakennusmestarin hommiin puurtamaan, rintamamiestalo Turkuun pystyyn ja niin edelleen.
Minulle isoisä ei aikoinaan mitään sotajuttuja kertoillut, ei hän sellaisia lapsille tarinoinut, mutta isä on joskus maininnut, että alkoholia nauttineena olivat isoisältä kyyneleet välillä valuneet kun tämä oli muistellut jotain episodia, jossa hän oli joutunut ilmeisesti lyömään venäläissotilasta pistimellä käsikähmässä. Näitä muistoja hän sitten koko ikänsä kantoi ja pääosin hautoi sisällään.
Hieno mies pappa oli, jonka avioliittokin kesti lähes 50 vuotta ja päättyi mamman kuolemaan. Pappa eli 87-vuotiaaksi asti. Ehti sentään näkemään Neuvostoliiton hajoamisen, se oli hyvä se. Ja ehkä on ihan hyvä, ettei hän enää nähnyt tätä nykyistä EU-pelleilyä ja jyrkikataisten paremminvointivaltiota.
Ruissalossa on muuten JR14:n rakentama Honkapirtti, jonka rykmentti alun perin rakensi komentajalleen korpeen, mutta joka siirrettiin sitten puu ja pala kerrallaan Ruissaloon. Sieltä saa erinomaisia munkkeja ja myös rykmentin muistopinssejä.
