Isovanhempien tai vanhempien sotamuistot

  • 38 908
  • 110

chubster

Jäsen
Rakuunoilla oli "luurankotakit", joita tosin ei rintamalla hirveästi ollut. Takkeja meinaan. Varusmiespalveluksessa noita sen sijaan on käytetty. Pari sukulaistani suoritti varusmiespalveluksensa 1920-30-luvulla Uudenmaan Rakuunarykmentissä ja valokuvissa näkyy noita luurankotakkeja. Talvisodan alettua eivät olleet heppojen kanssa tekemisissä, vaan kivääri - ja pk-miehinä.

Kiitos täsmennyksestä. Sellaisen käsityksen minäkin olen isältäni saanut, että heppojen kanssa ei sodassa sitten enää touhuttukkaan.

Pitäisi varmaan isältä enemmän kysellä jos hän olisi kuullut enemmän sotajuttuja, mutta sellainen mielikuva on, ettei hänelläkään hirveästi tietoa niistä ole. Tosin varmasti vielä jotain on mitä tietäisi kunhan vaan kysyisi.
 
Pitäisi varmaan isältä enemmän kysellä jos hän olisi kuullut enemmän sotajuttuja, mutta sellainen mielikuva on, ettei hänelläkään hirveästi tietoa niistä ole. Tosin varmasti vielä jotain on mitä tietäisi kunhan vaan kysyisi.

Jos kiinnostusta on, niin kannattaa tilata tuolta Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteestä sotilaskantakortti, josta selviää joukko-osaston ja taistelupaikat. Viestissä nro 46 olen laittanut linkin tuon kantakortin hakulomakkeesta.

Omalla kohdalla sodan käynyt isoisä on ollut maan povessa yli 30 vuotta, niin laitoin pari vuotta sitten sotaveteraanilehteen yhteydenottopyynnön ja pari isoisän sotakaveria sitä kautta löytyikin.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Kun kerran pyydettiin, niin laittelen tähän jotain ylös. Isoisäni kantakorttia yms. ei ole nyt saatavilla, se on isälläni tallella, joten ulkomuistista näitä vedän.

Isoisäni kävi siis läpi kaikki kolme sotaa Talvisodasta Lapin sotaan. Erikoiseksi asian tekee se, että hän oli syntynyt 1907 ja oli siis erityisesti Lapin sodassa jo ikämies, 37-vuotias ja siinä vaiheessa viiden lapsen isä. Lisäksi hän oli haavoittunut jo kahdesti, ja tullut vasta jatkosodankin loppuvaiheissa taas takaisin rintamalle oltuaan sitä ennen haavoittuneena ja sen jälkeen vanginvartijan tehtävissä.

Lapin sodassa hän ei haavoittumisten takia enää edes ollut ns. A-luokassa ja Lappiinhan tunnetusti lähetettiin lähinnä varusmiesikäisiä sotilaita kun muu armeija kotiutettiin. Tästä syystä Lappiin joutuminen tuntuu ainakin näin jälkikäteen erittäin omituiselta, varsinkin kun viides lapsi (eli isäni) oli juuri syntynyt syyskuun lopussa 1944 eli hieman Jatkosodan päättymisen jälkeen. Ainakin isäni arveli, että kyseessä olisi jonkun isoisän esimiehen kantama kauna tai kiusanteko, jolla lähetettiin 37-vuotias haavoittumisia kärsinyt "ukko" Lappiin vastasyntyneen pojan luota. No, onneksi isoisä sieltä hengissä tuli eikä lopulta joutunut olemaan koko Lapin sotaa vaan pääsi jo vähän ennen vuodenvaihdetta pois.

Mutta aloitetaan alusta eli Talvisodasta, jossa isoisä taisteli Taipaleen suunnassa. Kovat olivat tuon alueen taistelut tunnetusti, mutta tarkemmista tapahtumista en näin ulkomuistista osaa kertoa paljoakaan. Korpraalina isoisä sodassa oli, tai ainakin sellaisena hän jatkosodan aloitti turkulaisen JR 14:n myötä. JR 14 aloitti sodan suht kevyesti eli Ahvenanmaan komennuksella, mutta päätyi siitä sitten myöhemmin pohjoiseen eli ensin Jäämeren rannikolle auttamaan saksalaisia ja siitä sitten käymään korpisotaa Uhtuan ja Kiestingin suunnalle.

Näissä taisteluissa isoisäni sai kuulan jalkaansa ja samalla Vapaudenmitalin. En muista, tuliko ylennys juuri tässä vaiheessa, mutta muistaakseni alikersantiksi isoisäni kuitenkin lopulta päätyi. Haavoittumisen jälkeen isoisä oli jonkin aikaa toipilaana ja sitten Turussa vanginvartijan tehtävissä. Sitten jatkosodan myöhemmässä vaiheessa taas takaisin toimintaan ja sen jälkeen viimeisenä vittumaisena komennuksena Lappiin.

Kenties osasyy komennukselle saattoi olla myös se, että hän oli JR14:n mukana ollut alun perinkin Pohjois-Suomessa saksalaisjoukkojen rinnalla ja tiesi mitä odottaa sekä maastolta että saksalaisilta. Mutta oletan, että silkkaa kiusantekoa se oli pappaa tuonne enää lähettää. Ei sota olisi yhtä ikääntynyttä, jo pari kertaa haavoittunutta suurperheen isää enää kaivannut jos ja kun kerran muu armeija kotiutettiin ja Lappiin mentiin lähinnä varusmiesikäisten voimin. Isoisä meni sinne minne käskettiin ja tuli kuitenkin onneksi takaisin.

Kun laskee mukaan pitkän asevelvollisuusajan 1920-luvulla, erilaiset liikekannallepanot ja kolme eri sotaa, niin eiköhän isoisäni oman panoksensa tosiaan tehnyt tämän maan ja sen kansalaisten puolustamiseksi. Sitten vain sodan jälkeen rakennusmestarin hommiin puurtamaan, rintamamiestalo Turkuun pystyyn ja niin edelleen.

Minulle isoisä ei aikoinaan mitään sotajuttuja kertoillut, ei hän sellaisia lapsille tarinoinut, mutta isä on joskus maininnut, että alkoholia nauttineena olivat isoisältä kyyneleet välillä valuneet kun tämä oli muistellut jotain episodia, jossa hän oli joutunut ilmeisesti lyömään venäläissotilasta pistimellä käsikähmässä. Näitä muistoja hän sitten koko ikänsä kantoi ja pääosin hautoi sisällään.

Hieno mies pappa oli, jonka avioliittokin kesti lähes 50 vuotta ja päättyi mamman kuolemaan. Pappa eli 87-vuotiaaksi asti. Ehti sentään näkemään Neuvostoliiton hajoamisen, se oli hyvä se. Ja ehkä on ihan hyvä, ettei hän enää nähnyt tätä nykyistä EU-pelleilyä ja jyrkikataisten paremminvointivaltiota.

Ruissalossa on muuten JR14:n rakentama Honkapirtti, jonka rykmentti alun perin rakensi komentajalleen korpeen, mutta joka siirrettiin sitten puu ja pala kerrallaan Ruissaloon. Sieltä saa erinomaisia munkkeja ja myös rykmentin muistopinssejä.
 
Isoisäni kävi siis läpi kaikki kolme sotaa Talvisodasta Lapin sotaan. Erikoiseksi asian tekee se, että hän oli syntynyt 1907 ja oli siis erityisesti Lapin sodassa jo ikämies, 37-vuotias ja siinä vaiheessa viiden lapsen isä.
Harvinaista, muttei sinänsä tavatonta. Puolisoni isoisä, joka oli ikäluokkaa 1913, kävi myös kolme sotaa läpi. Talvisodassa kuului JR20:een, joka taisteli Taipaleessa. Jatkosodassa hän kuului JR50:een, joka taisteli ainakin Syvärillä ja Tali-Ihantalassa. Jatkosodan päättymisen jälkeen rykmentti siirrettiin Lappiin wanhoine jäärineen heivaamaan sakemannit huitin svidduun Suomesta.
 

BigJay

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Omalla kohdallani ei noita isovanhempien sotatarinoita ole valitettavasti juurikaan, sillä sodat käynyt isäni isä (s.1906) kuoli jo 60-luvun lopulla. Mummonikaan ei noista ajoista kertonut muuta kuin sen, että oli pitänyt täitä nyppiä ukin päästä kun oli sotareissulta kotiin päässyt.

Sen tiedän, että ukki oli krh-miehenä ja haavoittui pariin otteeseen kiväärinkuula oli sattunut olkapäähän ja kranaatin sirpaleita oli lonkassa hautaan saakka, isäni on kertonut noista arvista, mutta muutoin ei ollut ukki kuulemma sotahommista puhunut kotona mitään. Isäni vanhemmat, 40-luvulla syntyneet, sisarukset muistavat ukin nähneen sodasta paljon painajaisia öisin ja huudot olivat olleet pienistä tytöistä pelottavaa kuunneltavaa.

Löysin tuolta Menehtyneet-tietokannasta isäni sedän, joka näyttää ajankohdan ja paikannimen perusteella kaatuneen jatkosodan hyökkäysvaiheessa. Hänen kaatumiseensa liittyvän tarinan mukaan osumajälki oli ollut kuulemma niin paha, että vainajan pää ja tunnuslevyt olivat kadonneet Karjalan korpeen ja ukkini olisi tunnistanut veljensä ruumiin arvesta sormessa, joka oli tullut kun hän oli viiltänyt joskus sirpillä sormeen. Tiedä sitä onko tuo osa totta vai tarua.

Tuolta Menehtyneet-tietokannasta kävi ilmi myös isosetäni joukko-osasto Ek./III/JR 8, jolle löytyi skannatut sotapäiväkirjat Arkistolaitoksen digitaaliarkistosta. Valitettavasti skannausjälki oli lähes lukukelvotonta, joten esim. isosetäni kaatumispäivän taistelukuvauksesta en juuri saanut mitään selvää. Myös Wikipediasta löytyi vähän tarinaa tuosta joukko-osastosta ja isosetäni viimeiseksi taisteluksi jääneestä Djumenuskin-hyökkäyksestä.
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Isoisäni osallistui I maailmansotaan jääkärinä Misse-joen ja Riianlahden taisteluihin. Sairastui tuolla ja vapautettiin palveluksesta kesällä 1917, ei osallistunut vuoden 1918 sotaan Suomessa.

Isäni palveli talvisodan panssarilaiva Väinämöisellä, jäi värvätyksi samalle laivalle välirauhan ajaksi. Jatkosodan isäni oli ilmatorjunnassa Kannaksella, kohoten kersantiksi. Haavoittui pari kertaa. Jatkosodan jälkeen hänet komennettiin upseerikurssille, josta kotiutui vänrikkinä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
KK
Isoisäni palveli jatkosodassa eturintamalla niin kuin isoäitinikin. isoisän juttuja sain kuulla ja oli kyllä aika kovaa settiä. Ei viitsi edes kertoa täällä. Lisäksi minulle on jäänyt muutama diakuva rintamalta joita ei viitsisi edes julkaista. Aika häijyä settiä.
 

Hans Geering

Jäsen
Suosikkijoukkue
Doncaster Spinners
Näitä lueskellessa tuli mieleen, että tietääkö kukaan onko netissä mitään mistä voisi näitä isoisien sodanaikaisia edesottamuksia saada selville. Tiedän, että ainakin toinen heistä oli sodassa ja jotain tarinoitakin kerrottu mutta tarkemmin, missä päin, joukko-osastot, taistelut mihin osallistunut yms, niitä en tiedä.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Näitä lueskellessa tuli mieleen, että tietääkö kukaan onko netissä mitään mistä voisi näitä isoisien sodanaikaisia edesottamuksia saada selville. Tiedän, että ainakin toinen heistä oli sodassa ja jotain tarinoitakin kerrottu mutta tarkemmin, missä päin, joukko-osastot, taistelut mihin osallistunut yms, niitä en tiedä.

Kantakortin voi tilata Arkistolaitokselta, siinä mainitaan noita luettelemiasi tietoja. Ohjeita esim. täällä: Kantakortti – Portti Digitoituja aineistojakin on aika paljon, esim. kaatuneista täällä: http://kronos.narc.fi/menehtyneet/
 

Kayaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Die Mannschaft
En ehtinyt valitettavasti tavata isoisääni henkilökohtaisesti, mutta tiedän hänen sotahistoriastaan että hän toimi jonkunlaisena koulutusupseerina, ja ei suhteellisen korkean ikänsä takia enää ollut rintamalla, vaan jossain koulutuskeskuksesa. Hänellä oli kylläkin sotakokemusta vapaussodasta valkoisten riveissä, ja taisi osallistua myös lahtaushommiinkin. Mutta silloin oli valittava puolensa.

Vaarini sotakokemuksista ehdin taas kuulla aika paljon, hän toimi ilmatorjunnan parissa siellä sun täällä, ja Helsingin suurpommitusten aikaan vuonna 1944 hän palveli It-miehenä Isosaaren linnakkeella. Muistan hyvin kun pikkupoikana ihailin erilaisten it-ammusten hylsyjä joita hän oli roudannut kotiin sotamuistoina, ja hänellä oli myös vino pino valokuvia joita oli hauska katsella. Ehkä nuo asiat ovat myös vaikuttaneet siihen että olen aina ollut kiinnostunut sotahistoriasta.
 
Kantakortin voi tilata Arkistolaitokselta, siinä mainitaan noita luettelemiasi tietoja. Ohjeita esim. täällä: Kantakortti – Portti Digitoituja aineistojakin on aika paljon, esim. kaatuneista täällä: http://kronos.narc.fi/menehtyneet/
Kantakortista selviää henkilön joukko-osasto sekä yksikkö ja niiden tietojen perusteella löytyy digitoituja sotapäiväkirjoja täältä.

Siihen kenttään sitten kirjoitat joukko-osaston nimen. Jos esim. kantakortissa lukee JR30, niin sanahaku-kenttään Jalkaväkirykmentti 30.

Sotilaskantakortissa joukko-osasto lukee yleensä lyhennettynä. Noita lyhennyksiä tuo sanahaku-kenttä ei tunnista.

Parhaassa tapauksessa sotapäiväkirjoissa voi päästä aina komppania-tasolle asti. Monesti on kuitenkin niin, että mitä enemmän on ollut tapahtumia, sitä vähemmän on ehditty kirjata päiväkirjoihin. Kuitenkin esim. pataljoona-tason päiväkirjatkin voivat olla hyvin informatiivisia ja sisältää esim. kaatuneiden tai haavoittuneiden nimiä yms. Noiden lisäksi voi löytyä erillisiä taistelukertomuksia.
 
Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kumpikin isoisä oli suojeluskunnassa, siis vapaaehtoisena, kansalaissodassa - eteläpohjalaisia körttiläisiä, joten ei sinänsä mikään yllättävä tieto. Ainakin toinen oli nostomiehenä huoltojoukoissa vielä talvisodassa ja jatkosodan hyökkäysvaiheessa. Jotenkin ei ole ikinä kauheasti kiinnostanut ottaa selville missä taistelivat, Vilppulassa ja Tampereella muistaakseni ainakin. Aika outoa välinpitämättömyyttä, kun olin jo varhain erittäin kiinnostunut historiasta. Nyt taitaa olla melko myöhäistä, kummatkin kuolivat jo aikoja sitten, mutta alkaa jo seuraavakin sukupolvi olla kovasti menossa.

Tätini miehen kanssa tuli 90-luvun alussa jutelluksi Talista ja Ihantalasta, sanoi jotenkin siihen tyyliin, ettei osaa kuvata sitä ääntä ja teräksen määrää ilmassa. Varmasti aika mahdotonta kuvatakin sellaiselle, joka ei sodassa ole ollut.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Yhtään sotatarinaa en ole kuullut keneltäkään isovanhemmistani, vaikka molemmat ukkini sotivat rintamalla. Toinen ukkini (faijan faija) haavoittui pahasti kranaateista, mutta minulla ei ole juurikaan muistikuvia hänestä, sillä olin alle vuoden vanha, kun kuolema korjasi ukin. Mummi taas ei halunnut puhua sodasta.

Toinen ukkini kertoi koko sen ajan, minkä minä hänen kanssaan pääsin viettämään, tarinoita armeijasta. Ei kuitenkaan taisteluista. Kautta rantain olen kuitenkin saanut selville, että hän oli mukana rakentamassa tietä Suomeen ja hän kohtasi todella raakoja näkyjä sotatantereella.
Ukin lanko puolestaan toimi sukeltajana 1940-50-luvuilla ja todella usein saksalaiset turvautuivat hänen apuunsa. Tai oikeammin sanottuna pakottivat hänet jeesaamaan. Lanko yhdessä parin kaverin kanssa sukelteli uponneisiin sukellusveneisiin, joissa oli vielä ruumiita, pelastamaan aseita ja tärkeitä dokumentteja. Toisinaan laitteilla, useimmiten ilman. Muistaakseni näitä sukelluksia tehtiin sekä Suomessa että Saksassa. Lisäksi hän asetteli miinoja strategisesti tärkeisiin paikkoihin pitkin itärajaa. Lankokaan ei näistä minulle kertonut, vaan olen saanut kautta rantain tietää näistä tapahtumista.

Vielä elossa oleva mummini on kertoillut jotain tarinoita sota-ajoista, mutta hänen sanomisiaan on äärimmäisen vaikea ottaa tosissaan. Hänellä kun on tapana lisäillä omiaan jokaiseen lauseeseen ja viime vuosina erinäiset hysteeriset kohtaukset ovat tehneet hänet vielä entistä sekopäisemmäksi.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Isoisäni osallistui I maailmansotaan jääkärinä Misse-joen ja Riianlahden taisteluihin. Sairastui tuolla ja vapautettiin palveluksesta kesällä 1917, ei osallistunut vuoden 1918 sotaan Suomessa.

Isäni palveli talvisodan panssarilaiva Väinämöisellä, jäi värvätyksi samalle laivalle välirauhan ajaksi. Jatkosodan isäni oli ilmatorjunnassa Kannaksella, kohoten kersantiksi. Haavoittui pari kertaa. Jatkosodan jälkeen hänet komennettiin upseerikurssille, josta kotiutui vänrikkinä.

Jääkärien vaiheista tuli viime vuonna Markku Onttosen kirjoittama tietokirja "Jääkärikirja", jossa käytiin läpi jääkäreitä sekä Saksassa että myöhemmin Suomessa ja muualla. Teos on uusintapainos, alkuperäinen teos tuli vuonna 2002.

Kirjan lopussa oli listat jääkäripalvelukseen astuneista, joten oletettavasti isoisä-TosiFanikin siellä jossain on. Jos et ole tuota teosta lukenut, niin se on varsin mielenkiintoinen ja asiat hyvin tiivistävä kooste jääkäripataljoonasta, jossa on paljon aikalaisten haastatteluja ja muisteluita. Suosittelen muillekin jääkärien vaiheista kiinnostuneille erityisesti Saksan rintaman taisteluiden osalta.
 

Hybbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, MUFC, FCUM
Itsellä ei juurikaan isoisiltä perittyjä tarinoita sodista ole, toinen kun kuoli ennen syntymää ja toisen kanssa ei tullut muksuna juuri puhuttua.

Mutta Arkistolaitokselta löytyi vaarin veljen joukko-osasto, ja kiitos nimim. lautamiehen tuolta Digitaaliarkistosta löysin sotapäiväkirjan joka kattoi hänen kuolinpäivänsä. Ainoa mieliin jäänyt tarina oli, että vaari kuulemma veljensä hautajaisista lähtien oli vakuuttunut että kivet siellä arkussa vain kolisivat ja että veli olisi rintamalle jäänyt, mutta päiväkirjan perusteella ei kylläkään jäänyt syytä uskoa että ketään olisi taakse jätetty tuona päivänä.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kun näin yömyöhään aloin näitä lukemaan niin alkoi oikein vaivaamaan, kun ei isoisoisän nimeä tiedä ja koskaan häntä tavannut. Ainoat sotajutut mitä olen kuullut on isäni äiti, joka kertoi lapsuudestaan sodan aikan, kun isänsä oli rintamalla. Hämäriä muistikuvia olisi, että miinaan olisi hiihtänyt ja siitä haavoittunut ja kotiin päässyt, mutta muutoin kyllä ei aavistustakaan. Pitääpä olla vanhempiin yhteyksissä, jos sieltä saisi jonkinlaista apua.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Jos et ole tuota teosta lukenut, niin se on varsin mielenkiintoinen ja asiat hyvin tiivistävä kooste jääkäripataljoonasta, jossa on paljon aikalaisten haastatteluja ja muisteluita. Suosittelen muillekin jääkärien vaiheista kiinnostuneille erityisesti Saksan rintaman taisteluiden osalta.

En ole lukenut. Isoisästä löytyi Wikipedian kautta tietoja. Isä ei puhunut koskaan isästään, koska tämä lähti 1925 Kanadaan ja lupasi lähettää matkarahat perheelle (vaimo + 3 mukulaa), jäi lähettämättä.
 

Theone

Jäsen
Molemmat isoisät olivat sotimassa. Toinen laitettiin laivastoon koska oli niin nuori (16), oli kuulemma silloin tapana. Toinen joutui sitten vanhempana rintamalle ja siellä ilmeisesti useamman vuoden taisteli. Tuolloin vanhempi isoisäni oli kotiutuessaan 25, sotimista takana 3-5 vuotta, kotipaikka Viipuri menetetty ja uudessa kotipaikassa vaimo ja kaksi tenavaa. Aika kovaa touhua kun ajattelee itseään tuon ikäisenä.

Kumpikaan ei suostunut koskaan noista ajoista mitään kertomaan, vaan aina vaihtoivat puheenaihetta ja hetken kuluttua katselivat lasittuneella katseella kaukaisuuteen ja joskus sieltä kyynelkin vierähti. Muistot ilmeisesti tulvivat mieleen. Teini-iässä sitten tajusin jo olla kyselemättä asiasta. Sama homma isoäitien kanssa, poikkeuksena se, että toinen kertoi tavanneensa isoisän Viipurissa ja siitä lähtien olivatkin yhdessä aina isoäidin kuolemaan asti.

Nyt jo kaikki toista isoäitiä lukuunottamatta ovat edesmenneitä ja tarinat jäävät ikuisiksi arvoituksiksi. Sinänsä harmi, sillä toinen isoisä on luultavasti paras tarinankertoja jonka olen koskaan tavannut. Nuorempi isoisistä asui viimeiset vuotensa dementiakodissa pahasti dementoituneena ja ilmeisesti nuo vanhat muistot nousivat jostain syystä pintaan. Hirveää katsoa vierestä kuinka peloissaan ihminen voi olla luullessaan, että vihollinen on tulossa tai surressa kaatuneita tovereitaan.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Meillä ei pappavainaat paljon pukahtanut ole, eikä vanhemmatkaan ole tarinoita kertoneet juuri. Olen kuitenkin antanut itseni ymmärtää, että joskus on puukkohippasilla oltu, kun on tarvinnut hiljaisesti työskennellä. Olisi erittäin mielenkiintoista kuulla tarinoita, mutta ilmeisesti yleisesti on sovittu, ettei niistä ole pahemmin lapsille kerrottu, joten vanhemmatkaan eivät tiedä. Molemmat papat ovat olleet reilun parin vuosikymmenen ajan jo mullassa maan, joten kyselemäänkään ei ennätä. Toinen kuoli ennen ja toinen pian jälkeen syntymäni. Ehkä kiinnostukseni sotaan aiheena ei olisi niin kova, jos tarinoita olisin enemmän kuullut.
 

Syöttöpiste

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Koko viesti.

Hienosti olet selvittänyt omien isovanhempiesi elämän kulkua, mitä tulee Suomen sotahistoriaan. Täytyy nostaa hattua.

Itse tiedän ainoastaan kummastakin omasta isoisästäni, mitä he tekivät talvisodan tai jatkosodan aikana. Nämäkin tiedot ovat aika suurpiirteisiä. En ole koskaan tavannut isäni isää, koska hän meni multiin jo vuosia ennen syntymääni. Äitini isä kuoli minun ollesani noin 3-vuotias ja hänkään ei tiettävästi ole sotajuttuja paljon kertonut. Isäni äiti oli Mikkelissä viestikeskuksessa lottana ja hänen siskonsa olivat myös lottia. Yksi heistä kuoli haavoituttuaan ilmapommituksissa Käppäselän asemalla vuonna 1943.

Vuoden 1918 sotiin osallistumisista en mitään varmaa tietoa ole mistään kuullut tai saanut. Sen verran tiedän, että isälläni on vaarin perintönä tullut Mauser-pistooli, joka on ollut käytössä vuoden 1918 taisteluissa. Pistooli oli ilmeisesti ollut lainassa vaarini isän naapurilla ja hän oli saanut sen takaisin sodan jälkeen. Täytyypä yrittää selvittää tuohon pistooliin liittyvä historia tarkemmin. Samalla selviää varmasti jotain muutakin mielenkiintoista.
 
Suosikkijoukkue
KK
Näitä lueskellessa tuli mieleen, että tietääkö kukaan onko netissä mitään mistä voisi näitä isoisien sodanaikaisia edesottamuksia saada selville. Tiedän, että ainakin toinen heistä oli sodassa ja jotain tarinoitakin kerrottu mutta tarkemmin, missä päin, joukko-osastot, taistelut mihin osallistunut yms, niitä en tiedä.
No jos ensin otat selvää joukko-osastosta niin sitten saa helpommin.

Itselläni on kirja vaarin joukko-osaston toiminnasta ja liikkeistä jatkosodassa.
 

Carlos

Jäsen
Itsellä toinen vaari oli mukana kansalaissodassa, mutta kuoli jo 1943 (kotirintamalla), joten en koskaan päässyt hänen kanssaan juttelemaan. Valitettavasti ei päässyt isänikään joka oli silloin vasta taapero. Ainoa muisto on kunniakirja, jonka on allekirjoittanut Kustaa Mannerheim. Marskia kuulemma jälkikäteen on kaduttanut se että jossain vaiheessa käytti tuota "Kustaa" nimeä, sikäli ko. asiakirja voi olla harvinainenkin.

Äidin isä lähti talvisotaan, tuli takaisin sieltä ilman toista jalkaa, eikä koskaan kertonut kenellekään halaistua sanaa koko sodasta. Äiti oli yrittänyt moneen otteeseen kysellä jotain, mutta mitään ei saanut vastaukseksi. Ainoat "tarinat" olivat yölliset huutokohtaukset, morfiiniriippuvuus, alkoholismi, raivokohtaukset, ja niin edelleen. Itse joskus pikkupoikana menin osoittamaan nallipyssyllä pappaa, ja voi herranjestas minkä raivarin hän sai. En silloin tietty ymmärtänyt mistä on kyse. Pappa kuoli kun olin n. 10-vuotias, eikä silloin vielä itselle tullut edes mieleen udella mitään. Kuolinsyy oli liikkeelle lähtenyt kranaatinsirpale joka meni sydämeen. Joka tapauksessa turhaa olisi tainnut olla kysellä vaikka olisin tajunnutkin, liian kova painolasti oli hänellä vaan muistoissaan. Toivottavasti lepää nyt rauhassa.

Sitten minulla on sotamuistoissa hiukan eriskummallisempikin tapaus. Eräs huippu-uimari (harrasti kyllä muitakin lajeja), Topi nimeltään, oli naimisissa oleva lapseton nuori mies. Hän sai kutsun rintamalle niin talvi- kuin jatkosodassakin, kunnes sitten perheenperustamishaaveen vei hautaan kaatuminen 28.09.1941 Viitanan lähellä, 2./JR 26:n mukana.

Topin leskivaimo sitten jatkoi elämää, meni uusiin naimisiin, sai yhden lapsen, mutta lapsi oli kehitysvammainen. Leskivaimo kuolikin joitain vuosia myöhemmin, hänen uusi miehensä Arvo jäi yksin kehitysvammaisen lapsen kanssa. Vuosikymmenet vierivät, Arvo tunsi että loppu alkaa olla lähellä, kuka nyt huolehtii sitten hänen lapsestaan? Tässä kohtaa tarina alkaa koskettaa minua.

Arvo otti yhteyttä sukulaiseensa eli minun isääni, ja pyysi josko faija voisi ryhtyä Railin holhoojaksi kun hänestä aika jättää. Faija tottakai suostui. Raili eli vielä parikymmentä vuotta, kunnes itse poistui joukostamme rauhallisesti hoitokodissa.

Asia etenee siten että oma isäni kuoli muutama vuosi tämän jälkeen, ja pari vuotta tämän jälkeen äitini luovutti faijan nk. perintökalleudet minulle. Joukossa isoisän kultakelloa ja sen sellaista, mutta kaikista pysäyttävin oli Topin maallinen jäämistö, joka olis siis kulkenut lapsettoman Topin leskivaimon uuden miehen, ja isäni kautta minulle.

Mukana oli Topin kaikenlaisia palkintoja, valokuvia kehyksillä ja ilman, passeja, asiakirjoja, ja kirje jossa Topin vaimolle ilmoitetaan hänen miehensä kaatuneen. En voi sanoa miten kylmät väreet meni selkäpiissä kun ko. kirjettä luin, voin vain kuvitella mikä on ollut vastaanottajan reaktio kun tuo kuori on ensimmäisen kerran avattu syksyllä 1941.

Joka tapauksessa tunnen jotenkin velvollisuudekseni "adoptoida" Topin, kaikki mitä hänestä on jäänyt jäljelle on minulla nyt yhdessä nahkakansiossa kirjahyllyssä. Hänet on haudattu Hietaniemeen, jopa aika lähelle omaa isääni. Jatkossa aina haudoilla käydessä käyn myös moikkaamassa Topia, täytyy näin asevelihengessä huolehtia kaverista.

Topi oli komea nuorimies, Euroopan Mestari, ja varmasti haavena oli myös tulla isäksi. Jotenkin hänen kauttaan vaan on konkretisoitunut enemmän kuin hyvin tuo veteraanien keräyksissä käyttämä sananparsi, "monta haavetta nuo vuodet silloin hautaan vei".
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Topi oli komea nuorimies, Euroopan Mestari, ja varmasti haavena oli myös tulla isäksi. Jotenkin hänen kauttaan vaan on konkretisoitunut enemmän kuin hyvin tuo veteraanien keräyksissä käyttämä sananparsi, "monta haavetta nuo vuodet silloin hautaan vei".

Hieno ja poikkeuksellinenkin tarina. Toivo on kyllä itselleni täysin uusi urheilijatuttavuus ja varsinkin tuo mainittu monilahjakkuus on aika mielenkiintoinen juttu.

linkki: Wiki
 
Itsellä toinen vaari oli mukana kansalaissodassa, mutta kuoli jo 1943 (kotirintamalla), joten en koskaan päässyt hänen kanssaan juttelemaan. Valitettavasti ei päässyt isänikään joka oli silloin vasta taapero. Ainoa muisto on kunniakirja, jonka on allekirjoittanut Kustaa Mannerheim. Marskia kuulemma jälkikäteen on kaduttanut se että jossain vaiheessa käytti tuota "Kustaa" nimeä, sikäli ko. asiakirja voi olla harvinainenkin.
Mahtaako kyseessä olla vapaussodan muistomitalin myöntökirja? Google-kuvahaulla löytyi tuollainen osuma.
Siinä oikeassa laidassa, kun on niitä pikkukuvia, niin vs mm:n myöntökirja on 11. kuva ylhäältä päin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös