Iso- vai pikkuseura?

  • 63 033
  • 317

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kärpät ja TPS vaihtoivat oikeastaan paikkaa tällä vuosikymmenellä. Vuosituhannen vaihteen tepsi oli parhaimmillaan todella Suuri seura. Laatupelaajia tuli ovista ja ikkunoista, moni nuori huippu teki sopimuksen Turkuun, Kapanen, Hagman jne. Mutta aika pian loppui olo huipulla. Viime kevät näytti taas suurseuran touhulta. Ja puitteet toki ovat edelleen suurseuran.

Itse veikkaan että Kärpille voi käydä samoin. Kärpät ovat jo ohittaneet eräänlaisen terminaalipisteen, josta suunta käy alaspäin. Oulu myös antaa muille suurille tasoitusta syrjäisestä sijainnistaan, vaikka se onkin sloganissa saatu käännettyä positiiviseksi asiaksi.

Omia suurseuran kriteereitä jonkinlaisessa tärkeysjärjestyksessä; Vetovoima pelaajien/valmentajien keskuudessa, lähihistorian menestys, taloudelliset menestystekijät, seuran/areenan/kaupungin fasiliteetit.
 

dodi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paha on palannut takaisin!
Sitä makeammalta Kärppien kyykyttäminen tuntuu, mitä pikkuisempana ja vähäpätöisempänä meitä siellä "suurseuroissa" pidetään. Katsotaan montako suurseuraa jää taakse tällä kaudella =)
Lisätään vielä se, etten minä mielestäni tässä mitään ole vaahdonnut kuten väitit.

Sehän on aina hienoa kun pikkuseurat voittavat isoja, ei se tee kuitenkaan pienestä isoa. Olihan Kärpätkin vielä vuosituhannen alussa pieni ja tuntui mahtavalta voittaa Jokerit uuden nousun ensimmäisenä liigavuonna Jokerit puolivälierissä. Vaikka neljänneksi jäätiin, niin se oli pieneltä ja juuri nousun tehneeltä seuralta mahtava suoritus. Kyllä ensimmäinen mestaruuskin vielä voitettiin pienenä ja järkyttävän mahtavalta tuntui myös se. Eli tiedän tunteen kun "isommat" jäävät taakse ja se on hieno tunne sekä urheilullisuuden vuoksi tärkeää. Se, että suurseuroja jättää taakseen ei kuitenkan tee joukkueesta suurseuraa.

Ja pronssimitalista vaahtoaminen ei ollut tarkoitettu mitenkään sinulle, etkä mitenkään vaahdonnut tässä asiassa. Oli vain kärjistetty mielipide pronssimitalista ja sen voittaneesta "pikkuseurasta". Enkä ole mitenkään pronssimitaleja vastaan, sillä minunkin mielestäni on hienoa jos kannattamani joukkue sen voittaa jos rahkeita parempaan ollut. Ei pronssimitali kuitenkaan ole tärkeä kuin seuralle, kyllä ne kirkkaammat mitalit ovat niitä jotka jäävät muutenkin mieleen kuin historiankirjoihin.
 

dodi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paha on palannut takaisin!
Itse veikkaan että Kärpille voi käydä samoin. Kärpät ovat jo ohittaneet eräänlaisen terminaalipisteen, josta suunta käy alaspäin..

Tähän on omalla tavallaan helppo yhtyä. Kun joukkue on voittanut seitsemän edellisen kauden aikana neljä mestaruutta, kaksi hopeaa ja yhden pronssin, niin on käsittämätöntä jos joukkue pystyy pitämään saman tahdin. Voisi sanoa, että tämä on melkein mahdotonta ja SM-liigan kiinnostavuuden kannalta jopa toivottavaa. Ei Kärppiä voida kuitenkaan suurseurojen joukosta pudottaa jos nykyisenkaltaista menestystä ei tule. Kärpillä ei kuitenkaan ole tiedossa TPS:n kaltaista talouden syöksyä johtuen huonosta johtamisesta ja ylivarojen elämisestä, sillä menestyksestä huolimatta kirstusta on pidetty hyvä huoli. Junnuosastolla on myös monen välivuoden jälkeen tulossa erinomaisia ikäluokkia.
 

Teho Ton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Koska lähinnä Lukon kannattajilla tuntuu olevan tarve lähes joka ketjussa todistella "suuruuttaan", avasin tämän ketjun, että jospa muut ketjut saisivat olla väännöltä rauhassa.

Itse olen huomannut yhdessä ketjussa, yhden Lukko-fanin puhuvan Lukosta jonkinlaisena suurseurana. Ketju kyllä ihan täyttää paikkansa, tulkintakysymyksiähän nämä. Silti en voi mitenkään ymmärtää esimerkiksi talousalueen merkitystä asiaan, eihän sillä yksinkertaisesti ole mitään merkitystä. Joukkueen menestyminen + talous/pelaajabudjetti ovat ne seikat mitkä lähes täysin jo kaksistaan määräävät suurseura-statuksen, muut osa-alueet ovat sitten tarvittavaa pientä hienosäätöä.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Suurseuran voi määritellä monella tavalla. Esimerkiksi näin:
1) Halli
..
Kategoria 1: Blues, HIFK, Jokerit, Ilves, Kärpät, TPS ja Tappara
Mitenkäs hallin suhteen joukkueet jaetaan suurseuroihin? Oudolta tuntuisi ainakin jos pelkän kapasiteetin perusteella jaettaisiin. Palveluiltaan ainakin muutamat "päivitetyt" hallit taivavat mennä jo esim. Hakametsän ohi.

Toinen on tuo millaiset palvelut pelaajille hallit tuovat. Taitaa esim. Rauman halli olla tuossa ihan kärkipäätä.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Blues fanina on helppo todeta että aivan vitun sama. Jussi maksaa laskut ja vähentää kulut verotuksessa.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Suurseuraksihan pääsee ainakin joidenkin mielessä kaappaamaalla jonkun köyhemmän seuran 'löytämän' pelaajan suuremmalla palkkatarjouksella kuin löytänyt seura on kykenevä maksamaan.
 

phakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
RISTO DUFVA ja JYP + JYP-Akatemia
Kyllä nykyisyys eikä historia valitsee mikä on suurseura ja mikä pikkuseura. Eri asia on esim vitulleen hoidettu suurseura (jokerit) tai hyvin hoidettu pikkuseura (hpk). Ei noin pikku sieluisesti voi jakaa ryhmiin kuten on tehty!

Tässä oma jako ja suluissa syy miksi niin ylhäällä/alhaalla

Suuret: HIFK (++brändi), Tappara (++fanien määrä), Kärpät (++talous/tuotto)
Keskisuuret: Jokerit (+näkyvyys, budjetti), HPK (+menestys)
Normisetti: Ilves (+perinteet), JYP (+hallitseva mestari), Blues (+halli)
Alempi setti: TPS (-alamäki), Ilves (-hajuton), Lukko (-toivomuskaivo), Kalpa(-divaristatus)

Alin kasti: Ässät (-kaikki), Saipa (-taloudellinen sinnittely), Pelicans(-konkurssi)
 

thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Kyllä nykyisyys eikä historia valitsee mikä on suurseura ja mikä pikkuseura.

Nykyisyys ei tee kenestäkään suurseuraa. Tähdenlentoja ja rahalla tehtyjä nousukkaita on aina. Suurseurat pysyvät.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä kaikki SM-liigassa pelaavat seurat ovat tavallaan suurseuroja. Pikkuseuroille on olemassa alemmat sarjat. Mutta kun aletaan sitten tarkentaa SM-liigassa mukana olevien seurojen eroja, niin mitään lopullista ja oikeaa vastausta tähän tuskin on olemassa. Jo termit "isoseura" ja "pikkuseura" ovat niin epämääräisiä käsitteitä, että tämä keskustelu ei pääty ikinä jos halutaan jotain lopullista luetteloa laatia.

Historia/perinteet, pääsarjakaudet, mitalisijat, taloudelliset resurssit, fyysinen toiminta ympäristö jne jne... Asiaa voi mitata monella tavalla, yhdessä, erikseen tai sekä että.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Joo, olen kyllä Eikan kanssa samoilla linjoilla. Suomessa on satoja jääkiekkoseuroja, joten eivätköhän kaikki liigan 14 ole tavallaan suurseuroja.

Mutta kyllä jossain vedetään aika hurjasti kotiinpäin jos pidetään Jyppiä huomattavasti korkeammassa kastissa kuin Ässiä...
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
SM-liiga nyt on kuitenkin koko tämän vuosikymmenen ollut suljettu sarja, joten en tiedä voiko kaikkia nykyisiä liigaseuroja kutsua suurseuroiksi. Esimerkiksi KalPa käytti vuosia hyväkseen sitä, ettei liigasta voi/voinut pudota. Henkilökohtaisesti pidän Kärppiä SM-liigan ainoana seurana, jota on viime vuosina voinut hyvillä mielin kutsua suurseuraksi.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Henkilökohtaisesti pidän Kärppiä SM-liigan ainoana seurana, jota on viime vuosina voinut hyvillä mielin kutsua suurseuraksi.
Kärpät on ehdottomasti tämän vuosikymmenen suurseura, mutta kun katsotaan pidemmällä aikajänteellä niin Kärpät ei ole suurseura. TPS ja Jokerit olivat 1990-luvulla suurseuroja. Maratontaulukossa Ilves on todellinen suurseura.Pääsarjakausilla mitattuna Lukkokin on suurseura. Mutta kuten todettua, yhtä oikeaa vastausta tähän ei ole.
 

tnub

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool, Edmonton Oilers
Mitenkäs hallin suhteen joukkueet jaetaan suurseuroihin? Oudolta tuntuisi ainakin jos pelkän kapasiteetin perusteella jaettaisiin. Palveluiltaan ainakin muutamat "päivitetyt" hallit taivavat mennä jo esim. Hakametsän ohi.

Toinen on tuo millaiset palvelut pelaajille hallit tuovat. Taitaa esim. Rauman halli olla tuossa ihan kärkipäätä.

Nii, tavallaan varmaan... Onhan siitä Hakametsän rempasta jo vuosia aikaa. Ei se niin onneton palveluiltaankaan silti ole, ettäkö moni "päivitetty" halli ohi menisi. Kannattaa käydä. Tappara ja Ilves ovat molemmat suomalaisittain suuria seuroja. iso vai pieni seura jaotteluun pitäisi ottaa mukaan myös junnut, kannattajakunnan laajuus jne. Ei tätä pelkällä rahalla ratkaista:)
 

Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Mitä vittua..?! Surkea ketjunavaus.

Just shoot me ok? Ketjun tarkoitus oli keskittää keskustelu/vääntö muista ketjuista. esim top/flop -ketjussa lähes puolet on vääntöä tämän ketjun aiheesta. Mikäli tuntuu avautua lisää, tee se pm ok?
 

Teho Ton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tappara ja Ilves ovat molemmat suomalaisittain suuria seuroja.

Ainoastaan historiansa puolesta. Kuten joku jo mainitsi, Kärppiä voi oikeastaan pitää ainoana oikeana suurseurana tällä hetkellä. Sitä kyseinen joukkue ei tosi pitkässä juoksussa ole, mutta kyllä 2000-luvun jatkuva menestys + taloudellinen toiminta tuohon titteliin jo oikeuttaa.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
En tosiaan ymmarra miksi puhutaan monikossa kun mainitaan "nama lukkofanit jotka luulevat seuransa olevan suurseura". Minahan siita olen puhunut, ei kukaan muu. Ja taman hetkisella menestyksella ei ole sitten mitaan tekemista sen arvion kanssa, olen samaa mantraa jauhanut viimeiset 5 vuotta jatkoajassa.

Lukko on suurseura, joka leikkii pikkuseuraa ja valitettavasti se menee lapi lahes poikkeuksetta jokaiselle. Myos seuran omille faneille jotka eivat oikein edes uskalla ajatella joukkueen olevan suurseura. Niinkuin siina olisi jotain pahaa. Ilmeisesti sita ajatellaan juuri tuon glamourin kautta, etta on hienoa "kiusata isompia" ja valilla voittaa joitain suurseuroja. Paskat siina mitaan hienoa ole.

Pikkuseuran leikkiminen on ollut lukolle tekosyy naurettavan huonoon ja ammattitaidottomaan suorittamiseen vaikka seuran talous on parhaalla pohjalla koko liigassa. Nyt on vihdoin alettu tekemaan asioita paremmin, perustettu akatemia ja aloitettu pitkajanteinen tyo jatkuvan menestyksen saavuttamiseen yhdella liigan suurimmista budjeteista. Ja Lukon tapauksessa se budjetti voisi olla viela suurempi, kyse on vain ja ainoastaan halusta. Ei viitsita kayttaa esim. 3 miljoonaa, kun silla voisi vaikka lunastaa itselleen odotuksia ja joku voisi erehtya pitamaan suurseurana. Parempi vaan keikkua siella 2 miljoonan ylapuolella niin etta saadaan sopivan keskinkertainen jengi yleensa kerattya, sellainen jolla on mahdollisuuksia kerran kymmenesta paasta jopa mitaleille.

Tamankin kauden ekojen pelien jalkeen Urama veisteli ihan tosissaan etta kiva kun voitettiin ne meidan paavastustajat keskinaisissa matseissa, Saipa ja Assat. Onhan se kiva etta on tekosyita jos kuitenkin sattuu niin etta jokin menee pieleen, mutta pelkurin taktiikka se silti on. Mina naen taman hetken suurseuroina sellaiset jengit jotka ovat viimeiset 10 vuotta olleet budjetiltaan karkipaata, ja tulevat sita varmasti olemaan myos seuraavat 10 vuotta. Nama joukkueet ovat HIFK, Karpat, Jokerit ja Lukko. Kaikilla muilla on kysymysmerkkeja tulevaisuuden suhteen, ja myos viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Lukko voi pelleilla amatoorimaisesti niin kauan kuin omat fanit hyvaksyvat etta ollaan pikkukaupungin pikkuseura joka kayttaa hivenen enemman rahaa lahes joka kausi kuin HIFK, ja joka voisi halutessaan kayttaa enemman kuin Karpat. Siinahan huijaavat hyvauskoisia, mina olen taas sita mielta etta noilla resursseilla operoidessa ei ole mitaan tekosyita, varsinkaan mitaan noin keinotekoista kuin paivanselva valehtelu. Liigan vakavaraisimpiin kuuluva seura ei ole pikkuseura, vaikka kuinka paljon itselleen nain vakuuttelisi. Ja sen kautta myos odotusten taytyy olla korkeammalla.
 

wundermann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LUFC
On aivan totta, että Lukolla olisi loistavat resurssit olla ehkä jopa se suurin. Raumalla vain pitää saada homma toimimaan. Toisaalta, se hetki saattaa mennä ohi.

Jos olen oikein ymmärtänyt, niin Jokereiden hallin velka on muutaman vuoden päästä maksettu. Tämän jälkeen Jokereilla on hamaan tulevaisuuteen ne isoimmat resurssit. Kovin pienet ne eivät ole nykyäänkään olleet.

En millään jaksa uskoa, että hallia ja joukkuetta tultaisiin erottamaan, omistajat voivat toki vaihtua. Joukkue on kuitenkin hallin vakituinen käyttäjä, ja säännöllinen rahanlähde.
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Sitten, kun Lukolla on halli, joka vetää +7000 katsojaa ja peli on loppuunmyyty, voin kyynel poskella todeta pojalleni:"Rikhard, Rauman Lukko on suurseura."

(Aivan oikein, annan pojalleni nimeksi Rikhard. Jos on nimestä jotain sanomista, PM:llä tavoittaa.)
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Itse en miellä sopivana jakaa joukkueita suoraan kahtia, vaan ennemminkin kolmeen osaan. Kun kerran Lukko-porukasta tämä keskustelu alkoi, niin sijoittaisin Lukon nimenomaan keskimmäiseen kategoriaan, ja aika pitkältä ajalta. Toki tuossakin asema voi vaihtua. JYP nousi mielestäni pikkuseurasta keskikastiin, kun aloitti kesällä 2007 kunnon satsaukset, jotka auttoivatkin sitten seuran mestariksi. TPS taas on taloustilanteensa takia pudonnut suurseurasta keskikastiin tällä vuosikymmenellä.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, suomalainen Jokerit, ei khl-joukkue
Jos olen oikein ymmärtänyt, niin Jokereiden hallin velka on muutaman vuoden päästä maksettu. Tämän jälkeen Jokereilla on hamaan tulevaisuuteen ne isoimmat resurssit. Kovin pienet ne eivät ole nykyäänkään olleet.

Tästä olisi kiva kuulla lisää.

Kyllähän näitä seuroja voi jakaa vaikka minkälaisilla kategorioilla suur- ja pikkuseuroihin. Itse jaan joukkueet seuraavasti:

Suurseurat:
Kärpät, Jokerit, Hifk, Lukko

Keskisuuret seurat:
Jyp, Tappara, Kalpa, Blues, Ilves, Hpk

Pikkuseurat:
Pelicans, Ässät, Tps, Saipa

Siis aika lailla budjettien mukanahan tämä jako menee.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Keskisuuret seurat:
Jyp, Tappara, Kalpa, Blues, Ilves, Hpk
Edelleenkin ihmetyttää, miten tämä talousdoping -seura kuuluu keskisuuriin. Jos olisivat eläneet resurssien mukaan, niin kuuluisivat pikkuseuroihin.

Se, että budjetointi on epärealistisella tasolla, ei mielestäni tarkoita sitä, että niitä resursseja oikeasti olisi sen verran.
 

moxey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse vetäisit seurat tällaiseen järjestykseen

Suurseurat:
Kärpät - Ehdottomasti suurseura 2000-luvulla
Jokerit - Entinen suurseura. Vuosia ollut lähinnä huviksi muille. Kuitenkin herättää edelleen kaikkialla suomessa huomiota, joten pakkohan se on suurseuraksi luokitella.

Muut:
HIFK - Suurseuran rajamailla vuodesta toiseen. Ei kuitenkaan terävintä kärkeä.
Blues - Näytti jo lupaavalta suurseuralta, mutta nyt näyttää huonommalta taas kuin aikoihin. Ei kuitenkaan ole meikäläisen listalla vielä ehtinyt pudota tämän alemmas
Tappara - Historiaa ja menestystäkin on, muttei huuri herätä tunteita suuntaan eikä toiseen.
HPK - Pienellä budjetilla hyvää menestystä. Ei silti mitään saumaa terävimpään kärkeen.
Ilves - Menneen talven lumia. Ei herätä tunteita.
TPS - Entinen suurseura. Ei ole muutamaan vuoteen enää säväyttänyt. Ollaanko jo nousemassa pohjalta?
Lukko - Ikuinen vitsi (tämä taitaa olla poikkeusvuosi). Ei ole ikinä herättänyt juuri minkäänlaisia tunteita allekirjoittaneessa.
JYP - Pikkuseura vielä pari vuotta sitten. Nyt on kova pyrkimys eteenpäin.
KalPa - Jypin pikkuveli. Lähellä pikkuseura-statusta mutten enää KalPaakaan laskisi pieneksi.

Pikkuseurat:
Ässät - Pieni vihanen seura porista. Hopeajuhlat.
Pelicans - "Aran taisteleva joukkue".
SaiPa - Vuodesta toiseen pienellä budjetilla.

Järjestyshän perustuu oikeastaan vain siihen kuinka paljon itseä vastustajana joukkueet kiinnostavat. Suurseurat vetää hallit täyteen jokapuolella. Suurseurat herättää tunteita vastapuolen kannattajissa ja pelaajistossa. Kuka muistaa paljonko voitettiin vaikka 2vuotta sitten oman seuran pelit Lukkoa vastaan? Entäs kärppiä/jokereita/IFK:ta? Jostain kumman syystä voittoja näistä viimesimmistä muistellaan vielä vuosienkin päästä.

EDIT:
Itsehän tosiaan määrittelen tämän suurseura-statuksen sen perusteella, että kuinka paljon kyseinen seura on viimevuosina saanut menestystä ja kiinnostusta itseensä. Tästä syystä väittäisin, että Kärppien kannattajien olisi helpoin kertoa, keitä he kokevat suurseuroiksi sm-liigassa. Tuskin mikään muu seura kuin jokerit on herättänyt kärpissä yhtä paljon tunteita viimevuosina.
 
Viimeksi muokattu:

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Kyllä kaikki SM-liigassa pelaavat seurat ovat tavallaan suurseuroja. Pikkuseuroille on olemassa alemmat sarjat.

Toisaalta, kyllä kaikki SM-liigassa pelaavat seurat ovat tavallaan pikkuseuroja. Suurseuroille on olemassa ylemmät sarjat.

Itse jakaisin seurat The Nikkarin ajatusten pohjalta siten, että "suuria" ovat ne, jotka täyttävät kohdat 1, 2, 3 ja 4.

The Nikkari kirjoitti:
Suurseuran voi määritellä monella tavalla. Esimerkiksi näin:
1) Halli
2) Yleisömäärä
3) Talousalue
4) Käytössä oleva rahamäärä
5) Menestys lähihistoriassa
6) Perinteet.

1) Halli luo seuran toiminnan puutteet ja toimii seuran käyntikorttina. On mahdotonta kuvitella, että joukkuetta joka pelaa Isonmäen ladon kaltaisessa hallissa pidettäisiin suurseurana, vaikka se olisi ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana seitsemän kertaa finaalissa ja sillä olisi käytössään Lukon rahat.

2) Kannatuspohja jos joku kertoo seuran suuruudesta.

3) Todellinen suurseura on mahdollista rakentaa vain suurelle/rikkaalle talousalueelle. Kyläseurat ovat aina kyläseuroja, vaikka taustalla olisi joku dietmarhopp.

4) Yksi suurseuran määrittävistä piirteistä on nimenomaan potentiaali tehdä suuria siirtoja rahalla.

Vielä kolmekymmentä vuotta sitten suurseuran ominaisuuksiin kuului vahva juniorituotanto ja pelaajamateriaalin omavaraisuus, nykyään näin ei voida olevan, vaikka Kärpät tässäkin suhteessa näyttäisi olevan muita hieman suurempi.

Esim. Tappara ja Ässät ovat olleet aikoinaan suurseuroja (Tappara tosin huomattavasti pidempään), mutta nykyisistä seuroista suurseuran kriteerit täyttyvät tällä hetkellä Kärppien, Jokereiden ja HIFK:n kohdalta.

Muista Tappara, Ilves ja TPS ovat tietyiltä osin lähimpänä suurseuran asemaa, mutta kaikki kriteerit eivät täyty. Lukko on tavallaan laatikon ulkopuolella. Muut seurat ovat sitten asteikolla keskisuuri-pieni.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös