Vanhapuuma
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Pitkästä aikaa tulin vierailleeksi täällä vapaan keskustelun puolella, ja mitäpä huomaankaan: joskus yli 10 vuotta sitten avaamaani ketjuun on tullut lisää viestejä! Jännittävää. Ja täällä oli mielenkiintoisia nostojakin.
Minähän ostelin joskus 2000-luvun alussa sellaisia levy-yhtiöiden promotarkoituksessa myytyjä compilation-albumeita, josta löytyi aina jotakin jännää kamaa, ja sieltä bongasin tö Berzerkerin. Silloisena nu metal-miehenä se kuulosti aika rajulta kamalta, mutta rupesin lopulta diggailemaan, ja tietystihän tunnettuna gateway-huumeena nu metal vei minut lopulta death metal- ja grindcore-jamboreiden maailmaan. Berzerker jäi mieleen ja jopa levyhyllyyn kahden ensimmäisen albumin osalta - olihan se niin överitykitystä kuitenkin.
Hehe, nyt on myönnettävä, että kaippa sitä on tullut vanhaksi. Olen todellakin ihmeissäni, että on nuoria, jotka eivät tiedä, mikä Limp Bizkit on. Tietysti oma mielipiteeni bändistä kuuluu klassiseen kategoriaan "eka levy hyvä, toka levy 'sellout' (mutta silti diggasin) ja sen jälkeen tekivät pelkkää paskaa". Niin tai näin ja tykkäsipä tai ei, maailma, jossa Limp Bizkitiä ei tiedetä, tuntuu vieraalta.
Ketjun nostosta tuli mieleen, että tuossa jokin aika sitten iski nostalgiafläsäri yhdestä biisistä, joka oli teininä lentokentältä ostetun Metal Hammer -lehden mukana tulleella CD:llä ja teki aikanaan vaikutuksen. Sen verran oli heikot muistikuvat, että en keksinyt muuta kuin alkaa käydä vuosituhannen vaihteen tienoon Metal Hammer -levyjen biisilistoja läpi, ja sieltähän se lopulta löytyi: Vacant Stare ja Come Face Up. Edelleen ihan menevä biisi omassa genressään.
Samalta CD:ltä muuten löytyi myös The Berzerkerin Reality-musavideo. Biisi herätti teininä lähinnä hilpeyttä ja musavideo kuvotusta. En tiedä vieläkään, ovatko musavideossa näkyvät kuvat oikeita ruumiinavauskuvia vai feikkejä, enkä välttämättä haluakaan tietää. Alla linkki biisiin, musavideon etsikööt ne joita kiinnostaa.