Isi, miksi oli nümetal?

[Vanhapuuma]

Innostuin katselemaan noita Metal Evolution-dokumentaareja Areenasta ja vähän muualtakin, ja seuraavassa jaksossa, joka esitetään Areenassa ilmeisesti tässä viikon sisään, tulee käsittelemään huonomaineista(kin) numetallia.

Päin vastoin kuin otsikko saattaa antaa ymmärtää, itselläni ei ole mitään numetallia vastaan metallin yhtenä alalajikkeena. Itse asiassa, tuota dokumentaaria katsellessani tajusin - minähän olen perkeles tuota kuunnellut teininä, kun alkoi Kornia, Limp Bizkittiä, Snottia, Coal Chamberia ja Slipknottia tippumaan. Grunge meni minulta hiuksenhienosti ohitse, flanellipaitaa en pitänyt koskaan päälläni vaan siinä vaiheessa vielä Brasilian maajoukkuepaitaa ja tietysti numeroa 9. Ja kun kerran grungellakin on oma ketjunsa niin...

Vaikka nykyisin en kuuntele käytännössä lainkaan noita bändejä, oli hassua ajatella minun olleen niin vahvasti tuolloin klassisen rockin ohella kiinni tuossa skenessä, vaikka sitä ei kenellekään saanut myöntää. Mutta se oli kuitenkin se juttu eikä the Whotakaan voinut hehkuttaa porukoille, sehän olisi ollut antautumista isäpapan musiikille ja samalla se pienenpieni kapina mitä itsekin halusi väistämättä kokea sai tulta alleen. Toki sittemmin kuuntelemani deathmetal ja grindcore vetivät nämä ylitse, mutta metalliin ja oman ajan musiikkiin tutustuin juuri Kornin ja Rage Against the Machinen Evil Empiren kautta (RATM:n maininta kyseenalaista tässä yhteydessä, mutta yksi erittäin harva poikkeus, jonka kuuntelemisesta nautin suuresti edelleen).

Mutta. Tarkoitus ei ollut kirjoittaa elämänkertaa, vaan avata keskustelu tästä "tosimetallistien" vihaamasta genrestä. Miksi näin? Selloutteja kaikki? Hip hopin yhdistäminen metalliin?

Ja. Kuka uskaltaa myöntää kuunnelleensa näitä, ja jopa hitusen pitäneensä ns. numetal-bändeistä?

 

[Lätkä-Bongari Iso-E]

Hieno avaus ja itse olen numetallia kuunnellut niin kauan, kun numetallia on ollut. Korn, Limp Bizkit, (RATM), Slipknot ja montaa muuta pienempää bändiä. Loistavaa musiikkia mielestäni ja toimii kuin metrihalko. Keikoilla käyn aina kun kuulen jonkin ko. genren bändin suomeen saapuvan.

 

[pehtoori]

Kyllähän numetalli potki aikoinaan erittäin kovaa ja potkii edelleen. KoRnin s/t-levystä kaikki lähti ja monet tuon ajan levyistä vaikuttavat edelleen soittimessa. Valitettavasti tätä genreä kuvaa hyvin ainakin omalla kohdalla ensimmäisten levyjen jälkeen tapahtunut romahdus. KoRn kesti 3 levyä, Coal Chamber yhden, Bizkit 2 jne. Oikeastaan Deftones on ainoana tuosta ajasta pysynyt kyydissä ja asenne on bändillä edelleen huipussaan. Edelleen harmittaa vietävästi tuo Chi:n kohtalo, poikien kanssa tuonne keräykseenhttp://oneloveforchi.com/ pienet summat noin vuosi sitten laitoimme, en tiedä onko apua, mutta toivottavasti jossain vaiheessa tapahtuu edistystä parempaan suuntaan.

Pomppumetallikeikat on kivoja, ja onneksi suurimman osan keikat on tullut nähtyä ns. kulta-aikaan, enää ei hirveästi hotsittaisi mennä KoRnia tai Bizkittiä kyttäämään. Deftones puolestaan potki vuosi sitten Sircuksessa edelleen ihan kympillä, settilista tosin olikin pääasiassa Adrenalineltä ja Around The Furilta. Esimerkiksi Chino oli paremmassa keikkakunnossa kuin aiemmilla Provinssikeikoilla -00 ja -06. RATMin näin myös 10 vuoden tauon jälkeen 2010 ja ei ole aika jättänyt sitäkään bändiä.

Meinasin 14-vuotiaana ottaa Coal Chamberin tatskan, oli se äiti kyllä fiksu kun esti poikaansa. Mutku Dez Fafarallakin oli...

 

[oiler99]

Nu metal... Olihan tuo aikanaan melkoinen kirosana.

Kyllähän lukioiässä kuitenkin tuo tyylisuunta allekirjoittaneeseenkin iski täysillä. Isoa osaa tässä näyttelivät Kornin Life Is Peachy ja Rage Against The Machinen Evil Empire sekä debyytti. Vähän myöhemmin tuli sitten Limp Bizkit mukaan kuvioihin. Vaikka Bizkit aika lailla unohdettu yhtye nykyisin onkin, ovat Significant Other ja Chocolate Starfish rautaisia kiekkoja. Linkin Parkin kolme ensimmäistä levyä myöskin kovia. Ja joku voisi sanoa Faith No Moren The Real Thingin olevan varhaista nu-metalia myös. Eikä passaa unohtaa Anthraxin ja Public Enemyn yhteistyötä "Bring The Noise" vuodelta 1991.

Yksittäisiä hienoja biisejä löytyy ainakin P.O.D.-nimiseltä orkesterilta, mutta levynä Satellite on ihan täyttä paskaa. Muut nu-metal-aallon yhteydessä pinnalle päässeet bändit unohtuivat heti, kun koko tyylisuunta kuoli.

 

[PataJaska]

Mutta. Tarkoitus ei ollut kirjoittaa elämänkertaa, vaan avata keskustelu tästä "tosimetallistien" vihaamasta genrestä

Kyllä vain. Kymmenen vuotta sitten kunniallisena power-metal soturina syljin nu-metallin päälle, Limp Bizkit oli karmein kirosana minkä tiesin. Voi noita pontevia aikoja, jolloin kaikki paitsi oman genren musiikki oli paskaa :D enkä siis edelleenkään näin nyt jo kolmekymppisenä tästä genrestä pidä, mutta koska en enää vuosiin ole edustanut mitään genreä/alakulttuuria vaan ollut ihan suosiolla "tavis", niin eipähän ole tarvetta päteä oman genrensä edustajana, kuten joskus 18-20 vuotiaana oli. Ja eniten se näkyy juuri siinä että suhtaudun sellaiseen musiikkiin josta en pidä täysin neutraalisti, enkä lähtemällä ristiretkelle sitä vastaan..

Ne harvat yksittäiset nu-metal kappaleet joista pidän, ovatkin sitten käytännössä kaikki Linkin Parkin biisejä. Tämähän on ja tulee aina olemaan kaikkein aikojen paras yksittäinen nu-metal biisi, tässä ovat genren palikat ja asenne täydellisessä balanssissa (linkki Youtubeen):

Papercut

 

[mikko600]

Aah. Nu-metal. Eipä ole ikinä tullut kuunneltua kyseistä tyylisuuntaa, eikä kyllä ole tarviskaan. Sepulturan Roots-levyhän teki hirveän karhunpalveluksen metallille ja iski alkutahdit nu-metalin soundimaailmaan.

Nu-Metal paikkasi glam-rockin (metalin) jättämän aukon ns. MTV-ystävällisenä metallimusiikkina, joka sopi sitten kaikille, jotka halusivat musiikkinsa kiiltävänä, muodikkaana ja sieluttomana, sekä näille ns. mukarankoille "lökäpöksyille". Eli nykyään voisi käyttää ns. Radio Rock-termiä tässä yhteydessä, kuuntelijaystävällistä metallia, joka ei juuri ketään häiritse ja saa kuuntelijansa tuntemaan itsensä ns. rankaksi.

Nykypäivinä ollaankin sitten päästy nu-metallista suht hyvin eroon, mutta ainahan paikkaavaa metallityyliä tulee tilalle näille lammaslaumoille. Eli näkisin, että nu-metallista kehittyi nykyinen emocore, meralcore jne- suunnat, joita sitten voidaan tukka silmillä paukuttaa musiikkiteveeltä ja Radio Rockilta. Sinänsä nu metal puolustaa paikkaansa samassa kasassa grungen kanssa, eli unohdettuna kuriositeettina. Ei muuna.

 

[Juhaht]

Huvittavinta ja hienointa tässä numetalissa oli (vai on?) heviautistien ja muiden genrefakkiintuneiden sääliöiden suoranainen viha tyylisuuntaa kohtaan. "Ne vie mun musasta parhaat päältä ja tekee siitä vielä ihmisten tykkäämää. En ala!".

Musiikki joko toimii tai sitten ei, kaikenlainen "uho", "asenne" ja muu paskanjauhanta on päälle liimattua näytelmää jonka se varsinainen lammaslauma - nämä genredorkat - syövät nielemättä. Toki sen ymmärtää nuorilla parikybäsillä, joilla on vahva samaistumisen tarve. On vaan perin ironista, että sama sakki puhuu suurista massoista jonain lampaina, vaikka juuri he haluavat korostaa kuulumistaan omanlaistensa joukkoon.

Taviksena oleminen jos joku osoittaa asennetta. Tässä malja maailman kaikille taviksille, teille aidoille ihmisille, jotka tiedätte mitä olette. Kippis!


PS. Linkin Park on edelleen kova. Enkä edes hae takkiani.

 

[Vanhapuuma]

Niin siis tosiaan, kyllähän minäkin pidin, ja edelleen pidän, joistakin numetal-bändeistä - joskin harvemmin niitä enää kuuntelen. Enemmän tulee mieleen muistoja noista kauhun päivistä, kun piti tyttöjä alkaa riiailemaan.

Deftonesin unohdin tosiaan mainita, se oli kova! Varsinkin siitä ekasta levystä pidin, mikässenniminyoli, Adrenaline se taisi olla, ja myöhemmin myös ostin punaisen version White Ponysta. Erinomainen levy. Around the Furilla näiden välissä oli muutama tosi tiukka biisi, muuten en erityisemmin siitä välittänyt. Deftones tuntuu kestäneen ajan patinaa varsinaisista numetal-bändeistä varsin hyvin, johtuen ehkä siitä, että sille kehittyi (sillä oli?) jonkin verran rockahtavampi soundi.

Tämä on tällainen avautumispalsta itseterapeuttisena toimenpiteenä, joten tunnustetaan myös, että ostin Limp Bizkitin Three Dollar Bill Ya'llin ja Significant Otherin, ja pidin niitä tiukkana kamana. Ostin myös Adidaksen valkoiset superstarat kun fredilläkin oli kannessa, ensimmäisenä meidän lukiossa (eli varmaan vuoden Helsinkiä jäljessä). Oli kovaa poikaa.

Kävinpä huvikseni katsomassa tuossa myös Spotifysta mitä Kornille kuuluu, ja jumaleissan, nehän ovat tehneet vahvasti dubsteppiin painottuvan levyn, hassua (linkki Kornin sinkkuun kyseiseltä levyltä, YouTube). Jatkan karmeita tunnustuksiani: minua kiehtoo tuo dubstep-setti, siinä on kieltämättä jotakin rankkaa, ja ihmettelinkin, miksei esimerkiksi Fear Factory industrial-bändinä ole vielä yhdistänyt soundiinsa dubsteppiä - se toimisi paremmin kuin hyvin. Fear Factory oli, ja on edelleen, RATM:n kanssa meikäläisen yksi heikko kohta. En tiedä miksi. Mutta siis, Korn teki sen mitä vähän odottelinkin, yhdisti (nu)metallin ja dubstepin, hyvin looginen askel mielestäni. Ja uskoisin myös, että vihaajat tulevat vihaamaan, koska kummallakaan genrellä ei taida olla mikään kovin suuri musiikkipoliisin suosio taustallaan.

Linkin Park oli mielestäni tätä numetallin kakkosvaihetta, mutta pidin myös tästä kamasta, enimmäkseen siksi, koska sillä puhtaasti laulavalla vokalistilla oli mainio ääni. Parhaimmillaan komean karhea rock-soundi, jumankeuta. Slipknot, enemmän sitä rankempaa (joojoo, "mukarankempaa") osastoa, kyllä sekin upposi. Eka levy vei kyllä jalat alta: sanokaa mitä sanotte, mutta kyllähän se ekan varsinaisen biisin (intro alussa) alku on aika kovaa kamaa, myös millä tahansa metallimittarilla. Lopetettakoon siis youtube-linkkiin, Slipknot ja (sic)

 

[haunted shores]

Itse en pystynyt koskaan vihaamaan genreä, mutta näin jälkikäteen on kyllä helppo nähdä miksi buumi haihtui yhtä nopeasti, kuin nousikin. Koko scenen ongelmahan oli (poislukien RATM, Linkin Park, Deftones ja alkuaikojen Korn) se, että bändit olivat paskoja tai vielä paskempia.

Nuo pari kolme bändiä selvisivät genren kuolemasta vain ja ainoastaan siksi, että siellä oli kyky tehdä oikeasti hyviä biisejä. Joku Limp Bizkit taas oli vähän niin kuin Erotic Fred don't have sex with my exeineen tai Aqua Barbie girleineen. Vitsi oli hyvä ja fiilis katossa, mutta kun se lakkasi naurattamasta, niin jäljelle jäi 30 centin hintalapuilla varustettuja levyjä divarien hyllyt täyteen.

Niin ja unohtui manita ihan erikseen, että esim. Deftones on helvetin hyvä bändi.

 

[Tifosi]

Vaikka siitä lähdetään että Pantera on musiikin aatelia niin pidän kyllä Rage against the machinen ja slipknotin ensimmäisistä levyistä. KoRnillakin on joitain hyviä biisejä mutta näitä lukuunottamatta koko alalajin voisi työntää mereen.

 

[Tumpe]

Deftonesistahan on minun avaama ansioitunut ketjukin täällä:

Deftones - oman tiensä kulkija - Jatkoajan keskustelupalsta

Numetal on genrenä aika lailla kuollut ja ainoastaan suuret nimet porskuttavat edelleen. Genret syntyvät ja kuolevat, jäänteistä syntyy uusia bändejä uusiin tyylilajeihin ja isot menestyneet bändit jatkavat samaa duunia hautaan asti. Numetal syntyi kaiketi juuri Glam metalin ja miksei myös Bay Area Thrashin raunioille. Vastavoima grungelle, joka hallitsi 90-luvun alun rocksceneä. Itselle 90-luvulla yläasteikäisenä tärkein oli Korn ja Rage Against the Machine tuli siinä kyljessä mukana. Deftones on kuitenkin ainut noista joka on jäänyt aktiiviseen soittoon itsellä. Korn ei jaksanut kiinnostaa enää Issuesin jälkeen, mutta alkuaikojen tuotanto iskee edelleen.

Machine Headin kolmas levy The Burning Red oli myös numetal-genreen sopiva tuotos ja tavallaan bändin uran suvantovaihe. Selvisi siitä ja kehittyi edelleen ja on nyt tämä hetken kovimpia metallibändejä. Olisi voinut myös tukehtua siihen numetal-tuotokseen parilla levyllä lisää ja kuollut niiden mukana, mutta bändi teki lopulta oikeita valintoja kokoonpanonsakin suhteen.

Fred Durstia ei ole ikävä.

 

[kovalev]

Kyllä Kornin debyytti puolustaa edelleen paikkaansa. Loistava albumi, eivätkä toinen ja kolmaskaan huonoja olleet.

Ongelma oli ja on edelleen ne kaikki muut bändit.

Nostalgia hengessä:
Korn - Blind - YouTube

 

[J.Grönvall]

Machine Headin kolmas levy The Burning Red oli myös numetal-genreen sopiva tuotos ja tavallaan bändin uran suvantovaihe. Selvisi siitä ja kehittyi edelleen ja on nyt tämä hetken kovimpia metallibändejä. Olisi voinut myös tukehtua siihen numetal-tuotokseen parilla levyllä lisää ja kuollut niiden mukana, mutta bändi teki lopulta oikeita valintoja kokoonpanonsakin suhteen.

Huh, tämä kuuluu kyllä levyihin joiden nimeä ei saisi enää koskaan mainita ääneen. Mutta kai sitä voi sallia jokaiselle yhtyeelle yhden kaksi hairahdusta matkan varrella. Onneksi ovat sittemmin "hieman" kiillottaneet kilpeään.

Mutta siis, nu-metal, tulihan sitä kuunneltua paljonkin siinä 90-luvun ja 2000-luvun alun tienoilla. RATMilla aloittelin koko metalliharrastusta joskus aikanaan ja samoin Kornin Life Is Peachy pyöri silloin lautasella, lähinnä nyt A.D.I.D.A.S-biisin ja sen videon takia. Limp Bizkit oli jossain vaiheessa kovaa kamaa ja tosiaan Linkin Parkin ensimmäinen levy kuulosti aikanaan ihan törkeän hyvältä.

Itse tykkään edelleen muutamista Kornin levyistä, se oli minulle kuitenkin se rakkain yhtye, lähinnä Jonathan Davisin maanisen kiihkoilun vuoksi. Suosikkini oli ja on ehkä kuitenkin Issues tai myöhempi Untouchables, jotka alkoivat olla taas aika kaukana esim. Follow The Leaderista. Noilla kahdella levyllä on vain jotain mikä osuu suoraan sieluun.

RATM on edelleen ihan helvetin hyvä pieninä annoksina ja debyyttinsä todella rautaista tavaraa. Muutenkin nuo nuoruuden vimmassa tehdyt levyt ovat monesti ihan loistavia, koska sieltä kuulee sen asenteen ja näyttämisen halun. Samaan kastiin se menee vaikkapa Sepulturan Arisen kanssa juuri tästä syystä, tosin Arise on ehkä maailman paras thrash-levy joten se ei kuulu tähän topikkiin muuten.

Deftonesin White Pony on edelleen tiukka levy ja on kestänyt ihmeen hyvin aikaa, ja uudesta levystä tykkäsin todella paljon, vaikka se nyt ei varmaan enää nu-metalliin putoa.

Tietyssä mielessä voin kuitenkin yhtyä siihen mielipiteeseen, että kyseessä on grungen kaltainen ohimenevä ilmiö. Metallimusiikkia ilman sitä todellista metallin kapinaa ja vaaraa. Ja samaa mieltä myös siitä, että emocoret sun muut menevät ihan samaan laariin. Kyllähän ne ihan klamydiaa ovat suurin osa.

 

[KiVi]

Slipknotin, Limp Bizkitin, Linkin Parkin ja RATM:n vuosituhannen vaihteen albumit ovat edelleen kovia. Kai minä sitten olen nümetal-miehiä.

EDIT:

Nu-Metal paikkasi glam-rockin (metalin) jättämän aukon ns. MTV-ystävällisenä metallimusiikkina, joka sopi sitten kaikille, jotka halusivat musiikkinsa kiiltävänä, muodikkaana ja sieluttomana, sekä näille ns. mukarankoille "lökäpöksyille". Eli nykyään voisi käyttää ns. Radio Rock-termiä tässä yhteydessä, kuuntelijaystävällistä metallia, joka ei juuri ketään häiritse ja saa kuuntelijansa tuntemaan itsensä ns. rankaksi.

Nykypäivinä ollaankin sitten päästy nu-metallista suht hyvin eroon, mutta ainahan paikkaavaa metallityyliä tulee tilalle näille lammaslaumoille. Eli näkisin, että nu-metallista kehittyi nykyinen emocore, meralcore jne- suunnat, joita sitten voidaan tukka silmillä paukuttaa musiikkiteveeltä ja Radio Rockilta.

Haha, nuohan ovat hyviä tyylisuuntia!

Heaven Shall Burn etunenässä.

 

[ukkometso]

Tämä on upea ketju. Saadaan nimittäin tietoon kaikki aktiivisesti Jatkoaikaan kirjoittavat alle sadan äo:n kirjoittajat. Kyllä on Isillä rankkaa näiden tyhjäpäisten poikien ja tyttöjen kanssa.

Ja vastaus ketjun avauskysymykseen: Kukaan ei halua tietää.

 

[KiVi]

Tämä on upea ketju. Saadaan nimittäin tietoon kaikki aktiivisesti Jatkoaikaan kirjoittavat alle sadan äo:n kirjoittajat.

Näköjään.

 

[lake79]

Tämä on upea ketju. Saadaan nimittäin tietoon kaikki aktiivisesti Jatkoaikaan kirjoittavat alle sadan äo:n kirjoittajat. Kyllä on Isillä rankkaa näiden tyhjäpäisten poikien ja tyttöjen kanssa.

Saisikos tähän jotain perusteluita? Vai onko joku numetal-fanityttö antanut pakit baarissa?

Hauskaa kyllä että myönnät myös itselläsi äo:n olevan alle sata.

En itse ole vielä löytänyt tuota pointtia musiikista, että sen kuuntelu pitää olla vähintään rakettitieteeseen verrattavaa älykön hommaa ja samalla kun musiikkia kuuntelee, pitää ratkoa rubikin kuutiota alle 3 sekunnin. Sen kuvan kun siis tuosta ylimielisestä provostasi saa.

 

[Vanhapuuma]

Tämä on upea ketju. Saadaan nimittäin tietoon kaikki aktiivisesti Jatkoaikaan kirjoittavat alle sadan äo:n kirjoittajat. Kyllä on Isillä rankkaa näiden tyhjäpäisten poikien ja tyttöjen kanssa.

Ja vastaus ketjun avauskysymykseen: Kukaan ei halua tietää.

Ja nyt löytyi! Palkintoa en anna, koska oli niin rankka vastaus. Täällä annetaan palkintoja vain "muka-rankoista" vastauksista.

Itse pidän varsin laaja-alaisesti musiikista, lähinnä rockiin (metallin voi laskea tähän huoletta mukaan ja laaja-alaisuudella en tarkoita missään tapauksessa kaikki käy-asennetta vaan hyvälle musiikille on aina paikkansa) liittyvästä, mutta en ole siltikään ihan täysin ymmärtänyt suurta kaunaa numetallia kohtaan. Kuten kaikissa genreissä, siellä on paskaa mukana, mutta onhan siellä paljon jännääkin kamaa. Toki numetallin yksi elementti on metallin yleisöystävällistäminen (onkosesananyton), se on tietynlaista pop metallia. Ehkä kyse on tästä metallipäiden itsepintaisesta underground-kulttuurin ylläpitämisen toiveesta, metallista ei saa eikä voi tulla "yleisöön menevää", koska sen on tarkoitus olla nimenomaan kapinaa auktoriteetteja kohtaan - kaikkea hyväksyttyä vastaan. Olisiko numetal siksi niin vihattua, se hyväksyttää yleisölle metallin? Hyvää työtähän se myös teki, Suomessakin ollaan nähty jo Rotten Soundia hittilistoilla takavuosina. Ja kaikkee. Mutta onko kyse enää musiikista ja sen paskuudesta? Osittain varmaankin, osittain ei - mutta niinhän se on kaikessa musiikissa.

 

[lake79]

Niin ja sitten aiheeseen. Olikohan tuo nyt Korn, joka tutustutti allekirjoittaneen aikanaan tähän musiikkialaan. Follow the leader-levy vei mukanaan ja sitten tulikin mukaan RATM, System Of A Down ja lopulta jopa Linkin Park.

Loistavaahan tämä ja paljon tulee kuunneltua nykyään. Lasketaankos muuten esim. Fear Factory numetalliksi? En itse oikein pysy mukana näissä alakategorioissa enää, kun noita on nykypäivänä miljoona tuhannessa.

Fear Factory siis uusin löytö ja iskenytkin kovasti. Vielä kun kaverit tulisivat keikalle Suomeen, siis ihan omalle keikalle.

 

[Isle of Man]

Oih ja voih. Numetalli oli kyllä sellainen hassu hetken tuote. Jo ketjussa mainitut Slipknotin ensimmäiset, RATM, Kornin alkupään tuotanto jne. ovat kyllä edelleen ajan hampaan kestäneitä helmiä.

Muuten tyylilaji alkoi nopeasti kärsimään siitä että bändejä pompsahteli pinnalle hemmetillisellä tahdilla ja kapeahkoon genreen ei liikaa hyviä tai edes osittaisesti erikuuloisia pumppuja enää mahtunut.

Mutta tulipahan skannattua levyhyllyä läpi ja noiden klassikkojen lisäksi genre-edustusta löytyi ainakin:

(hed)PE:
Bartender (juutuubi)

Boy Hits Car:
As I Watch the Sun Fuck the Ocean (juutuubi)

One Minute Silence:
Rise and Shine (juutuubi)

Incubus:
A Certain Shade of Green (juutuubi)

Disturbed:
Down With the Sickness (juutuubi)

Headplate:
Bullsized (juutuubi)

Mudvayne:
Dig (juutuubi)

Kyllähän noi aika samankuuloisia ovat kaikki, joskin sanottakoon että Incubuksen S.C.I.E.N.C.E -platta on mainettaan parempi ja moniulottoisempi. Oli tuolla hyllyssä myös Deftonesia ja Coal Chamberia mutta nekin menee ehkä enemmän klassikkopuolelle.

Ja vielä yksi ajan tuostos Walesista, Ragga Metallin uranuurtaja, Skindred:
Nobody (juutuubi)

Huh, olihan nostalgiaa

 

[Deanwick]

Joo, olin aikoinaan TODELLA kova nu-metaldiggari. Kun grunge iski lujaa silloin joskus, nu-metal oli jotenkin looginen jatke sille, vaikka muutaman vuoden ajan sivistin itseäni myös perinteisemmällä hevillä ja bläkkiksellä. Alkutahdit lyötiin silloin grungen loppuhetkinä, eli Sepulturan Rootsilla ja Kornin ekalla, mutta vasta Kornin Life is Peachy ja Slipknotin eka olivat ne, jotka räjäyttivät tajunnan ihan kympillä.

Olihan noita silloin vaikka mitä, mutta bändit olivat pääsääntöisesti tosiaan ihan paskoja. Coal Chamber, Korn, Deftones ja Slipknot olivat ne kovimmat. Niin ja Linkin Park kahdella ekallaan, sen jälkeenhän LP on ollut ihan jäätävää paskaa. Ja mä tykkäsin Machine Headin Burning Redistä ihan kympillä, Ross Robinsonin kädenjälki näkyy siinä levyssä varsin selvästi. Tosin mä diggaan aika lujaa myös muusta Machine Headin tuotannosta.

Suurin osa bändeistä on jo unohtunut eikä montaakaan enää jaksa kuunnella, mutta Slipknot ja tarkemmin sanottuna Corey Taylor ja Joey Jordison tulivat jäädäkseen. Näiden heppujen tekemisiä tulee seurailtua ja kuunneltua vieläkin aktiivisesti. Coal Chamber oli ja meni, mutta Dezin uusi poppoo Devildriver tekee varsin rouheaa mäiskettä. Korn nyt on aina Korn, ei siitä pääse eroon varmaan ikinä. Mä diggasin jopa tästä uudesta dubstep-levystä vaikka genre ei toimi itselle muuten pätkääkään.

Mutta oi niitä aikoja, kun lökäpöksyt ja flanellipaidat liehuivat ja punainen tukka sojotti kohti kattoa :)

 

[Vanhapuuma]

Loistavaahan tämä ja paljon tulee kuunneltua nykyään. Lasketaankos muuten esim. Fear Factory numetalliksi? En itse oikein pysy mukana näissä alakategorioissa enää, kun noita on nykypäivänä miljoona tuhannessa.

Fear Factory siis uusin löytö ja iskenytkin kovasti. Vielä kun kaverit tulisivat keikalle Suomeen, siis ihan omalle keikalle.

Fear Factoryn voinee Digimortal-levyn myötä laskea tehneen aluevalloituksen numetallin saralle, mutta ennemmin se ehkä lasketaan industrial metal-bändiksi. Digimortalia pitäisin kyllä FF:n heikoimpana levynä tähän mennessä... Mutta teki paljon yhteistyötä ja rundeja muiden numetal-aktien kanssa, joten kyllä minä sen liittäisin tähän yhteyteen. Fear Factory on tosiaan RATM:n kanssa niitä bändejä, joiden uuttakin tuotantoa olen aina levyn tullessa ulos kuunnellut. Tai siis Rageltahan nyt ei uutta matskua ole tullut mutta Fear Factorylta kyllä, vaihtuvilla kokoonpanoilla.

Ja oli muuten viime keväänä Suomessa, muistaakseni maaliskuussa, en itse ehtinyt paikalle. Harmitti kyllä.

 

[sampio]

Tänään Areenassa ja huomenna telkussa Metal Evolutionin numetal-jakso.

 

[Jehovan Syyttäjä]

Hehe, yritettiin suomessakin, KMA - Pommeja

Itse aiheeseen, tulihan sitä aikanaan omistettua muutamat Limp Bizkitin levyt ja pidettyä New York Yankeesin lippistä väärinpän. Samoin löytyi myös Linkin Parkin muutama lätty ja etenkin Hybrid Theory oli ilmestyessään nuorena kova juttu. Nykyään ei voi tätä tyylisuuntaa kuunnella sitten pätkääkään, silloin tällöin saattaa Youtubesta nostalgia mielessä jotain kaivella, mutta muuten pärjää hyvin ilmankin.

Nykypäivänä tämä genre aiheuttaa lähinnä oksennusrefleksin, hyvänä esimerkkinä:

Linkin Park - Burn It Down

 

[Vanhapuuma]

Hehe, yritettiin suomessakin, KMA - Pommeja

Hehehe, joo mä muistan tämän, kuulosti jo silloin hirveeltä scheisselta, se ei ole muuttunut miksikään. Kieltämättä sama juttuhan täälläkin, eli vähemmän tulee enää noita kuunneltua, nyt tämän ketjun avaamisen jälkeen vähän muisteloin biisejä ja Korn noista varsinaisista numetal-bändeistä kuulostaa edelleen ihan mukiinmenevältä. Mudvaynen eka muuten oli tiukka, varsinkin kun kakkosbiisi Dig räjäytti platan käyntiin. Isle of Man pistikin jo linkin tuohon biisiin.

Myös esimerkiksi Chimairan eka levy Pass out of Existence etenkin oli hyvin numetal-vaikutteinen, tässä rankempaa osastoa tuolta levyltä: Painting the White to Grey. Dead Inside oli taas tuotakin selvempää numetal-kamaa. Seuraavilla levyillä soundi muuttui ehkä rankemmaksi, vähän Fear Factory-suuntaan, kuten tästä käy ilmi: Pure Hatred .

Soulfly, onkohan joku jo maininnut, eli Maxin uusi bändi Sepulturan jälkeen, jatkoi oikeastaan tuota Roots-linjaa: Bleed ekalta s/t levyltä. Mukana tietysti, kukapa muukaan kuin Fredi-poika! Bring it on. Tuo eka levy oli yksi suosikkeja tuolloin, se oli alusta loppuun todella tiukkaa kamaa. Lisätään nyt vielä Tribe-biisiin linkki.

YouTubeen, kuten yleensä linkit.