Mainos

Iron Maiden

  • 431 775
  • 2 384

Randalf

Jäsen
Oliko odotukset sitten liian korkealla Brucen "kotikentällä"?. Mutta eihän nuo missään nimessä ole huonoja biisejä ja niissä on hyviä riffejä ja laulua. Varsinkin riffit sai ihan uskomatonta tylytystä. No hyväksyn toki mielipiteen, mutta jännä että ainoa tylytysarvio, johon olen törmännyt tulee Maiden podilta. Onhan levy toki kritiikkiä saanut, jos on sokeaa faniylistystäkin.

The Mandrake Project on tosiaan saanut kovaakin kritiikkiä ja ylipäätään niin fani- kuin kriitikkoarvioissa on aika suurtakin hajontaa, mikä on pääosin ihan mielenkiintoista. Ei ainakaan mikään kädenlämpöinen tuotos.

Tyranny of Soulsin statushan tuntuu olleen alusta asti sellainen "tosi hyvä ~4/5 hevilevy, vaikkei olekaan ihan The Chemical Wedding" kun taas tämä uutukainen varmaan kärsii jossain määrin pitkän tauon muodostamasta painolastista ja oikeastaan Skunkworksista lähtien edellislevyjen tiiviyteen verrattuna niin tyylillisestä kuin materiaalin syntymisen kronologian sekalaisuudesta; mukana on ihan hiljattain kirjoitettuja biisejä (mm. Afterglow of Ragnarok & Many Doors to Hell), yli 25 vuotta sitten alustettuja biisejä (Sonata) ja jotain siltä väliltä (Eternity ~2014, Shadow of the Gods ~2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä) ja lauluosuuksiakin päätyi vuosien varrelta mukaan paljon. Näin ollen kokonaisuus varmasti tuntuu hajanaisemmalta, mitä muutamalla edellisellä albumilla ja sekin toki kuuluu, että levyä ei ollut mikään yhdessä pitkään harjoitellut bändi äänittämässä, vaan hieman edellisen levyn tapaan vahvasti sessiopainotteisesti tehty. Tuotantokaan ei ole yhtä jylhä kuin Brucen sooloilla parhaimmillaan on ollut, mutta ihan... miellyttävä kuitenkin.

Ite biiseistä & sovituksista puhuttaessa levyn paremman sanan puutteessa seikkailullisuus on mielestäni mielenkiintoinen ja yksinomaan hyvä ominaisuus! Ihan raikasta ja haastattelujen ja muun mediahärdellin perusteella Brucella ja kumppaneilla on ollut selvästi hauskaa, kun sovituksia ei tarvitse liikaa runnoa mihinkään örrrr heavy metal -kaavaan.

Itselle albumi on siis maistunut todella hyvin. Eihän se tietenkään mikään The Chemical Wedding II ole, mutta missään vaiheessa en sellaista odottanutkaan! Tykkään monipuolisuudesta ja eri tunnelmista, joita albumi tarjoilee. Lyriikat ei ihan kaikilta osin ole niitä Brucen terävimpiä, mutta laulullisesti todella huimia, omaa korvaa miellyttäviä osuuksia on kosolti ja paljon mieleen jääviä voimakkaita kertsejä, joita Brucen tulkinta tuttuun tapaan värittää hienosti. Tässä laulettavan tekstin elävöittämisessä mies on aina ollut mestari ja on sitä edelleen.

Tarkempaa analyysia rustailen tuonnempana, mutta näin parin kuuntelun jälkeen oma fiilis on, että tottakai sieltä on parempaakin joskus tullut, mutta toisaalta pakonomainen vertailu myös himmentää levyn arvoa suhteettoman paljon. On siellä juttuja, joista voi nipottaa, mutta paljon kehuttavaa.

En siis pettynyt, vaan nautin.

Jos tällaista puolivakavaa verrokkia Maiden-maailmasta hakee, niin ehkä tässä joidenkin vuosien mittaan (ymmärrettävästikin) kasvaneiden ennakko-odotusten megalomaanisuudessa on vähän samaa ilmiötä kun siinä, että nyky-Maidenilta vaaditaan lyhyitä biisejä tyyliin aceshighthetrooper ja sitten kun niitä välillä putoilee, vieläpä ihan mukiinmeneviä, vaikkapa Days of Future Past, niin ei oo hyvä kun eihän se siltikään ollut niinku aceshighthetrooper.

Yritän tällä sanoa sitä, että vaikkei The Mandrake Project ole välttämättä suuri mestariteos, niin on sillä kuitenkin aika paljon sanottavaa musiikkialbumina. Vaikka "ei pärjää 3-4 aiemmalle" (Skunkworks on muutes kova!) -kulman poistaminen ei tietenkään levyn huonoja puolia korjaa, niin eihän esim. noille edellisille Roy Z & co. -kollaboraatioalbumeille häviäminen mikään häpeä ole.

So put your fingers in the wounds and pray that he's god
A roll of the dice for a piece of his cloth...


AI ETTÄ!
 
Viimeksi muokattu:

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Oma arvio muutaman kuuntelun perusteella. Edellisiä komppaan siinä, että pyrkimys on nauttia siitä, että tällaista vielä saa kuultavaksi.

Afterglow Of Ragnarok

Ihan mukava raskaahko ralli. Tykkään alun tunnelmoinnista ja raskaasta riffistä. Ainoa pieni miinus tuosta hivenen oudosta epävireisen kuuloisesta huutolaulusta ennen kertsiä. Kyllä siihenkin tottuu. Hyvä biisi. Enkä ihan ymmärrä, miksi lopun viikinkimetalli tai jotain meni esim viikonloppusotureilla tunteisiin. Omaan korvaan ihan hyvän kuuloinen päätös kappaleelle. Miksi Bruce "ei saisi" tuollaista tehokeinoa käyttää..

Many Doors To Hell

Ihan ok biisi. Ei mitään sen kummempaa. Ehkä vähän sitä Ghostia. Vähän tasapaksu.

Rain On The Graves

Ihan kova biisi. Hyviä juttuja biisi täynnä. Tykkään esim niistä uruista. Kertsi nappaa mukaan. Omaan makuun kertsiä ois voinu vähän vähemmän toistaa tai kehittää jotain lisuketta siihen. Mutta hyvä biisi.

Resurrection Men

Tässä on sitä omaperäisyyttä, joka täyttää odotukset. Western riffi alussa ja lopussa on mieleenpainuva ja koukuttava. Keskiosan Black Sabbath on myös erinomaista menoa. Mainio biisi, vaikka kertsi on hieman tylsä.

Fingers In The Wound

Levyn ehdoton "hitti" omaan makuun. Tässä on melodiat ja kaikki kunnossa. Olisiko pitänyt olla ensi maistiainen levyltä? Minun mielestä olisi. Tämä maistui heti ja tuntuu kestävän kuuntelua. Luulen, että olisi saanut erittäin positiivisen reaktion aikaan marraskuussa.

Eternity Has Failed

No tämähän on tietysti erinomainen biisi. Hieman muutettu Maidenista, mutta pääasiassa sama biisi, mikä tietysti vähän vesittää jollain tavalla kuuntelua. Vaikea arvottaa, kun tästä on kuullut erinomaisen version jo kahdeksan vuoden ajan. Täysin uutena olisi varmasti pompannut esiin enemmän ja saattanut olla se ensisinkku.

Mistress Of Mercy

Levyn heikoin biisi, mutta yritän nauttia :). Tylsä ja mitään sanomaton. Joskus kuuntelin Brucen Samson aikojen biisejä ja jotenkin ne tuli mieleen. (Riding With The Angels on loistava). Ainoa hyvä juttu tässä biisissä on alun raskas riffi, mutta sen voit kuunnella paremmassa paketissa biisissä Freak.

Face In The Mirror

Ihan kiva, ihan miellyttävä on kuvailu, mikä tästä tulee mieleen. Eipä tästä muuta oikein tule mieleen. Kyllä tämän mielellään kuuntelee. Ei ihan toppi, muttei floppikaan.

Shadow Of The Gods

Mainio pianotunnelmointi tässä biisissä. Valitettavasti aivan samalle tasolle ei muu biisi yllä, vaikkei siis missään nimessä huono. Jää fiilis, että tämä olisi voinut olla pienellä lisäpuristuksella mestariteos. Ja se ehkä vähän harmittaa. Hyvä toki näinkin, mutta vähän jää uupumaan jotain.

Sonata

Ylläoleva viesti kertoi, miksi tästä tulee Brucen kokoelmalevy mieleen niiden biisien osalta jotka eivät levyille päässeet. On kyllä jotenkin niin ylijäämä ysärifiilis ainakin minulle tässä biisissä. Tämä on siis oikeastaan ihan kehu, sillä tykkään noista kokoelmalevyn ekstroista. Siellä on seassa ihan helmiä ja vieläpä useampi. Edellinen biisi jätti päätökselle valtavat odotukset ja niitä tämä biisi ei täytä. Tähän olisi tarvittu "Empire Of The Clouds". Ei tämä biisi aivan huono ole, mutta vähän keskinkertainen päätös levylle.
 
Viimeksi muokattu:

Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos tällaista puolivakavaa verrokkia Maiden-maailmasta hakee, niin ehkä tässä joidenkin vuosien mittaan (ymmärrettävästikin) kasvaneiden ennakko-odotusten megalomaanisuudessa on vähän samaa ilmiötä kun siinä, että nyky-Maidenilta vaaditaan lyhyitä biisejä tyyliin aceshighthetrooper ja sitten kun niitä välillä putoilee, vieläpä ihan mukiinmeneviä, vaikkapa Days of Future Past, niin ei oo hyvä kun eihän se siltikään ollut niinku aceshighthetrooper.
Mielipiteet ovat kuin persreiät, kaikilta löytyy ja oma on aina paras. Days of The Future Past on omasta mielestäni ehkä Maidenin top5 huonoimpia biisejä. Senjutsusta tehtynä oma soittolista jossa poistettu kyseinen biisi ja röllirallattelu.
 

Randalf

Jäsen
Mielipiteet ovat kuin persreiät, kaikilta löytyy ja oma on aina paras. Days of The Future Past on omasta mielestäni ehkä Maidenin top5 huonoimpia biisejä. Senjutsusta tehtynä oma soittolista jossa poistettu kyseinen biisi ja röllirallattelu.

Mjoo, ko. biisi oli ehkä vähän turhan kontroversiaali esimerkki ko. ilmiöstä. Itselle Senjutsun molemmat lyhykäiset "rokkerit" on maistuneet todella hyvin. Sitä tossa tosiaan päälimmäisenä hain, että jos odotusarvo vertautuu "liikaa" mestariteoksiin, niin melkeinpä väkisinkin pettyy ainakin vähäsen.

Röllibiisi on sillai osiksi purettuna ja biisikokonaisuutena aika pökäle, mutta itselle se maaginen loppu ja pari muuta kivaa juttua tunnelman kanssa riittää tekemään biisistä parhaimmillaan aika maukkaan kuriositeetin, mutta sanotaan nyt näin, että ymmärrän kyllä hyvin, miksei se tainnut esim. kiertueen settiin olla niitä kärkiheppoja.
 

Ice raven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Liverpool
Bruce tarjoili laiskanpulskean vanhan miehen sillisalaatin joka tuskin kasvaa useampienkaan kuuntelukertojen myötä. Harmaiden sinkkujen jälkeen tämä ei sinänsä yllätä. Jos jotain positiivista tästä jäi korvaan niin mainittakoon Sonatan loppusoolo joka oli ihan maukas.
 

Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Pakko vähän ihmetellä viikonloppusotureiden jopa aika tylyä tylytystä Afterglow of Ragnarokille ja osin Rain On The Gravesille. Kuuntelin siis vasta nyt noita jaksoja. Nehän vetää noi biisit varsinkin ekan ihan pöntöstä alas. Joo makuasiat jne.. Piti sitten kaivaa Kasarin lasten mielipide, vaikka en heitä varsinaisesti edes kuuntele... Mietin että mitähän tylytystä sieltä, niin sehän oli pelkkää hehkutusta Panulta ja tältä tyypiltä, jonka nimi katos mielestä. Jännä miten ääripäissä voi mielipiteet olla samankaltaisilla ohjelmilla. Oliko odotukset sitten liian korkealla Brucen "kotikentällä"?. Mutta eihän nuo missään nimessä ole huonoja biisejä ja niissä on hyviä riffejä ja laulua. Varsinkin riffit sai ihan uskomatonta tylytystä. No hyväksyn toki mielipiteen, mutta jännä että ainoa tylytysarvio, johon olen törmännyt tulee Maiden podilta. Onhan levy toki kritiikkiä saanut, jos on sokeaa faniylistystäkin.
No Soundi antoi krittiiä myös. Tosin silti 3/5. Ulkomailla ilmeisesti eivät uskalla antaa tietyille bändeille ja artisteille huonoja arvioita. Muualla saanut 8/10 ja 9/10. Tosin ei kai missään 10/10.
 

Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Juu ja Kaaoszine minkä joku arvioija piti Senjutsua ihan timanttina antoi tälle Brucen soololle kaksi tähteä. Tosin en katsonut oliko eri arvostelija.
 

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jäänyt itselläni nämä Iron Maidenin uusimmat levyt aika vähälle kuuntelulle, sillä itseeni ei toi The Final Frontier-albumi ainakaan ekan kuuntelun jälkeen iskenyt samalla tavalla, kun mitä bändin kaikki aikaisemmat julkaisut.

Mutta onhan tämäkin bändi ollut itselleni aina yksi niitä ihan ehdottomia suosikkeja, joita edelleenkin tulee kuunneltua ja levyhyllystä löytyy melkein kaikki bändin CD-levyt ja jokunen Live-DVD.

Muuten kyllä bändi on tehnyt tasaisen vahvoja levyjä, sillä mielestäni siellä ei ole mitään selkeästi "heikkoa" levyä, kun kaikissa albumeissa on silti jokunen hyvä biisi ja mielestäni ne Blaze Bayleyn aikana julkaistut levyt ovat myös erittäin hyviä, vaikka monet bändin fanit pitävät niitä ehkä sen vuoksi heikompina, kun niissä laulajana ei ollutkaan se itse Dickinson.
 

jake styles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eka keikka eilen Brucella. Viisitoista biisiä ainakin tällä keikalla. Ei mitään Skunkworksilta eikä Tattooed millionairelta.
Tuossa vielä settilista spoilerissa jos joku haluaa tsekata:

1 ACCIDENT OF BIRTH
2 ABDUCTION
3 LAUGHING IN THE HIDING BUSH
4 AFTERGLOW OF RAGNAROK
5 CHEMICAL WEDDING
6 MANY DOORS TO HELL
7 TEARS OF THE DRAGON
8 RESSURECTION MEN
9 RAIN ON THE GRAVES
10 FRANKENSTEIN
11 GODS OF WAR
12 THE ALCHEMIST
13 DARKSIDE OF AQUARIUS

JERUSALEM
ROAD TO HELL
 

SM84

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Louis Blues, KuKi HT
Iron Maiden... Kaikkein rakkain ja tärkein bändi meikäläiselle! Jossain kaukana takana tulee Black Sabbath (kaikkine kokoonpanoineen) sekä Rush. Vuosituhannen alusta asti on tullut bändiä fanitettua. Pari kertaa myös nähnyt livenä (29.5. 2018 ja 4.6. 2023).

Iron Maidenissa on aina iskenyt se melodioiden ja hevin sekä progevaikutteiden saumaton yhteensulautuminen. Bändin musiikissa on jotain sellaista taikaa, mitä en ole vielä muilta bändeiltä löytänyt. Seventh Son Of A Seventh Sonilla bändin visio on kaikkein kirkkaimmillaan ja terävimmillään. Siinä on kaikki.

Pidän kaikista bändin ajanjaksoista, jopa ne yleisesti parjatut Blazen ajan levyt toimii, varsinkin The X Factor on aliarvostettu helmi. Virtual XI on toki bändin heikoin levy, mutta silläkin on upeat hetkensä (Futureal, The Clansman) . 2000-luvulla Maiden on tehnyt jopa uransa parhaimmistoon kuuluvia levyjä, eli A Matter Of Life And Death (joka on mulle bändin top 5-levyjä) ja Brave New World. Senjutsulta löytyvät Hell On Earth ja Writing On The Wall ovat tämän nykyisen kokoonpanon parhaimpiin kuuluvia biisejä ja nostan ne korkealle parhaimmista Maiden-biiseistä keskulteltaessa.

Brucen uusi levy on kyllä oikein hyvä! Siitä huokuu sellainen seikkailullisuus, joka sopii Brucelle hyvin. Face In The Mirror on ainoa biisi levyllä, jonka olisi voinut jättää vaikka pois. Muuten materiaali toimii minusta vallan mainiosti.

Blazen viimeisin on myös mainio tapaus. Siinä missä Bruce ei paljon perusheviä tee, Blaze hoitaa sen hyvin. Muutenkin nämä Blazen viimeisimmät ovat olleet hyviä.

Viikonloppusotureiden uusimmassa jaksossa oli puhetta Dickinsonin uudesta levystä. Melkoisen tyrmäyksen sai. Eivät oikein mitään hyvää löytäneet, Many Doors To Helliä vähän kehuivat. Tuolla podcastilla on tuo julkaisutahti mennyt aika oudoksi. Eikä siinä mitään, ihan sama vaikka julkaisisivat yhden jakson vuodessa. Mutta se ihmetyttää, että eivät enää jaksa isommin panostaa noihin jaksoihin. Nyt ei edes ollut kunnon taustoitusta tuosta Brucen levystä. Ymmärrän toki, että tuota tehdään ihan puhtaasti harrastustoimintana ja aikataulut on heilläkin varmasti tiukkoja. Kuitenkin odottaa, että kun jaksojen välillä on kuukausia, niin siinä ehtisi jakson taustoittaa kunnolla ja sisältöön paneutua. Ja taas vaihteeksi joutui kuuntelemaan niitä kuulijoiden kommentteja. Minusta se kommenttien lukeminen on todella laiskaa tekemistä. Itse en ole niistä kuulijoiden kommenttien lukemisesta ikinä tykännyt, varsinkin kun ne on sellaisia parin sanan tai lauseen mittaisia. Juu, Instagramin tarinan kommentointi ei mahdollista mitään pitkiä sepustuksia. Mutta ei sellainen "ei oikein lähde"-kommentti myöskään anna mitään.
 

Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Nyt keikalla oli kuultu Navigate the seas of the sun.

Sitä coveria en setissä ymmärrä. Mieluummin sitten vaikka joku sellainen Maidenin biisi minkä on itse tehnyt kuin joku ihme veisu.
 

Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nyt keikalla oli kuultu Navigate the seas of the sun.

Sitä coveria en setissä ymmärrä. Mieluummin sitten vaikka joku sellainen Maidenin biisi minkä on itse tehnyt kuin joku ihme veisu.
Joo turha vetää random covereita. Jos pakko vetää niin Deep Purplen Blind Man Cries on kova Brucen laulamana. Toki parempi Brucen keikka coverin kanssa kuin ei Brucen keikkaa lainkaan.
 

SM84

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Louis Blues, KuKi HT
Tuo Navigate The Seas Of The Sun on Brucen omaa tuotantoa, julkaistu Tyranny Of Soulsilla.
 

Randalf

Jäsen
Sitä coveria en setissä ymmärrä. Mieluummin sitten vaikka joku sellainen Maidenin biisi minkä on itse tehnyt kuin joku ihme veisu.

Mä ymmärrän tuon Frakenstein-coverin oikein hyvin, jos solisti haluaa sen myötä äänelle pienen lepotauon. En oikein muuta roolia tuolle keksi, vaikka ihan hyvä coveri onkin, kun settiin on tosiaan kovasti tunkua lukuisilla biiseillä ja rotaatiota on jo näillä kolmella keikalla ollut jonkin verran.

Navigate the Seas of the Sun on kyllä todella makoisa pala. Tuo lopetus meni videoiden perusteella vähän ruosteisesti, mutta eiköhän se siitä asetu, kunhan tulee lisää soittokertoja alle. Todella kaunis kappale ja olen aina tykännyt noista lyriikoista; hienoa maalailua!
 

SM84

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Louis Blues, KuKi HT
Juu tiedän kyllä että on Brucen oma biisi. Tuota soololevyä olen kaikkein eniten kuunnellut viime vuosina.

En tarkoittanut coverilla sitä vaan sitä jotain Frankensteinia.
Okei, käsitin vaan viestistäsi että tarkoitit nimenomaan tuota Navigate The Seas Of The Sunia. :) Ymmärrän kyllä pointtisi, miksi soittaa covereita, kun omassa tuotannossa on mistä ammentaa.

Off-topic, mutta liittyy aiheeseen: Anthrax oli aloittanut kiertueensa Etelä-Amerikassa ja heillä oli setissä kaksi coveria ja setissä yhteensä 12 biisiä (seuraavalla keikalla 13). Olisihan heilläkin soittaa jotain muuta kuin noita kahta iänikuista coveria, joista ainakaan itse en ole ikinä välittänyt.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Settilista nyt ei voi koskaan olla se itselle mieluisin, mutta hyvältä kuulostaa kyllä vanhat biisit livenä, mitä tuubista katselin. Tämä keikka olisi ollut levyä kovempi juttu, mutta eipä nyt pääse. Harmittaa, että noin pienessä paikassa vetävät tuon Suomen keikan.

Levy valitettavasti alkaa asettua sellaiseksi, että eihän se pärjää ainakaan kolmelle edelliselle oikeastaan mitenkään. Siellä on ne 3-4 biisiä, joista huomaan aidosti pitäväni. Loppulevy on sitten vähän nojoo tai ei lähde ollenkaan osastoa. Enmä tätä rankkaa edes Skunkworksin yläpuolelle, sillä kun palasin tässä pitkästä aikaa tuon levyn pariin, niin hämmästyin, miten raikkaalta ja hyvältä voi 30 vuotta vanha albumi kuulostaa. Jos tuon Levyn olisi silloin tehnyt Soundgarden, se olisi ollut menestysalbumi. Minä en silloin siitä niin hirveästi pitänyt, jos nyt en lytännytkään, mutta nyt tuo albumi kuulostaa todella hyvältä.
 

Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Härski on kyllä yksi tyyppi huuto.netissä. Tyyppi hommannut jotain kymmenen (ellei enemmänkin) lippua Brucen soolokeikalle istumapaikoille ja permannolle. Näitä sitten kaupittelee härskiin ylihintaan. Eikä suostu tiputtamaan pyyntejä. Lisäksi jos arvostelee tätä hommaa niin ilmoittaa huuto.netin ylläpidolle.

Tuollaisten takia sitten osalla jäi normi hintaiset liput saamatta.
 

Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Härski on kyllä yksi tyyppi huuto.netissä. Tyyppi hommannut jotain kymmenen (ellei enemmänkin) lippua Brucen soolokeikalle istumapaikoille ja permannolle. Näitä sitten kaupittelee härskiin ylihintaan. Eikä suostu tiputtamaan pyyntejä. Lisäksi jos arvostelee tätä hommaa niin ilmoittaa huuto.netin ylläpidolle.

Tuollaisten takia sitten osalla jäi normi hintaiset liput saamatta.
Paras ratkaisu on vaan olla ostamatta ja toivoa herran olevan keikkapäivänä yksin kymmenen lipun kanssa
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Paras ratkaisu on vaan olla ostamatta ja toivoa herran olevan keikkapäivänä yksin kymmenen lipun kanssa

Joskus oli juttu trokarista, joka kertoi tästä ihan omalla lärvillään (ei lärvinen) - kertoi, että aina ei osu kohdilleen, pahimmaksi hudikseen nimesi Britney Spearsin Helsingin keikan, jossa jäi hänelle pino lippuja käteen ja oli vielä ostanut jotain kalliita ”Love seat” erikoislippuja.

Mutta irvokasta touhua, harmi ettei Brucelle löytynyt pari tonnia isompaa mestaa.
 

Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Härski on kyllä yksi tyyppi huuto.netissä. Tyyppi hommannut jotain kymmenen (ellei enemmänkin) lippua Brucen soolokeikalle istumapaikoille ja permannolle. Näitä sitten kaupittelee härskiin ylihintaan. Eikä suostu tiputtamaan pyyntejä. Lisäksi jos arvostelee tätä hommaa niin ilmoittaa huuto.netin ylläpidolle.

Tuollaisten takia sitten osalla jäi normi hintaiset liput saamatta.
Trokareille on varattu oma paikka helvetistä. Muistan kun 2006? tai jotain sinnepäin, päivä ennen keikkaa ostettiin työkavereiden kanssa trokarilta liput normihintaan kun oli vissiin jäämässä liput käteen, epäiltiin toki kusetukseksi kun sama tyyppi myynyt 3 eri tyypille lipun samalle keikalle niin mentiin porukalla oven taakse.
 

Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Paras ratkaisu on vaan olla ostamatta ja toivoa herran olevan keikkapäivänä yksin kymmenen lipun kanssa
Juu tuo yrittää elää tuolla hommalla ilmeisesti. Muitakin lippuja hamstraa ja yrittää myydä kalliilla. Mut harva ostaa ylihintaan ja varsinkin kun tota kautta ei saa lipuille edes mitään lipputurvaa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK,Nashville Predators ja Nurmijärven Kurra
Pientä päivitystä lipputilanteeseen. Lippu.fi sivuston mukaan permannolle olisi lippuja saatavilla. Nopeat syövät hitaat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös