Mainos

Iron Maiden

  • 431 884
  • 2 384

Ferris

Jäsen
Eläytyminen ja tunteella suhtautuminen asioihin on mielestäni se tämän podcastin "tavaramerkki" ja varmasti tarkoituskin on herättää tunteita. Tavallaan ihan mukavakin välillä kuunnella kuinka viisikymppinen perheenisä jaksaa innostua ja elää tunteella musiikkiin liittyen.

Yleensä tulee kuunneltua johonkin soittajaan tai yhtyeeseen tarkemmin syventyviä jaksoja. Esim. jokin aika sitten julkaistu jakso Cozy Powellista oli taas loistava ja sisälsi paljon hyvää tietoa ja analyysiä rumpalista ja hänen urasta. Olikohan viime keväänä kun Purplesta tuli kolme jaksoa, näissäkin tuli joitakin uusia nippelitietoja itselle esille kuten, että Gillanin lähdettyä 70-luvulla Purple oli isosti havitellut Paul Rodgersia laulajakseen, joka kuitenkin kiltäytyi tarjouksesta. Pari päivää sitten tuli kuunneltua jakso The Cultista ja pitihän se tuon jälkeen kertaalleen kuunnella Sonic Temple ja Love albumit läpi.

Juurikin tuo Vesan innostuneisuus on mielestäni koko podin ydin ja tavaramerkki. Ne toimivat itselleni kyllä. Siellä on se sama fiilis mitä varmasti ollut silloin teini-ikäisenä ollut. Ja se on mielestäni hieno sapluuna, että Vesa hankkii vierailijoita noihin spessujaksoihin, joissa käsitellään esim. juurikin mainitsemaasi Cozya. Tuo tosi paljon lisää sisältöä jaksoihin.

Juu. Hän esittää lähes aina omat mielipiteensä absoluuttisena faktana ja puhetyyli on paasaava tai jotenkin liian innokas ja toisinaan se vaan ärsyttää.

Jos joku esittää jossain palautteessa oman eriävän mieliteen niin se yleensä pitää teilata. Myös vieraiden päälle saattaa välillä puhua ja jos ovat eri mieltä niin silti yrittää saada oman mielipiteensä ykköseksi. Monesti niissä podcasteissa on myös ollut jotain asiavirheitä eli väärin vuosilukuja tai muuta vastaavaa.

Sitten tosiaan Van Halen fanilasit on vahvasti päässä ja se on siis täysin huippua levyjen ja keikkojen osalta vuosilta 1978-1984 eikä sitä sovi arvostella kriittisesti.

Jonkin verran hakua päälle puhumiseen toisinaan on kyllä, mutta omakohtaisesti näen siinäkin syyksi innostuneisuuden. Ja tätä keskeyttämistä/päälle puhumista tapahtuu enemmän niissä jaksoissa, joissa ei ole julkkisvierasta vaan Vesan tuttuja. Ymmärrettävästi kynnys tuolloin on pienempi kun jutellaan kuin kaverit keskenään.

Mielestäni Van Halen-ehdottomuus on vähentynyt selvästi tässä vuosien aikana ja kyllähän esim. Roth saa kovaakin kommenttia nykytoimistaan. Lisäksi alkuun ajattelin ettei Hagar-aikakausi maistu hälle yhtään, mutta kyllä sekin osasto posia saa.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Hehän taitavat keskittyä vain IrMaan, joten aihepiiri aikalailla rajoitetumpi. Itse joskus pari jaksoa Tampereen keikan aikoihin kuuntelin kyseistä podia. Keikkapohdinnat oli hyviä, mutta yritin sitten jotain albuminperkausjaksoa kuunnella, niin ei vaan enää kantanut. En varmaankaan ole tarpeeksi IrMa-fani enää noin perehtyneeseen pohdintaan.

Joo unohtui mainita, että avarakatseisia IrMa maailmassa.

Minähän en loppupeleissä ole kasarin ystävä. En oikeastaan voi sietää tästä sanasta ekaksi mieleen tulevia bändejä.. Taino se on liian voimakas ilmaus. En vain pidä.. (Dio, Van Halen, whitesnake, Cooper, Bon Jovi, Ozzy...)

Toki siellä jo oli mm. Metallica, Slayer, Helloween, Megadeth jne joista kyllä pidän.
 
Suosikkijoukkue
Raipen SaiPa
Olin sitten ainoa jonka listalta löytyi Weekend Warrior biisi Viikonloppusoturien podcastin top10 listauksessa, erikseen mainitsivat että joku listannut senkin. Aina tykännyt siitä biisistä :D
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Unohdin laittaa oman listan. Ihan varmasti olisi tullut aika poikkeava lista.. Ei tässä ruuhka arjessa muista näitä

Sign Of The Cross
Purgatory
Childhood's End
Man On The Edge
Rainmaker
Hell On Earth
Run Silent Run Deep
Dejavu
Ghost Of The Navigator
Be Quick Or Be Death

Jotain tällaista mietin kun ajattelin tuon listan tehdä. Nämä ovat siis biisejä jotka tuli mieleen, kun mietin mitä kuuntelisin mielelläni Maideniltä vuonna 2023. Joo varmaan troopperit, Aces hait ja hallowedit ovat ehkä parempia, mutta kun en niitä pysty enään kuunteleen puhki kulutuksen vuoksi, joka tapahtui jo ysärillä. Weekend Warrior on mainettaan parempi biisi, kuten aika monet valtavirran hylkimät Maiden biisit.. Ainakin omaan makuun.

Nyt kun mietin, niin nuo X Factorin hitit ovat kestäneet itselläni paljon paremmin kuuntelua kuin nuo valtavirran hyväksymät kasarihitit... Tai ehkä ne ovat pilanneet rock radioiden liikasoitto... 00-luvulla, ennen podcastien/äänikirjojen tuloa kuitenkin kuuntelin aina töissä noita... Nykyään puistattaa pelkkä ajatus laittaa radio livenä päälle... Siis rock radio. Asiaohjelmia voi kuunnella.. Ja Klasua
 
Viimeksi muokattu:

Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Maidenin Wackenin keikalta julkaistu viisi livevetoa ammattilaisten kuvaamana. Stranger in a strange land, Can I play with madness, Wasted years, The writing on the wall ja Days of the future past. Magentan sivuilta löytyy. Koko keikka on mitä ilmeisimmin kuvattu mutta miksi sitä kokonaan julkaisua pitää pantata.

Ukrainan poika taas pisti pystyyn omat spekulaatiot tosta että ehkä tuleekin joltain muulta keikalta se kokonainen live nähtäville sitten joskus ja myös spekulaatiot siitä että biisilistalta tulee putoamaan 2024 jotain biisejä kun nämä otannat tuosta Wackenin keikaltakin ovat tuollaisia suht lyhyitä biisejä ja helppoja valintoja.
 
Niin Maiden on varmaan julkaisemassa jossain vaiheessa virallisen livelevyn ja haluaa "pantata" esim. Alexander The Greatin korkealaatuisen julkaisun omiin nimiin. Ja ehkä kiertueen kakkososa on tuomassa siihen julkaisuun jonkun toisenkin maukkaan yllätyksen.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Toivottavasti ensi kesän setissäkin olisi Ballsilta jotain muutakin mukana kuin Tears Of The Dragon.

Jossain haastiksessa tais todeta, että ei tulisi yhdeltä levyltä kuin max neljä biisiä, joten kyllä varmaan tulee laajalti koko tuotannosta.. Myös meidän kaikkien rakastamalta Skunkworksilta.
 
Randalf

Jäsen
Skunkworksin osalta (mainio levy!) Bruce ehti jo kertoa, että todennäköisesti eivät soita yhtään biisiä ensi vuonna, mutta jatkossa ehkä mahdollisesti.
 
Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS, Varjomodet
Skunkworksin osalta (mainio levy!) Bruce ehti jo kertoa, että todennäköisesti eivät soita yhtään biisiä ensi vuonna, mutta jatkossa ehkä mahdollisesti.

Sääli jos näin, pirun kova levy.
 
Randalf

Jäsen
Sääli jos näin, pirun kova levy.

Samaa mieltä, joskin oli kiva kuulla, ettei Skunworks-biisien ja erinäisten harvinaisuuksien soittamista livenä myöhemmillä kiertueilla missään nimessä poissuljettu, vaan Bruce kuulosti jopa innostuneelta diskografian laajemman livesoittelun tiimoilta, kunhan soolokiertueiden makuun taas kunnolla pääsee.

Lähteenä näille jutuille muuten ruotsalainen Bandit Rock -radion haastattelu, johon mm. Viikonloppusoturit-podcastikin jokin aika sitten viittasi (molemmat tallenteet sisältää potentiaalisia settilistaspoilereita):
https://www.ilikeradio.se/banditrock/lyssna-igen/program/bandit-intervjuer/27437/
Tässä pätkässä erityisen messsevä osuus tulee noin 17:20 jälkeen:
Bruce pudottelee kiertuen setistä puhuttaessa lukuisia biisejä, mm. Chemical Wedding ja THE ALCHEMIST - nämä kaksi yhdessä ois ihan huikea temppu!
+
https://www.ilikeradio.se/banditrock/lyssna-igen/program/bandit-intervjuer/27439/

Todettakoon kuitenkin noista settilistaheitoista, että Bruce toteaa samaisessa haastattelussa, etteivät ole vielä treenanneet yhdessä, joten käytännön kokeilut saattavat tietysti vaikuttaa noihin biisivalintoihin vielä paljonkin.
 
Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS, Varjomodet
Todettakoon kuitenkin noista settilistaheitoista, että Bruce toteaa samaisessa haastattelussa, etteivät ole vielä treenanneet yhdessä, joten käytännön kokeilut saattavat tietysti vaikuttaa noihin biisivalintoihin vielä paljonkin.

Joten Strange death in paradise on yhä mahdollinen, jes!

Ei vaan, soittavat mitä soittavat, tulen olemaan tyytyväinen eniveis.
 
jake styles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Samaa mieltä, joskin oli kiva kuulla, ettei Skunworks-biisien ja erinäisten harvinaisuuksien soittamista livenä myöhemmillä kiertueilla missään nimessä poissuljettu, vaan Bruce kuulosti jopa innostuneelta diskografian laajemman livesoittelun tiimoilta, kunhan soolokiertueiden makuun taas kunnolla pääsee.
Pitääkö tuosta jo rivien välistä lukea, että Maiden olisi jossain kohtaa lähivuosina laittamassa pillejä pussiin? Kun eipä noita soolokiertueita tässä nyt vuosiin ole ollut, eikä niistä ole edes juurikaan puhuttu Brucen suulla. Ja nyt sitten puhutaan jo ajasta ensi vuoden kiertueen jälkeenkin, toki ehkä teoreettisella tasolla mutta kuitenkin. En itse kuunnellut haastattelua, joten en tiedä tarkkaan mitä siellä on sanottu. Eli olen noiden lainaamieni kommenttien varassa siis.

Niin kauan kuin Maiden on aktiivinen, en oikein jaksa uskoa että Brucen soolokiertueita nähdään kuin parhaimmassa tapauksessa 3-4 vuoden välein. Parempi toki olisi sekin kuin tämä tilanne mikä viimeiset parikymmentä vuotta on vallinnut.

Yksittäisiä keikkoja tietysti voisi olla useamminkin, mutta kannattaako sellaisten takia kasata uudelleen bändiä ja treenata uutta settiä kuntoon…
 
Brasiliassa Comic-Conissa vieraillessaan Bruce totesi, että tietää Maidenin suunnitelmat muutamalle seuraavalle vuodelle, mikä helpottaa soolokiertueiden suunnitelemista. Ei tämä ihan one off -tyyppiseksi jutuksi varmaankaan ole jäämässä.

Näillä pohjilla uskoisin Brucen siis puhuvan enemmänkin siitä, että jos ja kun Maidenin suunnitelmat ja aikataulut ovat suurinpiirtein selvillä ja uusi soololevy on nyt viimein julkaisua vaille valmis tapaus, niin myös soolokiertueita voi suunnitella ja aikatauluttaa Maiden-maailman reunaehtojen mukaan. Maidenilla on kiertueita varmaan vielä muutama jäljellä (ellei jonkun jäsenen, lähinnä Nickon, kunto romahda äkisti), mutta rundien pituudet ei varmasti tule tästä nykyisestä enää kasvamaan, joten kyllä Brucelle jää halutessaan helposti aikaa muutaman kuukauden soolokiertueille. En pitäisi ollenkaan mahdottomana, että esimerkiksi vuodelle 2025 olisi tulevan vuoden tapaan jokunen Etelä-Amerikan keikka esimerkiksi tulossa, siellä ainakin luulisi kysyntää riittävän.

Jos nyt tätä päättyvää vuottakin miettii, niin Brucehan on vetäissyt mm. jokusen Evening with -puhekeikan, Jon Lord Concerto & Group -rundin orkesterin kanssa (ko. projektin bändistä tulee muuten myös tämä tulevan soolokiertueen basisti Tanya O'Callaghan), Maidenin kiertueen, julkistanut sooloalbumin, -kiertueen ja toki tuon uuden video ja -sinkkulohkaisun ja pomppinut vielä syssymmälläkin ympäri Eurooppaa ja myös Brasiliassa soolopromojuttujen tiimoilta.

Jossain vaiheessa ikä tulee varmasti vastaan, mutta en sinänsä näe syytä, miksi pari seuraavaa vuotta olisi merkittävästi hiljaisempia, mutta enemmän just noilla soolopainotuksilla.

Noh, saa nähdä! Mielenkiintoista pöhinää Maiden-maailmassa on kyllä koronavuosien jälkeen ollut!
 
Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

SgtMarkov

Jäsen
Asia minkä moni on varmasti jo tajunnut, mutta mikä pamahti omaan mieleen aiemmin tänään kun keskusteltiin työkaverin kanssa Maidenista yleisesti. Kun itse olen puhunut kaikesta reunionin jälkeisestä tuotannosta "uutena Maidenina", vaikka asiahan kääntyy tänä vuonna niin päin, että Brucen ja Adrianin paluusta nykyhetkeen on pidempi aika, kuin Maidenin perustamisesta tuohon reunioniin vuonna 1999.

1975-1999
1999-2024

Eikö, no onhan se toki uudempaa kuin 80- ja 90-lukujen tuotanto, mutta ehkä pitäisi alkaa opettelemaan uusia termejä puhuttaessa 6-jäsenisen bändin kiemuroista.
 
SkagGully

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Real Atlético Viinijärvi City United
Ei oikein tuo Viikonloppusotureiden julkaisutahti enää täytä podcastmuotoisen Maiden-lätinän kiintiötä itsellä. Mites nuo englanninkieliset Maiden-podit, onko kukaan kuunnellut? Talking Maiden on taidettu mainita Viikoloppusotureissakin ja lienee varmin nakki, Kanadan veljien vastine Terolle ja Henkalle? Kuuntelemallahan se selviää onko tuo mistään kotoisin, mutta olisi kiva kuulla näkemyksiä, mikäli kellään niitä on.

Muitakin suosituksia voi antaa mikäli mahdollista. Kielivaatimuksena siis enkku.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Blazelta tulossa uutta levyä 23.2.2024. Eka single jättää positiivisen vaikutelman parin kuuntelun jälkeen.

On tämä omaan korvaan parasta yli kymmeneen vuoteen. Vähän liikaa tässäkin on näitä maneereita, mistä en oikein pidä. Nämä eivät olleet niin esillä 00-luvulla. Blaze näyttää muuten pudottaneen reippaasti painoa, kun ei ole enään niin tukevassa kunnossa. Tämähän oli tietysti tärkeä huomio, mutta pisti silmään, että mies näyttää olevan hyvässä kunnossa.
 
jake styles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Bruce on vähän ennakoinut soolokiertueen settilistaa. Laitan spoileriin myös linkin koska se itsessään jo spoilaa hieman.

Luvassa on matskua Balls To Picassolta lähtien, ja painottuu Roy Z:n kanssa tehtyihin levyihin. Eli Tattooed Millionaire ja Skunkworks ohitetaan ainakin tällä rundilla.

Harmi ettei Skunkworksilta kuulla mitään, mutta hyvin kyllä kelpaa tuo CW:n ja AoB:n materiaalikin. Ja tosiaan Ballsilta saisi tulla muutakin kuin TOTD. Tyrannylta en sitten taas varsinaisesti kaipaa mitään, mutta tuskinpa se Brucellakaan niin suuressa arvossa tulee olemaan.
 
Tyrannyhan on tosi kova lätty. Miks ei maistu?
 
En tiedä mistä sinulle tällainen käsitys on Tyrannyn suhteen tullut. Kyllä Bruce sitä arvostaa ja taisi jossain haastattelussa mainita, että siltä tulee biisejä ja muistaakseni mainitsi jonkun nimeltäkin... Olisiko ollut omaan makuun vähän outo biisi.. Navigate The Seas of the Sun se taisi olla. Tsekkasin huviksi joitain arvosteluja levystä ja mm. Soundi muiden mukana olivat sitä kehuneet, joten ei sitä heikkona albumina ole pidetty. Itsekin kyllä tykkään siitä. Kill Devil Hill ja Soul Intruder tulee mieleen omina suosikkeina.

Tietysti, kun sen lähimmät verrokit ovat viiden tai ainakin lähes viiden tähden Accident ja Chemichal niin kyllähän se vähän näistä jää.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös