Johtajakauden J-kausi (9 viikkoa):
Varusmiespalveluksen viimeinen etappi eli johtajakauden joukkokoulutuskausi oli minusta ehkä jopa raskain osa palvelusta. Ei se fyysisesti erityisen raskas ollut, ei ollut myöskään paljoa uutta opittavaa, mutta odotusarvo oli, että joukkueen pitää pystyä toimimaan kohtalaisen itsenäisesti. Ja joukkueenjohtajalle se tarkoittaa paljon tekemistä ja vastuuta. J-kausi on myös hyvin täynnä toimintaa, täyteohjelmaa ei palveluksen loppuaikoja lukuun ottamatta juuri ole. Osin kauden raskaus lienee peräisin siitä, että jäljellä palvelusta on hyvin vähän ja aika tuntuu matelevan. Tulee myös epävarmuus tulevasta siviilielämästä eikä palvelus tuntunut tässä kohtaa enää kovin motivoivalta. Kaikki oli aika lailla nähty, enää hinkattiin syvälle selkäytimeen samoja asioita, joita oli pitkin palvelusta jo ehtinyt harjoitella.
J-kauden ensimmäisellä viikolla harjoiteltiin Vekaran maastoissa päivä toisensa perään suluttamista ja raivaamista joukkuekoossa. Harjoitusten tarkoituksena oli kerrata kaikki keskeiset tehtävät seuraavan viikon kuuden päivän maastoharjoitusta varten. Kyseinen harjoitus pidettiin hieman kauempana omasta varuskunnasta ja sinne matkustettiin bussilla. Tavarat toki menivät maastokuorma-autojen kyydissä.
Toisella viikolla oli tosiaan edessä edellä mainittu harjoitus. Sitä odotettiin jopa hieman pelonsekaisin tuntein. Ajatus oli, että se vastaisi suunnilleen loppusodan kaltaista mähinää. Itse asiassa oletus oli varsin hyvä, mutta ehkä kuvitelmat myös loppusodasta (viimeinen koettelemus, josta lisää myöhemmin) olivat hieman väärät. Molemmissa harjoituksissa oli varsin paljon odottelua ja tehtävistä monet tehtiin vain harjoittelumielessä, eikä niissä tehty mitään "oikeaa", "kuviteltuun sotaan" liittyvää tehtävää. Ajatus varmasti olikin, että alkuvaihe "sodasta" vietettiin rintamien takana harjoitellen ja vasta loppuvaiheessa tuli varsinaisia "sotaan" liittyviä tehtäviä. Tämä kuusipäiväinen harjoitus oli kuitenkin siitä kiinnostava ja haastava, että tehtiin eri tyyppisiä tiedustelureissuja keskellä yötä, käytössä oli moottoripyörälähetit, asemiimme kohdistui jopa yksi hyökkäys ja rakennettiin esimerkiksi valtavat sulutteet aivan loppuun asti kaikkine merkintöineen ja dokumentointeineen. Toisena päivänä pääsimmekin sitten raivaamaan toisen joukkueen tekemän vastaavan jättisulutteen. Noissahan sai ajan kulumaan mukavasti. Varsinaisesti tekemisen puutetta ei ollut, vaikka nuo olivatkin hyvin irrallisia tehtäviä harjoituksen kokonaisuuteen nähden. Joka ilta oli myös oikeaoppiset käskynjaot ja siten enemmän todellisen "sodan" tuntua kuin ihan tavallisessa E-kauden harjoituksessa. Myös viestintä komentopaikoille sekä toisillemme (JJ RJ:lle tai JVJ:lle) toteutettiin säntillisemmin, oikeaoppisemmin ja tunnollisemmin kuin tavallisissa harjoituksissa. Ison sulutteen rakentamisen ja raivaamisen lisäksi teimme joukon pienempiä tehtäviä. Esimerkiksi sirotemiinotteen raivaamista, "pikasulutteiden" rakentamista ja sen sellaista pientä. Hieman myös päästiin sotimaan paukkupatruunoin. Harjoitus oli kohtalaisen rankka ja oli kyllä mahtava fiilis, kun pääsi kuuden päivän jälkeen istahtamaan bussin penkille ja nautiskelemaan "koti"matkasta takaisin kasarmille.
J-kauden seuraava viikko kiinnioloviikonlopun jälkeen oli kasarmiviikko. Siis siinä mielessä, että illat ja yöt vietettiin kasarmilla. Päivät toki toistettiin samoja, hieman jo puulta maistuvia temppuja metsässä. Näillä orientoiduttiin jo seuraavan viikon viisipäiväiseen, varusmiespalveluksen viimeisen ampumaleiriin.
Ampumaleirin perusideahan on se, että päästään paukuttamaan kovilla patruunoilla sekä räjäyttämään ihan oikeasti kunnon räjähdysaineilla. Ja toisaalta muu leirielämä on leppoisampaa. Saa nukkua, käydä sotkussa joka ilta, saunamahdollisuus oli ainakin joinakin iltoina jne. Viimeinen ampuleiri käytiin erittäin lumisissa olosuhteissa, sillä muutamana päivänä ennen leiriä satoi todella paljon lunta. Sen suurempaa merkitystä asialla ei ollut, mutta se teki hyökkäysammunnoista aika rankkoja. Valmiiksi tallattujen polkujen sijaan juostiin umpihangessa. Jostain syystä joukkueemme sai ampua hyökkäysammuntoja kahtena päivänä putkeen monta vetoa molempina päivinä. Tuo oli varmaan intin rankin setti. Joka vedon jälkeen ainakin itse olin aivan hapoilla ja puuskutin keuhkoni pihalle. Muina päivinä vedettiin ihan perinteisiä puolustusammuntoja ja parina päivänä tehtiin räjäytyshommia. Erilaisten kohteiden panostamisia ja sitten tieuran raivaamista ns. tankopanosten avulla. Harjoitus oli ampumaleiriksi aika rankka. Joukkueenjohtajana oli vielä sekin riesa, että joka ilta oli osallistuttava aika paskantärkeään tilaisuuteen, jossa pääsi kertomaan isolle joukolle skappareita oman joukkueen päivän hommista ja seuraavan päivän kuvioista. Ei tuossa muuten mitään, mutta se haittasi sotilaskotireissuja. Muistan kyllä hyvin fiiliksen tämän harjoituksen viimeisenä päivänä. Aurinko paistoi, maassa oli paljon lunta ja sitä tajusi, että enää loppusota jäljellä ja sitten tämä oikeasti alkaa olla ohi.
Seuraava viikko oli itselläni tasan kaksipäiväinen. Pidin omia jäljelle jääneitä lomapäiviä siten, että paljoa ei kasarmilla tarvinut aikaa viettää. Tuosta viikosta en ole muuta muistiin merkinnyt, kun harjoituksen, jossa leikisti panostimme oikean ison sillan. Se toki onkin yhden pitkän päivän urakka. Ja toki tällä viikolla oli myös maastontiedustelua seuraavan viikon loppusotaa varten.
Sitten olikin jo loppusodan vuoro. Kyseessä oli siis seitsenpäiväinen maastoharjoitus, jonka ideana on se, että testataan joukon toimintakykyä oikeaa sotaa simuloivassa harjoituksessa. Ideana oli, että joukkue kykenee toimimaan itsenäisesti annettujen ohjeiden mukaan siten, että kantahenkilökunnan ei tarvitse juurikaan neuvoa, vaan lähinnä välittää tehtävät joukkueenjohtajalle. Tavallaan ajatuksena on siis testata, kykeneekö joukkue (ja isommassa mittakaavassa komppania, pataljoona jne) toimimaan siinä sodanajantehtävässä, joihin heidät sijoitetaan. Käytännössä harjoitus jakautui pariin vaiheeseen. Ensin olimme kolme vuorokautta "taustalla" harjoittelemassa erilaisia tehtäviä ja sitten siirryimme suorittamaan varsinaiseen "sotaan" liittyviä tehtäviä. Harjoitteluvaiheessa panostimme sillan ja raivasimme yhden jättimäisen sulutteen. Muutoin ensimmäiset päivät sisälsivät lähinnä odottelua ja epätietoisuutta. Meitä kun ei juurikaan (varmaan ihan oikean sodan tyyliin) informoitu siitä, mitä tulevina päivinä olisi edessä. Itse asiassa tämä jaottelu kahteen vaiheeseen kirkastui vasta oikeastaan harjoituksen loppupuolella. Ehkä olisi ollut hyödyllistä ymmärtää harjoituksen kokonaisidea paremmin jo harjoituksen alussa, mutta viestintä ei varsinaisesti ollut kouluttajiemme vahvuusalue.
Varsinainen "sotavaihe" piti sisällään siirtymän uuteen ryhmityspaikkaan, josta käsin sitten teimme ison kasan erilaisia meille ominaisia tehtäviä, tyypillisesti muiden komppanioiden alueella. Joukkueenjohtajan näkökulmasta tässä harjoituksessa pääsi veljeilemään varsin paljon myös muiden aselajien edustajien kanssa. Olkoonkin, että veljeily oli varsin pintapuolista, eivätkä muiden aselajien edustajat oikein tuntuneet ymmärtävän, mitä olimme itse asiassa tekemässä. Käytännössä eniten raivasimme sirotemiinotteita. Tätä tehtiinkin sitten hieman erilaisissa tilanteissa. Pilkkopimeässä, suorilla tieurilla, haarautuvilla tieurilla (ts. risteysalueilla), telttojen läheisyydessä jne. Näissä tietysti testattiin joukkueenjohtajan pelisilmää, että miten kykenee sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin ja miten tehtävä saadaan suoritettua mahdollisimman hyvin ja nopeasti. Ja miten pystyy informoimaan muiden aselajien edustajia tehtävän etenemisestä (esim. ettei poloinen tykkimies tule paikalle juuri räjäytysten aikana tai räjäytä itseään vielä raivaamattomaan sirotemiinaan). Myös tässä sotavaiheessa kävimme panostamassa suuren sillan. Ehkä loppusodassa merkittävin ero muihin harjoituksiin verrattuna oli juuri tehtävien yksipuolisuus. Siinä missä tavallisessa maastoharjoituksessa hinkataan useampia erilaisia perustehtäviä, keskityttiin tässä varsin suppeaan tehtäväkenttään. Lähinnä siis siltojen panostamisia ja sirotemiinotteiden raivaamisia. Itse kyllä pidin juuri noista tehtävistä, joten siinä mielessä ihan hyvä. Erikoisuus oli myös se, että tehtävät tulivat aika satunnaisesti. Saattoi olla pitkiä odottelupätkiä ja sitten yht'äkkiä kolme tehtävää yhteen putkeen.
Vaikka loppusota oli aika pitkä kestoltaan ja se oli omalla tavallaan aika jännittävä (ei oikein tiennyt milloin mitäkin tapahtuu ja oli oltava jatkuvassa valmiudessa), oli se mainettaan helpompi koettelemus. Ainakin itse odotin taistelukosketuksia, monipuolisempia tehtäviä, vähemmän unta jne. Mutta todellisuus olikin se, että paukkupatruunaakaan en ampunut, tehtävät olivat hyvin yksipuolisia ja nukkua sai ihan mukavasti. Toisaalta ehkä väärät odotukset pohjimmiltaan johtuivat siitä, ettei välttämättä tuolloin ollut ymmärrystä täysin siitä, minkälaiseen tehtävään meitä sotaa ajatellen on koulutettu. Tästä huolimatta oli aika epätodellinen olo, kun meille ilmoitettiin, että ei muuta kuin "mars kotikasarmille". Intti nimittäin pitkälti päättyi tähän. Vaikka palvelusaikaa olikin jäljellä vielä kolmisen viikkoa.