Mainos

Inttiin lähdössä?

  • 1 242 309
  • 3 632

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Keuruulla lomille päästään 16.30.

Muutenkin täytyisi varmaan joku päivä kirjoitella vähän pidempi stoori tuosta intistä. Lyhyenä tiivistelmänä, että pari viikkoa sitten selvisi, että puolella vuodella selvitään ja raivaajahommissa tiedustelijoiksi mentiin. Varsin tyytyväinen olen näihin ja varsinkin tuo puolen vuoden homma oli loistava juttu lähinnä opiskeluiden takia.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Hätkähdin, kun kuulin huhun, että perjantaisin varusmiehet alkavat valua kasarmeilta vlv:ille jo siinä kolmen kieppeillä. Kyllä vielä 10v sitten lomat alkoi 17.30 ilman mitään loma-ajan pidennyksiä tmv. Mikä mahtaa olla tilanne nykyään?

Silloin kun minä olin armeijassa... Siis 2/11 (362vrk) saapumiserässä, meillä Parolassa loma alkoi perjantaisin klo 16.30, mihin meidän komppania ei oikeastaan koskaan ehtinyt, yleensä vasta TKS alkoi noihin aikoihin. Lomille mars -käsky kajahti yleensä vasta hyvän aikaa klo 17 jälkeen, jolloin kaikki lomakyydit sun muut olivat jo lähteneet. Jos lähti vaikkapa HL tai KL -lomalle jonain muuna päivänä, niin päästiin lähtemään samalla kuin iltavapaille lähtijät, eli klo 17.30 yleensä ilman mitään kummempia tarkistuksia. Lauantaina en lähtenyt koskaan lomille, mutta muistaisin että sääntö taisi kertoa että klo 16 lähdetään silloin, mutta aivan varma en ole tästä.

EDIT: Ainiin, reserviinkin päästiin joskus klo 16 jälkeen, jolloin koko prikaati oli jo tyhjä. Meinasi vähän latistaa fiilistä, kun odoteltiin tukahduttavan kuumassa auditoriossa monta tuntia että saadaan palvelustodistukset tulostettua.
 

Arzei

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hätkähdin, kun kuulin huhun, että perjantaisin varusmiehet alkavat valua kasarmeilta vlv:ille jo siinä kolmen kieppeillä. Kyllä vielä 10v sitten lomat alkoi 17.30 ilman mitään loma-ajan pidennyksiä tmv. Mikä mahtaa olla tilanne nykyään?

1/11 suoritin palveluksen Kontiorannassa, jolloin lomat alkoivat klo 14.00. Sunnuntaina piti olla takaisin klo 22.00 mennessä.
 

xAnZax

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
PorPr lomalle lähdöt 16.30 ja lomilta paluu määrättynä päivänä 21.30 mennessä.

PS; TJ 102

II/07 Samassa paikassa lomakyytiläiset pääsi muistaakseni 17 ja omilla kyydeillä lähtevät 17.30 tai 18.00, en ole varma tuosta. Lomilta palattiin 00.30 mennessä.

PS: Ohi on 362 :)
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Riihimäellä meidän kurssi pääsi aina klo 12 aikaan lähtemään kotiin joka vitutti silminnähden muita varuskunnan varusmiehiä. II/99.

-Tinke
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pientä päivitystä omaan tilanteeseen Keuruulla. Muutama edellinen viikko mennyt opiskellessa, kun tiedusteluhommiin laittoivat. Elikkä EOD2 ((Explosive ordnance disposal) aiheena ja torstaina oli loppukoe. Onneksi tuli läpäistyä se kunnialla, koska muuten olisi päässyt aina yhtä ihanaan virka-apuosastoon. Noh, huomiseen saakka lomilla ja sen jälkeen alkaakin mukavat ajat. Jäljellä olevista 66 päivästä (maanantai->) metsässä tulee vietettyä varsin mukavat 38% eli 25 päivää. Maanantaina alkaa ensimmäinen tetsi, joka kestää perjantaihin. Seuraava alkaa sitä seuraavalla viikolla, jolloin myös ma-pe tulee vietettyä metsän siimeksessä. Sen jälkeinen viikko sen sijaan lähes kokonaan lomilla, kun vappulomia launtaista keskiviikkoon, jonka jälkeen kaksi kasarmiaamua ja taas pari päivää lomia. Sen jälkeen taas -yllätys yllätys-, metsään!

Noh, kunhan tämän seuraavan 4 viikon rupeaman kestää, niin sitten rupeaa helpottamaan, kun loput viikot tulee vietettyä lomilla/kasarmilla, pl. yksi tetsiviikko ja loppusota.

Ja loppusodasta päästäänkin itseäni askarruttaneeseen kysymykseen. Elikkä, onko jollain omakohtaisia kokemuksia tai kuultuja juttuja siitä, miten intissä toimitaan yleensä semmoisessa tapauksessa, että pääsykokeet osuvat loppusodan kohdalle? Itsellä olisi 11.6 (tiistai) pääsykokeet todennäköisesti Etelä-Suomessa, kun samaan aikaan loppusota olisi käynnissä pohjoisessa, Rovaniemen tietämillä. Loppusotaan vielä lähdetään sunnuntaina (poistulo perjantaina), joten se tosiaan osuu ihan keskelle koko touhua.

Tähtipakki, juhannusta ja Tj0:aa odotteleva.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ja loppusodasta päästäänkin itseäni askarruttaneeseen kysymykseen. Elikkä, onko jollain omakohtaisia kokemuksia tai kuultuja juttuja siitä, miten intissä toimitaan yleensä semmoisessa tapauksessa, että pääsykokeet osuvat loppusodan kohdalle? Itsellä olisi 11.6 (tiistai) pääsykokeet todennäköisesti Etelä-Suomessa, kun samaan aikaan loppusota olisi käynnissä pohjoisessa, Rovaniemen tietämillä. Loppusotaan vielä lähdetään sunnuntaina (poistulo perjantaina), joten se tosiaan osuu ihan keskelle koko touhua.

Muistaakseni se oli niin, että pääsykokeisiin saa aina vapautuksen. Itselläni oli viime vuonna pääsykokeet tiistaina, kun loppusota (loppuhöntsä lähinnä) alkoi maanantaina. Sain siihen anottua loman ja tulin tiistai-iltana kasarmille, josta keskiviikkona junakyydillä Rovaniemelle. Kesken leirinkin porukkaa lappasi tuon tuosta jonnekin pääsykokeisiin ja esim. meidän alikessu vietti tuolla leirillä vissiin 3 päivää, kun sillä oli 3 tai 4 pääsykoetta tuona aikana.
 

Rolli92

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ja loppusodasta päästäänkin itseäni askarruttaneeseen kysymykseen. Elikkä, onko jollain omakohtaisia kokemuksia tai kuultuja juttuja siitä, miten intissä toimitaan yleensä semmoisessa tapauksessa, että pääsykokeet osuvat loppusodan kohdalle? Itsellä olisi 11.6 (tiistai) pääsykokeet todennäköisesti Etelä-Suomessa, kun samaan aikaan loppusota olisi käynnissä pohjoisessa, Rovaniemen tietämillä. Loppusotaan vielä lähdetään sunnuntaina (poistulo perjantaina), joten se tosiaan osuu ihan keskelle koko touhua.

Tähtipakki, juhannusta ja Tj0:aa odotteleva.
Loman saa, kunhan sen ilmoittaa ajoissa, meillä ainakin kerättiin lista pääsykokeisiin lähtijöistä reilusti ennen loppusotaa, jotta vääpeli sai logistiikan yms sumplittua. Lomien riittävyydestä kannattaa huolehtia, joskus ennen on kuulemma voinut päästä komennuksellaki pääsykokeeseen, nykyisin se on HL/KL tai niiden ollessa loppu HSL.
 

Nick Neim

Jäsen
Loman saa, kunhan sen ilmoittaa ajoissa, meillä ainakin kerättiin lista pääsykokeisiin lähtijöistä reilusti ennen loppusotaa, jotta vääpeli sai logistiikan yms sumplittua. Lomien riittävyydestä kannattaa huolehtia, joskus ennen on kuulemma voinut päästä komennuksellaki pääsykokeeseen, nykyisin se on HL/KL tai niiden ollessa loppu HSL.

Tähän ei oikeastaan muuta lisättävää kuin se, että intti luonnollisesti korvaa nuo matkat edestakaisin. Ja meidän yksikössä oli mahdollista käyttää tuo loppusodasta saatava kuntsari noihin pääsykokeisiin, eli hieman jo etukäteen. Kirjurina ollessani kyllä hankaloitti hommaa jonkin verran, mutta pääsipähän kaikki pääsykokeisiin. Kukaan ei tainnut meidän saapumiserästä joutua yhtään HSL päivää käyttämään.
 

Dängleri

Jäsen
Haiskahtaa siltä, että nykyajan intti ei ole aikamoista vittuilua nähnytkään. Mielenkiintoista olisi tietää muitakin eroavaisuuksia vaikka nyt edes sinne 5-10 vuoden takaiseen.

Puhumattakaan 10v takaiseen. Olisi sinällään mielenkiintoista käydä kärpäsenä katsomassa, millaista pullamössö-menoa siellä nykyään on.

Esim. meidän aikaan tuvassa sai olla yksi sähkölaite, joka ei saanut olla mikään playstation tai tv. Yleensä se oli radio tai kahvinkeitin. Aulassa oli sitten kuvaputkitv kaikkien käytössä. Läppäreitä ei tuollon juurikaan ollut. Voisi melkein kuvitella, että nykyään on nuo kaikki.

Mitenhän sitten iltavapaat? Vuoden palvelusaikana meillä taisi pystyä laskemaan iltavapaa kerrat kahdella kädellä. Liekö nykyään joka viikko?
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Puhumattakaan 10v takaiseen. Olisi sinällään mielenkiintoista käydä kärpäsenä katsomassa, millaista pullamössö-menoa siellä nykyään on.

Esim. meidän aikaan tuvassa sai olla yksi sähkölaite, joka ei saanut olla mikään playstation tai tv. Yleensä se oli radio tai kahvinkeitin. Aulassa oli sitten kuvaputkitv kaikkien käytössä. Läppäreitä ei tuollon juurikaan ollut. Voisi melkein kuvitella, että nykyään on nuo kaikki.
Tekeekö se nykytouhusta pullamössöilyä, että on olemassa läppäreitä, joita käyttää?

Kävin armeijani vuosi sitten, eikä meillä tupaan saanut todellakaan mitään telkkareita tai pleikkareita tuoda. Läppäreitä toki oli monella, mutta ei läheskään kaikilla. Yksi telkkari per yksikkö on Santahaminassakin vielä politiikkana.

Iltavapaita meillä oli ainoastaan yhdeksään asti. Saarelta sai useimpina päivinä toki halutessaan lähteä, mikäli uskoi ehtivänsä jotain siinä kolmessa tunnissa tekemään. Erinäisistä suorituksista sitten saatettiin palkita yövapailla ja viimeisellä viikolla ei kasarmilla tarvinnut nukkua kuin yksi yö. Nämä on varmaankin varuskuntakohtaisia, mutta enpä usko että missään päin Suomea on hommat liian suklaisiksi menneet.

Armeija on niin jäykkä organisaatio, että ihan perseestä se tulee olemaan hamaan loppuun saakka. Ei tarvitse huolehtia, että pääsisivät roikaleet jatkossakaan merkittävästi helpommalla.
 

pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Elvis Presley - Heartbreak Hotel
Ei tarvitse huolehtia, että pääsisivät roikaleet jatkossakaan merkittävästi helpommalla.

Minun mielestä vaikuttaa, että jokainen saapumiserä pääsee entistä helpommalla. Samalla legendat ja tornihuhut tekee edellisistä saapumiseristä vaikeampia ja kovempia kuin ne olikaan. Johtopäätös: Varusmiespalvelus helpottuu ja nössööntyy koko ajan, mutta hitaasti.
 
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
En oikein ymmärrä tätä narinaa intin pullamössöytymisestä. Eihän naisten, ahvenanmaalaisten ym. tarvitse edes osallistua kutsuntoihin. Sitten kutsunnoissakin lempataan pois 20 % - joukossa varmaankin ne pahimmat pullamössöt (reilusti ylipainoiset ym.). Ja keskeyttäneitä on joissakin saapumiserissä aikamoinen määrä.

Jos niille harvoille, jotka edes sen 6 kk siellä ovat annetaan nykyään vähän vähemmän runtua kuin ennen, niin en mä sitä nyt kovin isona ongelmana kykene näkemään. Onhan kouluissakin aika pehmeä meininki verrattuna takavuosiin, kun opettaja sai iskeä reilusti karttakepillä näpeille eikä kiusaamiseen puututtu mitenkään.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Olen kuullut hieman huhuja että eräs Vekaranjärven legendaarinen tiedustelukouluttaja on paljastunut miehiinpäin olevaksi ja kuvamateriaaliakin on kuulemma internetissä.
Kai se kertoo jotain siitä legenda-tasosta ko. henkilön kohdalla että ensimmäinen ajatus asian kuullessani oli se että "jumalauta, nyt kyllä tulevat koulutettavat vasta pelkäävätkin tähystyspaikkaan nukahtamista kun (Lisää nimi tähän) todellakin raiskaa sellaiset eikä vain uhkaile".

Mikäs siinä, enkä kyllä yhtään ihmettele asiaa mutta en silti ajatellut alkaa googlettelemaan. Loistava ja motivoiva kouluttaja joka tapauksessa.
 

Siim72

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L.A. Kings
Yksi telkkari per yksikkö on Santahaminassakin vielä politiikkana.

Korjataan vähän. Elikkä 1/10 Kuljussa palvelin ja yksikössä oli kuskien ilta-vapaita viihdyttämässä 2x telkkari + nintendo wii settiä sekä yksi video-tykki xbox360:llä ryyditettynä.. Ja meillä lomat alkoi välittömästi päivällisen jälkeen, TKS etc. suoritettiin jo ennen ruokailua, ruokailusta sai poistua linjaston läpi kävemällä suoraan lomille. KulJK:ssa sai myös todella helposti keksittyä tekosyyn häipyä jo lounaan jälkeen viikonlopun viettoon.
 
Näkisin tuossa pehmoilussa sen, että ihmiset ja varusmiehet ovat kuitenkin sivistyneempiä ja fiksumpia siinnä mielessä, että he ymmärtävät, että tällä vuoden tai puolen partiotoiminnalla ei ole mitään tekemistä sotimisen kanssa, ellei sitten lähdetä aikakoneen kanssa sotimaan. Täten on helppo kyseenalaistaa koko homma ja pullikoida vastaan. Jotta tätä ei tapahtuisi jatkuvasti on pitänyt laskea kovuutta ja standardeja.

Tuli mieleen yksi legenda, joka liikkuu varmasti ympäri Suomen kassuja. Nimittäin, kun käydään sitä legendaarista ensiapukoulutusta ja opetellaan elvyttämään sitä nukkea, niin mieleeni juolahti heti, että kuinkakohan moni on lämäri yms. on käynnyt nussimassa sitä nukkea suuhun. Sehän on niin selvä tekopillu pehmeine reunoineen! Tämä mieleen juolahtaneena en paljoa tekohengitystä nukelle antanut, saatana meinasi purjo lentää komeassa kaaressa pelkästä ajatuksesta. Toisaalta samahan se on normaali elämässäkin. Muijat ja homot on imeneet kyrpää, joten ainoastaan heteromiehille pitää antaa elvytystä pakon edessä. Toisaalta, jos he ovat voimistelijoita, niin ei mielellään heilekkään. Tiedä vaikka osaisivat taipua siihen yhteen asentoon.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Menin armeijaan urheilijana 09 tammikuussa. Polvi meni paskaksi suojautumisharjoituksessa viidentenätoista palveluspäivänä. Tähän mennessä olin kuitenkin osoittanut äärimmäistä nohevuutta ja ilmaissut kiinnostukseni sotilasuraa kohtaan. Kuukauden päivät vempattiin ja neljäs lääkäri viimein totesi vähän polvea kokeiltuaan, että kotiin on mentävä. Polvi on paskana. Kotiin sitten lähdettiin. Valtionkonttori ei korvannut leikkausta eikä oikein muutakaan. Syynä työkyvyn riittämätön heikentyminen. No omasta pussista sitten leikkaus ja kuvaukset ja kaikki. Ei ollut ilmaista. No ajatuksena oli, että kinttu olisi kunnossa ja pääsisi intin käymään loppuun ja ehkä vielä sinne sotilasurallekin. Nyt on lykätty muutamaan kertaa ja viimeksi kuukausi takaperin taas puolitoista vuotta eteenpäin. Minun pitää siis edelleen suorittaa kuvaukset ja kaikki muu paska omasta pussista noin vuoden välein, koska papereissa lukee minun olevan hyvä sotilas. Nyt on ruvennut pikkuisen jo kiristämään. Tällä hetkellä fakta on se, että leikkaus täytyy tehdä, taas. Julkinen ei sitä tee ja yksityisen puolella maksaa paljon. Valtionkonttori ei maksanut kerran, joten vakuutusyhtiötkään eivät suostu maksamaan. Nyt olisi siis aikaa vuosi seuraavaan tarkastukseen ja muutama tuhat euroa pitäisi hommata pikapikaa leikkausta varten. Ei ole tapahtumassa. Entäs jos jätän leikkaamatta? Hakevatko ne minut palvelemaan rikkinäisellä polvella?

Anopin mies on suht korkea-arvoinen upseerismies ihan koko Puolustusvoimien osalta ja hänn kertoikin joku aika sitten, että ongelma on yleinen ja valtiolla ei ole resursseja korjauttaa armeijassa menneitä raajoja. Valitettava tilanne.
 

Pausima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Wild
Tuli mieleen yksi legenda, joka liikkuu varmasti ympäri Suomen kassuja. Nimittäin, kun käydään sitä legendaarista ensiapukoulutusta ja opetellaan elvyttämään sitä nukkea, niin mieleeni juolahti heti, että kuinkakohan moni on lämäri yms. on käynnyt nussimassa sitä nukkea suuhun. Sehän on niin selvä tekopillu pehmeine reunoineen! Tämä mieleen juolahtaneena en paljoa tekohengitystä nukelle antanut, saatana meinasi purjo lentää komeassa kaaressa pelkästä ajatuksesta.

Muista lämäreistä en tiedä, mutta ei meillä oikein muuta kun vähän kuivapantiin niitä nukkeja...Olipa muuten Rouva Luutnantin ilme näkemisen arvoinen kun ensiapukoulutusta antaessa kaveri ratsasti annella ja luutnantti pamahtaa paikalle. Kyllähän siinä kun puolivuotta niitä nukkeja pumppaa ja muut naiskontaktit on intin aikana aika vähissä niin lämäreillä kehittyy varsin läheinen suhde niihin nukkeihin.

Oli muutenkin aika loistavaa settiä meidän antama elvytyskoulutus alokkaille. Meillä oli lupa käyttää läppäriä koska elvytysmusiikki, niin yleensä yks tai kaks kaveria koulutti ja me loput oltiin chatrouletissa ja koitettiin saada tyttöjä näyttään tissejä. Joku amerikkalainen saatiin vilauttaan meille kun kerrottiin surullinen tarina kuinka mää jouduin 30-asteen pakkasessa lähteen viikonlopuks metsään ja ei ollut ollenkaan varmaa palaanko sieltä elävänä yms.
 

Haastattelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Winnipeg Jets
Anopin mies on suht korkea-arvoinen upseerismies ihan koko Puolustusvoimien osalta ja hänn kertoikin joku aika sitten, että ongelma on yleinen ja valtiolla ei ole resursseja korjauttaa armeijassa menneitä raajoja. Valitettava tilanne.

Vähän samanlaista ongelmaa oli täälläkin. Polveni hajosi varuskunnan futisjengin treeneissä niin pahasti, että leikkaus oli edessä heti kotiutumisen jälkeen. Loppupalveluksen aikana ei mitään toivoa korpoon menemisestä tai oikein mistään muustakaan
ryynäämisestä pusikossa. Kaupunkijääkärikomppaniassa olin, eli sitten suuri osa intistä menikin vartiohommissa portilla, kierrossa, päävartiossa tai Tolkkisissa. Loppusodankin ajan toimin päivystäjänä tyhjässä yksikössä. Myös kotiutumiscooper jäi väliin, kun polvi turposi 100 metrin juoksemisesta keilapallon kokoiseksi. B-mieheksi minua ei kuitenkaan siirretty, vaan vmtl-osastossa olin käytännössä lopun ajan. (Huhtikuu-Lokakuu)

Mitään ei kuitenkaan korvattu, vaikka aiempaa vammaa ei polvessa ollut. Vähän jäi tuosta kyllä hampaankoloon, mutta silloin vapauden koittaessa en jaksanut alkaa taistella tuosta korvauksesta, kun ei kuitenkaan puhuttu mistään ihan älyttömistä summista. Jokatapauksessa, pettynyt olen puolustusvoimien tapaan hoitaa tilanne. Perusteluna käyttivät "rakenteellista vikaa" polvilumpioissa. Kumma kyllä, yksikään lääkäri joka polviani on tuon jälkeen syynännyt, ei ole moista vikaa löytänyt.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Mitenhän sitten iltavapaat? Vuoden palvelusaikana meillä taisi pystyä laskemaan iltavapaa kerrat kahdella kädellä. Liekö nykyään joka viikko?

Ehei sentään joka viikko, vaan joka päivä! Ainakin Parolannummella oli näin vielä hetki sitten. Aina jos oli ilta ns. vapaa, niin iltavapaille pääsi kun laittoi vain nimen listaan. Lähtö 17.30 ja takaisin 21.30.
Minullekin tuli yllätyksenä tuo että kuinka helppo on saada iltalomia.
 

Purezone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mites on, tarvitseeko pääsykokeista jonkinlaisen todistuksen että on ollut paikanpäällä vai luottavatko kasarmilla siihen että pääsykokeita varten anotut lomat käytetään niihin kokeiseen? Itsellä on nimittäin pääsykokeet tiistaina Helsingissä (joihin lukeminen on jäänyt minimiin eli sisäänpääsyn voinee unohtaa), samaan aikaan kun muut ovat jo matkalla Rovalle.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Mites on, tarvitseeko pääsykokeista jonkinlaisen todistuksen että on ollut paikanpäällä vai luottavatko kasarmilla siihen että pääsykokeita varten anotut lomat käytetään niihin kokeiseen?

Lienee ihan yksiköstä kiinni, haluavatko tarkistaa tämän. Meillä oli ohje, että pitäisi olla todistus, mutta itse en laiskuuttani jaksanut pyytää. Ei niitä meillä kyllä loppujen lopuksi kysyttykään, mutta jossain saatetaan kysyäkin, joten kai se kannattaa varmuuden vuoksi ottaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös