Inttiin lähdössä?

[Laitapuolen Hyökkääjä]

Kun nyt on puhetta näistä kunnon sählääjistä, niin voisin mainita meidän patterin pahimman tapauksen. Tällä tykkimiehellä ei meinaan sytyttänyt, ei sitten lainkaan. Alusta asti hän oli kovasti uhonnut kuinka hänestä tulee kokelas heittämällä. Noh, aukkiinhan kaveri päätyi, mutta onnistui jossain sellaisessa mihin moni tuleva alikersantti toivoi pystyvänsä, lensi ulos aukista, ja vielä täysin tahattomasti. En muista mitä se oli siellä söhlännyt, mutta kovin hiljaisena poikana sitten palasi meidän patteriin takaisin.

Eräällä leirillä sitten onnistui samainen tyyppi kadottamaan reppunsa. Neuvoksihan oli anettu että kannattaa laittaa reppuun jätesäkki sateen varalta. Noh, kesken ruokailun oli sitten alkanut sataa ja tämä järjen jättiläinen oli sitten laittanut sen jätesäkin, reppunsa päälle. Tästä seurauksena oli sitten eräs kapiainen heittänyt tuon säkin roskien mukana, luullen sitä roskasäkiksi. En tiedä paljonko joutui tuosta loppujen lopuksi maksamaan, mutta ainakin muutaman hävärin sai täyttää, sillä koskaan tuota reppua ei enää löytynyt.

Tunnettu lainaus sedältä, jotta muutkin voivat kuvitella tilannetta:

"Nyt on pirpanan jäärääminen mennyt siihen pisteeseen että meikäläisen sietokyky ylittyy, jotenka otetaanpa käyttöön teille uusi komento. Kun minä huudan "Piiloon!", niin pirpana katoaa mun näköpiiristäni. PIILOON!"

Tuohan on suorastaan legendaarinen Heikkilän leikki, joka on alkanut tietääkseni jo tarttumaan muuhunkun kantahenkilökuntaan pikkuhiljaa.

 

[Stevie]

Täällä on ollut puhetta kavereista, jotka ei millään meinanneet käydä suihkussa. Naapurituvasta löytyi tämmöinen sankari. Kyseessä oli kyllä todella vastenmielinen todella finninaamainen hyypiö..jokainen sen tuvan kaveri suunnilleen vihasi sitä ja jossain vaiheessa jamppa väkisin kiikutettiin suihkuun.Muistaakseni pari kertaa sai tyyppi maistaa nyrkkiäkin kun joillakin vaan meni hermot.
Loppuintin tämä tyyppi vietti kepeillä. Oli telonut jalkansa. Siellä kiersi huhu että olis ite tahallaan telonut sen / pyytänyt jotain kaveria hoitamaan asian.. täytyy sanoa, että jos jostain tyypistä semmoista uskoisi niin juurikin tästä sankarista.

 

[Sisäliitin]

Pesin aina kotona intin t-paidat, sukat ja kalsarit. Lähinnä tosin sen takia, että ei tarvinnut käydä varusvarastolla vaihtamassa uusia tilalle. Kerran kun oli saanut sopivat ei kannattanut lähteä arpomaan uusia tilalle. Pääosin käytin kyllä kotoa tuotuja sukkia, kalsareita ja t-paitojakin, koska muutenhan ne loppuivat kesken. Likaisissa en viitsinyt helvetti kulkea kovinkaan pitkään.

Muuten sama mutten käyttänyt kertaakaan intin boxereita.Tykkäsin muutenkin aina kassulla oltaessa vaihtaa kalsarit ja sukat päivittäin etenkin kesällä niin ei nuo neljät kappaleet kovin kauaa olisi kestäneet. Ja kun kerran sai varusvarastolta uudehkot ja sopivat vermeet ei niitä viitsinyt alkaa vaihtamaan. Maastopuvutkin pesin kotona koska etenkin loppuvaiheessa oli erittäin tärkeää että -91:ssä oli ne kiristysnarut helmassa. Ja puvun väri oli muutenkin hyvin säilynyt. 1/07 oli muuten ainakin Säkylässä ainoa saapumiserä jolla oli käytössä kolme eri maastopukua samaan aikaan, -62,-91 ja -05.

 

[J.Petke]

Tuosta jaksan kyllä itse olla katkera, että jotkut saavat nykyään pitää niitä vanhoja lomapukuja -62:sten sijaan. Nuo vanhat maastopuvut olivat niin syvältä perseestä ettei voi kuvitella.

 

[charger]

Tuosta jaksan kyllä itse olla katkera, että jotkut saavat nykyään pitää niitä vanhoja lomapukuja -62:sten sijaan. Nuo vanhat maastopuvut olivat niin syvältä perseestä ettei voi kuvitella.

62:nen oli kyllä hyvä helteellä, hengitti ihan eri lailla kuin 91:nen. Muuten oli kyllä perseestä.

 

[Tadu]

62:nen oli kyllä hyvä helteellä, hengitti ihan eri lailla kuin 91:nen. Muuten oli kyllä perseestä.

Ei saa unohtaa kätevää vehkeiden hieronta ja tuulettelu -reikää/taskua.

Edit: Kerrassaan hienoja tarinoita tässä ketjussa.

 

[Pappa1]

Täältä riittäisi kerrottavaa eräästä aivan uskomattomasta tapauksesta. Naurattaa vieläkin. Samoilla mestoilla oltiin kuin Tutzba paitti tammikuussa 2010 helvettiin sieltä ja palvelusaika 180.

Ampumaradalla, jos muistatte testin "TAULU!". Mites se meni... laukaus, taulut alas, jokunen sekunti, taulut ylös, laukaus jne... Jokatapauksessa aloiteltiin tätä harjoitusta, jota oltiin tehty 100 kertaa aikaisemmin. Huudettiin "Taulu!" jolloin taulut menevät alas niin eikö tämä taulapää päättänyt posauttaa ensimmäisen laukauksen. Kaikki repeili ja toisessa päätä rataa tiedettiin heti kuka ampumisen suoritti.

Ampumaradalla, jossa oltiin kysytty viisi kertaa onko kuulonne suojattu tms. tämä kyseinen herra herää siinä vaiheessa, kun pitäisi alkaa ampumaan, että ei omista kuulonsuojaimia (hävittänyt). Hukkasi aseensa leirillä. Lähtöpäivänä helppotyö, sillä kaappi oli miltein tyhjä. Mutta koskaan ei menettänyt malttia, vaikka kuinka vittuiltiin, paitsi silloin kun leirillä ei tiennyt miten saisi ladattua IPodiaan.

 

[Knower]

Itse en näin jälkeenpäinkään ole löytänyt monia positiivisia asioita omasta 365 vrk varusmiespalveluksesta, mutta onhan siellä hauskojakin tapauksia ollut.

Häröosastolta löytyi yksi kaveri, joka todennäköisesti on nykyään jokin itsensäpaljastaja tms. Ei vaihtanut lakanoita ennen kuin pakotettiin, oli pornon suurkuluttaja (mm. päällysti pornolehtensä, joita oli paljon; omisti satoja pornoleffoja ja oli tehnyt niistä kataloogin arvioineen) ja niin edelleen. Se voidaan laskea ehdottomasti varusmiespalveluksen positiivisiin puoliin, että näkee ja toimii täysin erilaisten ihmisten kanssa. Ja tosiaan, asuu samassa kopissakin. On kaikenlaista hiipparia, puolirikollista (joissa oli sekä pässejä, että hyviä tyyppejä heissäkin) ja niin edelleen. Sitä on normaalissa arjessa tekemisissä kuitenkin vain tietyntyyppisten ihmisten kanssa, hyvä nähdä tätä muutakin osastoa.

Silti, hauskin juttu oli se kun AUK aikana olimme ryhmän kanssa asettuneet asemaan ja hyvä kaverini - erittäin fiksu tyyppi - toimi sillä kertaa ryhmänjohtajana. Laitettiin siinä sitten paikat kuntoon ja kun piti ryhtyä tuliasemakorttia piirtelemään, kukaan ei osannutkaan käyttää laseretäisyysmittaria. Ryhmänjohtajan vastuullahan homma oli ja hänelle tuo oli juuri opetettu, joten hän sanoi, että vedetään hatusta. No, sitten saapui juuri se pelätty luutnantti tarkistamaan onko homma hallussa. Tällä luutnantilla oli tapana käyttää old skool -metodeja, lihasmuistia jne. Hän sitten tsekkasi tuliasemaa ja pyysi nähdä tuliasemakortin. Sitä sitten tsekkaili, kurtisteli kulmiaan ja kysyi sitten ryhmänjohtajana toimineelta kaveriltani: "Millä helvetillä nämä etäisyydet on mitattu?". Siinä kohtaa oli selvää, että hatusta vetäminen oli huomattu. Valehtelu ei olisi kannattanut, joten kaverini veti täysin kylmästi ja pokkana: "Herra luutnantti, summamutikalla."

Pieni hymynkare sinne taisi luutnantin suuhun tulla, sanoi että "Selvä" ja jatkoi matkaansa.

 

[tomageeni]

Omalta peruskaudelta tuli mieleen tkm Mäkinen. Hän oli näitä tyyppejä, joita ei koko homma kiinnostanut pätkääkään ja pyrki kaikin keinoin välttämään 362vrk palvelusta. Kaikissa testeissä perseili systemaattisesti ja pällitesteissä vastasi miten sattuu.

Oli ilme näkemisen arvoinen kun P-kauden päätteeksi istuttiin luokassa ja kalvolla näytettiin jatkosijoituspaikat. Tykkimies Mäkinen joutui aliupseerikouluun. No ei siinä vielä kaikki, AUK-komennuksesta Mäkinen oli ihan hajalla ja menetti lopullisesti kiinnostuksen koko hommaan. Oli yrittänyt saada B-papereitakin ja aloitti sluibailun. Hän oli harvoja kyseisen AUK-kurssin (jolla en tosin itse ollut) oppilaita, joka ei missään nimessä halunnut RUKkiin.

Kuinka ollakkaan, oppilas Mäkinen määrättiin Haminaan Reserviupseerikouluun. Suuri mysteeri tämä oli, miten hän sinne joutui. Ilmeisesti kuitenkin tässä oli kapiaiset/johtajat scoutanneet hänet. Nimittäin "tositilanteessa" hän oli aina mies paikallaan. P-kauden metsäleireillä, kun muu porukka oli ihan hajalla, Mäkinen piti aina tunnelmaa yllä. 40km suunnistusmarssilla hän oli käytännössä yksin hoitanut ryhmänsä suunnistamisen ja päälle päätteeksi lopussa oli kantanut väsähtäneiden tyyppien kamoja kilometrikaupalla. Lyhyesti sanoen, Mäkinen oli siis poikkeuksellisen noheva sotilas, vailla mitään kiinnostusta armeijaan. Kuulemma oli jälkeenpäin ihan tyytyväinen, että oli joutunut rukkiin asti.

Tarinan opetus lienee se, että pelkkä pällitesteissä / kasarmilla perseily ei välttämättä riitä vuoden nakin välttämiseen.

 

[Polkukone]

Tunnettu lainaus sedältä, jotta muutkin voivat kuvitella tilannetta:

"Nyt on pirpanan jäärääminen mennyt siihen pisteeseen että meikäläisen sietokyky ylittyy, jotenka otetaanpa käyttöön teille uusi komento. Kun minä huudan "Piiloon!", niin pirpana katoaa mun näköpiiristäni. PIILOON!"

Tämä leikki tunnettiin myös Uudenmaan Prikaatissa Dragsvikissa kun itse siellä olin. Meillä sitä vaan käytettiin useimmiten (perusteellisena) lämmittelynä ennen jalkapalloa tai muuta urheilua. Hauskaa etenkin siinä vaiheessa kun piiloon on jo menty kymmenisen kertaa...

Meillä oli yks jääkäri, jolla repesi maastopuvun housut melkein joka leirillä. Kaveri oli melko tukeva, eikä haarovälin saumat kestäneet millään sen tetsaamista ym. sotilaallista toimintaa. P-kauden ekalla leirillä ne pöksyt hajosi pikku hiljaa munista aina alas polvitaipeisiin asti. Heinäkuisissa helteissä oli ainakin tuuletus kunnossa. Skappareilla oli vaan huomattavia vaikeuksia pitää pokkaa kun seuraavassa käskynjaossa tää sälli housunrippeineen oli tietysti muodossa eturivissä, reidet ravassa ja SA-bokserit multaa ja männynneulasta täynnä.

 

[Jomppa_Koo]

Jaahas, saakohan tästä aiheesta vielä mitään järkevää tekstiä aikaiseksi. Ajatuksia on kuitenkin pää täynnä, kun minun parhaimmat/läheisimmät kaverit lähtivät suorittamaan velvollisuutta pois tuossa maanantaina. Lähinnä mietin tietenkin, että mitenhän ne siellä pärjää ja onko niitä jo käsketty juoksemaan itsensä hapoille ensimmäisten päivien aikana, onko aamuherätys kuinka kamala jne. Pakko alkaa jo miettimään asioita minunkin kannalta vaikka ei kiinnostaisi. Mutta niinhän se varmaan melkein jokaisen kohdalla menee. Pitää itse saada kokea ne jutut siellä intissä, ennen kuin ymmärtää asioiden laidan.

Eli minulla olisi lähtö sitten ensi vuonna, 2/11 ryhmä eli vuoden kuluttua tähän aikaan olen siellä kaikkien kysymysmerkkien äärellä. Sitä ennen minun pitää saada asiat järjestykseen tai sitten todellakin olen sanaton koko mies, vaikka kuinka minusta yrittäisi "tehdä miestä". Minulla on siis pari sellaista sairautta taustalla, jotka vaikuttaa väkisin juuri armeijassa jollain tapaa. Lyhyesti: Saanko vapautuksia?

 

[cottonmouth]

Ei saa unohtaa kätevää vehkeiden hieronta ja tuulettelu -reikää/taskua.

Kädet pois konehuoneesta!

Itse kyllä tykkäsin noista -62:sta. Mukavan rennot ja kun kerran löysi hyvät, niin pesi kotona. Lisäksi noissa intin vaatteissa oli mukavaa se, että niiden sotkeminen ei haitannut. Omien housujen kanssa olisi voinut harmittaa, että jogurttipurkki hajoaa taskuun, mutta tuolloin se lähinnä nauratti. Tosin sukat, kalsarit ja muistaakseni t-paidat toin kotoa eli oikeastaan kaikki ei-näkyvät vaatteet olivat omia. Vaatteista muistuu mieleen vielä, että eipä tuon jälkeen ole tarvinnut pitää viisiä hanskoja (alushanskat, kynsikkäät, nahkahanskat, villarukkaset & nahkarukkaset) samaan aikaan.

Häröistä (<= vihaan tuota sanaa) ukoista, kun puhutaan niin pakko mainita alokas Kiili Suomen Helsingistä. Ensinnäkin kaveri saapui kaksi viikkoa myöhässä inttiin poliisin tuomana, kun oli ihan puhtaasti unohtanut, että tuolloinenkin aktiviteetti on alkamassa. Tämän kaverin kohdalla uskon ihan kirkkain silmin, että näin oli. Erittäin "persoonallinen" kaveri oli kyseessä ja kädentaidoista kertoo se, että yritti kiinnittää irtohihnaa solmimalla sen, normaalin vyökiinnityksen sijasta..

Kaverista on jäänyt mieleen myös tv-ruutumaiset lasit, joista kuittia tuli aikalailla koko ajan. "Näkyykö noissa TV1000", "Käy katsomassa rannassa (Kirkonmaalla oltiin) paljon maksaa Dance Now 8 Mustamäellä" ja ehkä parhaana mieleenjääneenä tapaus, jossa kaveri kysyy ihan naama peruslukemilla "Näkeekö noilla tulevaisuuteen?". Lisäksi AUK:n (jep, Saarella ei paljon valikoitu, jos halua oli) risteily oli miehen kannalta melko muistettava. Miekkonen oli onnistunut löytämään, merellä kun ollaan, todellisen valaan, jota sitten oli tikkaamassa alapedillä, kun loppuhytillinen tuli sisään. Mitäpä sitä turhaan hyvää panoa lopettaa, vaikka hyttikaverit kuvaisivat vierellä. Nämä kuvat sitten ostettiin takaisin kovaan hintaan ja poltettiin näkyvästi tupakkapaikalla. Vähän ajan päästä joku huomasi kaverin lompakossa vilahtavan kuitenkin yhden, johon vastaus oli vain, että pitäähän sitä muistoja olla.

Olihan tuolla muitakin erikoisia tapauksia. Yksi ei syönyt mitään intin ruokaa, veteli vain suklaapatukoita (jotka tod.näk. oksensi pois) omassa nurkassaan. Tilanne meni siihen pisteeseen, että keittiön tädit tulivat kysymään skappareiden suostumuksella, että mitä ruokaa suostut syömään, niin tehdään sitä sulle. Eivät sentään pöytään tarjoilleet, mutta tämän jälkeen tuli aina omat ruoat kaverille ruokalaan eli kaipa tuo jonkunlaisen näitä-voin-syödä-listan teki. Miesten koulu.. .. Alokas Kiili oli eri maata, hänelle maistui samalla suullisella lasi piimää, haarukallinen curryporsasta (kirkonmaalainen sanonta kuuluu muuten, että "jos on tosi nälkä niin syö vaikka curryporsasta") ja haukku jälkiruokajäätelöä. Eikä haitannut, vaikka osa meni ylikin.

 

[puuha-pete]

Kyllähän -62 oli kesällä aivan ylivedot. Valkkaa tarpeeksi isot, eli ainakin yhden koon liian isot. Ainakin tiedusteluhommissa, kun varusteiden yhtenäisyydellä ei ollut mitään merkitystä, oli loistavat kamppeet. Henkseleillä kiinni, t-paita ja lippis päähän. Vyö sitten lunkisti vyötärölle mihin sai puukon ja jotain muuta tarpeellista roikkumaan. Sitten vaan VV:t ja lämppärit surraamaan ja pöpelikköön.

Kyllä välillä kävi sääliksi jotain jääkäreitä, jotka painoivat kaikki varusteet orjallisesti päällä 30 asteen lämmössä ja kypärä päässä. No ne sitten nukkuivat yöt, kun me varastettiin niitten tavaroita ja otettiin vankeja. Edelleen ärsyttää kun tiedustelijoiden kiinni saamisesta oli tarjolla loma, mutta jos tiedustelija sai vangin, ei saatu mitään. Totta kai tilanne oli loppusotaa myöten me vastaan loput. Eivät kyllä olleet muutkaan lomalla kun ei kiinni jääty, mutta kuitenkin.

Kannattaa tosiaan miettiä, jos saa vaikuttaa mitä tekee. Tiedustelu on helvetin raskasta hommaa, mutta sitäkin antoisampaa, varsinkin jos on sopivasti kusipää ja viihtyy metsässä. Siellä meinaan ollaan ja paljon.

 

[Kummeli]

Vähän kyllä ihmetyttää, ettei minua jännitä oikeastaan yhtään menä inttiin. Siis ainakaan vielä. Tosin olen käynyt vasta lääkärintarkastuksessa, ja kutsunnat on syksyllä. Toiveeksi laitoin, että pääsisin Parolaan heti kun koulut loppuu, eli saapumiserä 2/11. Sen verran paljon olen saanut kuunnella inttijuttuja, että ei oikeastaan hirvitä mikään siellä.
Kai siellä hyvällä peruskunnolla ja hyvällä asenteella pärjää. Tosin tuota peruskuntoa täytyy nostaa ja alkaa lenkkeilemään salitreenin ja pyöräilyn lisäksi.

 

[cottonmouth]

Kai siellä hyvällä peruskunnolla ja hyvällä asenteella pärjää. Tosin tuota peruskuntoa täytyy nostaa ja alkaa lenkkeilemään salitreenin ja pyöräilyn lisäksi.

Tuskin tarvitsee hirveästi alkaa lisärehkiä, koska kuten sanoit, niin (hyvällä) peruskunnollakin pärjää, ainakin suurimassa osassa intin hommia. Koko Suomen suurin kuntokoulu-hössötys on aikalailla huumorikamaa ellei lähtötaso sitten ole todella heikko jo tullessa, jota se tosin toki yhä useammalla taitaa olla. Itse olin perus 3000m cooper-kunnossa, en missään huippu-urheilijan, ja kyllähän tuosta saatiin ihan hyvin se 150 metriä pois pudotettua ja 5 kiloa painoa lisää intin loppuun mennessä. Oikeastaan aikalailla sama kertomus kaikilla kavereillani. Eli huoli pois, peruskunnolla pärjää.

 

[Tumpe]

62:set oli ainakin talvimoodissa ihan ok:t, tietty ei hirveän lämpimät kyllä mutta suht mukavat päällä. Meillä oli ainakin Upinniemessä 2003 vielä 62set se palveluspuku vaikka muualla oli jo käytössä ysiykköset. No onneksi kurkkusalaattia ei tarvinnut pitää oikeastaan lainkaan kun ennen kesää siirryin ihanaan laivastopalvelukseen... Merivoimissa on muuten pikkasen järkevämpi toi palveluspuku, tai silloin oli. Kokonaan sininen, asiallinen työasu. Mukava päällä eikä näyttänyt niin tyhmältä mitä maastokuvio.

Aika hyvin noi erikoiset janarit karsiutu ekan 3kk aikana, laivastopalvelukseen kun lähdettiin niin porukka oli 99% normaalia. Seuraavan 6kk ei ainakaan meidän yksikössä kukaan lopettanut kesken. Koska olihan se niin suklaata...

 

[weean]

Armeijan käytössä olevista maastopuvuista kuuskakkonen on edelleenkin ylivoimaisesti paras, jos tarkoituksena on kävellä pitkään. Kangashan imee vettä kuin pesusieni, mutta on toisaalta ohut ja siten myös kuivuu nopeasti. Riittävä väljyys auttaa hiertymiä vastaan, ja toisaalta varastoi ilmaa kun ollaan kylmässä.

Hirvittää ajatuskin pitemmästä matkasta näissä uudemmissa palveluspuvuissa. Toisaalta -08 lumipuku on talvella erinomainen.

 

[Delter]

Koko Suomen suurin kuntokoulu-hössötys on aikalailla huumorikamaa ellei lähtötaso sitten ole todella heikko jo tullessa, jota se tosin toki yhä useammalla taitaa olla. Itse olin perus 3000m cooper-kunnossa, en missään huippu-urheilijan, ja kyllähän tuosta saatiin ihan hyvin se 150 metriä pois pudotettua ja 5 kiloa painoa lisää intin loppuun mennessä. Oikeastaan aikalailla sama kertomus kaikilla kavereillani. Eli huoli pois, peruskunnolla pärjää.

Väitätkö, että nykynuorten perustasoksi voidaan laskea 3000 metriä Cooperissa? (Boldaus oma) Missä urheiluakatemiassa olet nuoruutesi viettänyt? Kyllähän nuorten miesten keskiarvo on varmasti lähempänä 2500 kuin 3000 metriä. Syitä nyt on turha ruveta luettelemaan; ei liity tähän. Väitän, että olit tuloksiesi kanssa kuntoluokan kärkipäätä, etkä missään "peruskunnossa". Intti ei vain ole ihan paras paikka kohottaa kuntoa, jos satut valmiiksi olemaan kohtuullisessa tikissä.

Huonokuntoisille - johon valitettavan suuri osa nykyjannuista kuuluu - armeija mahdollistaa varmasti kunnonkohotukseen vaadittavat fasiliteetit. Ei se kuntokoulu-propaganda ole ihan tuulesta temmattu. Sen sijaan kovakuntoiselle kaverille voi tulla intissä hieman läski olo, kun siellä mennään yleensä hitaimpien tahtiin. Lukuunottamatta näitä rannikkojääkäri-supersotilas-koulutuksia, joihin erikseen valitaan parhaat.

Armeijassa pärjää kyllä huonokuntoisetkin, sillä systeemi on olosuhteiden pakosta rakennettu heikoimpien ehdoilla.

 

[cottonmouth]

Väitätkö, että nykynuorten perustasoksi voidaan laskea 3000 metriä Cooperissa? (Boldaus oma) Missä urheiluakatemiassa olet nuoruutesi viettänyt? Kyllähän nuorten miesten keskiarvo on varmasti lähempänä 2500 kuin 3000 metriä.

En toki, päinvastoin kuten itsekin kirjoitin, mutta ymmärsin tuosta Kummelin kirjoituksesta, että kaveri on punttisaleineen ja pyöräilyineen kuitenkin ihan kohtuullisessa fyysisessä kunnossa. Lisäksi hain ehkä tuolla "perus"-ilmaisulla enemmän "noin"- kuin "keskiarvo"-merkitystä, joten vähän huonosti ilmaistu kieltämättä. Itsekin kävin kovasti/kohtuullisesti lenkillä ennen inttiä, koska olin vähän samoilla linjoilla tuon kuntoni ja intin vaativuuden suhteen, mutta jälkeenpäin tajusin, että pelkkä normaali urheiluharrastus (salibandy) olisi riittänyt ihan hyvin tuolla pärjäämiseen. Eipä olisi sitten harmittanut niin paljon se tason putoaminen. Toki tuolla varmasti heikkoa lähtötasoa voi nostaa, mutta jotenkin jäi kuva tuosta lainaamastani muutaman rivin kirjoituksesta, että aivan nollilta ei lähdetä eli tätä taustaa varten turha stressata. Ja kuten sanoitkin, niin varsinkin alku mennään sen hitaimman ehdoilla.

 

[Lampinen]

Kyllähän nuorten miesten keskiarvo on varmasti lähempänä 2500 kuin 3000 metriä.

Tämä itseasiassa piti ainakin meidän kohdalla aika hyvin paikkaansa. Palveluksen alkuvaiheessa meidän komppanian keskiarvo oli siinä 2500m hujakoilla ja sitten viimeisten viikkojen kuntotesteissä se nousi sinne 2900+m paikkeille. Pioneereissa toki keskityttiin kovan kunnon luomiseen ja se nousi juuri tuon "kierroksen" verran cooperissa kaikilta, jollei jopa enemmän jollain. Silti tuo hieman vajaa kolmetonnia oli yksi komppanian parhaista moneen vuoteen, joten ei tuo itsestäänselvyys missään nimessä ole.

 

[Kraztog]

Vähän kyllä ihmetyttää, ettei minua jännitä oikeastaan yhtään menä inttiin. Siis ainakaan vielä. Tosin olen käynyt vasta lääkärintarkastuksessa, ja kutsunnat on syksyllä. Toiveeksi laitoin, että pääsisin Parolaan heti kun koulut loppuu, eli saapumiserä 2/11. Sen verran paljon olen saanut kuunnella inttijuttuja, että ei oikeastaan hirvitä mikään siellä.
Kai siellä hyvällä peruskunnolla ja hyvällä asenteella pärjää. Tosin tuota peruskuntoa täytyy nostaa ja alkaa lenkkeilemään salitreenin ja pyöräilyn lisäksi.

Tärkeintä on ettei ota hommaa liian vakavasti. Itselleni intti kaikkine pelleilyineen oli valtava pettymys, tulipahan lusittua sekin setti (tämä siis vuonna 1998, viimeinen 240 erä). Aivan peruskunnolla siellä pärjää ihan hyvin, ei mitään ongelmaa, eli turha treenata mitään ellei hae jonnekkin erikoisempaan.
Nurmipora koulutuksen selvittää ihan helposti. muistaa vaan kummalta puolelta puuta pitää ampua.

 

[Rocket Richard]

Viitisen viikkoa tullut armeijassa vietettyä ja fiilikset ovat ihan positiivisia. Tupakaverit ovat pääsääntöisesti aivan helvetin mukavia jätkiä, joiden kanssa viettää aikaa todella mielellään. Joukkueesta ja komppaniasta löytyykin sitten vähän kaikenlaista porukkaa, jonka kanssa ei tee niin paljoa mieli viettää aikaa...

Tupakaverit ja kaverit ylipäätään ovatkin intissä niitä joiden takia intti tuntuu jopa hienolta kokemukselta. Itsellenikin sattui ihan mukavia tupakavereita, ainoa miinus se, ettei niiden kanssa voinut kiekosta keskustella ;)

Näytät muutenkin olevan hyvällä asenteella liikkeellä, joten sulle tuskin "firmassa" ongelmia tulee!

 

[Heinolan Gee]

Kaksi kuukautta tulee tuhansien muiden tapaan täyteen myös sotamies Geellä armeijan vehreissä. Lähdin armeijaan kuten moni muukin, jännittyneenä ja hieman pelokkaanankin tulevan suhteen.

Muutamia juttuja olin kuullut paikasta mutta useimmin annoin ne humalaisten keskenään puhumat inttitarinat valua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Muutenkin Vekaralle lähtiessä multa puuttui paljon tietoa siitä millaista se elo armeijassa tarkalleen on. Epäselvää oli esimerkiksi se minkälaisia rakennuksia ne kasarmit tarkalleen ovat tai vaikka se että haemmeko päivittäin tarvitsemamme varusteet ja erikoisvaatetukset jostain erillisestä rakennuksesta. Eli mikään ei ollut kyllin selvää nuorelle ja aralle Heinolan Geelle.

Luonnollisesti minulla on tuoreessa muistissa se kun jätin liikuttuneen äitini aurinkoiselle pihamaalle ja jatkoin siitä isäni autolle puhumaan "viimeiset sanat" samalla kun ajoimme lähemmäs bussiasemaa . Loppumatkan kävelin kauniin metsittyneen maiseman läpi yksin matkalaukut niskassa. Bussimatka oli jännittynyt ja vielä "pahemmaksi" meni kun pitkän jonottelun jälkeen pääsin tilausbussin kyytiin joka kyyditsi minut ja kasan muita kohtalontovereita Kouvolan asemalta Karjalan prikaatiin jonnekkin hevonkuuseen. Sydän jyskytti viileässä bussissa, luojan kiitos radiosta ei tullut näitä perus armeijabiisejä joita erityisesti saapumiserien palvelukseenastumis-päivinä tavataan soittaa.

Perille tultaessa jännitys jäi hieman taka-alalle koska kiisimme paikasta toiseen erinäisiä varusteita keräillen. Ympäristössä riitti ihmettelemistä ja se piti mielenkin virkeämpänä. Vielä ei vaadittu herroittelua joten saimme kysellä tulevilta jumaloiltamme, alikersanteilta(nykyään vastaavaa arvonimeä kantavat upseerikokelaat) kaikesta maan ja taivaan välistä. Saimme jopa asiallisia ja ystävällisiä vastauksia, he ymmärsivät että vielä ei ollut aika kävellä nokka pystyssä ja vaatia kumarruksia. Pikku hiljaa hahmottui osa armeijan maailmasta. Alikersantit olivat varusmiehiä siinä missä mekin, mutta en ole varma että tajusinko/tiesinkö tätä ennen palvelukseen astumista. Ympäriltä löytyi myös vuoden verran palvelevia sotamiehiä jotka vaikuttivat suuremmalta osin vieläkin leppoisemmilta ja avuliailta neuvomaan.

Ensimmäisen yön nukuin hyvin mutta jokin ajoi minut heräämään ennen herätysaikaa, ja näin ollen en kokenut sellaista "shokkiherätystä" mistä olin kuullut joskus. Hiljalleen opimme herroittelemaan ja tervehtimään opetetusti. Liikuntakoulutuskin alkoi kunhan saimme terveystarkastukset pois alta. Tätä kautta se p-kausi lähti rullaamaan. Kesti mielestäni liikaa aikaa kunnes pääsin arvoasteikkojen ymmärtämisessä sille asiaankuuluvalle tasolle jossa nyt olen. Se oli yksi monista asioista jotka piti itse oppia ottamalla selvää. Samalla se oli yksi monista asioista jotka mielestäni olisi pitänyt opettaa oppitunneilla. Kunnollista perehdytystä armeijan järjestelmään emme mielestäni oppitunneilla saaneet, onneksi olin itse aktiivinen selvittämään asioita, suurin osa lopuista selvisi sitten ajan kanssa.

Jopa minä olin kuullut ennen armeijaan astumista v-mäisisistä ja suorastaan sikamaisista ihmisistä joita kutstuttiin kapiaisiksi tai skappareiksi. Juuri mitään käsitystä en omannut siitä mitä ne sellaiset "skapparit" oikein olisivat. Mutta hiljalleen sekin selvisi. Ja selvisi myös se että meidän skapparit ovat pääosin ihan asiallista väkeä josta kustakin löytyy se oma värikäs puolensa. Saimme joukkueellemme sen mieluisimman skapparin. Tyyppi tulee kyllä jäämään mieleeni. Erityisesti ampumaradalla mies toi ammuntoihin aimoannoksen tunnetta karjunnallaan ja muuallakin viljelemällään humoristisella ulosannillaan. Ensimmäinen kerta ampumaradalla rynkyn kanssa on luonnollisesti syöpynyt mieleeni kuten sen luonnollisesti pitääkin. Tuona todella lämpimänä ja kauniina päivänä aseen rekyyli suorastaan hiveli "lihaksiani" joita suojasi vain t-paita(myöhemmin olemme käyttäneet ammunnoissa taisteluammuntoja lukuunottamatta myös sirpaleliiviä).

Jännä juttu kuinka viikot vierivät ja samalla muuttavat asioiden laitoja. Alkupäivinä tuntui etten varmaan tulisi kovin paljon juttelemaan tupakavereiteni kanssa ja että meidänkin tupa pysyisi varmaan aika hiljaisena näin muutenkin silloin kun on aikaa olla jouten. Vaan väärässäpä olin. Alikersanttimme rohkaisemina rikoimme hiljaisuuden ja hiljalleen hiouduimme kutakuinkin yhdeksi tuvaksi. Meillä oli oma huumorimme joka sisälsi meidän yhdessä käyttämiämme letkautuksia. Hemmetti, me luotiin yhdessä se tupa tupahenkineen! Vinguttiin toinen toisillemme sitä kuinka jalkoja särki kun tarvoimme penikkatautisina hevonkuusesta toiseen moiseen. Yksi lainasi toiselle rakkolaastaria eräänkin motivaatiomontussa vietetyn tovin päätteeksi ja toinen auttoi toista pinkan hiomisessa.

Ja nyt kun jouduimme lähtemään vanhasta tutusta tuvasta kukin uusiin tupiinsa, valehtelisin jos väittäisin ettei mammuttiosa meistä jäisi edes hieman ikävöimään p-kauden tupaansa ja tupatovereitaan.

Sotamies Gee sai sen mitä yliluutnanteilta pyysikin ja selvisi puolella vuodella. Tosiasiassa en täysin tiennyt mitä halusin. Toisaalta minulla oli jopa paloa johtamista kohtaan mutta koska siihen liittyy niin paljon muutakin kuin patsastelua muodon edessä/vieressä, ajattelin että ehkä minun pitäisi jättää homma muille. Ehkä asiaan vaikutti myös se että meiltä kysyttiin asiaa juuri silloin kun olimme mettäkeikalla ja hajotti niin maan kerpeleesti se rankkasade ja elämä muutenkin. Enkä minä ole muutenkaan niitä jotka arvottavat ihmisiä sen perusteella onko niitä kulmarautoja 0,1,2 vai kolme sen 6-12 kuukauden jälkeen. Ei se vielä miestä tee. Loppujen lopuksi minulle olisi käynyt kumpi vaan. Puoli vuotta tai yksi vuosi.

Puolessa vuodessa on se hyvä puoli että aamut ne vaan hupenee silmissä. Kyllä se varmaan hieman lohduttaa kun seuraavan kerran hajoilen keskellä metsää 15 kilometrin kävelemisen jälkeen karmeissa sääolosuhteissa, samalla kun järsin kastunutta näkkileipää ja sadattelen sitä kun se ei enää kelpaa kunnolla edes kaminaan sytykkeeksi.

Nyt olisi edessä siis E-kausi, uusi tupa ja paljon leijailevia kysymysmerkkejä jotka saanee P-kauden tapaan vastauksen ajan kuluessa. Nimittäin se minkälaiseksi koulutus tarkalleenottaen muotoutuu verrattaessa P-kauden koko komppanian kanssa toimimiseen, on minulle arvoitus. Kaiketi me toimimme enemmän oman erikoisalamme joukkueen kanssa ja vähemmän niiden muiden. Tai enhän sitä vielä tiedä, selvinnee sitten.

Nyt keskityn siihen että uusien tupalaisten kanssa tulee tutuksi ja kykenee sitten toimimaan yhdessä eikä niin että tiukemman paikan tullessa kukin meistä vetäytyisi omaan rauhaansa erille muista, sellaisesta ei syntyisi yhtenäisyyttä.

Ei sillä että niitä entisiäkään unohtaisin. Vanhoja tupakavereita tulee varmasti päivittäin moikkailtua ja sotkuhetkiä sovittua.

Mutta siitä alkavasta e-kaudesta vielä. Se lienee muutenkin värikkäämpi kuin mitä p-kausi, luulen että luvassa on enemmän erikoistumista ja alaan liittyviä harjoitteita ja oppimistuokioita. P-kausi oli ajoittain jopa liian tasaista puurtamista vailla merkkiä siitä missä komppaniassa sitä oikein ollaankaan. Mutta tokihan se p-kausi oli tarpeellinen ja mielestäni jopa välttämätön meille kaikille. Uuden maailman oppimisessa on ihan tarpeeksi pureskelemista, turha siihen on heti mitään vaativia alan erikoisuuksia tunkea.

Tavoitteitako? Selvitä hommasta selväpäisenä ja kunnialla. Riittäisivätkö voimavarani korpraaliksi asti? Olisihan se hienoa olla merkitty mies meidän puolella vuodella kotiutettavien joukossa. Siitä tietäisivät että tuo jamppa se hoiti hommansa hyvin. Vaan enpä keskity unelmointiin. Ei sitä arvoa tuosta vaan jaeta(vaatii oikeasti näyttöä) eikä sellaisten asioiden funtsiminen hyödytä vielä itsessään mitään. Moiset ylennykset tulevat sitten bonuksena hyvän palveluksen jälkeen jos ovat tullakseen, turha niistä on sen enempää huolehtia.

Mutta tottakai tavoittelen sitä että kun joukkueemme johtaja joukkueemme nimilistaa e-kauden päätteksi katsoo, aiheuttaisi meikän nimi mahdollisimman paljon positiivisia mietteitä. Haluaisin olla parhaiden joukossa, aika sitten näyttää onko minussa tahtoa ja materiaa siihen suhteessa muihin.

Nyt olisi edessä ilmeisestikin aamuissa mitattuina pisin kiinniolo koko varusmiespalveluksen aikana. 17. päivä lienee seuraava kerta kun "lomille mars" komento kaikaa korviini. Muut "kahden viikon" kiinniolot ovat olleet aina päivän lyhyemmät. Hieman se korpeaa olla kiinni seuraava viikonloppu mutta onneksi ilmeisestikin ensi viikonlopuksi sotkuunkin ilmestyvä JÄÄKIEKKOLEHDEN KULTANUMERO varmastikin piristää mieltä. Tai ehkä sunnuntaina tulee pidempien iltavapaiden puitteessa suunnattua varuskuntavapaille erääseen lähibaariin, sieltä onkin mukavat muistot muutaman viikon takaa. Jatkoaikaakin voi kännykällään vapaina hetkinä lueskella.

Mutta nyt viimeinen erä Red Alert kolmosta(M05-puvussa tunnelmoiden), kamat kantoon ja kohti lomabussia.


T: Sotamies Gee

***Tarjoan asiallisia vastauksia jos nyt tai tulevaisuudessa joku omaa palvelustaan odottava haluaa kysyä joitain mieltä askarruttavia kysymyksiä YV:llä.***

 

[Kalmari]

Onko joku kirjoittajista Niinisalossa suorittamassa palvelustaan tai kotiutunut sieltä kesällä/alkuvuodesta? Kiinnostaisi tietää legendaarisen yliluutnantin Urpo Pernan liikkeistä. Jatkoajastakin löytyi pari tarinaa Pernasta kirjoittajien muistellessa inttiaikoja: http://keskustelu.jatkoaika.com/archive/index.php/t-9440.html

 

[MrMacmanaman]

Millä perusteilla nuo palveluspaikat annetaan ja millä perustein sitä mahdollisesti voi muuttaa?