Ihan samaa Pennasen Ilves-kiekkoahan tämä on kuin viime kaudellakin. Ajoittain peli pyörii mallikkaasti hyökkäyspäässä, mutta joko niistä paikoista ei saada sisään tai sitten se hyökkäysalueen hyökkäyspeli ei tuota paikkoja. Edelleen, se pyöriminen hyökkäyspäässä on tietysti samalla hyvää puolustamista. Toisaalta: maalit lasketaan ja enemmän maaleja tehnyt joukkue voittaa. Ihanan yksinkertaista.
Samalla kun maalinteko takkuaa, meidän maalivahtien taso taitaa olla sarjan ylempää keskikastia, siinä missä parilla edellisellä kaudella meillä oli jotakuinkin liigan paras molari. Se lannistaa kummasti, jos molari hörppää pitkän hyvän hyökkäysjakson jälkeen tulevan vedon. Langhamerille näitä ei käynyt oikeastaan ollenkaan. Tänään Gunnarsonille meni toinen aivan liian helposti.
Alla omat ajatukset viime kauden jälkeen. Toistaiseksi ongelmat näyttää edelleen samoilta. Ok, lähes takuuvarma 20 maalin Mese on vielä telakalla ja samoin Nyman on ollut pari peliä sivussa. Kokoonpanossa on mielestäni silti tarpeeksi laatua ja leveyttä, että jyppejä ja sporttia vastaan voidaan tehdä enemmän kuin kaksi maalia.
Samalla kun maalinteko takkuaa, meidän maalivahtien taso taitaa olla sarjan ylempää keskikastia, siinä missä parilla edellisellä kaudella meillä oli jotakuinkin liigan paras molari. Se lannistaa kummasti, jos molari hörppää pitkän hyvän hyökkäysjakson jälkeen tulevan vedon. Langhamerille näitä ei käynyt oikeastaan ollenkaan. Tänään Gunnarsonille meni toinen aivan liian helposti.
Alla omat ajatukset viime kauden jälkeen. Toistaiseksi ongelmat näyttää edelleen samoilta. Ok, lähes takuuvarma 20 maalin Mese on vielä telakalla ja samoin Nyman on ollut pari peliä sivussa. Kokoonpanossa on mielestäni silti tarpeeksi laatua ja leveyttä, että jyppejä ja sporttia vastaan voidaan tehdä enemmän kuin kaksi maalia.
Runkosarja oli tulosten osalta vaihteleva, mutta peliesitysten osalta kohtuu tasainen. Ilves hallitsi kiekkoa, puolusti hyvin, loi tasaisella tahdilla maalipaikkoja ottelusta toiseen, ylivoima ja alivoima toimi. Isossa kuvassa Ilvekselle oli vaikea tehdä maaleja koko kauden ajan, oma pää oli tukossa hyvän viisikkopuolustamisen ja loistavan Langhamerin avulla. Myös pitkät hyökkäyspään pyöritykset olivat loistavaa puolustamista.
Maalinteon kanssa oli välillä tukkoista ja pelejä hävittiin jopa jäämällä nollille, mutta niissäkin peleissä oli maalipaikkoja. Yhteinen tekijä Ilveksen maalittomiin tai vähämaalisiin otteluihin oli, ettei ns. räkämaaleja osattu tehdä – tarkoitan siis maaleja reboundeista, maalinedushässäköistä tai muuten sota-alueelta väellä ja voimalla. Näillä olisi voitu monesti muuttaa pelin suuntaa, mutta niitä ei vain yksinkertaisesti tehty. Omissa odotuksissa oli, että mm. Tuulola ja Tikka nousisivat näissä esiin, mutta ei. Tylyys ja tehokkuus puuttui. Se puuttui välillä myös johtoasemassa, kun olisi ollut saumoja naulata pelit ylivoimalla. Myrrän kausilla Ilveksen hyökkääjät iskivät kiekkoa reppuun kovalla prosentilla ja rentous maalipaikoissa paistoi Hakametsän ja Nokia-areenan yläriveille asti. Tällä kaudella se puuttui ja toisaalta välierissä Pelicansilta sitä rentoutta löytyi. Maaleilla on todella iso merkitys pelin kulkuun ja joukkueen fiilikseen. Myrrän Ilves näytti sen meille positiivisessa mielessä, nyt Hölön Pelsut antoi esimerkin toiseen suuntaan.