Ilveksen ongelmana oli niin Myrrän aikana, kuin on ollut myöhemminkin pelaaminen kamppailuvahvoja joukkueita vastaan.
Erityisen hankalia ovat olleet Jussi Ahokkaan, Tommi Miettisen, Tommi Niemelän ja Risto Dufvan valmentamat joukkueet. Tuntuu, että nämä valmentajat ovat valmistautuneet pelaamaan Ilvestä, sen yksilöitä ja pelityyliä vastaan, mikä se kulloinkin on ollut. Ainahan se ei ole toiminut materiaalierojen vuoksi, mutta hankaluuksissa Ilves on kuitenkin ollut tavantakaa.
Pennasen aikana tähän on yritetty vastata kuuluisaa kamppailuvaadetta lisäämällä. Maalien tekeminen kamppailua lisäämällä on erityisen vaikeaa ja pelaajille raskasta. Lisäksi kamppaileminen hyökkäyspäässä on äärimmäisen vaikeaa, jollei koko viisikko tee sitä samanaikaisesti. Ilveksen viisikot ovat alkukaudesta olleet hyökkäyspäässä repaleisia. Hyökkääjien on turha karvata syvältä, jos pakit eivät tue aggressiivisesti ja pelaa tilaa vastustajille ahtaaksi. Paketin pitäisi olla paljon tiiviimpi kiekkoa riistettäessä kun nyt on yleensä nähty.
Tämä on raskas tie, koska kaikki pyrkivät kehittämään kamppailupelaamista. Ilveksen hyökkäyspäässä antamaan kamppailuvaateeseen vastaaminen on taas sikäli helppoa, että omassa päässä se ei vaadi kiekkovirtuositeettia, vaan pelisilmää, oikeaa sijoittumista, taitoa kamppailla jäähyttömästi ja asennetta. Ja tästä pelaajamateriaaliltaan heikommat joukkueet elävät.
Riiston jälkeen paketin pitäisi olla liikkuva, kiekon pitäisi vaihtaa omistajaa, ja liikkeen kautta syntyy ne tekopaikat. Kuten Kodytekin maali Sportia vastaan. Nyt liian usein Ilveksen pelaamisesta hyökkäysalueella puuttuu luovuus. Nähdään kyllä vyöryttämistä, mutta pääsääntöisesti kyky paikallisten ylivoimien rakentamiseen puuttuu. Alkukaudesta joukkueessa on ollut kaksi pelaajaa, jotka ovat omalla pelaamisellaan, kiekon suojaamisella jne. rakentamaan paikallisia ylivoimatilanteita vastustajan maalin läheisyyteen. Nämä pelaajat ovat olleet Jani Nyman ja Eemeli Suomi. Mäntykivellä, Virtasella, Ikosella ja Palvella on kykyä tähän ja Baulla raamit ja osaamistakin. Kodytek on päässyt nauttimaan hedelmiä erityisesti Eemeli Suomen kattauksesta. Könösen, Alvarezin ja Gregoiren pitäisi entisestään tehostaa pelaamistaan maalin läheisyydessä. Heidän pitäisi pelata kiekottomana vieläkin tehokkaammin repimällä, raastamalla, vastustajan pelaajia blokkaamaalla ja auttaa siten paikallisten ylivoimien syntymistä. Lisäksi oikea-aikaiset maskit/oikea-aikainen toimittaminen maalille on loistanut poissaolollaan. Ratisen ja Stranskyn pitäisi taas laittaa kiekkoa nopeammin liikkeelle.
Pakkien oikea-aikaisuus ja osallistuminen hyökkäyksiin on ollut pahasti hakusessa. Hyökkääjät hakevat taas liiaksi ns. kuningassyöttöjä, joka hidastaa ja puurouttaa pelin, ja pelin "pysäyttäminen" antaa puolustavalle vastustajalle aikaa organisoitua uudelleen. Kiekon nopeampi syöttäminen lavasta lapaan ja pelaajien samanaikainen liike pitäisi pelin virtauksen paremmin hallussa ja loisi viisikon sisällä luottamusta ja uskallusta liikkua tyhjiin paikkoihin.
Tämän kaiken voi kääntää myös toisin päin. Ilves on ollut myös omassa päässä repaleinen, minkä takia hyökkäykseen lähdöt ovat olleet hankalia ja hitaita. Helpot ja nopeat ratkaisut sekä lähituki omassa päässä auttavat ja rakentavat pelaajien keskinäistä luottamusta, mikä onnistuessaan kantaa pitkälle. Pitkä puolustaminen omissa vie rakenteen pois pelistä, sillä pitkään puolustanut joukkue ei jaksa hyökätä.
Toivottavasti nuo oman pään lähdöt saadaan nopeammiksi ja helpommiksi.
Maalivahtipelistä sanon sen verran, että meillä on riittävät maalivahdit, jos pelin rakenne saadaan kuntoon. Jollei saada, niin epäilen, auttaako mikään maalivahti. Ja aika näyttää kultaavan muistot: kyllä loistavalle Langhamerillekin niitä helppoja meni, Hänen mailapelinsä oli heikohkoa ja hän oli loukkaantumisherkkä. Ennen oli ennen, nyt on nyt.