Mainos

Ilveksen pelaajistoa koskevat huhut, spekulaatiot ja toiveet

  • 2 442 349
  • 6 698

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Sitä sietää kunkin tykönään miettiä minkälaista olisi viedä läpi isoa hanketta sellaisen ihmisen kanssa, joka jauhaa sinusta paskaa pitkin keskustelupalstoja. Kun olimme alkukesästä ensimmäistä kertaa Honkalehdon kanssa puheissa tämän omistajanvaihdoskuvion tiimoilta, minä pyysin häneltä kirjoituksiani anteeksi. Honkalehto otti asian erittäin hyvin. Olikohan edes tietoinen kirjoituksistani? Tämän lisäksi olen tehnyt omaehtoisen lupauksen edetä posin kautta kohti Uutta Ilvestä. Vaikeaa on kieltämättä ollut. Ei käy edes tuuri. Tavoite on kuitenkin kirkkaana mielessä. Päämäärä ratkaisee.

Ilves-Hockey Oy:n toimistolla tehdään ns. peliä edistäviä syöttöjä vireillä olevaan omistajanvaihdokseen. Itse en osaisi olla tyytyväisempi. Enkä ole muuten ainut joka näin ajattelee.

Case-Keräseen ei uskalla ottaa mitään kantaa. Melkoinen episodi kuitenkin.

Sitä mä vaan ihmettelen, että mitä Honkalehto askartelee omistajanvaihdoksen parissa? Käsittääkseni omistusta ei ole tai sitä on nimellinen määrä.

Eikö Honkalehdon tulisi keskittyä omiin askareisiinsa ja jättää omistuksen puljaaminen niille, jotka jotain omistaa.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Eilen kyllä uskalsit ottaa kantaa. Aika estoitta hehkutit toimiston puuhia juuri nimenomaisesti tähän linkittyen. Hiukan jäitä hattuun näiden huhujen kanssa pelaamiseen. Toivottavasti Arponen oli hajulla uutisesta ennenkuin juttunsa teki. Klikkijournalismin huumassa menee kaiffarilta loppukin uskottavuus, jollei Kerä kotiudukaan. Bulmerkin taitaa jatkaa normaalisti Ilveksen mukana ainakin toistaiseksi.

Kirjoitinkin jo, että melkoinen episodi. Tähän palataan vielä. Minä en tiedä Arposen lähteitä. Minulla on omani. Kun Arponen tuli ulos tahollaan, otin itsekin kantaa. Oletin, että jos hänkin on tästä jo kuullut, on asia klaari.

Hieno homma, jos Honkalehto Keräsen sainaa. Mutta ainakaan vielä ei mitään ole julkaistu ja reaalimaailmassa tämän hehkutetun UTJ:n sijaisen kokoama joukkue seilaa kuuden ottelun tappioputkessa.

Niin selailaa. Viime kaudella oli muuten ihan palkattu UTJ. Joukkue oli käytännössä viimeinen.

Kyse oli hyvin tehdystä työstä. Sitähän Keräsen saaminen on / olisi ollut. Mutta eihän siitä kiitellä. Sehän on perusolettamus, että työt onnistuvat. Miksi kiittää joukkuetta voitosta? Heidänhän kuuluu voittaa. Se on heidän työtänsä.

Sitten on vielä mystiset uudet omistajat, joista kellään ei tunnu olevan mitään tietoa. Paitsi että heitä on monta ja omistajuus hajautettu. Yhtään nimeä ei kuitenkaan ole vielä esiin noussut..siis ainakaan meille taviskannattajille.

On todella hyvä asia että tämä puoli pysyy salassa. Suurelle yleisölle pitäisi riittää tieto siitä, että prosessi etenee.

Sitä mä vaan ihmettelen, että mitä Honkalehto askartelee omistajanvaihdoksen parissa? Käsittääkseni omistusta ei ole tai sitä on nimellinen määrä.

Eikö Honkalehdon tulisi keskittyä omiin askareisiinsa ja jättää omistuksen puljaaminen niille, jotka jotain omistaa.

Toivottavasti valtaosa ei ole ihan näin kujalla.
 
Viimeksi muokattu:

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Sitä sietää kunkin tykönään miettiä minkälaista olisi viedä läpi isoa hanketta sellaisen ihmisen kanssa, joka jauhaa sinusta paskaa pitkin keskustelupalstoja.

Joo onhan se ihan kauheaa, kun faktoja levitellään Ilveksen kaikkien aikojen eniten tappiota tehneestä toimitusjohtajasta. Ja jolla puheet eivät ole juurikaan liittyneet faktoihin. Kohta on muuten varmaan puolet Ulkojäiden lipuistakin myyty. Ei vaan voi käsittää miten Honkalehto saa jatkaa toimitusjohtajana "loistavista näytöistä" huolimatta. Saati, että tekee "peliä edistäviä syöttöjä vireillä olevaan omistajanvaihdokseen". Pitää toivoa, ettei noihin syöttöihin liity raha millään tavalla.
 
hammerhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Sitä sietää kunkin tykönään miettiä minkälaista olisi viedä läpi isoa hanketta sellaisen ihmisen kanssa, joka jauhaa sinusta paskaa pitkin keskustelupalstoja
Aika vähän on minun silmiini mitään paskapuheita Honkkiksesta osunut, "saavutuksista" lienee ok puhua? Tokihan tämä sankari pitää sitäkin median suorittamana ajojahtina, kun uutisoivat mokomat tappioista joista vastuussa on Honkkis itse.

minä pyysin häneltä kirjoituksiani anteeksi
Tämä meni ihan väärinpäin, Honkkiksen olisi pitänyt pyytää sinulta (ja kaikilta muiltakin) anteeksi sitä että millaiseen jamaan on omilla toimillaan Ilveksen ajanut.
 
Pika1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kerro ny niin, että tyhmäkin ymmärtää.

Mitä Honkalehto puuhailee omistajavaihdokseen liittyen?
Olisko hoitanut kiekko-Ilveksen markkina-arvon niin pitkälle negatiiviseksi että omistajanvaihdos on ainoa mahdollisuus jatkaa? Siinä kieltämättä Honkkis on onnistunut komeesti.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Joo onhan se ihan kauheaa, kun faktoja levitellään Ilveksen kaikkien aikojen eniten tappiota tehneestä toimitusjohtajasta.

Anna mennä. Tuo osuus koski minua. Nimimerkin takaa voi mättää mitä haluaa.

Saati, että tekee "peliä edistäviä syöttöjä vireillä olevaan omistajanvaihdokseen". Pitää toivoa, ettei noihin syöttöihin liity raha millään tavalla.

Täytyy kyllä sen verran todeta, että mitä enemmän tietää, sen huonommin näissä väittelyissä pärjää. En voi tähänkään laittaa sitä mitä haluaisin. Palataan tähän sitten joskus tulevaisuudessa.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Kyllä Honkalehdon kritisoiminen on ollut vuosien varrella ihan aiheellista varsinkin, kun on vuodesta toiseen puhunut "viimeisistä poistoista" jne. Onhan se maksavan asiakkaan vedättämistä. Eikä se välipesti YU:n EM-kisojen pääsihteerinäkään tainnut ihan putkeen mennä. Ei sillä, että tietäisin tarkkaan Honkalehdon toimenkuvaa ko. tapahtumassa, mutta ainakin jonkinlaiset kasvot mies kai antoi kisojen järjestämiselle. En tiedä tuliko muille kuin Ilveksen kannattajille moinen mielikuva.

Mutta sen verran tiedän, että Honkalehto on taitava puhumaan ja mukavan oloinen kaveri (en muista henkilökohtaisesti miehen kanssa kuitenkaan keskutelleeni, noin niinku face-to-face).

Maailma on täynnä henkilöitä, jotka eivät varsinaisesti loista työssään, mutta supliikkimiehinä/-naisina porskuttavat kuitenkin menemään. Eikä siinä välttämättä ole mitään pahaa, mutta sijaiskärsijät voivat vähän tykätä kyttyrää.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Ajatelkaa jos Ilves olisi jonain päivänä ihan vain jääkiekkoseura. Vähän niin kuin Tappara.. joukkue mikä pelaa ja joiden kannattajat keskustelevat jääkiekkoon liittyvistä asioista. Sitä voitaisiin pelata jopa mestaruuksista..osattaisiinko keskustella ilman, että jossain vaiheessa lipsahtaa " konkurssi, etsitään jostain sentteri, Honkalehto heittää lättysyötön, oppimisprosessi, junnujen esiinmarssi, vvv-projekti, poika ja Ilves projekti, reakoidaan jos tarvetta ilmenee, kuivat markkinat, tekeminen ratkaisee kaiken, viimeinen poisto, valoa tunnelin päässä, jonain päivänä Rajala palaa Ilvekseen, fanit pitäisi ruoskia, Jessen kaveri Kimi, ... " ...

Entäs jos jonain päivänä Ilves ei olekkaan Liigan " saippuaooppera " seura ?
Tuleeko liiankin tylsää ?
 
Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sitä sietää kunkin tykönään miettiä minkälaista olisi viedä läpi isoa hanketta sellaisen ihmisen kanssa, joka jauhaa sinusta paskaa pitkin keskustelupalstoja. Kun olimme alkukesästä ensimmäistä kertaa Honkalehdon kanssa puheissa tämän omistajanvaihdoskuvion tiimoilta, minä pyysin häneltä kirjoituksiani anteeksi. Honkalehto otti asian erittäin hyvin. Olikohan edes tietoinen kirjoituksistani? Tämän lisäksi olen tehnyt omaehtoisen lupauksen edetä posin kautta kohti Uutta Ilvestä. Vaikeaa on kieltämättä ollut. Ei käy edes tuuri. Tavoite on kuitenkin kirkkaana mielessä. Päämäärä ratkaisee.

Ilves-Hockey Oy:n toimistolla tehdään ns. peliä edistäviä syöttöjä vireillä olevaan omistajanvaihdokseen. Itse en osaisi olla tyytyväisempi. Enkä ole muuten ainut joka näin ajattelee.

Case-Keräseen ei uskalla ottaa mitään kantaa. Melkoinen episodi kuitenkin.
Minä ainakin kiitän HeGeä siitä, että tekee oikeasti Sharen kanssa työtä asioiden eteenpäin viemiseksi, eikä keskity monien muiden kirjoittajien kanssa menneisyyden kaiveluun. Juuri tuolla tavalla on asioita kautta aikojen saatu hankalissa tilanteissa eteenpäin.
 
Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kyse oli hyvin tehdystä työstä. Sitähän Keräsen saaminen on / olisi ollut. Mutta eihän siitä kiitellä. Sehän on perusolettamus, että työt onnistuvat. Miksi kiittää joukkuetta voitosta? Heidänhän kuuluu voittaa. Se on heidän työtänsä.

Varmasti kiitellään, jos siihen on aihetta. Hiljaista on tänäänkin Keräsen sopimuksen kanssa ollut. En ymmärrä miksi pitäisi etukäteen heitellä hattuja ilmaan HUHUJEN perusteella.

Hienoa duunia HeGe ja kumppanit ovat tekemässä, isot propsit siitä. Mutta ihan jokaista risausta ei kannattaisi hehkutella Honkalehdon osalta. Niin vihkoon on iso kuva viimeisten vuosien aikana mennyt. Esimerkiksi tuo viimeisen tilikauden tuloksen arviointi meni enemmän kuin perseelleen, mutta yllättävän hiljaa kannattajat ovat olleet. Vain tekojen kautta sitä posiakin tulee. Onko ihme, että kannattajat ovat varauksellisia?

BTW: Ilveksen pakisto tänään Laatikainen-Ilomäki, Parikka-Aalto, Järvinen-Vainio. Nyt voisi sen kaiken energian siirtää tuon osaston vahvistamiseen. Jos toimisto kerran tekee kaikkensa joukkueen vahvistamiseksi, niin kai ne nyt ymmärtää ettei tuo ole Liiga-joukkueen pakisto? Hyvä jos Mestiksen.
 
Viimeksi muokattu:

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Laatikainen-Ilomäki, Parikka-Aalto, Järvinen-Vainio

Tää on oikeasti surullinen lista. Tommosella pakistolla ei pitäisi joutua pelaamaan missään tilanteessa. Hienoa, että junnut saa vastuuta mutta ei näitä pelejä pelkästään niillä voi pelata.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Tää on oikeasti surullinen lista. Tommosella pakistolla ei pitäisi joutua pelaamaan missään tilanteessa. Hienoa, että junnut saa vastuuta mutta ei näitä pelejä pelkästään niillä voi pelata.
A-junnu pakisto, paitsi että Laatikainen korvaa Välimäen. A-junnuissa tuolla otettiin mestaruus, mutta ei taida ihan Liiga-tasolla vielä riittää.
Jokainen voi sitten vielä miettiä, että olisiko Välimäki Laatikaisen tilalla jopa kovempi kokoonpano.
Käsittämätöntähän tämä on..ei tässä Keränen paljon auta.

Kas perhana..onhan siellä se Aaltokin sentään...
 
Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mutta sen verran tiedän, että Honkalehto on taitava puhumaan ja mukavan oloinen kaveri (en muista henkilökohtaisesti miehen kanssa kuitenkaan keskutelleeni, noin niinku face-to-face).

Maailma on täynnä henkilöitä, jotka eivät varsinaisesti loista työssään, mutta supliikkimiehinä/-naisina porskuttavat kuitenkin menemään. Eikä siinä välttämättä ole mitään pahaa, mutta sijaiskärsijät voivat vähän tykätä kyttyrää.

Tässä saatetaan olla asian ytimessä, tämäntyylisesti olen itsekin pohdiskellut Honkalehdon persoonaa. Itse olen joskus ollut kuuntelemassa Honkalehdon sepustuksia ja kyllähän mies osaa kuulostaa vakuuttavalta. Varmasti pystyy jonkin aikaa puhumaan ihmisiä pyörryksiin (kunnes se iso epäsuhta puheiden ja tekojen välillä alkaa kuulijoille hahmottumaan). Kerron yhden esimerkin. Vaasalainen kaverini oli viime keväänä firmansa kautta Hakametsän aitiossa katsomassa Ilves-Sport -matsia. Honkkis oli käynyt erätauolla aitiossa puhumassa Ilveksen tulevaisuudesta eli käytännössä Ulkojäistä ja niiden tuottamasta MILJOONAN euron voitosta. Hyvin oli uponnut kaikki hehkutukset kaverilleni (joka ei tietenkään ole niin hyvin perillä Ilveksen kuvioista). Hän kun innoissaan näistä visioista minulle kertoili niin naureskelin vain takaisin, että hän on joutunut Honkalehdon propagandan uhriksi. Ei ensimmäisenä eikä viimeisenä henkilönä.

Todella paljon tsemppiä ja iso hatunnosto Hegelle ja kumppaneille! Toivottavasti pidätte kuitenkin koko ajan järjen mukana touhussa. Arvioikaa koko ajan sitä mitä Esa TEKEE eikä sitä mitä hän puhuu.
 
Viimeksi muokattu:

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
BTW: Ilveksen pakisto tänään Laatikainen-Ilomäki, Parikka-Aalto, Järvinen-Vainio. Nyt voisi sen kaiken energian siirtää tuon osaston vahvistamiseen. Jos toimisto kerran tekee kaikkensa joukkueen vahvistamiseksi, niin kai ne nyt ymmärtää ettei tuo ole Liiga-joukkueen pakisto? Hyvä jos Mestiksen.

Täysin samaa mieltä! Tuosta pakiston kapeudesta moni oli huolissaan jo ennen kauden alkua. Ihan odotetusti on osunut niitä loukkaantumisia ja pelikieltoja myös tuolle osastolle. Niiden myötä puolustuskalusto on todella surullinen, jos ajatellaan pelkästään tätä kautta. Hienoa toki, että nuoret saavat peliaikaa ja ovatkin kantaneet uskomattoman hyvin isoa vastuuta olemattomalla liigakokemuksella.

Yksi Keränen hyökkäykseen (vaikka tulisikin, voi hyvin olla että jää sekin tulematta) ei tosiaankaan tätä kautta tule pelastamaan millään tavalla. Tuolla puolustuskalustolla ei ole mitään asiaa pudotuspeleihin.
 
Viimeksi muokattu:

bulftrik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins, MM, LHC
BTW: Ilveksen pakisto tänään Laatikainen-Ilomäki, Parikka-Aalto, Järvinen-Vainio. Nyt voisi sen kaiken energian siirtää tuon osaston vahvistamiseen. Jos toimisto kerran tekee kaikkensa joukkueen vahvistamiseksi, niin kai ne nyt ymmärtää ettei tuo ole Liiga-joukkueen pakisto? Hyvä jos Mestiksen.
Tuota kun katselee, niin melkein toivoo että Keräseen varatut rahat menisivät pariin hyvään puolustajaan. Ei se auta vaikka Keränen tulisi ja Ilves rupeaisi tekemään lisää maaleja, kun vastustaja tulee tuota pakistoa vastaan iskemään myös useasti.
 
Raymond Pearl

Hyvä hyökkäyskalustokin menee hukkaan, jos se joutuu koko ajan tappelemaan vaihdon alun saadakseen itselleen kiekon tai ei saa pakeilta tukea. Vaikka Vittasmäki ja Fagerudd palaavat kehiin, tarvitaan yksi liigatasoinen luottopakki.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Minä ainakin kiitän HeGeä siitä, että tekee oikeasti Sharen kanssa työtä asioiden eteenpäin viemiseksi, eikä keskity monien muiden kirjoittajien kanssa menneisyyden kaiveluun. Juuri tuolla tavalla on asioita kautta aikojen saatu hankalissa tilanteissa eteenpäin.

Tunarointien maton alle lakaisemisella on saatu kyllä ihan merkittävää tuhoakin aikaan, vaikka saunassa onkin ollut kiva taputella selkiä onnitellen hyvin hoidetuista diileistä. Kertoo aika paljon Ilveksen tilanteesta, että paras toivo muutokseen vaatii suhmurointia, selän pesua ja hyväjätkittelyä.

Itse ottaisin konkan kautta puhdistuksen ja loisin terveet toimintatavat uuteen organisaatioon, mutta tämä joukkurahoitushankehan tähtää nimenomaan nykyisen porukan kasvojen säilyttämiseen ja IH Oyn pelastamiseen. Siihen kuvioon tietysti kuuluu se, ettei Honkalehdon kaltaista tunaria sovi suututtaa. Tämä kaikki taas tuntuu kovin oudolta, mikäli arviot (oikean) Ilveksen kiinnostavuudesta pitävät paikkansa.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mielestäni junnupakit ovat esiintyneet sen verran hyvin, että paluu alkutilanteeseen riittäisi saamaan tilanteen kelvolliseksi. Siis Niemi pitäisi korvata jollain vastaavan profiilin pakilla. Siis esimerkiksi kauden alusta tuttu ryhmitys:

Vittasmäki-Aalto
Laatikainen-Fagerudd
"Niemi"-Parikka
Ilomäki

Ja siihen sitten sopivasti kierrätystä Järvisen ja Vainion muodossa.

Ei nyt mikään mestaruuspakisto, mutta ihan riittävä playoff-paikkaan.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Toivottavasti en paljasta tällä kirjoituksella mitään arkaluontoista. Avaan kuitenkin lyhyesti käynnissä olevan prosessin ensivaiheet ja Honkalehdon roolia tässä kaikessa. Ehkä joku tämän jälkeen ymmärtää minuakin. Tai sitten ei.

Kävin alkukesästä kaksi puhelinkeskustelua Manngardin kanssa, joista jälkimmäisen päätteeksi lähetin hänelle tekemämme hahmotelman Uudesta Ilveksestä. Parin päivän päästä Honkalehto soitti minulle ja kertoi saaneensa Manngardilta sähköpostin, jossa oli omistajanvaihdosasiaa. Puhelinkeskustelussa sovimme ensimmäisestä tapaamisesta Honkalehdon kanssa. Tapaamisessa kävimme läpi ideamme. Tämän lisäksi keskustelimme siitä, miten ja milloin tämän hankkeen kanssa voidaan edetä.

Myöhemmin kesällä pidimme toisen palaverin, jossa mukana olivat myös Manngard ja Kainulainen. Honkalehto oli tässä vaiheessa todella hyvin kartalla meidän hankkeestamme. Olimmehan keskustelleet tapaamisen lisäksi puhelimitse jo useamman kerran. Jos Manngard kysyi jotain hankkeesta, osasi Honkalehto vastata hänelle. Riitti kun itse nyökytteli vieressä. Tuolloin tajusin, että sekä Honkalehto että Kainulainen haluavat muutosta. Nykyinen toiminta oli tullut tiensä päähän. Sivuhuomiona voisin mainita, että olimme tarjonneet Manngardille apua Ulkojäät-tapahtumaan. Manngard oli sanonut Honkalehdolle, että Share Ilves voisi tehdä jotain asian eteen. Honkalehto oli ollut kuitenkin sitä mieltä, että tämä Uusi Ilves on Sharen ykkösprioriteetti. Kaikki tarmo siihen.

Voimme tietysti keskustella jäätävän huonosta taloudellisesta tuloksesta tai aivan surkeasta urheilullisesta menestyksestä, mutta ei se johda enää mihinkään. Täällä on jo ihan riittävän monta nimimerkkiä tuon tunkion ympärillä. Minua tuskin siellä enää kaivataan nokkimassa. Se on mennyt mikä on mennyt.

Itse ottaisin konkan kautta puhdistuksen ja loisin terveet toimintatavat uuteen organisaatioon

Tilanne olisi kaikkea muuta kuin terve, jos konkurssi kautta lähtee liikkeelle. Et selkeästi tiedosta konkurssin aiheuttamia vahinkoja saati tunne Ilveksen taustoja seuratasolla.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Itse ottaisin konkan kautta puhdistuksen ja loisin terveet toimintatavat uuteen organisaatioon.

Areena

Areenaan siirrytään 2020. Toivottavasti sää, ja muutkin konkkamiehet ymmärtää, että jos Areenan lähdetään Mestiksen 2 miljoonan budjetilla samalla kun Tappara siirtyy sinne 10 miljoonan budjetilla, mitä se käytännössä tarkoittaa?

”ei välttämättä… noopeesti noustaan…”

Mestiksessä sori vaan et kerää paria miltsiä enempää budjetix, et millään. Ja jos sen konkan kanssa ottaa sen riskin, että ei seuraavana vuonna nousekaan, eikä olekkaan varaa Liigaosakkeeseen ja nousu lykkääntyy… Areena tulee vastaan yllättävän nopeasti. Toivottavasti sää, ja muutkin konkkamiehet ymmärtää, mitä se käytännössä tarkoittaisi?

Mitä tarkoittaa jo nyt se, että ollaan yli kymmenenvuotta kontattu pohjamudissa. Ei ole glooryhunttaajia, eli ei satunnaiskatsojia, tai jos on, ne ei kyllä tuu uudestaan. Kannattajapooli siis ei kasva kaupungin kasvaessa ja vanhan kannattajakaartin vanhetessa. Jos mennään Mestikseen pelaan, gloorihunttaajat vähenee entisestään, junnuille ei ole tähtiä joiden takia valittaisiin Ilves seuraksi (kun samaan aikaan mestaruuksista pelaa Tappara). Toivottavasti sää, ja muutkin konkkamiehet ymmärtää, mitä se käytännössä tarkoittaisi?

Ollaan kuilun äärellä. Konkkamiehet haluaisi Vinien ja Essin & kumpp kieritellä tervassa ja höyhenissä ja ruoskia ulos kaupungista (jota siis konkka tarkoittaisi), mutta jos pääAsia on Ilves niin tollaset henkilökatkeruudet pitää vaan kyetä sivuttaan ja toimimaan Ilveksen eteen. Ilveksen tulevaisuuden varmistamisen eteen. Ilveksen tulevan menestyksen mahdollistamiseen.

hiekkalaatikkokiukuttelujen aika on ohi. Nyt tarvitaan asiallista suhtautumista kaikkiin osapuoliin jotta neuvotteluyhteys on mahdollinen ja jotta ratkaisuihin voidaan päästä.

ei koska sinä, ei koska minä, ei koska Honkalehto, ei koska Vini tai jösse tai kukatahansa, vaan..

Koska Ilves.
 
Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Areena
hiekkalaatikkokiukuttelujen aika on ohi. Nyt tarvitaan asiallista suhtautumista kaikkiin osapuoliin jotta neuvotteluyhteys on mahdollinen ja jotta ratkaisuihin voidaan päästä.
Juurikin näin. On ihan ymmärrettävää, että vanhaa Ilves johtoa kohtaan tunnetaan katkeruutta, mutta nyt ne vaan on unohdettava ja tehtävä töitä "uuden Ilveksen" eteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös