Ilveksen pelaajistoa koskevat huhut, spekulaatiot ja toiveet

  • 2 410 560
  • 6 701

Bronco

Jäsen
Jotenkin ulospäin näyttää siltä, että Ilveksen toimistolla on nyt tekemisen meininki eikä mitään kiveä jätetä kääntämättä. Parin viime kauden aikana ei olisi ollut pelkoa siitä, että huono skouttaus olisi ulostettu jo harjoituskauden aikana. Nyt näin tehtiin ja mielestäni se on ryhdikäs veto. Toki sopimus alun perin oli tässä tapauksessa virhe. Suurempi virhe kuitenkin olisi pelaajan roikottaminen pitkään mukana jos homma ei toimi.

Lainaan koko viestin, koska olen täysin samaa mieltä.

Nyt kun Järventie on kuitenkin poissa liigapeleistä noin kuukauden, Tukio kärsii ilmeisesti vieläkin aivotärähdyksen jälkioireista ja Mäkelällä on muistaakseni rannevamma, niin hieman huonoon aikaan tämä Coburnin kenkiminen tapahtui.

Käytettävissä oleva materiaali tällä hetkellä:

Näppilä - Gysbers
Peltola - Kukkonen
Mäkinen - Pentikäinen
Levo

Niin siinä on vaan käynyt, että se keväällä / kesän alussa ollut hämmästyttävä leveys puolustusrosterissa on kadonnut liiga-avauksen kynnyksellä sairastuvalle ja ulkomaille.

Ilves viestii omistajan haastatteluiden ja näiden "satsaamme nuoriin" uutisten kautta jälleen siitä, että kausi 2013 - 2014 tulee olemaan uusi välikausi. Ei ole periaatteessa mahdollista pudota, joten siellä nyt voi peluuttaa ketä tahansa junnua. Ymmärrän tämän täysin. Ei kurssia muuteta yhdessä kesässä, mutta jotenkin tällainen kunnianhimottomuus sotii Viiri viidessä vuodessa -proggista vastaan ja muistuttaa kaikkia aiempia floppikausia.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Miksei voitaisi kysellä Jokereista ylijäämä-Nordlundia lainaan kuukaudeksi/pariksi, että saadaan omat ukot sairastuvalta? Edelliseen viestiin viitaten: en pysty näkemään tätä välikautena, sillä selkeästi on pyritty vahvistumaan, josta kielii mm. Corson(ykkössentteri), Gysbersin(ykköspakki) ja ennakoiden Rajalan(ykköslaituri) hankinnat.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itse en tulkitse junioreille peliaikaa -perustetta minään välikauden julistuksena. Näen sen enemmänkin viestinä siitä, että Coburn ei valmennuksen mielestä tuonut mitään erityistä lisäarvoa joukkueelle esimerkiksi Levoon ja Mäkelään verrattuna. Turha siis roikottaa tätä mukana minään reservipakkina, vaan antaa stunttiminuutit omille nuorille sopimuspelaajille.

On vaikea uskoa, että yhtään pakkihankintaa ei enää nähtäisi. Tuossa joukossa ei Järventien mukana ollessakaan ole koko kaudeksi riittävää reserviä. Tukion ja Hovisen tilanne tietysti vaikuttaa tähän, mutta en usko näitä kumpaakaan nähtävän liigajäillä tällä kaudella.
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Ja kuten Tuokkola sanoo:

"- Greg Coburn lähti, sillä hänen pelillinen tasonsa ei riittänyt. Nyt juniorimme saavat lisää peliaikaa, päätti Tuokkola."
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
OT: Miksi muuten SaiPa-fani mirasanea kiinnostaa Ilveksen asiat niin paljon, että olet täällä Jatkoajassa Ilves-osiossa aktiivinen ja omistat tunnukset myös Ilvesfoorumi.comiin, jossa melko aktiivisesti kirjoittelet Ilveksen asioista? Kaappi-faniutta havaittavissa?

OT:ksi menee, mutta vastataan nyt tähän, kun vastaus on selkeä. Nuoruusvuosien kaveriporukassa Lappeenrannassa oli pari kovaa Ilves-fania. Sitä porukassamme Ilveksen rosterilla ja asioilla spekuloitiin toiseksi eniten SaiPa-asioiden jälkeen. Se, että seuraan Ilveksen kuulumisia liittyy osittain tuohon. Ja toisekseen se liittyy siihen, että Ilves on pari vuotta ollut käymistilassa, ja muutoksien keskellä olevaa organisaatiota on kiinnostavaa seurata.
 

Beast

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Turha itkeä kun Lekistä saa lisää miehiä, esimerkiksi Toni Niemi, joka on paljon parempi kuin Creg Coburn ikinä! Ja uskon, että vielä lisäksi hankitaan yksi pakki muualta sekä toivottavasti Toni Rajala.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilves etsii jälleen puolustajaa Coburnin lähdettyä. Näinkö niille junnuille annetaan näytönpaikkoja?

Mielestäni Raymond Pearl kirjoitti edellä hyvin tästä:

Näen sen enemmänkin viestinä siitä, että Coburn ei valmennuksen mielestä tuonut mitään erityistä lisäarvoa joukkueelle esimerkiksi Levoon ja Mäkelään verrattuna. Turha siis roikottaa tätä mukana minään reservipakkina, vaan antaa stunttiminuutit omille nuorille sopimuspelaajille.

Ja huutihan tuo meidän pakisto yhtä hyvää pakkia jo ennen Coburnin lähtöä. Nyt kun Järventie loukkaantui, niin hyvälle tai hyville pakeille on tarvetta pelaavaan kokoonpanoon. Reserviä on sitten junnujen muodossa ja sinne nimenomaan ei Coburnia tarvittu. Väännetään vielä, että: Coburn oli liian huono vakiokokoonpanoon ja turha pitää reservissä, kun ei ole omia junnupaikkaajia kummempi.
 

bulftrik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins, MM, LHC
Niin no, itse ottaisin mielummin Rajalan tai laadukkaan kakkossentterin kun pakin. Tietenkin jos molempiin on rahaa, niin sitten molemmat.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Taitaa Rajalan paluu jäädä pelkäksi huhuiluksi. Luulisi, että tällä viikolla olisi lyöty homma pakettiin, kun liiga alkaa viikon päästä. Toisaalta KHL alkoi jo, joten näinköhän länsinaapuri kutsuu? Kunhan ei vain johonkin toiseen liigaseuraan eksy.

Nyt kun Coburn lähetettiin kotiin ja Järventie tippui pois pelistä, niin melkein tuohon tarvitsisi yhden top-4 pakin kipeämmin kuin laitahyökkääjän. Itse asiassa tuo laituriosasto lienee parhaalla tolalla molareiden lisäksi.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Taitaa Rajalan paluu jäädä pelkäksi huhuiluksi. Luulisi, että tällä viikolla olisi lyöty homma pakettiin, kun liiga alkaa viikon päästä. Toisaalta KHL alkoi jo, joten näinköhän länsinaapuri kutsuu? Kunhan ei vain johonkin toiseen liigaseuraan eksy.

Kaikki on mahdollista. Toisaalta eikös Ilves taannoin ilmoittanut, että joukkue on valmis? Kun nyt Rajala onkin tullut saataville, voi olla, että hänen hankintaansa kerätään lisärahaa sponsoreilta, ja että sopparin tekeminen on siksi viivästynyt.

Nimimerkki Kurkohan tuota sopparia jo julisti varmana, mutta kun en hänen viestihistoriaansa tunne, niin vaikea sanoa, onko tuo faktaa vai toiveajattelua.
 

bulftrik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins, MM, LHC
Rajala kertoo Twitterissä että tarkoitus on löytää uusi seura mahdollisimman pian. Voi olla, että jos idästä ei kovempia tarjouksia tule niin sitten Rajala voi päätyä Ilvekseen. Toivotaan.
 
Suosikkijoukkue
Bruins
Rajalalle semmonen soppari käteen minkä haluaa. Rahaa nyt ei varmaan pysty hirveästi lupaamaan, mutta kaikki muut klausuulit siihen vaan. Pelaa sitten vaikka pari-kolme peliä ennen häipymistään muualle, mutta jos vaikka niissä parissa matsissa voittomaalit niin kelpaa mulle.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Luulisi, että kesän muutosten jälkeisessä nosteessa saataisiin melko mukavasti tukijoita matkaan Rajalan palkkaamista ajatellen. Eikös vastaavanlaisia tapauksia ole vuosien saatossa ollut muitakin, vaikka meno on ollut koko ajan samaa harmaata yksinvaltiaan jodolla.

Toki Tonille pitää pystyä (myös) rahallisesti kasaaman sellainen paketti, että hänen kannattaa Ilvekseen tulla. Eli millään parilla kympillä ei kannata lähteä heilumaan. Tämän tosin nykyjohto ymmärtänee. Palkan lisäksihän Ilveksellä on tällä hetkellä, vuosien tauon jälkeen, mahdollisuus tarjota paikkaa ykkösen laidalta kunnon ykkössentterin vierestä. Veikkaan, että tässä vaiheessa syksyä ei liigasta löydy kovin montaa Corson laiturin paikkaa parempaa tarjousta.

Jo aiemmin oli spekulointia sen suuntaisesta ratkaisusta, jossa Rajalan sopimukseen kirjattaisiin KHL-pykälä. Mikäli Ilves kykenee tarjoamaan kärkiketjun miehen liksan ja lisäksi KHL-pykälän, niin tämähän olisi win-win situation molemmille osapuolille. Rajala saisi asiallisen korvauksen ja erinomaisen näyttöpaikan isompiin ympyröihin (lähinnä KHL) ja Ilves hyvän korvauksen, jos Toni viedään kesken kauden itärajan taakse. KHL:ssä nuo rosterit tunnetusti elävät hyvin nopeastikin, kun veli venäläinen oikoo mutkia ja ratkoo ongelmia (monon kuvaa persiille).
 
Suosikkijoukkue
Bruins
Kuka tahansa tiputtaa Pentikäisen penkille on tervetullut. Spang mielellään, mutta myös Toni Niemi menisi ohi heittämällä kokoonpanoon. Toki voi olla että Atte on Tuokkolan mielessä parempi, ja sillehän ei sitten mitään mahda.
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Tampereen Ilves ‏@ilveshockey 5m

#Ilves on tehnyt sopimuksen laitahyökkääjän kanssa. Lisätietoa tulossa...stay tuned. #Liiga #smliiga
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tampereen Ilves ‏@ilveshockey 5m

#Ilves on tehnyt sopimuksen laitahyökkääjän kanssa. Lisätietoa tulossa...stay tuned. #Liiga #smliiga

Nyt jänskättää. Toivottavasti eivät pidä liian kauaa hulluja jännityksessä, ettei pilvilinnat pääse kasvamaan liian isoiksi. Sitte sieltä tulee loppukauden soppari Veistolalle...
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Tampereen Ilves ‏@ilveshockey 5m

#Ilves on tehnyt sopimuksen laitahyökkääjän kanssa. Lisätietoa tulossa...stay tuned. #Liiga #smliiga

Jiri Veistola, vihdoinkin!

Noh, jos totta puhutaan, niin antakaa sen olla Toni Rajala.
 

Pate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Voimahyökkääjä Ryan Flynn Ilvekseen, saapuu maahan maanantai-ehtoona.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös