Pallopelit yleensä ja jääkiekkokin ovat ennen kaikkea pelinopeuspelejä. En väheksy luistelunopeuden merkitystä, mutta tärkeämpää kuitenkin on viime kädessä pelinopeus. Kuinka nopeasti pystyt pelaamaan kiekkoa omille. Tämä on kaiken A ja O. Otetaan esimerkki läheltä. Jari Litmanen, joka oli jalkapalloilijaksi hidas, mutta oli/on Suomen paras jalkapalloilija koskaan/tähän mennessä. Mutta hänellä oli poikkeuksellinen taju ja ymmärrys joukkuepelaamisesta ja tietenkin hän oli saavuttanut kurinalaisella harjoittelulla loistavat tekniset taidot. Ja hänellä oli tietenkin pelisilmä vailla vertaa ja poikkeuksellinen kyky suojata palloa.
Sitten on nämä vauhtihirmut tms., jotka ovat enemmänkin yksilöurheilijoita joukkuelajin sisällä. Joilta puuttuu paras taju joukkuepelistä ja pelisilmä. Ja tässä tullaan valmennuksen rooliin. Nämä fyysisesti lahjakkaat pelaajat pääsevät Suomessa liian helpolla junioreissa. He eivät ole pakotettuja kehittämään muita ominaisuuksiaan, vaan pelkkä fysiikka riittää liian pitkälle. Kun pitäisi sitten ottaa paikka aikuisten sarjoissa, niin sitten eivät muut ominaisuudet enää oikein riitäkään.
Fysiikka on kuitenkin se helpoin asia, jota voi myöhemmin kehittää, kuten muun muassa Eemeli Suomen esimerkki osoittaa. Valmentajien pitäisi keskittyä löytämään yksilöistä niitä, jotka ovat osittain heikon fysiikan ja/tai jalkanopeuden puutteen vuoksi joutuneet kehittämään muita ominaisuuksiaan (kuten Litmanen). Ja ryhtyä koulimaan heidän fysiikkaansa ja luistelutaitoaan...
Jääkiekko varsinkin on laji, jossa poikkeuksellisen hyvä luistelutaito vie pelaajan junioreissa pitkälle, mutta B- ja A-junioreissa vauhti alkaa hyytyä, kun kaikilla niin pitkälle jatkaneilla/jaksaneilla on suurin piirtein tyydyttävä luistelutaito.
Mutta miten juniorivalmennus löytäisi ne pelipäältään lahjakkaat helmet, joista tulisivat ne tulevaisuuden huippupelaajat. Ja miten niitä saataisiin hankittua, jollei niitä ole? Sillä tällaisiin pelaajiin Tillun pitäisi kiinnittää huomiota, kun Ilvekseen etsitään nuoria pelaajia kehittymään. Mennä hieman vastavirtaan, ja tietenkin keskustella hankintojen kanssa siitä, että ovatko valmiita laittamaan fyysiset ominaisuutensa kuntoon. Meille on tullut paljon lupaavia tsekkijunioreita, mutta onko heidän pelaajauransa edennyt niin hyvin kuin olisi ollut mahdollista?
Tillu on onnistunut hyvin hankkimaan Pohjois-Ameriikkaan lähtemisen kynnyksellä olevia pelaajia. Ennemmin lisää tällaisia vielä kehittyviä hankintoja (Johansson, Lööb ja Hatakka) kuin pelaajia, jotka ovat tehneet huonommassa liigajoukkueessa kohtalaisessa roolissa 20-30 pistettä, ja jotka entisen pelikaverini sanoin ovat pelaajina niitä “koiria, jotka eivät enää opi uusia temppuja”.
Psykologi ei saanut heitä oppimaan uusia temppuja, mutta toivottavasti nykyinen valmennus onnistuu pyrkimyksessään eli saa joukkueen jokaisen yksilön joka päivä kohti hieman parempaa. Se voi viedä meidät aika pitkälle tänä vuonna.