Ikuinen rakkaus, onko sitä? Kyllä vaan!

[Poison]

Luota itseesi ja jos se ei riitä niin henkilöön, jolla on vaitio-olovelvollisuus. Vaikkei heti puukottaisikaan selkään niin jossain vaiheessa kuitenkin epähuomiossa ainakin lörpöttelee.

Mielenkiintoni heräsi. Päteekö ylläoleva myös silloin, jos olet vakavassa ja vakaassa parisuhteessa. Onko mahdollinen kumppanisi sellainen henkilö, jolle voit uskoutua vai luotatko vielä tuolloinkin tarpeen vaatiessa vain itseesi ja vaitiolovelvolliseen henkilöön?

Ketjun aiheeseen: En usko, että ikuista rakkautta on olemassa automaationa missään suhteessa. Voin hyvinkin kuvitella, että vaikkapa raiskauksen seurauksena äidiksi joutunut nainen on psyykkisesti niin hajalla, että rakkauden tuntemukset lasta kohtaan saattavat jäädä jossain määrin heikoiksi. Yleisintä varmasti on se, että vanhempi rakastaa lastaan enemmän kuin mitään muuta, mutta mielestäni ei voi sanoa, että tämä pätee aina. Myöskään kahden aikuisen ihmisen välillä rakkaus ei ole automaattisesti ikuista - sen sijaan siitä on mielestäni mahdollista saada ikuista, jos ihmiset ovat oikeanlaisia, ja rakkautta todella vaalii eikä pidä itsestään selvänä asiana.

En koe, että rakkaus on vain yksi oma tunteensa, vaan että se koostuu monista erilaisista tuntemuksista. Niistä tunnetiloista taas muodostunee kumppanuus, joka ei helposti rikkoudu, jos nuo erilaiset tunnepalaset ovat vain kohdillaan. Luottamus, läheisyys, avoimuus, rehellisyys, tykkääminen ja myöskin intohimo - kenties tuossa on muutamia tärkeitä parisuhderakkauden osasia?

En itse ole ainakaan vielä äiti (onneksi!), mutta joku ääni päässäni sanoo, että lapsen ja vanhemman välinen rakkaus on niin täysin erilaista parisuhderakkauteen verrattuna, että niitä on hieman vaikeaakin verrata keskenään.

 

[scholl]

Mielenkiintoni heräsi. Päteekö ylläoleva myös silloin, jos olet vakavassa ja vakaassa parisuhteessa. Onko mahdollinen kumppanisi sellainen henkilö, jolle voit uskoutua vai luotatko vielä tuolloinkin tarpeen vaatiessa vain itseesi ja vaitiolovelvolliseen henkilöön?

Tottakai on mahdollista saada sellainen suhde, jossa luottamus on olemassa, mutta se luottamus pitää ansaita ja silloin se henkilö pääsee muutenkin alueelle, jonne ystävät eivät pääse. Sehän on itsestään selvää, muttei tapahdu tosta vaan. Tuskin on mitään ikuista rakkautta, jos toiseen ei voi luottaa.

Toisin sanoen kavereilta tai ystäviltä ei voi vaatia sitä, mitä vaatii kumppaniltaan.

Tuollainenkin homma on ihan terveellistä kokea. Tarkoitan irtosuhteita ja villiä seksiä tuntemattomien naisten kanssa. Siitä saa hetkeksi hurjia kokemuksia

Ja ennenkaikkea hyvällä onnella klampan tassuun, mutta ei se mitään. Sit otat vaan Zithromaxia vaikka ihan vaan harrastuksen vuoksi ;)

 

[Poison]

Tottakai on mahdollista saada sellainen suhde, jossa luottamus on olemassa, mutta se luottamus pitää ansaita ja silloin se henkilö pääsee muutenkin alueelle, jonne ystävät eivät pääse. Sehän on itsestään selvää, muttei tapahdu tosta vaan. Tuskin on mitään ikuista rakkautta, jos toiseen ei voi luottaa.

Toisin sanoen kavereilta tai ystäviltä ei voi vaatia sitä, mitä vaatii kumppaniltaan.

Totta. Luottamus on aina ansaittava, ja kumppani todellakin on yleensä jokaisella osa-alueella lähempänä kuin ystävä. Silti mietin, miksi ystävä ei voi ansaita samantyyppistä luottamusta kuin kumppani? Yhtä syvä tai vastaava luottamus ei ole mahdollista kuin mitä parisuhteessa elävillä henkilöillä välillään ihannetilanteessa on, mutta eikö silti voi luottaa niin paljon, että uskaltaa paljastaa ystävälleen herkkiäkin puolia?

Mielestäni ystävältä voi vaatia täydellistä luottamuksellisuutta - ja myös saada sitä.

Hmm. Ehkä tästä aiheesta olisi jo aika siirtyä kokonaan toiseen ketjuun, mutta laitetaan nyt kuitenkin.

 

[scholl]

mutta eikö silti voi luottaa niin paljon, että uskaltaa paljastaa ystävälleen herkkiäkin puolia?

Kilpailutilanteen takia. Jos juokset esim. 20km pääkaupunkijuoksun kumppanisi tai ystäväsi kanssa. Kuinka silloin käy. No kumppanisi kanssa ei ole väliä, vaikka tulisitte maaliin samaan aikaan, ystäväsi kanssa pohdit viimeiset 5km, missä yrität irtiottoa ja voittaa ystäväsi.

 

[Korak]

Poikani olivat viikonloppuna taas minun luonani. Kun vein heidät sitten juna-asemalle, josta exäni tuli noutamaan. Juna oli juuri tulossa laiturille, ja olin jo lähdössä kävelemään kohti kotia, ni vanhempi poikani huutaa minulle "Pappa, rakastathan minua aina?" ...asema hiljenee, ihmiset katsovat ihmeissään poikaani, ja sitten minua. Ja vastaan "Tottakai, pappa rakastaa teitä aina" Koko asema oli sen jälkeen "aaaaaawwww" :)
Hieno hetki, eikä sille voinut mitään, että kyyneleet alkoivat valua silmistä.

 

[Alamummo]

Kilpailutilanteen takia. Jos juokset esim. 20km pääkaupunkijuoksun kumppanisi tai ystäväsi kanssa. Kuinka silloin käy. No kumppanisi kanssa ei ole väliä, vaikka tulisitte maaliin samaan aikaan, ystäväsi kanssa pohdit viimeiset 5km, missä yrität irtiottoa ja voittaa ystäväsi.

No mulle nyt olis ihan sama onko ystäväni mua parempi vai ei. Pääasia on, että maaliin tullaan molemmat. Eihän tämäntyyppisissä juoksuissa kilpailla veren maku suussa.

Kirjoitat tossa, että ei ole väliä jos kumppanin kanssa tulee maaliin samaan aikaan. Mitäs jos se sun kumppanisi onkin sua parempi? Onko sillä sitten jo väliä???

 

[sampio]

Kilpailutilanteen takia. Jos juokset esim. 20km pääkaupunkijuoksun kumppanisi tai ystäväsi kanssa. Kuinka silloin käy. No kumppanisi kanssa ei ole väliä, vaikka tulisitte maaliin samaan aikaan, ystäväsi kanssa pohdit viimeiset 5km, missä yrität irtiottoa ja voittaa ystäväsi.

Seuraava ei ole enää kovin oleellinen kommentti ketjun aihetta ajatellen, mutta minun olisi kyllä ajateltava irtiottoa myös vaimoni kanssa kilpaillessani. Ensinnäkin hän haluaisi voittaa minut ja toisekseen raivostuisi aivan totaalisesti, jos huomaisi minun lepsuilevan tahallisesti. Kilpailuhenkinen, ei kai...

 

[duud]

Itse en halua. Olen kerran puoltoista kokenut tuollaista ja se aiheutti huonon olon. En taida haluta kokea uudelleen.

No, jos tästä theradista juttujani olet lukenut, niin tiedät etten itsekään enää tässä elämäntilanteessa tuolla tavalla ajattele. Kun olin tuollainen nuori mies (14-22 v), niin silloin ainakin itse elin ihan IFK-hengessä, eli ajelin kaikkea mikä liikkui. Enkä todellakaan siinä vaiheessa ajatellut omia henkisiä tuntojani millään tavalla.

Toki se on. En minä sitä kiistäkään. Kyllä minusta parisuhteeseen ilman muuta kuuluu seksi ja täysin seksitön parisuhde kyllä pistäisi miettimään, että mikähän tässä on vialla? En usko, että jaksaisin sellaista.

Ja toki voi elää täysillä, mutta itselläni se ei ole sitä, että etsin määrätietoisesti seksisuhteita. Siinä pelissä loukkaa helposti sekä itseään, että toista. Paha sanoa, että kumpi on sitten se pahempi juttu.

Mä olen tässä vuosien vieriessä huomannut, että ei se seksikään ole niin tärkeätä. Nuorempana sitä ei jaksanut kovinkaan pitään jaagata, mutta nykyisin olen huomannut, että henkinen yhteys on paljon tärkeämpää. Seksiä saa, jos vain haluaa, mutta sopusointua kahden kesken joutuukin hakemaan hiukkasen pidempään.

Mulla tuli vedettyä nuorena miehenä kaikki aivan ylitse. Sen voin tunnustaa ihan huoletta. Mä hain kokemuksia ja seksisuhteita aivan estottomasti. Siinä ei jaksamisella ollut mitään tekemistä. Helvetin mukavaa oli mulla aika monella muullakin.

Nykyisin tosin ajattelen todellakin paljon tulevaisuuttakin. Tosin aikaisemmat kokemukseni saavat minut ajattelemaan tuollaiset haaveilut aivan turhiksi. Itse pitää oma onnensa rakentaa ja siihen uskoa.

Kun hakee pelkkää seksiä, niin ei varmaankaan kenenkään pitäisi loukkaantua. Se on täysin fyysinen toimenpide, jota molemmat useinmiten haluavat. Kumpihan loukkaa ja ketä? Ja kuka on se loukattu osapuoli? Tuollaisia on tullut ja niitä on mennyt.

 

[Ted Raikas]

Kun hakee pelkkää seksiä, niin ei varmaankaan kenenkään pitäisi loukkaantua. Se on täysin fyysinen toimenpide, jota molemmat useinmiten haluavat. Kumpihan loukkaa ja ketä? Ja kuka on se loukattu osapuoli? Tuollaisia on tullut ja niitä on mennyt.

Voi kun se olisikin aina niin yksinkertaista, mutta kun ei ole. Välillä aika, paikka, tilanne ja henkilöt täsmää ja mikäs siinä. En vaan oikein tiedä mitä itse ajattelisin ja kokisin. Siinä on aina mahdollisuudet katastrofeihin, enkä puhu nyt raskaaksi tulemisesta ja sukupuolitaudeistakin, vaikka eihän niitäkään pois voi sulkea. Pääpaino kuitenkin henkisen puolen kokemuksilla ja siitä, mitä se yhden yön "rakkaus" voi saada aikaan ihmisessä. Joskus sitä vaan luulee siitä voivan kehkeytyä jotain muutakin...

 

[duud]

Poikani olivat viikonloppuna taas minun luonani. Kun vein heidät sitten juna-asemalle, josta exäni tuli noutamaan. Juna oli juuri tulossa laiturille, ja olin jo lähdössä kävelemään kohti kotia, ni vanhempi poikani huutaa minulle "Pappa, rakastathan minua aina?" ...asema hiljenee, ihmiset katsovat ihmeissään poikaani, ja sitten minua. Ja vastaan "Tottakai, pappa rakastaa teitä aina" Koko asema oli sen jälkeen "aaaaaawwww" :)
Hieno hetki, eikä sille voinut mitään, että kyyneleet alkoivat valua silmistä.

Tiedän tuon tunteen todella hyvin. Itse itkin yöllä omassa vuoteessani, kun oma tyttäreni kertoi mun olevan just sellainen isä kuin hänvain voi toivoa. Mä itse kuvitteln olevani se täys kusipää.

Meillä on välillä aivan kamalia riitoja erilaisista asioista, mutta lapseni luottavat minuun aina. En koskaan omiani hylkää. Lasten osoittama rakkauden osoitus tuntuu aivan mielettömän hyvältä. Mä voin olla rock, hip tai hop! No matter, sä olet mun iskä ja dada. Sä varmaan tiedät, mitä takoitan....

-duud-

 

[Ted Raikas]

Meillä on välillä aivan kamalia riitoja erilaisista asioista, mutta lapseni luottavat minuun aina. En koskaan omiani hylkää. Lasten osoittama rakkauden osoitus tuntuu aivan mielettömän hyvältä. Mä voin olla rock, hip tai hop! No matter, sä olet mun iskä ja dada. Sä varmaan tiedät, mitä takoitan....

Juuri tuosta syystä en oikein koe, että olisin sovelias isukiksi. Se, että minun pitäisi olla sen sen rakkauden arvoinen ja jaksaa tehdä töitä sen eteen. Voi kuulostaa perse asenteelta, mutta en todellakaan halua kellekään ihmisenalulle olevan kehno esikuva ja heikko.

Voidaan tietysti sanoa, että lapsen syntyessä se kyky siihen vastuuseen kasvaa, mutta ei sitä tiedä. On niitä tosi paskoja isäukkojakin olemassa. En ole valmis ottamaan sitä riskiä, en kovin pitkään aikaan, ehken koskaan... jää nähtäväksi.

 

[duud]

Voi kun se olisikin aina niin yksinkertaista, mutta kun ei ole. Välillä aika, paikka, tilanne ja henkilöt täsmää ja mikäs siinä. En vaan oikein tiedä mitä itse ajattelisin ja kokisin. Siinä on aina mahdollisuudet katastrofeihin, enkä puhu nyt raskaaksi tulemisesta ja sukupuolitaudeistakin, vaikka eihän niitäkään pois voi sulkea. Pääpaino kuitenkin henkisen puolen kokemuksilla ja siitä, mitä se yhden yön "rakkaus" voi saada aikaan ihmisessä. Joskus sitä vaan luulee siitä voivan kehkeytyä jotain muutakin...

No joo....Voin sulle kertoa, että on tosiaan tullut sählättyä todella paljon. Olin itse muilla mailla duunissa ja kotosalla tapasin erään ihanan naisen. Lasteni vuoksi tulin takaisin Suomeen, kun heidän äidillään alkoi mennä huonosti. Olin jo siinä vaiheessa eronnut yli viisi vuotta sitten. Erosimme yli 10 vuotta sitten mun oli ns. pakko ottaa vastuu omista muksuistani. Ei siinä mitään ongelmaa ollut, mutta aikalaila nopeasti piti "todistaa" oma vastuuntuntoni omistalapsistani, tyttärestäni ja pojastani. He molemmat halusivat asua mun kanssani.

Lasteni äiti oli suuri rakkauteni, niin ainakin luulin. Sen jälkeen todellakin opin, että naisiin ei voi luottaa.

-duud-

 

[Alamummo]

Juuri tuosta syystä en oikein koe, että olisin sovelias isukiksi. Se, että minun pitäisi olla sen sen rakkauden arvoinen ja jaksaa tehdä töitä sen eteen. Voi kuulostaa perse asenteelta, mutta en todellakaan halua kellekään ihmisenalulle olevan kehno esikuva ja heikko.

Kyllä susta Ted tulee vielä joku päivä loistoisukki, usko pois. Se jaksaminen tulee ihan luonnostaan.

Tosin ei kaikkien tarvitse monistua. Itse en ole tuntenut mitään halua siirtää geenejäni eteenpäin eikä ole sopivaa isäkandiakaan osunut paikalle. Ja kohta onkin jo myöhäistä...

 

[Olkku]

Itse en ole tuntenut mitään halua siirtää geenejäni eteenpäin eikä ole sopivaa isäkandiakaan osunut paikalle. Ja kohta onkin jo myöhäistä...

Kuukauden hienovaraisin vihjaus;) Olisiko paikallaan lähettää valokuvat pojistani, meinaan todiste työnlaadusta, hyvällä ja taitavalla työllä, kun tulee kauniita lapsia:)

Ps. vaimolta he eivät ole kaunista ulkomuotoa perineet, hänellä on se vielä tallella.

 

[Ted Raikas]

Tosin ei kaikkien tarvitse monistua. Itse en ole tuntenut mitään halua siirtää geenejäni eteenpäin eikä ole sopivaa isäkandiakaan osunut paikalle. Ja kohta onkin jo myöhäistä...

Niin no miehillä ei ole niin kiire kuin naisilla. Miehet voivat tulla isäksi vielä varsin vanhalla iällä, eriasia onko siinä järkeä. Olisihan se lapselle ihan mieluisaa, että isäukko ei ole kuolemanpartaalla hoippuva vanhuudenhöperö, kun teini-ikä alkaa lähestyä. Aina ei näitä asioita voi valita kuitenkaan ja niin mennään kuin miltä tuntuu. Kyllä viisikymppinen ensi-isäkin voi varmasti olla hyvä sellainen.

Joo, eli palataan asiaan tuossa parinkymmenen vuoden päästä...! Ehkä silloin huvittaa saada ipana.

 

[Uleåborgir]

Ikuisuus on pitkä aika siksi tämä kysymys on hippuisen epähelppo

En ole vielä elänyt ikuisuutta joten vastaan eos.

Mutta että elinaikana?
On sitä. Ainakin minulla ja rakkaalla blondillani.

Would you believe in the love for first sight?

Yes. I'm certain that it happens all the time.

 

[Sv veinikretski]

Vaikea on löytää itselleen omaa rakasta, kun ajatellaan mitä kaikkea seurustelun aloittaminen jo vaatii. On sukkaa ja kukkaa ja vaikka mitä, pitkiä puheluita ja kaikenlaista pakettia ja todistelua rakkaudesta. Sitten voikin osoittautua että kaikki esivalmistelut ovat aivan turhia, ikuisen rakkauden aloittamiseksi, sängyssä kemiat eivät toimikkaan ollenkaan. Siinä vaiheessa on jo kuluttanut hyvää aikaa ja rahaa, parhaissa tapauksissa kauan. Miksei sitä voisi heti kokeilla ja jossei pidä, seksuaalisessa mielessä niin lopettaisi heti ? Tämä on kuitenkin ihmisen elämässä tärkeä alue, siksi lähtisin tästä liikkeelle ja jälkeenpäin antaisin vasta lahjat ja muut sörsselit.

 

[duud]

Voi kun se olisikin aina niin yksinkertaista, mutta kun ei ole. Välillä aika, paikka, tilanne ja henkilöt täsmää ja mikäs siinä. En vaan oikein tiedä mitä itse ajattelisin ja kokisin. Siinä on aina mahdollisuudet katastrofeihin, enkä puhu nyt raskaaksi tulemisesta ja sukupuolitaudeistakin, vaikka eihän niitäkään pois voi sulkea. Pääpaino kuitenkin henkisen puolen kokemuksilla ja siitä, mitä se yhden yön "rakkaus" voi saada aikaan ihmisessä. Joskus sitä vaan luulee siitä voivan kehkeytyä jotain muutakin...

Hmm... No jos mä kerron sulle sellaisen ihan tavallisen 39-vuotiaan yh-isän elämästä palasen. No shit! Mä kerron ihan kaikille saman asian.

Np joo, olin sellaisena 15 vuotiaana ihan normi, pilvi/speedi/bisse/viina-nuori. Vedettiin ihan kaikkea mitä sattui olemaan. Siinä meni jokunen vuosi inttiin mennessä ja silloin piti alkoholi jättää pois elämästä. Sen kanssa ei voinut hommia hoitaa. Dope rulz!

Henkisesti olin kuitenkin ihan maalaispoika, joka oli joutunut elämään merellä ja purjehtimassa. Siis lapsena, merelle en pääsyt koskaan. Pääsin onneksi huumeista eroon ihan jääkiekon kautta, pelasin ja harrastin hokia. En voi muuta kuin kunnioittaa jo edes mennyttä ystavääni, joka kertoi minulle kaiken ihan kaikessa raadolisuudessaan. Ystävälleni kävi pahasti jokunen aika sitten.

Mulla vain kävi, itseni jo rauhoittuessa, että tyttäreni ja poikani halusivat molemmat muuttaa mun luokseni asumaan. Kukaan ei varmaankaan voi uskoa, miten ylpeä itsestäni olen. Hitto, skidit halusivat muuttaa mun luokse! Nyt mä olen iloinen jokaisesta päivästä, jonka eteenpäin saan viedä.

Ja totta kai sä olet oikeassa Ted! Itseä oikein vitutta ja lujasti kun oma elämä menee, tuolla henkisellä puolella persiilleen. Se vain pitää joskus hyväksyä...

-duud-

ps. nyt menen katsomaan nykasen mattia. palaillaan jos on asiaa...

 

[Mats Bedö]

Suhteessa ei ole jatkuvaa rakkautta ilman, etta siita pidetaan huolta koko ajan. Ihmiset on varsin usein helvetin itsekeskeisia ja tuudittautuu siihen suhteeseen ikaan kuin se olisi itsestaanselvyys, etta "nyt ollaan yhdessa". No, naita kundeja ja muijia nakyy sitten duunipaikalla valittamassa kun ei luista ja bileissa/rafloissa mennaan kukasta kukkaan...

Juu, en ole mikaan jeesustelija tassa asiassa, vaan kokenut ihan saman jutun. Ja monesti. Tappeluita, murjottamisia, kotoa lahtoja jne. Lista on loputon. Ja sitten taas on kivaa hetken aikaa. Jopa "sovintoseksi" on keksitty hoivaamaan todella huonoa itsetuntoa ja heikkoa luonnetta. Sinne vaan takaisin ja taas kuvitellaan, etta meilla menee hyvin...

Miksi nain? Juuri siksi, koska suhde aloitetaan lahes aina hurjalla seksilla ja sen kuvitellaan olevan se, joka siina suhteessa on hyvaa. Tai joka tekee sen partnerin niin hyvaksi ja erikoiseksi. Ja paskat. Se etta heilutaan kun hirvet ja vedellaan lahes paivittain ei a) tee suhdetta paremmaksi eika b) tee rakkaudelle yhtaan mitaan. Jokainen osaa enemman tai vahemman seksin fyysiset salat. Mutta kuka osaa suhteen henkiset vastaavat?

Itse kavin todella syvalla kolmisen vuotta sitten ja kyllastyin moiseen meininkiin taydellisesti. Seksia seksia seksia ja sitten kun se jumittui paalle niin oltiinkin yht'akkia suhteessa. Joka kerta sama juttu. Ja ainoa mika sita suhdetta piti pystyssa oli se, etta jos ma en kelpaakaan enaa kenellekaan ja/tai oma laiskuus ja saamattomuus lahtea suhteesta. Kihloissakin oltiin kahdesti... Miksi? En tieda. Suhteiden laatu oli ala-arvoista. Elamista jonkun kanssa, mutta miksi?

Mika sitten muuttui? En aloittanut suhdetta (kun tapasin taman uskomattoman naisen) seksilla. Kuulen tasta edelleenkin vitsailuna. En vain antanut. Tehtiin paljon juttuja yhdessa, vietettin paljon aikaa yhdessa, tutustuttiin toisiimme kunnolla ja vasta sitten paatin, etta tata kannattaa jatkaa. Ja jatkaa kannatti. Nyt ollaan oltu yli vuosi naimisissa, kolme vuotta "yhdessa" eika vielakaan ole ensimmaistakaan riitaa ilmaantunut. Jokainen paiva on uskomaton. Ei ole tarvinnut keksia hyvalle seksille typeria nimia kuten "sovintoseksi". Onnellisempi en voisi olla. Ja mika on erilaista (sen lisaksi miten suhde alkoi)? Se etta on ymmartanyt, etta oma hyva olo tulee siita, kun laittaa partnerin edun aina oman edelle. Pida huolta, etta hanella on aina hyva olla. Han ensiksi, sitten sina. Se maksaa takaisin korkojen kanssa. Joka paiva.

Nyt vasta uskon ikuiseen rakkauteen.

 

[duud]

Ja ennenkaikkea hyvällä onnella klampan tassuun, mutta ei se mitään. Sit otat vaan Zithromaxia vaikka ihan vaan harrastuksen vuoksi ;)

No sitten pitää ottaa lääkitystä, jos niin onnettomasti käypi. Enkä mitenkään tarkoittanut, että jokaisen pitäisi sekoilla samalla tavalla kuin itse erehdyin tekemään. Onnekseni selvisin hengissä, eikä minulle käynyt kuten muutamille kavereilleni. Olen ainakin omille lapsilleni osannut kertoa, miten jutut toimivat.

Pirun nöyrästi ainakin itse suhtaudun elämään nykyisin. Osaan iloita arkipäivistäkin, vaikka ne ankeita usein ovatkin...

-duud-

 

[duud]

Pida huolta, etta hanella on aina hyva olla. Han ensiksi, sitten sina. Se maksaa takaisin korkojen kanssa. Joka paiva.

Nyt vasta uskon ikuiseen rakkauteen.

Enpä näin yön pimeinä tunteina osaisi tuota paremmin ilmaista. Tuo oli hyvin ja kauniisti sanottu.

Onnea sinulle elämäntaipaleella.

-duud-

 

[Ruutuässä]

On tullut taas mietittyä viime viikolla näitä asioita. Omat ja muiden kokemukset ovat osoittaneet, että nykyisin yhä useammat ihmiset jättävät seurustelukumppaninsa toisen takia, vaikka väittävät rakastavansa tätä ikuisesti. Niin hienolta kuin tuntuisikin ajatus kahden ihmisen välisestä rakkaudesta, joka kestää loppuelämän, tuntuu, ettei sellaista vain voi olla olemassa. Tai jos on, sellaisen löytäminen jää lähes kaikilta kokematta.

Olen aina ajatellut niin, ettei kannata seurustella vain seurustelun takia. Kaiken pitäisi tähdätä siihen, että viettää elämän onnellisena loppuun saakka. Tuntuu kuitenkin, että välillä ihmiset vain seurustelevat tavan vuoksi. Toiselle ehkä sanotaan rakastavansa, vaikka ei edes haluta ajatella, että viettäisi tämän kanssa loppuelämänsä. Usein tilanne on jopa se, että toinen odottaa ja luulee enemmän kuin mihin toinen on valmis. Onko taas mitään järkeä viettää aikaa toisen kanssa, jos molemmat tietävät, etteivät ole toisiaan varten, mutta ovat vaan niin ihastuneita sillä hetkellä toisiinsa, etteivät voi olla erossa?

Silloin ei myöskään pitäisi alkaa seurustelemaan, tai edes tapailemaan, kenenkään kanssa, joka alusta asti vaikuttaa siltä, että henkilöön ei esimerkiksi voi luottaa. Jos mies tai nainen on aiemmin pettänyt seurustelukumppaniaan, hän tekee sen uudelleen hyvin todennäköisesti. Tai jos toinen on jättänyt aiemmin kumppaninsa toisen takia, niin tulee käymään uudelleenkin. Ihmiset kuitenkin alkavat seurustelemaan toisten kanssa niin, että toinen joutuu jättämään edellisen kumppaninsa. Voiko jonkun mielestä tällöin luottaa toiseen vai pitääkö vain toivoa, ettei itselle tehdä samalla tavalla?

Jos otetaan hypoteettinen tilanne, että ihastuisin joskus varattuun naiseen, joka olisi myös ihastunut minuun. Miten tällaisessa pitäisi toimia? Tietäisi, että toisen kanssa ei voisi seurustella vakavasti, koska ei voisi luottaa 100 prosenttisesti, mutta toisen kanssa olisi aina hauskaa. Moraali ja järki kieltäisi tekemästä mitään, mutta jos silti haluaisikin edetä. Saattaisi pilata toisen seurustelun, vaikka ei olisi valmis mihinkään vakavaan. Toisaalta tekisikö silloin vain palveluksen toisen poikaystävälle, jotta tämä huomaisi ajoissa millaisen kanssa on seurustellut, eikä kuluttaisi elämäänsä turhaan tämän takia?

 

[JanJ]

Ikuinen rakkaus on kirous.
"There’s nothing darker than love that’s gone sour." - Andrew James Cairns

Ikuinen rakkaus osuu joillekin kohdalle. Raadolliseksi se muuttuu kun suhde ei toimi. Pahinta se on, jos molemmat osapuolet rakastavat mutta homma menee happamaksi.

Paskamaista olla aikuinen.

 

[Padis]

Ikuisesta rakkaudesta en tiedä, mutta onhan se aivan järisyttävä tunne kun ensimmäisen kerran rakastuu. Sen parempaa tunnetta en ole eläissäni tuntenut. Toisesta kerrasta en tiedä kommentoida kokemattomuuten vedoten. Uskon itse ettei yhtä varauksetonta tunnetilaa kovin helposti enää rakenneta.

 

[Serge]

Ikuisesta rakkaudesta en tiedä, mutta onhan se aivan järisyttävä tunne kun ensimmäisen kerran rakastuu. Sen parempaa tunnetta en ole eläissäni tuntenut. Toisesta kerrasta en tiedä kommentoida kokemattomuuten vedoten. Uskon itse ettei yhtä varauksetonta tunnetilaa kovin helposti enää rakenneta.

Harvinaisen totta. Jatkossa sitä vaan (ehkä) on paljon varautuneempi, koska usko on rakkauteen (ehkä) mennyt. Täten on enemmän tai vähemmän varpaillaan asian suhteen. Montaa kertaa ei jaksa pettyä. Ja olen kyllä täysin samaa mieltä myös siitä tunteesta, siinä on sitä jotain.