Allekirjoittaneelle tulee kaksi muistoa mieleen. Toinen on Bluesin kannalta hyvä ja toinen ehkä vähemmän hyvä, aloitetaan siitä vähemmän hyvästä:
Kevät 2008, toinen finaaliottelu Espoossa Bluesin ja Kärppien välillä. Meikäläiselle tuli mahdollisuus lähteä katsomaan tuota ottelua, kun kaverini soitti edellisenä iltana että hän on veljensä kanssa lähdössä Ikeaan Vantaalle, ja samaan reissuun kuului mukaan sitten Espoossa tuon toisen finaalimatsin katsominen. Joku porukkaan kuulunut tyyppi jäi pois ja minulle tuli tilaisuus lähteä peliä katsomaan, ja olihan se ihan siisti tilaisuus päästä katsomaan kun suosikkijoukkue pelaa finaaleja.
Ottelun varsinaisella peliajalla molemmat joukkueet teki yhden maalin, olisiko Kärpillä ollut maalintekijänä Michal Bros avauserässä, ja Bluesin tasoituksen puolestaan teki muistikuvieni mukaan Erkki Rajamäki kolmannessa erässä. Mentiin sitten jatkoille, joihin mukaan mahtui esim. Kärppien 5 vs 3 ylivoima, kun Blues sai kyllä näin jälkikäteen muisteltuna vähän kyseenalaisia jäähyjä. Kärppien ylivoima oli kyllä ihan jäätävän paskaa tuossa pelissä, ja olin ihan varma siitä että kun nyt yv:llä ei tästä maalia tule niin Blues kääntää matsin itselleen. Noh, ei tullut ekan jatkoerän aikana ratkaisua, ja toistakin pelattiin yli puolenvälin. Muistan kun Blues sai ihan jäätävän hyvän paikan toisen jatkoerän puolivälissä, kiekko oli mennyt jo Tarkin selän taakse ja se pyöri siinä jossain maaliviivalla, mutta se pysähtyi jonkun pelaajan mailaan ennen kuin se oli viivan ylittänyt. Oskar Osala ainakin hämmensi kyseisessä tilanteessa, muistan kun mies kerkesi jo vähän tuulettaakin mutta ei ollut kiekko viivan yli. Tästä tilanteesta ei mennytkään siten kuin joku reilu minuutti eteenpäin, niin muuan Antti Ylönen lähtee nousuun omalta alueelta. Jos en väärin muista niin odottelin itsekin tilanteessa koko ajan joko sitä että äijä heittää kiekon vain punaiselta päätyyn tai sitten pistää kiekon toiselle kaistalle Ondrej Kratenalle, mutta mitäs vielä. Ylönen päättää siniviivalla pistää liikkuvat taakse, ja siniviivalta ammuttu lämäri uppoaa jostain Bernd Brücklerin kainalosta maaliin. Brückler oli pelannut hienon illan, mutta kyllähän tuohon romahti se hyvä ilta aika totaalisesti. Veskareille tuli iso määrä torjuntoja, olisiko Tarkille tullut joku lähemmäs 50 torjuttua kiekkoa ja Brücklerillekin yli 40?
Niin, ja sitten se toinen ja vähän iloisempi muisto. KalPa-Blues puolivälieräsarja keväällä 2012. KalPa voitti ekan, toisen ja kolmannen matsin. Sen jälkeen tapahtui sitten jotain todella poikkeuksellista, ja Blues alkoi kääntämään sarjaa. Asun itse siis Kuopiossa joten tuona keväänä tuli tuota sarjaa seurattua myös todella tarkasti, ja muistan katsoneeni telkkarista ainakin tuon sarjan kuudennen pelin. Sehän oli se legendaarinen matsi jossa KalPa menee pari minuuttia ennen loppua johtoon, mutta Blues tasoittaa ihan lopussa ja jatkoajalla Oskari Korpikari lataa voittomaalin ja otteluvoitot 3-3. Edessä legendaarinen game seven Kuopiossa, joka olikin sitten aika yksipuolinen Bluesin näytös. Avauserässä jengi paukuttaa taululle 3-0 lukemat ja KalPa oli täysn sekaisin, eikä se tuosta enää oikeastaan toipunut. Toisessa erässä sillä oli jotain paikkoja olisiko kertaalleen osunut tolppaankin, mutta kyllähän Blues aika smoothisti hoiti tuon homman himaan. Matsista muuten eräs parhaiten mieleen jäänyt asia oli ekan erätauon kuullutus jossa sanottiin "KalPan kausikortti löydetty, voidaan noutaa tuntomerkkejä vastaan". Käviköhän joku hakemassa?
Tuon seitsemännen finaalin Blues voitti sitten lopulta 4-1, KalPa kavensi kolmannessa erässä mutta loppuniitin iski Toni Kähkönen tyhjiin. Niiralan monttu oli kuin puulla päähän lyöty, mitä nyt siellä kulmauksessa jokunen Blues-fani piti todella hyvää mekkalaa ja muisti aina hoilata Seven Nations Armya kun Blues teki maalin. Anyway, kyllähän viimeistään tuo matsi nosti meikäläisen kunnioituksen Bluesia kohtaan ihan älyttömän korkealle. Ajattelin että tuossa on sellainen porukka mikä ei luovuta koskaan, ja samaahan tässä on nähty useita kertoja sen jälkeenkin, myös tällä kaudella vaikka realistiset mahdollisuudet menestymisestä ovat olleet olemattomat, mutta kaukalossa jengi ei ole luovuttanut.
Hienoja muistoja, täytyy toivoa että espoolaisesta kiekosta saadaan niitä tulevia muistoja sitten vielä jollain aikajänteellä lisää.