Oma muistikapasiteetti on aika rajallinen, yleensä tuoreimmat fiilikset ja tapahtumat ovat päällimmäisenä mielessä, mutta yritetään kaivaa vähän vanhempaakin matskua ulkomuistista.
- Jarmo Myllys Lukon paidassa Matinkylän jäähallissa. Tuolloin päätykatsomossa oli vain muutama hassu rivi ja pelkät puupenkit, ei kuppeja. Jamo kävi lakaisemassa lumet juuri siihen kohtaan pleksiä, missä istuin joukkuekaverini kanssa ja olin juuri huudellut jotain pikkutörkyä Jamolle.
- Sergei Prjakhin oli Joonas Jääskeläisen ohella suurin suosikkipelaajani Kiekko-Espoon ajoilta. Myös Teemu Sillanpään takaperin luistelun asento on jäänyt mieleen. Nils Ekman oli ehkä yksi nopeimmista pelaajista tuohon aikaan. Iiro Itämies oli oma suosikki molareista, en tiedä miksi. Ehkä nimi oli hauska.
- Pari Kiekko-Espoon pelaajaa kävi meidän junnujoukkueen harjoituksissa mukana. En yhtään muista, ketkä ne olivat, mutta eivät tainneet olla ihan sieltä nimekkäimmästä päästä.
- Muistan kuunnelleeni Lukko-playoff sarjaa radiosta meidän omien treenien päätteeksi, mielestäni se oli sarjan ratkaissut ottelu, mutta en ole varma. Tappioon se kuitenkin päättyi ja suutuksissani lämäilin kiekkoa laitoihin.
- Puti on jäänyt mieleen minullekin, vaikka tuohon aikaan en varsinaisissa fanikatsomoissa pelejä katsonutkaan. Jokin myrskyvaroitus-lakana oli myös esillä seisomakatsomon edustalla.
- Maalimusiikit: Kivikova Kiekko-Espoo ja Walking on Sunshine
- TPS-playoff sarjan ratkaissut ottelu ja ylitulvinut seisomakatsomo. "Pyydämme ystävällisesti tiivistämään seisomakatsomossa"-kuulutukset kun ihmiset seisoivat istumakatsomoiden rappusilla.
- Jokereita vastaan pelattu pronssiottelu oli karsea pettymys. Jotenkin olin odottanut, että IFK-sarjan sukeltaminen olisi herättänyt pelaajat taistelemaan mitalista, mutta luulo oli väärä.
- Huudot Ilkka Sinisalolle "Ei se erkkari noin kallista ole!" kun hänellä oli erkkaria vain lavan kärjessä.
- Olikohan joulujuhlat tai kauden päätös/käynnistysjuhlat Dipolissa, mutta siellä tuli saatua mm. Scott Browerin nimmari.
- Ensimmäinen ottelu LänsiAuto Areenalla. Halli oli upea ja tappio IFK:lle ei tuntunut kovin pahalta, kun vihdoin pääsi omaan halliin alkukauden evakon jälkeen.
- Bluesin paidassa on esiintynyt todella monta mahtavaa pelaajaa, joten kaikkia mieleen jääneitä en tässä ala listaamaan. Erkki Rajamäki ja Toni Kähkönen olivat ne oman suurimmat suosikit. Siinä heti perässä Camilo Miettinen, Tomi Sallinen, Bernd Brückler, Jiri Vykoukal, ja monta, monta muuta.
- Ensimmäiset finaalit Espoossa ja jokainen peli tuona keväänä siihen pisteeseen saakka. Jokerit-sarja oli jo kääntyä tappioksi, mutta spartalaisuus ja loppuun asti taistelu siivitti joukkueen jatkoon lähes ylivoimaista materiaalia pyörittänyttä vastustajaa vastaan. Toka finaali olisi pitänyt ratkoa jo varsinaisella peliajalla, ottelu oli täysin Bluesin hallussa, mutta kiekkoa ei saatu reppuun. Sitten Antti Ylösen lerppu sisään jatkoerässä ja siihen asti suurin vääryys kiekkokaukaloissa oli tapahtunut.
- Toisella finaalikerralla parhaiten tai pahiten on mieleen jäänyt neljäs matsi ja punainen areena.. Se oli sellainen häpeä ja nöyryytys, että moista ei ole koettu kertaakaan tuon jälkeen. Oma kotimatsi ja halli raikuu ifk-fanien kannatuksia joka puolelta. Itse sarjassa Blues oli liian kiltti, liian nöyristelevä ja ehkä liian väsynyt. Sääleistä asti finaaleihin nouseminen ei ole kovin hyvä tapa taistella mestaruudesta, varsinkin kun vastapuolella on viimeisen päälle hiottu kokoonpano tähtipelaajilla höystettynä.
- Jotain positiivistakin tuosta sarjasta kyllä muistaa ja se oli Ville Varakkaan pommi Siim Liivikiin. Oli myös jännää nähdä Jere Karalahti soittamassa suutaan IFK-pelaajille. Itselläkin oli tunteet todella pinnassa tuossa sarjassa (tuli huudeltua jotain skeidaa Tuomas Grönmanille Nelosen studioon) ja se neljän ottelun mahalasku ei ollut yhtään kivaa katsottavaa.
- Ensimmäinen kotipronssiottelu KalPaa vastaan ja keltainen meri yläkatsomossa. Jono lippuluukulle ennen matsia ulottui todella kauas.
- Alkuperäinen CHL oli hieno turnaus. Kotiotteluissa olin paikalla, mutta on jäänyt harmittamaan, että selkeästi ikimuistoinen reissu Jönköpingiin jäi kokematta.
- Camin myynnin jälkeinen vitutus muuttui onneksi suht nopeasti iloksi ja kunnioitukseksi häntä kohtaan ensimmäisen vierasjoukkueen paidassa Espoossa pelatun ottelun myötä. Tuollaista kunnioitusta ei kohdisteta ihan jokaiseen pelaajaan, joka siirtyy muualle.
- Toinen pronssiottelu Jokereita vastaan. Alun räpellyksen jälkeen jätkät heräsivät taistelemaan ja pieni toive voitetusta mitalista nousi omaan pääkoppaan kolmannen erän lopussa/jatkoerän alussa. Mutta kuten yleensä, tuloksena oli jälleen pettymys.
- Viime kauden JYP-sarja. Jotenkin ennen sarjan alkua toivoi, että runkosarjan hyvät otteet kantaisivat vähintään välieriin, mutta playoffeissa joukkue oli täysi vastaantulija. JYP vei peliä jokaisella osa-alueella. Yksi lähihistorian suurimmista pettymyksistä.
- Koko tämä kausi. Kuten peejiimme osasi jo varhaisessa vaiheessa ennustaa, kaudesta tuli erilainen ja ikimuistoinen. Sydän on revitty rinnasta jokaisen pelaajan lähtemisen kohdalla ja jotenkin se on silti palannut paikalleen hetken poissaolon jälkeen. On jokseenkin uskomatonta, että tällaisessa kaudesta tulee mieleen positiivisia asioita, mutta niin se vaan on. Negatiivisuutta on tullut ulkopuolelta ja sisäpuolelta jo niin paljon, että omat ajatukset ovat keskittyneet niihin hyviin asioihin. BluesinPuolesta-liike käynnisti paskamyrskyn vastarinnan. Kulma on pysynyt uskollisena koko kauden ajan ja loppua kohden tahti on vaan parantunut. 19.2. pelatun JYP-ottelun piste tuntui jo lähes mestaruudelta. 1.3. otettu voitto oli jo mestaruus. Siihen päälle kotiotteluiden päätös ja kauden päätös Jyväskylässä. Ei näitä hetkiä voi sanoin kuvailla.
Sellainen lista. Varmasti monta hetkeä jäi kirjoittamatta, ehkä kirjoitan niistä kirjan joskus :D