Somessa leviää tarina Petteristä, joka on ystävä yksinäiselle 80-vuotiaalle Kyöstille. Postaus on saanut jo lähes 10k tykkäystä ja paljon kommentteja miten loistava ihminen Petteri on. Ei mitään Petteriltä pois, mutta ihmettelen sitä että kaikesta "hyväntekemisestä" täytyy tehdä jotenkin niin suuri numero somessa. Rumasti sanottuna haiskahtaa siltä että auttamisen ajatusta tärkeämpää on saada tykkäyksiä ja seuraajia somessa.
Kuulostaa ehkä oudolta, mutta minulla on tismalleen samanlainen tilanne kuin Petterillä. Minullakin on +80v yksinäinen ystävä, johon pidän yhteyttä, käydään kahveilla, saunomassa ja ollaan sitä pari pidempää päivänmittaista reissuakin tehty yhdessä. Ainoa ero minulla ja Petterillä on, että Petteri ilmeisesti löysi Kyöstinsä seurakunnan diakoniatyön kautta, itse törmäsin tähän omaan vanhempaan ystävääni sattumalta erilaisissa kylän tapahtumissa, alettiin vain juttelemaan ja siitä se homma sitten lähti. Nykyään pyrin vähintään kerran kuussa tapaamaan tätä kaveria, ja aina riittää juteltavaa. Enkä ole edes ainoa, meitä parikymppisiä pojankolleja on useampikin joka vuorotellen tai yhdessä käy tapaamassa tätä vanhaa herraa. Vanhoilla ihmisillä on oikeasti aika mielenkiintoisia juttuja. Itselläni ei isovanhempia ole ollut elossa kuin varhaislapsuudessa, joten kai tämä vanha setä on sitten minulle sellainen "korvike-pappa".
Itselläni ei kuitenkaan ole mitään tarvetta lähteä tuota omaa hyvyyttäni somessa sen suuremmin julistamaan, vaikka ehkä tuossakin olisi jo sellaiseen vähän aihetta. Minulle auttaminen tuo hyvän mielen myös ilman niitä tykkäyksiä. Enkä minä noita tykkäyksiä edes saisi, vaikka jakaisin tuon tarinani somessa. Yksityisyys-asetukseni ovat ruuvattu kaikista tiukimmilleen, joten eipä sitä päivitystä näkisi muut kuin omat 150 fb-kaveriani.
