Tietynlaiseen jämäkkyyteen ja järkähtämättömän voimakkuuden palvontaan perustunut suomalainen kulttuuri ei perinteisesti ole oikein kai tahtonut myöntää, että tuollaisia henkisiä sairauksia on. Ne on pikemminkin tulkittu hengen laiskuudeksi. Sen takia edelleenkin masentuneita ja muita mielenterveysongelmien kanssa painivia saatetaan katsoa vinoon ja mieltää vätystelijöiksi. Onneksi asiat on muuttumassa suhtautumisten kohdalla.
Totta, ja tämä juuri saattaa johtuakin siitä, että aivotoiminta mielletään jonkin hengen aikaansaamaksi ja että siihen voisi aina itse vaikuttaa, vaikka kyseessä on vain fysikaalis-kemiallisia ilmiöitä välittäjäaineineen ja reseptoreineen jne. Eli mikäli vaikka serotoniinia on aivoissa liian vähän, ihminen tuntee olonsa masentuneeksi ja saattaa käyttäyty miten tahansa. Mutta se, että serotoniinia on liian vähän, saattaa johtua vaikka jonkun sitä vapauttavan tumakkeen vauriosta, jolloin kyseessä on siis lähtökohdiltaan puhtaasti fyysinen vamma, eikä se näin ollen eroa periaatteessa vaikka jostain polven sivusiteen vauriosta, eikä se välttämättä ole ihmisen omaa syytä. Toki esimerkiksi huumeilla voi edesauttaa näiden vaurioiden syntyä, jolloin kyseessä on oma vika. Tai no tietysti voidaan miettiä, että onko huumeiden käyttökin seurausta jostain vastaavasta vauriosta aivoissa, mutta se saattaa olla jo kaukaa haettua.
No, minähän en asiasta kyllä oikeastaan mitään tiedä, kunhan pohdiskelen. Mitä alkoholiin tulee, niin alkoholismille altistavaa geeniähän on joillain ihmisillä. Eli tavallaan on ihmisen oma vika, jos koskaan ottaa ensimmäistäkään alkoholiannosta, koska kaikille pitäisi olla selvää, että on olemassa riski ajautua alkoholismiin. Ei kukaan tule alkoholistiksi, jos ei koskaan maista alkoholia, joten omaa syytä se pitkälti on, että on alkoholisti. Jokainen, joka avaa korkin ensimmäistä kertaa, ottaa tietoisen riskin, että homma karkaa jossain vaiheessa käsistä.