Puhuminen.
En vaan tajua. Nykyisin kaikki puhuu koko ajan. Tunteistaan, telkkariohjelmista, Veeti-Alexandrian mahataudista. Vaikenevaa ihmistä pidetään outona.
Joskus otan työkavereita kyytiin työmatkalle. Yhden tai kaksi. Jos kaksi, parempi. Ne kälkättää keskenään, eikä minun tarvitse osallistua keskusteluun. Väännän vaivihkaa autoradiota kovemmalle, mutta eihän ne tajua vihjettä. Kälätys jatkuu vaan, nostavat volyymia.
Paska mäihä, jos sattuu vaan yksi ihminen kyytiin. Silloin se papatus alkaa heti, ja kohteena olen minä. Välillä on pakko vastata jotain. Useimmiten vain nyökkäilen. Väännän musaa lujemmalle. Ei se tajua. Kerran olen sanonut, että anteeksi, haluaisin kuunnella tämän kappaleen ihan rauhassa. Siitä tuli mökötystä. Oli hiljaa kuitenkin, onneksi.
Dear Erkki, mitä teen? Miksi nämä kaikki haluaa vaan puhua, puhua, puhua? Onko pakko kuunnella? Whatever happened to the strong, silent type?