Miten te ihmiset, jotka ette vasta ei-tallennetuista numeroista tuleviin puheluihin, olisitte voineet elää lankapuhelinaikana, jolloin koskaan puhelimen soidessa ei tiennyt etukäteen, kuka siellä soittaa? Piti nostaa luuri ja kuunnella, mitä se soittaja kertoo.
Olen elänyt koko lapsuuteni ja vähän matkaa aikuisuuttani lankapuhelinaikana. Vastaan tähän kysymykseesi, että silloin oli pakko elää noin, jotta yhteydet ihmisiin toimivat. Toisaalta puhelinmyynti oli ainakin omalle kohdalle silloin olematonta. Joku gallupin tekijä saattoi joskus soittaa.
Mä en ikinä vastaa puhelimeen, jos en tiedä kuka soittaa tai vähintään tunnista numeroa jonkun tutun yrityksen/yhteisön alanumeroksi. Ainoa poikkeus on, jos tiedän, että syystä x minua tullaan tavoittelemaan jostain tietystä paikasta, esim. vaikka lääkäristä. Puhelimeni on vuosikaudet ollut aikuisiästäni aina äänettömällä. Vasta jälkikasvun tulo siihen ikään, että liikutaan yksin puhelimen kanssa, muuttaa tämän.
Syy on lähinnä se, että mä en halua olla koko ajan saatavilla. Kaikki minut tuntevat tietää sen ja lähinnä viestittelevät mulle. Puhelimen soittotoiminto ei ole muutenkaan välttämätön, vaan lähes kaikki yhteydenpito ja tapaamisten sopimiset on mahdollista hoitaa viesteillä. Puhutaan sitten kun nähdään. Lasten kanssa tämä ei tietysti voi olla näin, mutta se on poikkeus. Vaimo on vähän siinä rajoilla, että kuuluuko poikkeuksen piiriin...
Töissä ja työpuhelimen kanssa tämä ei tietysti myöskään voi näin olla, mutta siellä se rajoittuu siihen työaikaan ja kuuluu työhön. Töistä kun lähden, niin työpuhelin menee kiinni.