Mainos

Ihmettelyketju

  • 6 504 515
  • 39 105

FlamesFan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, TPS ja Goonit maailmalla.

Mr.X

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mua vituttaa kun "kaikki" aina tietävät "henkilökohtaisesti" Antin olevan homo, muttei sitä kukaan ikinä millään tavalla viitsi todeksi todentaa. Ei auta muu kuin palata ensimmäiseen lauseeseen.

Milläs todistat? Vähän paha ruveta heittämään nimiä kehiin tällaiselle julkiselle foorumille. Pitkään yhdessä ollut pariskunta pitää kyllä tasan huolen siitä, ettei kotiseinien ulkopuolella tapahdu mitään "outoa".
Ja mitä siihen tulee, että Antilla ovet paukkuis molempiin suuntiin, niin homoillahan on tunnetusti paljon hyviä naispuolisia ystäviä, joiden kanssa ollaan monesti sen verran läheisiä, että ulkopuoliset saa helposti ihan väärän kuvan.
Mutta kuten Alamummo totesi, niin mitäpä koko asia meille kuuluu. Kunhan vaan tulin linjoille, kun asiaa täällä pohdittiin.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ihmetyttää nämä päivittäiset uutiset henkilöautoista jotka toistaiseksi tuntemattomasta syystä ajautuvat vastaantulevien kaistalle ja aina päin täysperävaunullista, tukkikuormaa tai jopa kaljalastissa olevaa rekkaa.

Tai ehkä ihmetten sitä, että miksi näitä yhä uutisoidaan. Eiköhän se idea nopeasta lähdöstä ole saatu jo halukkaiden mieleen?

Ihmettelen, että etkö ole kuullut torkahtamisesta rattiin? Itsekin olen tuon kokenut päiväsaikaan ja käynyt vastaantulevien kaistalla. Onneksi ei tullut ketään vastaan.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Ihmettelen, että etkö ole kuullut torkahtamisesta rattiin? Itsekin olen tuon kokenut päiväsaikaan ja käynyt vastaantulevien kaistalla. Onneksi ei tullut ketään vastaan.

Itse ihmettelen lähinnä mitenkä tyhmä pitää ihmisen olla, jos ei huomaa olevansa niin väsynyt, että voi torkahtaa rattiin.
Jos ei itsessään moista väsymystä tunnista, niin ei pitäisi olla mitään asiaa auton rattiin ikinä.
Ja ihan turha sitten väittää, että siihen rattiin vain nukahtaa lennosta, vaikka olisi ihan pirteä olo. Sillä jos näin on, niin silloin siihen auton rattiin on vielä vähemmän asiaa, kuin edellisessä tilanteessa.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Itse ihmettelen lähinnä mitenkä tyhmä pitää ihmisen olla, jos ei huomaa olevansa niin väsynyt, että voi torkahtaa rattiin.
Jos ei itsessään moista väsymystä tunnista, niin ei pitäisi olla mitään asiaa auton rattiin ikinä.
Ja ihan turha sitten väittää, että siihen rattiin vain nukahtaa lennosta, vaikka olisi ihan pirteä olo. Sillä jos näin on, niin silloin siihen auton rattiin on vielä vähemmän asiaa, kuin edellisessä tilanteessa.
Jaksatpa vääntää tämän henkilökohtaiseksi. No, kerrotaanpa tilanne: pitkäveteinen työpäivä toimistolla, 50 km työmatka, puolessa välissä taju kankaalle ja käväisy väärällä kaistalla. Tietenkin tunsin väsymystä, mutta jos nyt olet yhtään auton ratissa aikaasi viettänyt, varmaan tiedät, että raukean olon voi jollain tapaa hallita. Tuolloin perusvire vain oli matalampi ja vahinko kävi.

Mutta toki, maailma on mustavalkoinen.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Tietenkin tunsin väsymystä, mutta jos nyt olet yhtään auton ratissa aikaasi viettänyt, varmaan tiedät, että raukean olon voi jollain tapaa hallita. Tuolloin perusvire vain oli matalampi ja vahinko kävi.

Mutta toki, maailma on mustavalkoinen.

Olen viettänyt aikaani autonratissa. Ja monta kertaa on tullut ajettua yövuoron jälkeen kotia, jolloinka olen pyrkinyt tarkkailemaan omaa oloa normaalia aktiivisemmin.

Ja minusta tuommoisia asioita ei voi selitellä mitenkään. Hienoa, ettei mitään käynyt, mutta entä sitten jos olisi käynyt? Entä jos olisit mahdollisesti tappanut jonkun vastaantulijan, ja säilynyt itse hengissä? Pystyisitkö toteamaan, että maailma on mustavalkoinen?

Pointtini tuon ensimmäisen (turhankin henk.kohtaisen+tämän viestin) viestin takana, oli ettei tuommoista pitäisi päästä edes sattumaan.
Toki niitä sattuu, muttei pitäisi päästä sattumaan.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kyllä minun kokemukseni tähän saakka on ollut, että tavaroiden ja palveluiden laatu yleensä nousee, kun lätkii lisää rahaa tiskiin.

Ei se mihinkään mystisesti nouse, jos yläraja on jo olemassa. Siis, jos esim. parturi tekee parhaansa 20 eurolla, ei kymmenen euron tippi seuraavalla kerralla paranna laatua tippaakaan.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Ei se mihinkään mystisesti nouse, jos yläraja on jo olemassa. Siis, jos esim. parturi tekee parhaansa 20 eurolla, ei kymmenen euron tippi seuraavalla kerralla paranna laatua tippaakaan.

Eihän siitä olekaan kyse että saisin paremman tuotteen maksamalla siitä listahintaa enemmän samalle tekijälle. Kyse on siitä, että on olemassa erilaatuisia ja erihintaisia tuotteita ja jos tämän 20:n euron parturin laatu (vaikka tekeekin parhaansa) ei tyydytä minua, niin etsin sitten paremman, joka todennäköisesti maksaa enemmän. Ei minun käsittääkseni ole mitään ylärajaa, jonka hiustenleikkuusta voi maksaa.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Pointtini tuon ensimmäisen (turhankin henk.kohtaisen+tämän viestin) viestin takana, oli ettei tuommoista pitäisi päästä edes sattumaan.
Toki niitä sattuu, muttei pitäisi päästä sattumaan.

Ei pitäisi, ei. Mun pointti taas oli siinä, että niitä voi sattua kelle tahansa ja mihin aikaan tahansa, vaikka kuinka tiedostaisi vastuunsa. Olen ajanut yöaikaan, jolloin yleensä joku toinen on yrittänyt valvoa vierellä, ja myös pysähtynyt ottamaan torkut tai jaloittelemaan, kun väsy on ollut liian kova. Päivällä tilannetta ei osaa samalla tavoin ennakoida, koska "silloin ollaan valveilla". Ja koska useasti ennenkin olin ajanut raukeana (tai miten sitä nyt kuvaisi, "hallitusti väsyneenä"), ei tuolloin tullut mieleenkään, että voisin torkahtaa rattiin, mutta niin vain kävi.

Kuinkahan moni ammattiautoilija on torkkunut ratissa päivällä? Veikkaisin, ettei ole kovin harvinaista.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Ei se mihinkään mystisesti nouse, jos yläraja on jo olemassa. Siis, jos esim. parturi tekee parhaansa 20 eurolla, ei kymmenen euron tippi seuraavalla kerralla paranna laatua tippaakaan.
Itse asiassa, leikkauksen ja palvelun laatu nousee selkeästi tippaamisen jälkeen. Useimmat asiakkaat kun ovat vain duunia duunin perään, mutta ne jotka ovat mieleen tai lompakon pohjalle jääneet, saattavat toki saada parempaa palvelua, sekä sen paremman leikkauksen.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Itse asiassa, leikkauksen ja palvelun laatu nousee selkeästi tippaamisen jälkeen. Useimmat asiakkaat kun ovat vain duunia duunin perään, mutta ne jotka ovat mieleen tai lompakon pohjalle jääneet, saattavat toki saada parempaa palvelua, sekä sen paremman leikkauksen.

Oletus oli kuitenkin, että parturi on tehnyt jo parhaansa.

Freddie Freeloader kirjoitti:
Eihän siitä olekaan kyse että saisin paremman tuotteen maksamalla siitä listahintaa enemmän samalle tekijälle. Kyse on siitä, että on olemassa erilaatuisia ja erihintaisia tuotteita ja jos tämän 20:n euron parturin laatu (vaikka tekeekin parhaansa) ei tyydytä minua, niin etsin sitten paremman, joka todennäköisesti maksaa enemmän. Ei minun käsittääkseni ole mitään ylärajaa, jonka hiustenleikkuusta voi maksaa.
Näin minunkin mielestäni. Alkuperäinen pointtini oli parturiketjussa se, että schollin kannattaa uskaltautua samalle parturille edelleen, koska ei ammattilaisen taidot laske ja nouse hinnan mukana, jos puhutaan vakioasiakkaasta. Niin, ellei sitten miljöö ole todella epämiellyttävä tai etäisyys muuten epäkäytännöllinen.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
ellei sitten miljöö ole todella epämiellyttävä tai etäisyys muuten epäkäytännöllinen.

Schollin kirjoittelua seuranneena nämä saattavat olla hyvinkin ratkaisevia. Yritin vain antaa neuvoja ja säästää häntä turhilta pohdinnoilta, johan siinä saattavat Thomas Pinkin kainalot ja kauluskäänteet ikävästi hikoontua tällaisia kysymyksiä pohtiessa.

EDIT: Niitä tahroja on muuten vaikea saada pois varsinkin valkoisista kalvosimista.
 
Viimeksi muokattu:

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Suomalaisten naiskeihäänheittäjien askelmerkkiä ihmettelen. Lajissa jossa kilpaillaan heiton pituudesta luulisi että kannattaa heittää mahdollisimman läheltä viivaa. Tv-kuvasta katsottuna, suhteellisen hitaan vauhdin kruunaa "järkyttävän kova kiskaisu" jonka jälkeen vauhdin saisi pysäytettyä 50cm päähän. Suomalaiset hiipivät ja hyppivät heiton jälkeen siihen viivan tuntumaan sen 2metriä!!!
Luulisi olevan helpoin tapa voittaa senttejä siirtämällä askel merkkiä vähintään se metri eteenpäin. Sen ymmärtäisin jos Pitkämäki heittäisi "reilulla" askelmerkillä kovan vauhdin ansiosta...

Naisten keihäänheitossa varmin yliastuminen on, sen pystyyn lähteneen 45metrisen mittaamatta jättäminen.
 

Orman Mollis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Iltalehden uutisointi..

Ihmettelin aamulla tämän päivän Iltalehteä lukiessani, että ollaanko Tommi Hartosesta tekemässä suomen versiota Chris Benoitista?!?

Iltalehti kysyi tutkinnan johtajalta seuraavasti (kysymys ei ollut IL:n nettisivuilla, vaan paperiversiossa): "Liittyykö tapahtumaan mitään muuta rikettä, esimerkiksi hormonien hallussapitoa"? Lehdessä muistetaan myös mainita että Hartonen on erakkoluonne, josta kukaan ei tiedä oikeastaan mitään (spooky!!)..

Onko Tommi Hartonen itse pahuus, se selviää todennäköisesti iltapäivälehtien lööppejä tarkkailemalla. Huomenna todennäköisesti haastatellaan ala-asteen opettajaa, joka paljastaa että Tommi oli pienenä hiljainen, erakkoluonne joka viihtyi omissa oloissaan!!!! Myös ala-asteen luokkakaveri muistaa Tommin joskus suuttuneen..
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Ihmettelin aamulla tämän päivän Iltalehteä lukiessani, että ollaanko Tommi Hartosesta tekemässä suomen versiota Chris Benoitista?!?

Sekin vielä, että Hartosta ei ole tuomittu, mutta silti nimi on jo mainittu "pahoinpitelijänä". Kummasti tuon "missin", joka aiheesta kertoo erittäin auliisti, nimeä ei ole näkynyt vielä missään.

Että silleen...
 

scholl

Jäsen
Ihmettelen porukkaa, jotka ottavat aurinkoa maassa makaamalla. Pitäisiköhän tässä alkaa auringonottokonsultiksi ja houkuttelemaan hankkimaan lepotuoleja. Elämänlaatuinvestointi. Ei ole pakko alistua makaamaan maassa, vaikka joskus keskiajalla olisikin ollut huonot olot.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- - -
Onko Tommi Hartonen itse pahuus, se selviää todennäköisesti iltapäivälehtien lööppejä tarkkailemalla.
- - -

Tommihan on hyvin joviaali kaveri, joka tykkää hengailla pussikaljan kanssa puistoissa. Jos Tommi olisi jääkiekkoilija, vaikkapa maajoukkuetasolla ja samassa seurassa, hänestä olisi jo nyt kirjoitettu aivan yhtä paljon. Mutta kun on vain Suomen ennätyksiä juossut pikamatkan juoksija.
 

Filatovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & TS
Jumankauta, ostin nhl:n nettishopista selänteen t-paidan kokoa M. No eilen saapui perille ja kokeilin.. mitä helvettiä? M? Usan M-koko vastaa suomen XL-kokoa!

Amerikassa kaikki on suurempaa.
 
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, HIFK, Joe Finley
Jumankauta, ostin nhl:n nettishopista selänteen t-paidan kokoa M. No eilen saapui perille ja kokeilin.. mitä helvettiä? M? Usan M-koko vastaa suomen XL-kokoa!

Amerikassa kaikki on suurempaa.

Eiku nyt vaan niitä perkeen nandronoloidimuroja naamaan, ni hapa kasvaa ja kohta se paita on sopiva, näkyy vatsalihakset ja suonetkin paidan läpitse niin että tunutuu.

Maitoa sanois Teemu.
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Omituista, miten jopa Valion laktoositon maito voi olla paremman makuista kuin Ingmanin ns. normaali maito.

Ingmanin maito on kyllä todella pahanmakuista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös