Puutun muutamaan kohtaan mikä keskustelussa on tullut esiin. Mielipiteeni ovat aika erilaiset kuin mitä Uuden Maailman Järjestyksen hallitsema media teille välittää, mutta niille löytyy myös perustelut.
1. Iskun tekijät:
On tottakai mahdollista, että konekaapparit olivat arabeja. Mutta en usko, että suunnittelij olisi ollut Osama Bin Laden, vaan teon taustatekijät ja takapirut löytyvät länsimaista ja mahdollisesti jopa Yhdysvalloista. Bin Laden, vaikka hänellä kieltämättä on paljon vaikutusvaltaa ja suhteita, ei olisi kyennyt suunnitellemaan tällaista iskua tässä mittakaavassa.
Iskujen suunnittelija on vähän julkisuutta saanut mutta erittäinen vaikutusvaltainen Illuminati-järjestö, jonka piiriin kuuluu paljon mm. vapaamuurareita sekä Bilderberg-salaseuran jäseniä. Suurin osa palstan lukijoista ei liene tutustunut tähän jo satoja vuosia toimineeseen "Valaistuneiden" järjestöön. Siihen kuuluu suuri osa maailman vaikutusvaltaisimmista ja rikkaimmista ihmisistä, ja heidän hallinnassaan ovat sellaiset järjestöt kuin Maailmanpankki ja YK. USA:n presidentti G.W Bush sekä hänen isänsä George Sr. ovat kummatkin Vapaamuurareita ja samalla Illuminaatin jäseniä.
2. Iskun motiivi:
Iskun motiivin on selvä. Aiheuttaa pelkoa Yhdysvaltojen ja samalla kaikkien länsimaiden kansalaisissa. Illuminaatin ajama Uusi Maailman Järjestys (New World Order), jota kovaa vauhtia ajetaan maailmaan, vaatii sen että ihmiset ja hallitukset antavat päätäntävaltansa omasta elämästään tälle Maailmanhallitukselle. Iskut eivät suinkaan tule loppumaan vielä tähän. Yhdysvalloissa, samoin kuin muissa länsimaissa, tulee tapahtumaan uusia "terroritekoja" aivan lähitulevaisuudessa. Lopulta ihmiset on ajettu siihen pisteeseen, että jopa mielellään luovuttavat päätäntävaltansa "Valaistuneille."
Tämän tragedian tavoite on maailman kansakuntien yhdistäminen globaaliksi hallinnoksi, armeijaksi ja poliisivoimiksi. Tätä järjestelmää hallitsee muutama huippuälykäs ja huippurikas mies, joiden lukumäärä on laskettavissa kahden käden sormin.
Illuminaattien mukaan Uusi maailmanjärjestys on täydellinen järjestelmä, ja Vanha maailmanjärjestys on epätäydellinen, syntinen ja haitallinen. Okkulttinen kirjailija toisensa perään on painottanut että vanhan järjestelmän täytyy kuolla niinkuin Fenix-lintu joka poltetaan tuhkaksi jotta toinen Fenix-lintu voisi nousta uutena ja tuoreena tuhkasta. Siten, "ahne" ja "tuhlaileva" kapitalismiin ja yksityisomistukseen perustuvan Vanhan järjestyksen täytyy kokea liekehtivä kuolema. Mutta, tästä kuolemasta nousee ihmeellinen Uusi maailmanjärjestys.
3. Miksi USA hyökkäsi Afganistaniin?
Kun katsoo karttaa, on pakko kiinnittää huomiota Afganistanin naapureihin: Pohjoisessa Keski-Aasian öljyvarat ja etelässä Intian valtameri. Öljyputkea on suunniteltu jo vuosikymmen sitten. Se joka kontrolloi aluetta, pääsee sanomaan sanansa tulevien vuosikymmenien aikana energiasta riippuvaisille teollisuusmaille, pystyy manipuloimaan öljyn hintaa ja siten koko maailman taloutta ja politiikkaa. Yhteensattumien ketju on liian selvä, jotta voisimme sivuuttaa sen.
USA:n tavoite on perustaa maahan oma nukkehallitus, joka antaa amerikkalaisille (tai paremminkin Illuminaatille) vapaat kädet pumpata alueelta öljyä. USA:n tuki Afganistanin pohjoiselle liittoumalle on suoraan verrannollinen heidän yhteistyöhaluunsa öljyä koskevassa kysymyksessä.
Näin "terrori-iskulla" saatiin tapettua kolme kärpästä kerralla. Saatiin länsimaiset ihmiset pelokkaiksi ja lähemmäksi hyväksymään Uusi maailmanhallitus, saatiin iskulle "syntipukki" Osama Bin Ladenista sekä vielä kaiken kukkuraksi mahdollisesti vapaa pääsy Keski-Aasian valtaville öljykentille.
Selvien todisteiden puute Bin Ladenin syyllisyydestä on muka selitetty sillä, ettei haluta paljastaa tietolähdettä. En usko tällaisiin selityksiin. Se, että EU tai YK uskoo Bin Ladenin syyllisyyteen, ei tarkoita sitä että minun tarvitsisi uskoa. Haluan nähdä puolueettomien ihmisten esittämät todisteet jotka kiistattomasti osoittavat Osaman olevan iskujen takana. Näitä todisteita emme koskaan tule näkemään, koska niitä ei ole. Bin Laden ei ollut tämän iskun takana.
Mielenkiintoisen kannan Bin Laden -syndroomaan on esittänyt venäläinen radikaali ajattelija Aleksandr Dugin. Hän on kritisoinut Putinin linjaa Venäjän ja Islamin maailman välisen ristiriidan syventämisestä. Duginin mukaan maailmaa uhkaava Uusi maailmanhallitus, New World Order, on torjuttavissa vain laajalla yhteistyöllä, joka käsittää mm. länsimaiset radikaalit, venäläiset ja muslimien kansalliset liikkeet. Duginin mukaan (Hesarissa) Putin on antanut Venäjän menettää poliittista liikkumavaraansa sitoutuessaan Bush Jr:n ristiretkeen.
Lopuksi totean sen että olen uskovainen ja uskon Raamatun profetioiden toteutuvan silmiemme edessä. Uusi Maailman Järjestys on ennustettu Johanneksen Ilmestyksessä n. 2000 vuotta sitten. Sen mukaan tämän New World Orderin johtoon tulee ajan mittaan mies, jota koko maailma pitää pelastajanaan. Sodan runtelema ja nälän ja tautien vaivaama maailma saa Messiaansa, joka johdattaa sen uuteen, parempaan ja "valaistuneempaan" aikakauteen. Hän kutsuu itseään Kristukseksi, ja häntä tottelevat, kunnioittavat ja jopa palvovat suurin osa maailman ihmisistä. Myös suurin osa uskonnollista maailmaa asettuu uuden johtajan taakse. Mutta Johannes kutsuu häntä Laittomuuden Lapseksi, Anti-Kristukseksi.
Nämä tapahtumat tulevat edeltämään oikean Kristuksen paluuta maan päälle. Kun ihmiset huokaavat helpotuksesta ja luulevat uuden aikakauden alkaneen, silloin koittaa maailmaa sen lopullinen tuho. Jumala antaa vitsausten kohdata maailmaa tavalla, jota ei koskaan aikaisemmin olla nähty. Vain ne, joilla on otsassaan Jumalan sinetti, ovat turvassa. Jumala tulee yliluonnollisella tavalla puuttumaan maailman tapahtumiin näin suuressa mittakaavassa sitten vedenpaisumuksen.
Tiedän että suurin osa ei usko tähän kaikkeen eikä se ole minulle edes yllätys. Minä sen sijaan olen vakuuttunut, että juuri kaikki tämä tulee tapahtumaan. Raamatun profetiat ovat ennenkin pitäneet paikkansa, eivätkä ne osoittaudu vääriksi tulevaisuudessakaan.
Jokaisen ihmisen olisi syytä katsella, ei pelkästään maailman tilaa, vaan myös omaa tilaansa ja valmistautua tuleviin tapahtumiin. On vain kaksi mahdollisuutta, kaksi puolta joiden väliltä valita. Jokainen tietää mistä puhun.