Tässä on olennainen futiksesta. Kyseessä on käytännöllinen tapa toteuttaa todennäköisyyksiä. Keskustelu Suomen pelitavasta on ollut Hodgsonin kauden jälkeen täysin samanlaista, on muodostunut kaksi leiriä, jotka eivät ymmärrä toisiaan.Ei Suomen taktiikka perustu tuuriin, vaan se perustuu päinvastoin todennäköisyyksiin. Suomi kokeili vierasottelussa Tanskaa vastaan lähteä hyökkäyskilpailuun ja siinä nähtiin sen kannattavuus. Jalkapallo on kuitenkin loppujen lopuksi matematiikkaa, jossa pitkällä aikavälillä pärjää parhaiten se, joka onnistuu maksimoimaan omat todennäköisyytensä.
Pelaajamateriaaliltaan selvästi huonomman joukkueen ei yleensä kannata lähteä hyökkäyskilpailuun parempaa joukkuetta vastaan, sillä se parempi joukkue onnistuu luomaan lähes poikkeuksetta enemmän ja parempia maalipaikkoja kuin huonompi. Silloin kun ottelun maalipaikat pidetään minimissä, niin yksittäisen maalipaikan ja/tai sattuman arvo korostuu, mikä on aina ennakolta heikomman joukkueen kannalta hyvä asia.
Toista leiriä voi kutsua "futisromantikoiksi", toista "realisteiksi". Erilaisia painotuksia voidaan löytää, mutta teoreettinen pohja on silti sama. Olen täysin puolueellinen tässä kysymyksessä, haluan nähdä Suomen arvokisoissa, en jossitella joistakin maalipaikoista. Romantikkojen perusargumentti on aina sama, halutaan nähdä "hyökkäävämpää futista". Tästä on vaikea olla sinänsä erimieltä, toivoisimme varmaan kaikki, että Suomi pystyisi vielä joskus samaan kuin yli 20 vuotta sitten, jolloin Suomi haastoi Saksankin todella hyökkäävällä pelitavallaan.
Romantikot tuppaavat unohtamaan Muurisen hukatut mahdollisuudet ja sen, että silloinen Suomen taso oli hyvin paljon nykyistä korkeampi, pelaajastatuksien osalta. Meillä oli huippuluokan toppari, pelintekijä, maalintekijä ja maalivahti. Ja muita hyvän luokan pelaajia, Valioliigapelaajia oli useita. Pelaajakehitys on mennyt eteenpäin, mutta Suomi ei ole pysynyt muiden kyydissä. Meillä on tasan yksi huippupelaaja ja liuta hyviä pelaajia, mutta pelaajamateriaaliin emme voi nyt tukeutua.
Suomi kuuluu Euroopassa sijoille 20-30. Ja tähän on laskettu jo siis maajoukkueen suoritukset, jotka ovat olleet taas ylisuorittamista, pienen laskukauden jälkeen. Tästä ylöspäin voitaisiin teoriassa päästä pelitavan kehittämisellä täydelliseksi, niin että joukkue toimisi kuin ajatus yhdessä. Seuroissa nämä, mutta maajoukkueet eivät ihan tällaiseen pysty, ainakaan Suomen materiaalilla. Suomen materiaali on sellaista, että parhaimmillaan silläkin voidaan haastaa maailman huippu, jos huippu tulee matsiin heikosti motivoituneena. Vaikkapa harkkavoitto Ranskasta.
Yleensä Suomea kritisoidaan myös siitä, ettei se kykene voittamaan A-tason maita, toisin kuin muutamat muut samantasoiset joukkueet. Miksei Suomi kykene samaan kuin Skotlanti voittamalla Espanjan? Tasoero näilläkin melkoinen. Tai Pohjois-Makedonian saavutukset. Tai Kazakstan? No ei voita, koska Suomella on vakiintunut pelitapa, jossa puolustaminen hoidetaan viimeisen päälle. Tuollaista pelitapaa on yksinkertaisesti liian vaikea avata, jotta saataisiin lisää hyökkäyksiä. Tätähän Paxu tai Bakteeri kokeilivat, Taka-Backe oli täydellinen luuseri tässä asiassa.
Eli, Suomi voisi voittaa joskus maailman huipun. Tosi fantastista. Mutta silloin oltaisiin takaisin Paxun aikakaudessa. Luotettaisiin tuuriin, joskushan tuuri on niin hyvää, että huippukin kaatuu. Tuppaa vaan unohtumaan se, että siinä välissä on saatu turpaan heikoilta ja keskinkertaisilta joukkueilta, ja rutosti. Romantikkojen tapa nähdä maailmaa: yksi ranskavoitto karsinnoissa voittaa sen, että ollaan jatkuvasti jumbosijoilla karsinnoissa.
Tanskaa vastaan ensimmäisellä jaksolla nähtiin hieno idea vastahyökkäyksistä. Suomi tosiaan pystyi ajoittain pallokontrolliin ja kyttäsi hyvin vastahyökkäyspaikkoja. Materiaali ei vain riittänyt, vastassa olivat kuitenkin huipputopparit, jotka osaavat myös liikkua. Silti ensimmäinen jakso oli hienoa pelaamista Suomelta. Paineen alta tultiin todella taitavasti välillä, keskusta tukittiin ja tehtiin vain oikeita ratkaisuja. Joukkue ylitti itsensä. Esimerkiksi paineen purkaminen syötöillä on kehittynyt valtavasti Kanervan aikana. Enää ei tarvitse jokaisessa painetilanteessa tarvitse roiskia palloa katsomoon tai muualle.
Suomi ei voi saada vahvaa pallokontrollia huippuja vastaan, toisinkuin Litin aikoina välillä saatiin. Emme ole Pohjolan Portugali. Joten miten peli pitäisi avata? Tehdä nopeita kontrolloimattomia vahvasti miehitettyjä iskuja vastustajan puolelle? Mitä tapahtuu, kun menetetään pallo? (Belgiamatsi EM-kisoissa). Juostaan takaisin kuin päättömät kanat, ei kyetä järjestäytymään puolustukseen ja lopulta omissa soi. Kanervan aikana kuitenkin eilenkin Alho teki tyhmän kikan, mutta sekin kyettiin paikkaamaan. Suomi ei tehnyt matsissa virheen virhettä puolustamisessa. Tanskan maali oli huippusuoritus, jossa vain pieni viive reagoinnissa johti maalilaukaukseen. Mitä tuollaisesta enää voi sanoa, huippuliigoissakin tuollaista tapahtuu.
Jalkapallon lainalaisuuksiin kuuluu, että maalinteko on vaikeampaa kuin puolustaminen. Jos vastustaja tekee todennäköisesti kolme neljä maalia yhtä kahta vastaan, silloin on todella järkevää pohtia puolustuksen tiivistämistä. Sen Kanerva on tehnyt taas, on ihmeteltävän hyvin kyennyt uudistamaan puolustuksen, vaikka sieltä poistui EM-kisojen runkotopparit. Ollaan saatu jopa parempi toppari tilalle, Ivanov. Eikä Hoskonenkaan kovin huono ole. Näin pyrimme ehkäisemään vastustajan maalintekoa, koska meillä ei ole kykyä maalintekokilpailuun kovien maiden kanssa.
Ja kyse ei ole pelkästään kovista maista. Huononakin päivänä, kun ehkäisemme kasakkien hyökkäykset totaalisesti, niin saamme silti pari maalipaikkaa luoduksi. Ja kun on tasolle sopiva viimeistelijä, niin silläkin pärjätään. Maalintekokilpailussa todennäköisyytemme hävitä jopa huonoille maille tyyliin Espanja Skotlannille on ihan mahdollista. Jos vastustaja saa nolla maalipaikkaa, emme ainakaan häviä matsia.
Joten, tiedämme matematiikan osuuden futiksessa. Paljon kontrollia, paljon hyökkäyksiä, paljon paikkoja, muutama maali. Okei. Ranskalla nämä. Valitettavasti se menee niin, että jos Suomi lisäisi hyökkäyksiään ilman kontrollia, saataisiin toki maali pari enemmän. Mutta vastaavasti omissa soisi ja raskaasti. Eipä silti, olisi hyvä jos EM-kisoissa Suomi koittaisi avata peliään. Siellä ei ole mitään hävittävää. Näin karsinnoissa kuitenkin on ja siinä annan Kanervalle täyden työrauhan. Loistavaa työtä tähän saakka ainakin.
Viimeksi muokattu: