Huuhkajat kukoksi tunkiolle – matka kohti Ranskan EM-kisoja 2016

  • 142 952
  • 868

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Valitettavasti ainoa oikea ratkaisu. Mixulla alkoi vain pakka olemaan sekaisin kun puhui vuorotellen positiivisen asenteen puolesta ja sitten viime aikoina heitti tappion jälkeen pelaajat bussin alle. Materiaalin heikkous on kyllä tosiasia, mutta eipä valmentaja voi olettaa saavansa sitä joukkuettaan suorittamaan parastaan tai pelaamaan mitenkään hyvällä itseluottamuksella tai keskittymisellä jos valmentaja häpäisee pelaajiaan julkisesti.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Ainoa oikea ratkaisu, mutta miksi ei jo P-Irlanti pelin jälkeen maaliskuussa tehty tätä ratkaisua. Silloin olisi vielä ehkä kyetty pelastamaan jotain Unkari-pelistä.
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Ehdottomasti oikea ratkaisu vaikkakin aika myöhään tuo tuli. Mielenkiintoista nähdä kenet sieltä kaivetaan seuraajaksi, sillä ei helppoa tule olemaan hänelläkään. Joukkue ei ole euroopan parhaimpia ja seuraavissa karsinnoissa tulee todennäköisesti helkkarin kova lohko eteen. Siellä hyvät näytöt antaisivat jollekin nostetta varmaan valmennusuralle, mutta mielestäni todennäköisempää on että seuraavankin koutsin ura huuhkajien peräsimessä päättyy jo ennen aikojaan.
 
Apa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara,NFL,jalkapallo ja persoonat
Oikea ratkaisu Pöllöliitolta. Toivotaan ettei Lehkosuosta tule vielä vakituisesti päävalmentajaa, sen aika on joskus myöhemmin näyttöjen riittäessä. Ulkomainen kovan tason ammattilainen tässä tarvitaan, tyyliin Hodgson.
 
Byvajet

Jäsen
Ulkomainen kovan tason ammattilainen tässä tarvitaan, tyyliin Hodgson.

Ulkomaalaista ammattilaista ei saada kuin maksamalla helvetillinen ylihinta. Kukaan uraa rakentava valmentaja ei tahdo pilata mainettaan valmentamalla Suomea, jonka pelaajien taso on surkea. Sellaista velhoa ei ole, joka saisi näyttämään itsensä hyvältä Suomen peräsimessä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Oikea ratkaisu, mutta isossa kuvassa tuskin muuttaa maajoukkueen suuntaa parempaan, ellei pelaajarintamalla tapahdu jotain sensaatiomaista -> tämä tuskin on mahdollista, koska Suomella ei riitä avaukseen riittävän hyviä pelaajia. Pelaajamateriaali on todella heikolla tasolla vs Litmasen ja Hyypiän aikasiin joukkueisiin.
 
kalkkifredi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trump 2016, IFK, Jerry Springer, Veronica
Onkohan siinä Bob Bradleyn huhuilussa mitään konkreettisempaa taustalla? Suomen joukkueelle jenkkiläinen mentaalivalmennus voisi olla ihan oivaa terapiaa Paatelaisen aikaisen konttaamisen ja loppuvaiheiden lynkkauksen jälkeen.
 
Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Se on aivan se ja sama kuka huuhkajia valmentaa, sillä jos Litmasen ja Hyypiän aikana joukkue ei kisoihin päässyt, niin nykyisellä ja lähitulevaisuuden materiaalilla joukkuetta ei valmenna isoihin kisoihin edes maailman paras valmentaja.
 
Japi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh, Jokerit, Saipa, Jokipojat, Titaanit
Ulkomaalaista ammattilaista ei saada kuin maksamalla helvetillinen ylihinta. Kukaan uraa rakentava valmentaja ei tahdo pilata mainettaan valmentamalla Suomea, jonka pelaajien taso on surkea. Sellaista velhoa ei ole, joka saisi näyttämään itsensä hyvältä Suomen peräsimessä.
Tuosta vähän erimieltä Nuorehkon nousevan kyvyn jolla ei vielä rautaista päävalmentajamainetta ole voisi saadakin. Urheilulehti vihjaili viimenumerossa, että tällaisia olisi hyvinkin saatavilla. Esimerkkinä lehti mainitsi Saksan maajoukkueen kakkosvalmentajana 8 vuotta toimineen Hans-Dieter Flickin. Flick tosin ei enää ole käytettävissä tultuaan valituksi Saksan Jalkapalloliiton urheilutoimenjohtajaksi. Mutta vastaavia henkilöitä on halvahkolla saatavissa. Kaikki Urheilulehden mukaan parempia vaihtoehtoja kuin esim. Sami Hyypiä.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Onkohan siinä Bob Bradleyn huhuilussa mitään konkreettisempaa taustalla? Suomen joukkueelle jenkkiläinen mentaalivalmennus voisi olla ihan oivaa terapiaa Paatelaisen aikaisen konttaamisen ja loppuvaiheiden lynkkauksen jälkeen.

Eiköhän tuo ole kuitenkin vielä vain FutisForum2:n hassuttelun tasolla. Toivottavasti seuraava ehdokas otettaisiin esimerkiksi jostain muualta kuin brittiläisen futis- ja valmennuskulttuurin parista. Hyypiä on ehdottomasti näytöiltään aivan liian kevyt vaihtoehto, mutta epäilen että Samia silti vakavasti harkitaan.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat

Mites olisi toi Saku Koivu?

On kuulemma vapaana, sekä pelannut jenkeissä ja omaa kokemusta olympiakomiteoista ties mistä. Ei ainakaan heikommin voisi enää mennä. Ja veikkaan, että sitä ei ole vielä ehdotettu futisforumin puolella. Olisi siis aivan uusi ja tuore ulkopuolinen kyky.
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Kivahan se olisi jos joku huippunimi tulisi, mutta onhan tuo huippunimille sellainen itsemurhapesti seuraavissa karsinnoissa että luultavasti sieltä tulee joku vähän pienemmän kaliiberin nimi. Tietty ihmeitä voi aina tapahtua mutta nyt en niihin usko.

Itse en myöskään usko että Sami Hyypiä ottaisi tässä vaiheessa uraansa tuota paikkaa vastaan. Hyypiän pitää saada nyt kokemusta lisää ennen tuollaisia saappaita, ja luulisin että mies tietää sen itsekin.
 
kalkkifredi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trump 2016, IFK, Jerry Springer, Veronica
Eikös tuokin ole jo parit potkut saanut, ei siis ole huippunimi, ei osaa tehdä tulosta edes paremmilla miehillä kuin suomalaiset.

En jaksa nyt tarkistaa Bradleyn työhistoriaa, että kuinka moni soppareista on päättynyt ennenaikaisesti fuduihin, mutta on varmasti jostain paikoista saanut potkut. Harvassa ne sellaiset valmentajat ovat, jotka eivät olisi potkuja uransa aikana jostain saaneet. Eihän noistä CV:n epäonnistumisista voi vielä suoraa johtopäätöstä tehdä mahdollisen onnistumisen suhteen jossain toisaalla.

Lähinnä tässä mietin asiaa siltä kannalta, että näiden karsintojen konttausjakson jäljiltä toi joukkue on ollut totaalisen haluttoman oloinen kentällä ja sen ulkopuolella aina, kun ne on jossain esiintyneet Suomen maajoukkueen pelaajina. Ja urheilussa jos missä on osattu hyödyntää valmennuksessa sitä amerikkalaista idioottihöttöä, jota ne puskee aina joka tuutista pihalle,

Eiköhän tuo ole kuitenkin vielä vain FutisForum2:n hassuttelun tasolla. Toivottavasti seuraava ehdokas otettaisiin esimerkiksi jostain muualta kuin brittiläisen futis- ja valmennuskulttuurin parista. Hyypiä on ehdottomasti näytöiltään aivan liian kevyt vaihtoehto, mutta epäilen että Samia silti vakavasti harkitaan.

Itse luin tosta muistaakseni IS:n nettisivuilta ekan kerran, kun ne siellä taisi viime viikolla karttaa potentiaalisia valmentajaehdokkaita. Toki futisorumin puolella on oma hassutelunsa asiasta menossa, mutta lähinnä siihen IS:n uutiseen pohjaten tätä pohdiskelin.
 
Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Miksei joku kansainvälisen tason huippunimi voisi tarttua täkyyn? Jostain luultavasti löytyy edes yksi koutsi joka nauttii haasteista ja jolla on kunnianhimoa.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Eli esim. Antti Niemi ja Mika Lehkosuo joutavat lähteä?

Kunnon puhdistustalkoot käyntiin Fifan hengessä ja kaikki pois. Mun mielestä koko tiimi on aina vastuussa tuloksesta. Uusi koutsi tuokoot omat luottokoutsit mukanaan.
 
Barney

Jäsen
Se on aivan se ja sama kuka huuhkajia valmentaa, sillä jos Litmasen ja Hyypiän aikana joukkue ei kisoihin päässyt, niin nykyisellä ja lähitulevaisuuden materiaalilla joukkuetta ei valmenna isoihin kisoihin edes maailman paras valmentaja.
Olisi kiva kuulla jonkunlaisia perustelujakin. Kuka on mielestäsi maailman paras valmentaja? Ja miksi hän ei voisi valmentaa Suomea EM-kisoihin?

Mixun ulostus oli ihan odotettu ja nyt saadaan uusi projekti käyntiin. Pitäisi saada jostain valmentaja, joka olisi valmis sitoutumaan seuraaviin EM-kisoihin asti kestävään projektiin. Hyypiä ja Litti valmennustiimiin, jotta he voivat sitten jatkaa yhdessä sitä tulevan valmentajan projektia tämän lähtiessä pois. Nyt joku Lehkosuo tai Hyypiä päävalmentajaksi olisi melko laimea vaihtoehto, vaikka parannusta hekin varmasti olisivat Mixuun.
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Miksei joku kansainvälisen tason huippunimi voisi tarttua täkyyn? Jostain luultavasti löytyy edes yksi koutsi joka nauttii haasteista ja jolla on kunnianhimoa.
Varmaan sieltä löytyy sellaisia useampiakin. Ja mikäs siinä jos Palloliitolla on taloudellisesti mahdollisuuksia huippunimiin. Epäilen että tiukalla eurolla ollaan kuitenkin nyt liikkeellä. Mika-Matillekin jouduttaneen nyt maksamaan loppuajan palkkaa tai sitten on ainakin annettu kultainen kädenpuristus, koska tuskin mies on itse lopputiliä ottanut.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näistä karsinnoista olisi hyvällä/erinomaisella suorituksella kisoihin voinut päästä. Kun seuraaviin karsintoihin lähdetään 5. korista kisoihin pääsyyn vaaditaan yliluonnollisen hyvä suoritus. Kiitos vitusti Mixu.

Nyt Lehkosuolle kahden karsintojen projekti, jossa tähtäimenä kisat 2020, tai sitten kovalla rahalla joku ulkomaalainen. Melkein äänestäisin tuota ykkösvaihtoehtoa.
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Miksei joku kansainvälisen tason huippunimi voisi tarttua täkyyn? Jostain luultavasti löytyy edes yksi koutsi joka nauttii haasteista ja jolla on kunnianhimoa.
Mike Babcock, mutta meni jo Torontoon.
 
SGD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei raha kiekkoa
Miksei joku kansainvälisen tason huippunimi voisi tarttua täkyyn? Jostain luultavasti löytyy edes yksi koutsi joka nauttii haasteista ja jolla on kunnianhimoa.

Siellähän taitaa olla Jürgen Klopp työttömänä. Pelaajamateriaali on mitä on, mutta ei se Islannilla, Slovakialla tai Pohjois-Irlannillakaan ole merkittävästi parempi. Jokerikorttina Otto Rehhagel.
 
Siellähän taitaa olla Jürgen Klopp työttömänä. Pelaajamateriaali on mitä on, mutta ei se Islannilla, Slovakialla tai Pohjois-Irlannillakaan ole merkittävästi parempi. Jokerikorttina Otto Rehhagel.

Otto Rehhagel olisi ihanteellinen. Hän olisi sellainen taikuri, joka voisi Suomen kisoihin viedä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös