Suomi pelasi Ranskaa vastaan kyllä kolmella topparilla.
Tuon 5-3-2 (tai 3-5-2) ideahan on nimenomaan se, että sillä saadaan keskikenttä haltuun ja se auttaa rakentamaan peliä. Itse muodostelmassa ei ollut mitään vikaa, vaan mahdollinen kritiikki pitäisi kohdistaa siihen, miten tuota muodostelmaa käytettiin. 4-4-2:lla Venäjä olisi ylimiehittänyt tuon keskustan melko pahasti, kun Venäjällä oli kolme keskikenttäpelaajaa ja sen lisäksi myös Golovin ja Miranchuk pelasivat Dzuyban alapuolella melko keskellä.
Monelta tuntui jäävän myös huomioimatta se fakta, että Suomi tuplasi koko ottelun ajan Dzuyban. Arajuuri hävisi Dzuyballe melko paljon pääpalloja, mutta siinä oli jatkuvasti toinen toppari vieressä estämässä sen, että Dzuyba ei pääse itse kääntymään. Vaikka Venäjä ei kokonaisuutena ole Belgian ja Tanskan tasoinen joukkue, niin ei esimerkiksi Tanskalla ole yhtään sellaista pelaajaa, joka on lähellekään Dzuyban tasoinen uhka 20 metrin säteellä vastustajan maalista. 4-4-2:lla olisi ollut melko vaikeaa saada Dzuyba noin hyvin kuriin, sillä tuplaaminen ei olisi ollut mitenkään mahdollista, kun olisi ollut jo valmiiksi määrällinen alivoima keskustassa.
Se suurin ongelma Suomella oli se, että wingbackeilla ei riittänyt joko kunto tai sitten heidät oli ohjeistettu pelaamaan vain passiivisesti. 5-3-2 (tai 3-5-2) ei ole missään nimessä mikään puolustava muodostelma, vaan se mahdollistaa myös hyökkäävän jalkapallon pelaamisen, minkä esimerkiksi Hollanti on näyttänyt näissä kisoissa. Tuon taktiikan ideana on saada määrällisesti paljon miehiä keskelle ja ylimiehittää keskusta sekä puolustettaessa että hyökätessä.
Tuo taktiikkaa vaatii kuitenkin todella paljon wingbackeilta, joiden pitää olla erittäin monipuolisia. Wingback vastaa käytännössä yksin koko laidasta, joten silloin heiltä vaaditaan kovaa kuntoa, nopeutta, 1vs1 pelaamista, hyökkäämistä, puolustamista ja niin edelleen. Suomella tuo muodostui ongelmaksi, kun wingbackit eivät onnistuneet tuomaan riittävää hyökkäysuhkaa. Suomi ei onnistunut murtamaan vastustajien prässejä, kun tilaa ei ollut. Tilaa olisi tullut huomattavasti enemmän, kun wingbackit olisivat nousseet ylemmäs ja topparikolmikko olisi levittäytynyt leveämmälle pelinavausvaiheessa. Tuo olisi tietenkin tuonut mukanaan omia riskejä, mutta se olisi avannut lisää tiloja myös vastustajan puolustukseen. Jos Riven taktiikkaa Venäjää vastaan haluaa kritisoida, niin muodostelmaa enemmän kannattaisi kritisoida sitä, millä tavalla Suomi pelasi tuolla nykyisellä muodostelmallaan.
