Kun aikoinaan Kanerva myi pelaajille 3-5-2, hän perusteli sitä sillä, että Suomelle tulee enemmän vaihtoehtoja eri vastustajia vastaan. Vahva keskusta tarvitaan todella kovia maita vastaan. On todennäköistä, että palloa ei kovin usein lainata ja silloin on keskityttävä tukkimaan keskusta ja hoitamaan keskitykset vahvoilla toppareilla. Pääasia ei ollut keskikentän toimivuudessa eikä pelinrakentelussa, vaan puolustamisessa. Ostan tämän idean ihan täysin silloin kun saadaan vastaan Tanska tai Belgia. Olisi ollut pelillinen itsemurha lähteä haastamaan Belgiaa hyökkäämällä. Kaikki Suomen hyökkäykset päättyivät todella vaaralliseen vastaiskuun, jossa puolustus oli alimiehitetty, koska valloonit juoksivat pallon kanssa todella kovaa.Jos kritisoit Suomen heikkoa hyökkäyspelaamista ja liian puolustavaa pelitapaa, niin Ruotsia on aika vaikea pitää minään mallimaana. Pieniä pelitavallisia eroja näillä joukkueilla on, mutta kärjistäen voisi sanoa, että Ruotsi pelaa samanlaista futista kuin Suomi, mutta vain paremmilla pelaajilla. Toki Ruotsin kohdalla se on toiminut, kun se on menossa alkulohkosta jatkoon, mutta kahden ensimmäisen ottelun jälkeen Ruotsilla on tehtynä nolla pelitilannemaalia ja todella vähän maalipaikkoja. Veikkaan, että Suomi olisi pelannut näissä kisoissa selvästi hyökkäävämpää futista kuin Ruotsi, jos meillä olisi ollut samanlainen pelaajamateriaali käytettävissä.
Pelilliseen itsemurhaan en kannusta, 2-0 on parempi kuin 10-1. Mutta asioilla on toinenkin puoli. Näissä kisoissa Suomella ei ollut realistisia menestysmahdollisuuksia, Kanerva ei ole futikselle samaa kuin Jalonen lätkälle. Tällöin nimenomaan Venäjän tasoisia maita pitäisi lähteä haastamaan rohkeammin, ottamaan käyttöön 4-4-2, pyrkiä saamaan keskikenttä paremmin hallintaan ja pyrkiä myös rakentamaan peliä. Varmaan olisi tällä systeemillä tullut takkiin enemmän, mutta samalla oltaisiin tehty omasta pelistä parempaa. Näytöt 4-4-2 ovat vahvat: Suomi voitti Ranskan harkkamatsissa, se voitti karsinnoissa Bosnian ja Kreikan. Suomi kykeni paremmin luomaan peliä: Sparvin puolikuntoisuus oli tietysti ongelma, mutta silti tätä systeemiä pitäisi käyttää lähtökohtaisesti kaikkia top 10 ulkopuolella olevia maita vastaan.
Pelkona tässä on se, että Kanerva jatkossakin takertuu liian defensiiviseen systeemiin ja silloin vaikkapa Kamaran taidot jäävät käyttämättä. Myös Lod on parhaimmillaan hyvä pallon kanssa. Materiaaliero tietysti Ruotsiin on, mutta Ruotsi kykenee haastamaan täysin top 10 maat. Silloin defensiivisyydestäkään ei ole haittaa. Esimerkiksi Espanjaa vastaan Ruotsilla oli pari todella hyvää paikkaa, joiden missaamisesta pelaajat saivat ikävää palautetta. Ruotsi oli aikaisemmin vastaiskujoukkue, mutta nyt tämä puoli ei ole näkynyt näissä kisoissa. Ruotsia vastaan toki kävisi meillä aika äkkiä kylmät. Joukkue täytyy rakentaa pelaajien vahvuuksien varaan, mutta täytyy pyrkiä myös mahdottomaan. Ei voida jäädä siihen ideaan, että koska voitettiin Tanska noin, niin sitten vaan samalla idealla eteenpäin muihinkin peleihin.
Kehitysaskeleiden otto vaatii riskinottoa, luottoa pelaajiin ja silloin tottakai voi tulla myös takaiskuja. Tanskavoitto oli tavallaan valitettavaa, koska se lisäsi Suomen mahdollisuuksia jatkopeleihin ja samalla kasvatti halua pelata varman päälle. Jos oltaisiin otettu kuokkaan Tanskalta, silloin ehkä Venäjää vastaankin olisi lähdetty rohkeammin. Näissä kisoissa mielestäni Suomella ei ollut mitään hävittävää ja siksi riskien otto olisi ollut hyvinkin suotavaa. Varmaan futisväki ei jaa tätä ideaa tai oikeammin, voitot kelpaavat vaikka maalin edessä seisoen, mutta tappion tullen sitten pelitapakin saa huutia.
Viimeksi muokattu: