Mainos

Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

  • 611 832
  • 3 127

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tämähän kertoo vaan faktana että tuon verran väestöstämme on idiootteja. Mitä on seurannut lukema on kyllä piirun isompikin.
En välttämättä menisi idiootiksi ihan jokaista haukkumaan, kun huomioi väestömme ikärakenteen. Nettipankissa operoi ihan helvetisti väkeä keillä ei ole valmiuksia tunnistaa ilmiselviäkään (saati yhtään paremmin askarreltuja) verkkohuijauksia joko pelkän iän, tai pahimmillaan iän ja alkaneen muistisairauden takia.

Todennäköisesti huijatuksi tulevien määrä vielä lisääntyy tulevaisuudessa, vaikka luulisikin että väki oppii näitä väistämään automaattisesti. 80v vähän hömelöitynyt ihminen ei kehtaa olla esimerkiksi vastaamatta jos saman ikäisen sukulaisen nimissä tulee oudoltakin kuulostava viesti jossa pyydetään klikkaamaan linkkiä ja vahvistamaan pankkitunnuksilla asia x.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Mikä tämä itselleni X:ssä joskus silloin tällöin vastaan tuleva kemikaalivanat-juttu on?

Lentokoneet levittävät kemikaalivanoja jotka sitten vaikuttavat ties mihin homosammakoista syntyvyyteen. Ihan loogista. Todisteena sitten nämä lentokoneiden vesihöyryvanat.
 

Liitteet

  • IMG_9077.jpeg
    IMG_9077.jpeg
    29,2 KB · kertaa luettu: 119

L. Öysä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valioliiga
Jessus. Yritän itse aina sulkea tällaisten ihmisten olemassaolon pois tietoisuudestani, aika masentava ajatus että porukka tosissaan johonkin kemikaalivanoihin uskoo. Onhan niitä oikeitakin salaiittoja maailmassa, miksi pitää etsimällä etsiä jotain aivan posketonta?
 

Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jerry100, Hereworth
Ihmiset oikeasti uskovat että taivaalle ruiskutetaan jotain kemikaaleja lentokoneista jatkuvasti.

Kukaan ei oikein tiedä että kuka niin tekee, mitä kemikaaleja ja miksi.

Mutta kemikaaleja taivaalle. Kyllä kyllä.
Äläs nyt. Kemikaalivanalentäjä ja-lentokone on paikallistettu johonkin Turun lähellä olevalle lentokentälle. Näin hörhöt raportoivat X:ssä jokin aika sitten. Siitähän se kuhina alkoi, että nyt on paikalle päästävä lynkkaamaan tämä paikallinen "Kemikaali-Ali". Eivät tainnut löytää lentäjää, konetta eikä varmaan lentokenttääkään.
 

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Tuokin on jenkeistä apinoitu salaliittoteoria. Toivoisi, että Suomessa edes keksittäisi omia, mutta ei taida nykyisessä globaalisti verkottuneessa maailmassa olla höyrypäillä salaliittoa, jossa ei WEFillä, liskoihmisillä, Bilderbergeillä, Sorosilla/juutalaisilla olla näppinsä pelissä.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihmiset oikeasti uskovat että taivaalle ruiskutetaan jotain kemikaaleja lentokoneista jatkuvasti.

Kukaan ei oikein tiedä että kuka niin tekee, mitä kemikaaleja ja miksi.

Mutta kemikaaleja taivaalle. Kyllä kyllä.
Juu, ja jotenkin mystisesti ne vaikuttavat vain tiettyyn kansanosaan, ja kasvattaa juuri niille evät, kun taas vastuullisiin, mm. poliitikkoihin, nämä taas eivät vaikuta lainkaan.
Näiden tietäjien mukaan se RNA roketekin muuttaa heti tunnissa ihmisen DNA:ta, joka viimeistän seuraavn päivän aamuna huomaa muuttuneensa siaksi, ja sen myötä päätyvän vallanpitäjien joulupöytään. Siis todellisten vallanpitäjien tietenkin, ei niiden reppanoiden, joita poliitikoiksi kutsutaan.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Lentokoneet levittävät kemikaalivanoja jotka sitten vaikuttavat ties mihin homosammakoista syntyvyyteen. Ihan loogista. Todisteena sitten nämä lentokoneiden vesihöyryvanat.

Harmi, kun sait porttikiellon. Olisin pyytänyt kyselemään vielä, mites uusi vuosi ja ilotulitteet. Noiden vanatkin aika paksuja.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Äläs nyt. Kemikaalivanalentäjä ja-lentokone on paikallistettu johonkin Turun lähellä olevalle lentokentälle. Näin hörhöt raportoivat X:ssä jokin aika sitten. Siitähän se kuhina alkoi, että nyt on paikalle päästävä lynkkaamaan tämä paikallinen "Kemikaali-Ali". Eivät tainnut löytää lentäjää, konetta eikä varmaan lentokenttääkään.

Lueskelin tuota ryhmää sivistääkseni itseäni. Tai ainakin saadakseni tunteen, että olen sittenkin paljon sivistyneempi ihminen kuin olen tähän asti luullut.

Nyt noilla näyttää olevan käynnissä kampanja, jossa aikovat tukkia ympäristöministeriön sähköpostit massapostituksella halutessaan vastauksia siihen, miksi Suomi sallii nämä lennot. Tarja Halosen presidenttikaudellaan ratifioina Open Sky -sopimus näyttää olevan syynä tähän.

Joku oli julkaissut ympäristöministeriön virkamieheltä saamansa varsin asiallisen sähköpostin, jonka sisältö ei tietenkään kelvannut.

Välillä tuli mieleen, että onko osa porukasta tuolla vain vitsimielellä ruokkimassa salaliittoteorioita. Sen verran käsittämätöntä settiä tuo oli.

Kai tuossa taustalla on se sama ylikansallinen organisaatio, joka 80-luvulla istutti ihmisiin satelliittien välityksellä toimivia mikrosiruja rokotteilla ja siirtyi koronan myötä 5G-teknologiaan... Illuminati taitaa ainakin jotenkin liittyä tuohon.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Välillä tuli mieleen, että onko osa porukasta tuolla vain vitsimielellä ruokkimassa salaliittoteorioita. Sen verran käsittämätöntä settiä tuo oli.

Facestahan löytyy myös ryhmä Foliotutka (3.0?), jossa näille nauretaan. Heillä joillain energiaa riittää tähän ruokkimiseen. Itse kun en viitsi kasvoillani noihin reagoida, seuraan ennemmin Foliotutkan kautta.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Facestahan löytyy myös ryhmä Foliotutka (3.0?), jossa näille nauretaan. Heillä joillain energiaa riittää tähän ruokkimiseen. Itse kun en viitsi kasvoillani noihin reagoida, seuraan ennemmin Foliotutkan kautta.
Katos me ollaan samassa ryhmässä. Se on kyllä ihan mielenkiintoista seurata noita hörhöjä.
 

Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jerry100, Hereworth
Lueskelin tuota ryhmää sivistääkseni itseäni. Tai ainakin saadakseni tunteen, että olen sittenkin paljon sivistyneempi ihminen kuin olen tähän asti luullut.

Nyt noilla näyttää olevan käynnissä kampanja, jossa aikovat tukkia ympäristöministeriön sähköpostit massapostituksella halutessaan vastauksia siihen, miksi Suomi sallii nämä lennot. Tarja Halosen presidenttikaudellaan ratifioina Open Sky -sopimus näyttää olevan syynä tähän.

Joku oli julkaissut ympäristöministeriön virkamieheltä saamansa varsin asiallisen sähköpostin, jonka sisältö ei tietenkään kelvannut.

Välillä tuli mieleen, että onko osa porukasta tuolla vain vitsimielellä ruokkimassa salaliittoteorioita. Sen verran käsittämätöntä settiä tuo oli.

Kai tuossa taustalla on se sama ylikansallinen organisaatio, joka 80-luvulla istutti ihmisiin satelliittien välityksellä toimivia mikrosiruja rokotteilla ja siirtyi koronan myötä 5G-teknologiaan... Illuminati taitaa ainakin jotenkin liittyä tuohon.
Tätä samaa olen myös miettinyt. Minkä pitää vinksahtaa päässä poispaikaltaan, että ihminen alkaa tuollaista tuubaa uskomaan ja levittämään? Vai onko niin, että joukossa tyhmyys tiivistyy? Vai sitten tuo mainitsemasi ruokitaan vain huvinvuoksi jotain älytöntä salaliittoteoriaa ja katsotaan uppoaako se ihmisiin.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Katos me ollaan samassa ryhmässä. Se on kyllä ihan mielenkiintoista seurata noita hörhöjä.

Joo huumori tuossa ryhmässä on hyvin piristävää, jos sattuu olemaan huono päivä. Ihmeen syvällisesti jotkut kyllä jaksaa keskittyä näiden höppänien elämään.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Muutaman kerran on tullut vuosien saatossa eksyttyä tuollaisille sivuille, mutta nopeasti olen sieltä lähtenyt pois. Niin paksua tavaraa ja niin fanaattisesti asiaan suhtautuvia tyyppejä, ettei kumpaakaan kestä kuin maksimissaan vartin verran ja sekin tekee tiukkaa.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Äläs nyt. Kemikaalivanalentäjä ja-lentokone on paikallistettu johonkin Turun lähellä olevalle lentokentälle. Näin hörhöt raportoivat X:ssä jokin aika sitten. Siitähän se kuhina alkoi, että nyt on paikalle päästävä lynkkaamaan tämä paikallinen "Kemikaali-Ali". Eivät tainnut löytää lentäjää, konetta eikä varmaan lentokenttääkään.
Junastakin jäivät, jos oikein arvaan.
 
Miksi IS päästää tällaisia kommentteja läpi entisen kansanedustajan sydäriuutisen kommenttiosioon? "Tutkitut ja turvalliset toimii suunnitellusti. Näihin pitää nyt vaan tottua."


Nyt siis 60-vuotiaiden miesten sydänkohtauksetkin laitetaan koronarokotusten piikkiin.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Yksi mikä hämmentää on tuo sääennustuksiin liittyvä kommentointi. Verrataan värejä, kuinka nyt esitetään punaisella "tavalliset kesälämmöt" ja vähätellään toki hellevaroituksia. Kyllä ennen ennustettiin vihreällä nämä lähemmäs 30 asteen kelit, eikä silloin peloteltu ilmastonmuutoksella! Jep, kuivuuskaan ei tässä hetkessä näy yhtään enempää.

Nyt oli tämän siiven FB-"kaverini" saanut jo rajoitusta tililleen, kun jakaa milloin mitäkin huuhaata. Hänhän jakaa vain faktoja!
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Miksi IS päästää tällaisia kommentteja läpi entisen kansanedustajan sydäriuutisen kommenttiosioon? "Tutkitut ja turvalliset toimii suunnitellusti. Näihin pitää nyt vaan tottua."


Nyt siis 60-vuotiaiden miesten sydänkohtauksetkin laitetaan koronarokotusten piikkiin.
Täytyy myöntää, että mm. isänpuolen suvun sydänsairauksiin tottuneena tunnen äärimmäistä raivoa, kun näen noita idioottimaisia kommentteja.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Täytyy myöntää, että mm. isänpuolen suvun sydänsairauksiin tottuneena tunnen äärimmäistä raivoa, kun näen noita idioottimaisia kommentteja.

Joo samoin avopuolisoni perheen miehillä on perinnöllinen rasite tuo sepelvaltimotauti. Oma miekkoseni ohitusleikattiin, kun hän oli 40v. Jonkinlaista sauhua päästä tupruaa, kun näitä eteen tulee. Iltapulut olen jo sulkenut somestani, en vaan jaksa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nyt siis 60-vuotiaiden miesten sydänkohtauksetkin laitetaan koronarokotusten piikkiin.

Pitää kuitenkin muistaa, että suurin osa heistä on saanut koronarokotteen...

... tai syönyt jäätelöä, ajanut autoa, juonut olutta, pelannut koulussa jalkapalloa...
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös