Mainos

Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

  • 611 839
  • 3 127

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Rokotehörhöt ovat seonneet aivan täysin Jungerin kuolemasta.

Näiden mielestä nykyään kaikki kuolemat johtuvat rokotteista. Kun taannoin maratoonari kuoli, syynä oli tietenkin rokotteet - vaikka kyseessä oli auto-onnettomuus.

Jotkut tästä porukasta on osa Kremlin informaatiosodankäyntiä, osa on ihan vain typeriä ihmisiä.
 

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Ei, kyllä ne ovat olleet sekaisin jo kauan aikaa..

Ja tämä tulee jatkumaan pitkään. Koska suurin osa nykyään kuolevista on saanut koronarokotteen, tämä on noiden hörhöjen mielestä sama asia kuin kuolemien joutuminen koronarokotteesta.

Toinen viime aikoina yleistynyt hörhösiiven toimintatapa liittyy autopaloihin. Olen huomannut, että joillain on pakottava tarve tulla heittämään ilmoille epäilyksiä siitä, kuinka palamaan syttynyt ajoneuvo on mitä ilmeisimmin ollut sähköauto.

Joskus olen miettinyt, että voisi ihan huvikseen joku kerta tuollaiseen "Olikohan taas sähköauto?"-kommenttiin vastata, että "Ei ollut, mutta oli saanut koronarokotteen öljynvaihdon yhteydessä".

Mutta riskinä on, että siitä joutuu hörhösiiven maalituksen kohteeksi, joten ehkä on parasta jättää hassuttelematta.
Tuli tämä mieleen. Perusauto syttynyt tuleen ja hörhöt intti vastaan, että on sähköauto.
"Nyt on bensaseksuaalit enemmän liekeissä kuin autot."
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Niin että kun tässä on ollut juttua kuinka koronarokotteet tappaa kaikki. Mitäs mieltä tästä:


(en siis toki suosittele yli kahtasataa rokotusta kenellekään, oli tauti mikä hyvänsä)
 

L. Öysä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valioliiga

Tuamas

Jäsen
Viimeksi muokattu:

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Vuoden elokuvatapaus tulossa elokuvateattereihin, Wincapita-dokumenttielokuva.

Jo traileri on melkoista tykitystä.



Onpas tosiaan tykitystä. Upeat leikkaukset kyllä saatu järjestettyä kun tuossa saatu oikein YLE tunnustamaan tämä juutalaisten kansanmurhaan verrattava rikos, jossa rehellisten ja ihan vitusti hilloa käärineiden sijoittajien ainoa väärä teko oli rikastua liikaa, mikä ei sopinut "tietyille tahoille". Jännä ettei ole tulleet kysäisseeksi niiltä tyypeiltä jotka tulivat pyramidiin (EI VARPILLA OLE PYRAMIIDI!!!) sen verran myöhemmin että tulot eivät olleet "tonni tunnissa", vaan pikemminkin sitä puolta että maksaa sille ylemmällä portaalla olevalle ja huomaa että kusetettavia ei enää löydy joten olet itse se voittajan taloudellinen perusta ja mahdollistaja, että oliko miten hieno rahantekokone? Toki taitaa niitä täysin kusetettuja pelkkää persnettoa tehneitä löytyä yhä joilla on joku messiaskultti Kailajärven suuntaan kun tuohan oli helvetin monelle ihmiselle helvetin kova paikka myöntää että nyt muuten kapsahdettiin kusetukseen isosti. Helpompaa sitten oman psyykeen kannalta vaan jankata että "ihan kohta on raketti tankattu ja kyllä sitten pilkkaajia harmittaa".

Oliko tämä "posi tv" joku mv-lehden jatke? Muistelisin tuohon nimeen joskus törmänneeni ja salaliitto- sekä putinistipaskaa tuo taisi suoltaa.
 

Tuamas

Jäsen
Oliko tämä "posi tv" joku mv-lehden jatke? Muistelisin tuohon nimeen joskus törmänneeni ja salaliitto- sekä putinistipaskaa tuo taisi suoltaa.

Kaikille jotka eivät ole skeneen tutustuneet.

Posi Tv - ajoi eetteriin Putinin propagandaa.
Kanavan taustalla on Ike Novikoff / Ilkka Tiainen, vanha sakea putinisti ja Valta Kuuluu Kristukselle -porukan puheenjohtajistoa, eli Ano Turtiaisen porukkaa.
 
Viimeksi muokattu:

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers

Iso iso peukku tälle. Hienoa, että systemaattiselle sekoilulle ja kiusanteolle ollaan laittamassa piste.

Onnea Jaanalle toki turvapaikkaprosessiin.

Hän kertoo myös hakeneensa turvapaikkaa Slovakiasta, mihin hänellä mielestään on oikeus. Hän kokee olevansa Suomessa hengenvaarassa, koska katsoo syyttäjien haluavan hänet Suomeen vapautensa menettäneeksi, jotta hänet voidaan murhata.
 
Tuli Facebookissa vastaan se video, missä Pekka Pouta alkaa nauraa takatalven takia. Kommenteissa oli joku suomeksi kirjoittava profiili, joka kertoi, ettei saisi nauraa säälle, koska meidänkin säätämme säätelevät jotkut "tahot" kemikaaleilla sun muilla. En nyt perehtynyt paremmin siihen, oliko kyseessä joku botti tai ulkolainen trolli vai uskooko joku oikeasti tuohon suomessakin. Amerikassahan noihin uskominen taitaa olla yleistä. Aina, kun tulee hurrikaani tai myrsky, niin syytetään valtiota tai liskoihmisiä tms. säiden säätelystä.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

Tuamas

Jäsen
Tuli Facebookissa vastaan se video, missä Pekka Pouta alkaa nauraa takatalven takia. Kommenteissa oli joku suomeksi kirjoittava profiili, joka kertoi, ettei saisi nauraa säälle, koska meidänkin säätämme säätelevät jotkut "tahot" kemikaaleilla sun muilla. En nyt perehtynyt paremmin siihen, oliko kyseessä joku botti tai ulkolainen trolli vai uskooko joku oikeasti tuohon suomessakin. Amerikassahan noihin uskominen taitaa olla yleistä. Aina, kun tulee hurrikaani tai myrsky, niin syytetään valtiota tai liskoihmisiä tms. säiden säätelystä.

Facebookissa on kohtuullisen aktiivinen höpönassuryhmä ”Kemikaalien ruiskutus Suomen ilmatilassa lopetettava” josta voi tähän hörhöilygenreen tutustua.

Muita viihdyttäviä ja suosittuja genrejä, joilla on aktiiviset suomenkieliset someryhmät Facebookissa, tällä hetkellä ovat ”sähköherkkien tukiryhmä” sekä sammakkokuvat elintarvikkeissa (täältä mut potkittiin ulos, niin en muista tarkkaa ryhmän nimeä”.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
sammakkokuvat elintarvikkeissa (täältä mut potkittiin ulos, niin en muista tarkkaa ryhmän nimeä”.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Facebookissa on kohtuullisen aktiivinen höpönassuryhmä ”Kemikaalien ruiskutus Suomen ilmatilassa lopetettava” josta voi tähän hörhöilygenreen tutustua.

Mä sain porttikiellon johonkin kemikaalivanat-ryhmään kun aloin vääntämään ihmisten kanssa jotka eivät uskoneet ulkoavaruuteen. Avaruuteen. 2020-luvulla.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Taas olisi jännä tietää tämän(kin) salaliittoteorian keksijä ja motiivinsa. Eli onko joku oikeasti "oivaltanut" vaikka nyt banaaneja ostaessaan että noissahan on tuommoinen sammakkologo ja tämän täytyy olla pirullisen ovela vihje siitä että näiden avulla valkoiset miehet muutetaan naisiksi? Kaikki muu harhaisuus sikseen, mutta minkä takia ne liskojuutalaiset väestönvaihtajat ja valkoiset heteromiehet kansanmurhaavat avaruusnatsit aina jättävät näitä vihjeitä totuudennäkijöiden spotattavaksi? Joka tapauksessa olisiko kyseessä siis oikeasti mieleltään järkkynyt ihminen, kuka oikeasti uskoo tämän ja haluaa jakaa tietonsa, koska on vilpittömästi kanssaihmisistä huolissaan?

Viattomampina aikoina nämä olisi varmaankin olleet isolta osin "kännis ja läpäl" keksittyjä tarinoita. Esimerkiksi salaliitto siitä miten Suomea ei ole olemassa, on ilmeisesti näitä, mikä ei toki tarkoita etteikö joku vatipää siihenkin uskoisi. Tuossahan taisi tarina mennä, että itänaapurimme toissainkarnaation hävittyä sotansa Japania vastaan, ne joutuivat lahjoittamaan kalastusoikeudet Itämerestä siltä alueelta missä kartoissa näkyy nykyisin Suomi ja jotta tämä nöyryytys ei paljastuisi, keksivät piirtää karttaan Suomen ja väittää että niillä japanilaisten kalastamilla merialueilla on oikeasti maata. Kaikenlaista pientä pulmaa tuostakin liki aukottomasta tarinasta on löydettävissä jos kaivamalla kaivaa, mutta siis ilmeisesti tähänkin on uskovia, vaikka onkin vitsiksi tarkoitettu.

Sitten se ikävä kyllä todennäköisin vaihtoehto, eli että joku nihilistinen paskanaama tehtailee näitä tarinoita vallan- ja rahanhimoissaan esimerkiksi aiheuttamaan epäsopua ja epäluottamusta valtiollisiin instansseihin (sivistysmaissa, näitäkin tehtailevissa paskamaissa ei luottamusta instansseihin ole, muttei toisaalta valtiolla mitään merkitystä alamaisten luotolle, eli sinänsä ongelmaakaan ei ole). Narratiivin puolesta tämä "reilu kauppa ja hedelmien syönti emaskuloi valkoiset heteromiehet!!" menee ihan täysin noiden paskatunkioiden pelikirjaan, samoin kuin myös niiden maanpetostasoisten kotoperäisten opprtunistis-nihilististen hyväksikäyttäjäkusimuttereiden, ketkä yrittävät tätä paskaa levittämällä saamaan harhaisia opetuslapsia alaisuuteensa.
 
Facebookissa on kohtuullisen aktiivinen höpönassuryhmä ”Kemikaalien ruiskutus Suomen ilmatilassa lopetettava” josta voi tähän hörhöilygenreen tutustua.
Joku kahjo laittoi mulle kutsun tuohon ryhmään. Aika nopeasti sieltä lensi pihalle kun yritti tuoda tieteellistä näkökulmaa asiaan.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Facebookissa on kohtuullisen aktiivinen höpönassuryhmä ”Kemikaalien ruiskutus Suomen ilmatilassa lopetettava” josta voi tähän hörhöilygenreen tutustua.

Muita viihdyttäviä ja suosittuja genrejä, joilla on aktiiviset suomenkieliset someryhmät Facebookissa, tällä hetkellä ovat ”sähköherkkien tukiryhmä” sekä sammakkokuvat elintarvikkeissa (täältä mut potkittiin ulos, niin en muista tarkkaa ryhmän nimeä”.

Nämä on kyllä loistoviihdettä päivään, jos meinaa vähän ketuttaa muuten.

Nuo aasinsillat on kyllä käsittämättömiä, miten jokaista tavallista sadepilveä analysoidaan kemikaaliteorioilla. Yksi vanha tuttuni asuu aika lähellä Helsinki-Vantaan lentokenttää ja sieltä näitä analyysejä irtoaa usein. Hän hyvin harvoin näkee sinistä taivasta.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
"Lähes 70 prosenttia suomalaisista on
joutunut digihuijausten tai niiden
yritysten kohteeksi, käy ilmi
Finanssiala ry:n teettämästä
kyselystä.
Kolme prosenttia suomalaisista kertoo
menettäneensä digihuijauksessa
itselleen merkittävän summan rahaa.
Suomen väkilukuun suhteutettuna se on Finanssiala ry:n mukaan noin 165 000 suomalaista."

Näin kertoo teksti-tv. Huijausyrityksiä tulee solkenaan minullekin, mutta eivät ole toistaiseksi olleet lähelläkään onnistua.* Tosin kokemusta internetistä on jo 30 vuotta.
Ihmetellä täytyy noita lukuja sekä onnistumisprosentteja.
*kerran viime vuosituhannella virus jumitti tietokoneen, ja ongelman korjaus maksoi vajaan sata mk.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Kolme prosenttia suomalaisista kertoo
menettäneensä digihuijauksessa
itselleen merkittävän summan rahaa.
Suomen väkilukuun suhteutettuna se on Finanssiala ry:n mukaan noin 165 000 suomalaista."

Tämähän kertoo vaan faktana että tuon verran väestöstämme on idiootteja. Mitä on seurannut lukema on kyllä piirun isompikin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös