Mainos

Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

  • 611 762
  • 3 127

Tuamas

Jäsen
Missä kohtaa muuten Sanna Ukkola vaihtoi tälle huuhaa-puolelle?

Ukkolahan on tässä koronahommassa ollut pääosin poikkeuksellisesti ihan järkilinjalla (lukuunottamatta alkuvaiheen höpöilyjä verestä Marinin käsissä) ja on jo osa höpönassujen määrittämää maanpetturien joukkoa jonka pitää kärsiä.

Mainittu tuossa järjettömässä ”rikosilmoituksessakin” Tuomas Peltomäen kanssa osana petollista mediaa.
 
Viimeksi muokattu:

MegaForce

Jäsen
Rokotteista voi hyvinkin olla myrkkyjä ja kansanmurhakin voi olla kyseessä, eli tekstiisi (Ymmärtänet kuitenkin, ettei rokotteissa mitään myrkkyä ole eikä niillä olla toteuttamassa kansanmurhaa.) liittyen vastaus on ei.

Sähköpostiin saapuvassa viestissä mainittiin kohta:
"Rikosilmoitukseen tulee yhtymään todennäköisesti tuhansia asianomistajia ja mahdollisesti koko väestö. Heistä jokainen voi itsenäisesti päättää, vaativatko tekijöille kuolemanrangaistuksia vai elinkautista vankeusrangaistusta tai muita seurauksia. Kukin asianomistaja yksilöi omat korvausvaatimuksensa myöhemmin erikseen."
, joten kirjoittamalla nimensä ei välttämättä vaadi kuolemanrangaistuksia kenellekään.

Ikävä kyllä tapausta tuskin tutkitaan nyt- todennäköisemmin vuosikymmenten päästä nykyisiin rokotustoiminpiteisiin suhtaudutaan kuten holokaustiin ja ihmetellään, miten hirveydet tapahtuivat..
Tässä tapauksessa nimimerkki lienee enne. Mutta ihan oikeasti, hanki muuta mietittävää elämääsi. Kyllä tämä pandemia aikanaan loppuu.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Rokotteiden kansanmurhaavasta vaikutuksesta tuli muuten mieleen että kun sitä AIDSia ei saanut vielä vuodenvaihteeseen, niin lupasiko kaiken lääketieteen ylitietäjä Heikkilä jonkun uuden päivämäärän mihin mennessä tuon vaivan saa? Välillä tuntuu noita ilmeisesti osan toimesta jopa tosissaan julistettuja kahjouksia lukiessa että "I don't want to live on this planet anymore", kuten ameriikankieliset sanovat.

Saattoihan tuo olla juliaanisen kalenterin mukainen vuodenvaihdekin. Olen myös miettinyt, että pelastiko tuo alkuvuodesta otettu kolmas koronapiikki meikäläisen tuolta AIDS:lta? Eli tauti lähti sillä, millä oli tullutkin? Tosin en kyllä ole käynyt HIV-testissä, etten osaa täysin varmaksi sanoa, että kuinka tuossa oikeasti kävi...
 
Avuton tunari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vähän kaikki.
Tässä tapauksessa nimimerkki lienee enne. Mutta ihan oikeasti, hanki muuta mietittävää elämääsi. Kyllä tämä pandemia aikanaan loppuu.
Hankin heti kun ihmisten syrjiminen "rokotteilla" loppuu "koronan" osalta kokonaan.
Siihen asti vaikea olla miettimättä, miksi ihmiset hyväksyvät syrjinnän laajasti ja oikein haluavat vapauksiaan pois vapaaehtoisesti...
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Mulla on yksi kaveri joka on tuon yllekirjoittaneen kanssa samoilla vesillä liikkeellä. Ekana rokotteet tappavat, sen jälkeen tekevät hedelmättömäksi, sitten tulee aidsia ja kaikki kuolee. Vastahan noita on miljardeja annettu ja mistään ei mitään todisteita. Mikäs siinä sitten.
Onhan niistä todisteita, esim. tokentuben "Jaanalla on asiaa" -podcastin jaksossa X. Lisädataa löytää mv-lehdestä, justthenewsista, internationalnewsistä, newsjustnowista, truthnewsistä, newstruthista, sekä tietysti lääketieteen erikoisverkkolehti plandemictruthnews.comista. Näistä löytyy tietoa, jotka ovat a) uutisia ja b) tosia.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hankin heti kun ihmisten syrjiminen "rokotteilla" loppuu "koronan" osalta kokonaan.
Siihen asti vaikea olla miettimättä, miksi ihmiset hyväksyvät syrjinnän laajasti ja oikein haluavat vapauksiaan pois vapaaehtoisesti...
Ei ”Suomessa” syrjitä ”koronan” ”tai” rokotteiden ”avulla” ketään. Jokaisella ”on” ”mahdollisuus” hakea ilmainen rokote. ”Myös” Maria ”Nordinilla”.
 
laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Rokotteiden kansanmurhaavasta vaikutuksesta tuli muuten mieleen että kun sitä AIDSia ei saanut vielä vuodenvaihteeseen, niin lupasiko kaiken lääketieteen ylitietäjä Heikkilä jonkun uuden päivämäärän mihin mennessä tuon vaivan saa?

Tammikuun loppuun mennessä mitä viimeksi itse näin, eli kiire alkaa olla taas AIDS-epidemialla. Koetin kahlata feediään vähän alaspäin, josko uutta deadlinea löytyisi, mutta HelppoHeikkilä tykittää suurin piirtein tunneittain lisää paskaa, niin eihän sitä ilmaiseksi kukaan läpi käy.
 
hege

Jäsen
Hitto kun nämä ohjeet AIDS:n saamisesta ja kansanmurhan uhrina olemisesta on niin vaikeat ymmärtää. Milloin se AIDS nyt tulee vai tuleeko ollenkaan kun tosiaan olen saanut rokotukset ja ollut myös koronapositiivinen. Niin ja mitä liskosäännyt nyt minua koskee vai saanko, kuten sanota on, "best of both worlds?" Vai olenko tietämättäni jossain salaliitossa kaikkien ääripäiden kanssa eli Kristan ja ylitietäjä Heikkilän eli onko tuloma "worst of both worlds"? Kysyn vaan ja missä vastaukset?
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Suomen väestöstä jää rokotekuolemien jälkeen henkiin sentään kymmenisen prosenttia eli puolisen miljoonaa. Paitsi ne rokottamattomat jotka ehtivät kupsahtaa koronan takia.
Itselläni olisi (ellen olisi jo kolmesti rokotettu) aikamoinen paniikki saada piikkiä lihaan, etten vaan jäisi tänne anoturtiaisten kanssa elämään, kun paska ns. osuu tuulettimeen ja rokotetuille tulee äkkilähtö vihreämmille laitumille.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Rokotteilla ”syrjiminen” voidaan kopettaa samalla sekunnilla kun rokottamattomilla on oma terveydenhuoltonsa. Sieltä vaan hakemaan loishäätöpillereitä kaikkiin kremppoihin.
Anon nimikkoketjussa veli @skode tietää kertoa Facebook löydöstään: "Alueen valta kuuluu kansalle -paikallisosastoille (Kouvola/Lappeenranta) perustetaan auttavat puhelimet ja jatkossa varmasti muutakin palvelua näihin Sote-asioihin liittyen. Mikäli kiinnostaa ja haluaa olla mukana tekemässä voi olla yhteyksissä. Yhdistykseen voi myös liittyä. Monenlaista suunnitelmaa on terveyspalveluista ammattiliittoon asti tulossa."

Terveydenhuolto alkaa olemaan tekemistä vaille valmis, Antti Heikkilä on itseoikeutettu ylipuoskari.
 
MegaForce

Jäsen
Hankin heti kun ihmisten syrjiminen "rokotteilla" loppuu "koronan" osalta kokonaan.
Siihen asti vaikea olla miettimättä, miksi ihmiset hyväksyvät syrjinnän laajasti ja oikein haluavat vapauksiaan pois vapaaehtoisesti...
Miten voit miettiä että ihmisiä syrjittäisiin rokotteiden takia? Eihän se pidä paikkaansa. Jokainen pääsee peruspalveluiden ääreen ja hoitoon tarvittaessa riippumatta siitä onko ottanut rokotetta vai ei. Teillä ei ole mitään näyttöä syrjimisestä, pelkästään ideologianne takia vastustatte rokotteita ja lääketiedettä.

Ole onnellinen, että vakavaa koronaa ei ole tullut teille. Vähättelynne on loukkaus ihmisiä kohtaan, jotka ovat joutuneet vakavan taudin uhriksi tai menettäneet läheisiään. Myös heitä kohtaan, jotka ovat olleet lähellä kuolemaa rokottamattomuuden vuoksi.
 
Viimeksi muokattu:

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Anon nimikkoketjussa veli @skode tietää kertoa Facebook löydöstään: "Alueen valta kuuluu kansalle -paikallisosastoille (Kouvola/Lappeenranta) perustetaan auttavat puhelimet ja jatkossa varmasti muutakin palvelua näihin Sote-asioihin liittyen. Mikäli kiinnostaa ja haluaa olla mukana tekemässä voi olla yhteyksissä. Yhdistykseen voi myös liittyä. Monenlaista suunnitelmaa on terveyspalveluista ammattiliittoon asti tulossa."

Terveydenhuolto alkaa olemaan tekemistä vaille valmis, Antti Heikkilä on itseoikeutettu ylipuoskari.

Oleellinen kohta: " ja jatkossa varmasti muutakin palvelua". Kuka se tässä ketjussa mainitsi jo, että mieluummin piikkiä kuin että jäisi Anon kanssa tänne elämään. @Näkkäri se oli. Onneksi sain eilen kolmannen rokotuksen.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Anon nimikkoketjussa veli @skode tietää kertoa Facebook löydöstään: "Alueen valta kuuluu kansalle -paikallisosastoille (Kouvola/Lappeenranta) perustetaan auttavat puhelimet ja jatkossa varmasti muutakin palvelua näihin Sote-asioihin liittyen. Mikäli kiinnostaa ja haluaa olla mukana tekemässä voi olla yhteyksissä. Yhdistykseen voi myös liittyä. Monenlaista suunnitelmaa on terveyspalveluista ammattiliittoon asti tulossa."

Terveydenhuolto alkaa olemaan tekemistä vaille valmis, Antti Heikkilä on itseoikeutettu ylipuoskari.
Ammattiliitto? Siinä jäisivät Peltokankaan lausumat perkeleetkin hiiren vikinäksi, jos tuo porukka alkaisi jotain ammattiliittoa perustamaan, se olisi takuuvarma menestys. Kaikesta terveyteen liittyvästä voisivat pitää turpansa kiinni, koska noihin hörhöilyihin uskovia valitettavasti löytyy tästäkin maasta aivan liikaa jo muutenkin.
 
OneBigRed

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ammattiliitto? Siinä jäisivät Peltokankaan lausumat perkeleetkin hiiren vikinäksi, jos tuo porukka alkaisi jotain ammattiliittoa perustamaan, se olisi takuuvarma menestys.
Eikös joku helvetin koronahörhöjen ammattiyhdistys jo perustettu? Jossain näin kuvankaappauksen. Omaa kassaa niillä ei vielä ollut, joten ohjeistivat pysymään edellisen jäsenenä vielä tässä vaiheessa.

Edit: Kyllä näin oli, Valo nimeltään tämä show.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Eikös joku helvetin koronahörhöjen ammattiyhdistys jo perustettu? Jossain näin kuvankaappauksen. Omaa kassaa niillä ei vielä ollut, joten ohjeistivat pysymään edellisen jäsenenä vielä tässä vaiheessa.

Edit: Kyllä näin oli, Valo nimeltään tämä show.
Anonoijien ammattiliitto olisi kova, kai tuohon voisi jo tukijäseneksi liittyä kohtuullista kuukausittaista summaa vastaan (ei sisällä mitään etuja). Tukilakkoon pitäisi tietysti mennä milloin minkäkin puolesta, rikkurit ammuttaisiin aamunkoitteessa.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

But his latest remarks drew especially strong condemnation for invoking Frank, a child who died in a Nazi concentration camp. “Even in Hitler’s Germany, you could cross the Alps to Switzerland. You could hide in an attic like Anne Frank did,” Kennedy said at a anti-vaccine rally in the District of Columbia on Sunday, speaking in front of the Lincoln Memorial.

Aika erikoinen käsitys vapaudesta kun nähdään ullakolla piileskely jonkinlaisena vapautena.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Aika erikoinen käsitys vapaudesta kun nähdään ullakolla piileskely jonkinlaisena vapautena.

Niin, ja mitenkäs sille Anne Frankille lopulta kävikään. Ei ollut ullakolla piileskely natsien sallimaa toimintaa, ei.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Sitä voi miettiä, miksi diktatuureista ei ole saanut vapaasti muuttaa ulkomaille (="aivovuoto") eivätkä ulkomaalaiset ole saaneet vapaasti matkustaa diktatuureissa (=näkevät todellisuuden).
 
Avuton tunari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vähän kaikki.
Miten voit miettiä että ihmisiä syrjittäisiin rokotteiden takia? Eihän se pidä paikkaansa. Jokainen pääsee peruspalveluiden ääreen ja hoitoon tarvittaessa riippumatta siitä onko ottanut rokotetta vai ei. Teillä ei ole mitään näyttöä syrjimisestä, pelkästään ideologianne takia vastustatte rokotteita ja lääketiedettä.

Ole onnellinen, että vakavaa koronaa ei ole tullut teille. Vähättelynne on loukkaus ihmisiä kohtaan, jotka ovat joutuneet vakavan taudin uhriksi tai menettäneet läheisiään. Myös heitä kohtaan, jotka ovat olleet lähellä kuolemaa rokottamattomuuden vuoksi.
Pääsee vielä osittain, mutta entä jos rokotepassi tulee?

Voit olla rauhassa sitä mieltä, ettei ole muka syrjintää ettet pääse verovaroihin maksettuihin paikkoihin ( uimahalleihin ym) ilman koronapassia tai että tietyt työpaikat vaativat vaarallisia rokotuksia, mutta ne ovat silti syrjintää ja rikkovat perustuslakia ( joka on edelleen kaiken yläpuolella).

Vakava influenssa/flunssa voi tulla kellä tahansa ja se ei ole naurun asia.

"Uutiseen" vastaus on edellinen lause.

Lainataan loppuu böogitekstiä:
Syrjintä on kielletty Suomen perustuslain, Suomen solmimien kansainvälisten sopimusten (Oviedon sopimus, Unescon sopimus), Euroopan neuvoston tammikuussa tekemän päätöksen, sekä lääkärien Nürnbergin säännöstön mukaan. Syrjintä on Suomen laissa kielletty vielä erikseen yhdenvertaisuuslaissa mm. terveydentilan perusteella. Nämä syrjinnän kiellot koskevat myös yrityksiä. Terveydentilatiedot ovat lakien vahvasti suojaamia, mm. tietosuojalaki ja laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä. Terveystietoja ei pidä paljastaa ilman asianomaisen lupaa, eikä niiden paljastamista pidä asettaa yhteiskuntaan osallistumisen vaatimukseksi.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival

Denialismi ei ole terveydentila. Noh, ehkä mielenterveyden, äärimmäisissä tapauksissa.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tottakai yrityksillä tulisi olla halutessaan oikeus valita työntekijänsä sekä velvoittaa työntekijöitään tekemään vaadittuja asioita.

Jo nyt firma voi vaatia työntekijöiltään tietyin ehdoin mm. salmonellatodistuksia, huumetestejä, selvin päin olemista, asianmukaisten suoja- ja turvavälineiden käyttämistä tai tietynlaista käyttäytymistä.

Mikäli työntekijä ei tällaiseen suostu, niin yhtä lailla työntekijä on oikeutettu vaihtamaan firmaa ja etsimään arvoihinsa sopivamman työnantajan.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Voit olla rauhassa sitä mieltä, ettei ole muka syrjintää ettet pääse verovaroihin maksettuihin paikkoihin ( uimahalleihin ym) ilman koronapassia tai että tietyt työpaikat vaativat vaarallisia rokotuksia, mutta ne ovat silti syrjintää ja rikkovat perustuslakia ( joka on edelleen kaiken yläpuolella).
Mitkä työpaikat vaativat työntekijöitä ottamaan vaarallisia rokotuksia? Mitään vaaratonta koronarokotusta kummempaa ei ole tietääkseni vaadittu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös