Mainos

Huonot toimittajat vauhdissa

  • 1 188 180
  • 4 754

Paastainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & 80-luvun HoNsU
Juuri näin ja tästä nimenomaan koko keississä oli kyse. Nythän ei ollut kyse mistään sovitusta ja suunnitellusta haastattelusta, mihin haastateltava olisi ennakkoon valmistautunut ja siten valmis vastaamaan noihin johdatteleviin kysymyksiin.
Jutussa kylläkin mainitaan "Sun pr-agentti selitti aikataulua sopiessa, että teillä on livebändin kanssa treenejä tällä viikolla–", eli olihan tämä tavallaan sovittu.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Kuulin tuosta haastattelusta radiosta. Sitä ennen en tiennyt, että on selllainenkin artisti olemassa kuin Gettomasa. Tuon haastattelun perusteella kyseessä on valovoimainen, rento, ystävällinen ja rakastettava persoona.
 
Prookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
On tämä jännä aihe. Setämiehet pääsee kuittaileen että kuka vitun Gettomasa. Yhtälailla jos kysyt alle parikymppisiltä että tiedätkö Hurriganesin, Hanoi Rocksin tai Kari Tapion niin vastaus on aika monella en.

Ei minunkaan vanhemmat tienneet joskus 80-luvulla Metallicaa, Mötorheadia ym. mutta ei siitä silloin tämmöistä numeroa tehty.
 
Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Mutta jos olisi ollut some niin varmasti olisi tehty. Ihan normaaleja sukupolvien välisiä erojahan nuo on.

Ps. en tiedä kuka on Gettomasa tai Ed Sheeran
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
On tämä jännä aihe. Setämiehet pääsee kuittaileen että kuka vitun Gettomasa. Yhtälailla jos kysyt alle parikymppisiltä että tiedätkö Hurriganesin, Hanoi Rocksin tai Kari Tapion niin vastaus on aika monella en.

Ei minunkaan vanhemmat tienneet joskus 80-luvulla Metallicaa, Mötorheadia ym. mutta ei siitä silloin tämmöistä numeroa tehty.
Toisaalta, siihen aikaan ei kaikenmaailman roska-artisteja siinnyt kuin sieniä sateella eikä jokaisella turhakkeella ollut mahdollisuutta saada naamaansa kaiken kansan näkyviin kun ei ollut internettiä eikä siten myöskään mitään someja. Ja muitakin kanavia nykyaikaan verrattuna murto-osa. Sehän nykyajassa on hyvä että jokanen löytää itelleen jotakin suht helposti ja yhtä helppoa on jättää altistumatta paskalle, jäämättä kuitenkaan paitsi siitä mistä itte tykkää. Tää sitten lisää tätä ilmiötä että "mitähän vitun paskaa toikin on, en oo kuullukkaan."
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
On tämä jännä aihe. Setämiehet pääsee kuittaileen että kuka vitun Gettomasa. Yhtälailla jos kysyt alle parikymppisiltä että tiedätkö Hurriganesin, Hanoi Rocksin tai Kari Tapion niin vastaus on aika monella en.

Ei minunkaan vanhemmat tienneet joskus 80-luvulla Metallicaa, Mötorheadia ym. mutta ei siitä silloin tämmöistä numeroa tehty.
Niinpä. Siinä on kuitenkin mielestäni jonkinmoinen ero, että eikö ole kuullut jostain 25 vuotta lööpeissä paistatelleesta artistista, vai eikö ole kuullut jostain pari vuotta uraa tehneestä somevaikuttajasta, jolla on 2,76 miljoonaa seuraajaa.
Tämä kertoo tietysti siitä, minkälaisia medioita kukin seuraa.
Kaikkia ei ehdi, esim. itselläni ei aika riitä sosiaaliseen mediaan Jatkoaikaa lukuunottamatta.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Ei sillä ole kai merkitystä, että tietääkö jonkun artistin. Ei kaikki voi tietää kaikkia, vaikka olisi kuinka suosittu. Niitä paikkoja, missä paistatella suosiossa kansakunnan kaapin päällä, on hyvin vähän loppujen lopuksi ja tapa julkaista musiikkia on myös muuttunut sosiaalisen median eri alustojen uidessa mukaan. Mutta... se, että oma tietämättömyys määrittelee sen artistin osaamistason, niin se on miun miälest hieman hassu ajattelutapa. "Kuka tämä on öhöhöhöhöh, en ole koskaan kuullutkaan". Koitetaan siis painaa alas sitä artistia, eli kun minä en tiedä kuka hän on, niin hän ei ole mitään. Nyt yksi suomalainen tuottaja on ehdolla Grammyn saajaksi kahdessa eri kategoriassa. Olenko koskaan kuullut hänestä aikaisemmin, niin en. Onko hän hyvä alallaan? Aivan hiton varmasti.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Joo, kaikki ei todellakaan tiedä kaikkia. Esim. Avicii ehti kuolla ennenkuin tulin tietämään hänestä mitään. Ed Sheeranista en tiedä vieläkään, vaikka molemmat edellämainitut ovat levymyynnin ja lippumyynnin perusteella ansaitusti menestyneitä.
Siis olen tietoisesti heidän esityksiään pari kertaa kuullut, mutta ei iskenyt. Eikä muuten Hanoi Rocks iske vieläkään, mutta Sex Pistols alkaa kuulostaa kivan melodiselta.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei sillä ole kai merkitystä, että tietääkö jonkun artistin. Ei kaikki voi tietää kaikkia, vaikka olisi kuinka suosittu. Niitä paikkoja, missä paistatella suosiossa kansakunnan kaapin päällä, on hyvin vähän loppujen lopuksi ja tapa julkaista musiikkia on myös muuttunut sosiaalisen median eri alustojen uidessa mukaan. Mutta... se, että oma tietämättömyys määrittelee sen artistin osaamistason, niin se on miun miälest hieman hassu ajattelutapa. "Kuka tämä on öhöhöhöhöh, en ole koskaan kuullutkaan". Koitetaan siis painaa alas sitä artistia, eli kun minä en tiedä kuka hän on, niin hän ei ole mitään. Nyt yksi suomalainen tuottaja on ehdolla Grammyn saajaksi kahdessa eri kategoriassa. Olenko koskaan kuullut hänestä aikaisemmin, niin en. Onko hän hyvä alallaan? Aivan hiton varmasti.
Niin kaikkea ei tarvitse eikä voi tietää. Silti ihmettelen, miten joillekin oma tietämättömyys on suorastaan ylpeilyn aihe.

Aiheet vaihtuvat, mutta aina mitätöidään asiat, joista ollaan pihalla. Miten mä voisin tietää, miksi mun tarvitsisi tietää, en ollut silloin syntynytkään, en ole käynyt siellä, ei mua kiinnostaa nykyajan hullutukset jne.
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Ei muuten ihme että samat tyypit ovat varmoja siitä että kaikki hyvä musiikki on jo tehty eikä mitään hyvää enää löydy. Kaikki uusi ja tuntematon kun on paskaa.
 
Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patrik Laineen Montreal
On tämä jännä aihe. Setämiehet pääsee kuittaileen että kuka vitun Gettomasa. Yhtälailla jos kysyt alle parikymppisiltä että tiedätkö Hurriganesin, Hanoi Rocksin tai Kari Tapion niin vastaus on aika monella en.
Karhusen Jamo tässä Eteläsuomalaisesta terve. Onks sulla Kari hyvä hetki jutella?

Kari Tapio: -

Sulta on tulossa uusi levy.

Kari Tapio: -

Tai siis, tais tulla jo. Vai oliks se Juha Tapio?

Kari Tapio: -

Tai siis, en tiedä mitään, siks mää kysyn sulta.
 
JKyykka

Jäsen
Niin kaikkea ei tarvitse eikä voi tietää. Silti ihmettelen, miten joillekin oma tietämättömyys on suorastaan ylpeilyn aihe.

Aiheet vaihtuvat, mutta aina mitätöidään asiat, joista ollaan pihalla. Miten mä voisin tietää, miksi mun tarvitsisi tietää, en ollut silloin syntynytkään, en ole käynyt siellä, ei mua kiinnostaa nykyajan hullutukset jne.
No juurikin tämä! Ihmetyttää todella paljon tämä ylpeily omasta tietämättömyydestä. Ehkä sitten olen jotenkin poikkeuksellinen, mutta jos itsellä tulee vastaan joku artisti (tai oikeastaan mikä tahansa muukin asia), josta en tiedä mitään, niin mielenkiinnolla lähden ottamaan selvää, että mikäs tyyppi se tämä on. Minusta on kiva tietää asioita myös sen oman kuplan ulkopuolelta.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Niin kaikkea ei tarvitse eikä voi tietää. Silti ihmettelen, miten joillekin oma tietämättömyys on suorastaan ylpeilyn aihe.
Ainakaan minulla ei ollut tarkoitus ylpeillä sillä, etten tiennyt Gettomasan olevan olemassa, enkä varsinkaan halua häntä mitätöidä. Ei ole tarvetta sellaiseen. Tuo hänen käytöksensä vaan teki melkoisen vaikutuksen.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ainakaan minulla ei ollut tarkoitus ylpeillä sillä, etten tiennyt Gettomasan olevan olemassa, enkä varsinkaan halua häntä mitätöidä. Ei ole tarvetta sellaiseen. Tuo hänen käytöksensä vaan teki melkoisen vaikutuksen.
Kirjoitin ihan yleisellä tasolla.

Ei aina ole ylpeilystä kyse vaan myös tietystä tietämättömyytensä puolustelusta.

Kaikki me omissa kuplissamme lopulta olemme.
 
Torsti56

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stars, Blue Jackets
On tämä jännä aihe. Setämiehet pääsee kuittaileen että kuka vitun Gettomasa. Yhtälailla jos kysyt alle parikymppisiltä että tiedätkö Hurriganesin, Hanoi Rocksin tai Kari Tapion niin vastaus on aika monella en.

Ei minunkaan vanhemmat tienneet joskus 80-luvulla Metallicaa, Mötorheadia ym. mutta ei siitä silloin tämmöistä numeroa tehty.
Siis vertaat oikeasti jotain Gettomasaa Metallicaan ja Mötorheadiin tai vaikka Hurriganesiin ja Kari Tapioon. Ei jumalauta, ja vielä pidät sitä kuuluisampana. Onks tää ketju "mille naurat juuri nyt" vai astuinko väärään ketjuun.

Voidaan vaikka ottaa veto jossa joku muu valitsee 100 nimimerkkiä joilta kysytään kumman tietää paremmin. Gettomasiina vai Hurriganes/Kari Tapio. Lähetäänkö?
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
On tämä jännä aihe. Setämiehet pääsee kuittaileen että kuka vitun Gettomasa. Yhtälailla jos kysyt alle parikymppisiltä että tiedätkö Hurriganesin, Hanoi Rocksin tai Kari Tapion niin vastaus on aika monella en.

Ei minunkaan vanhemmat tienneet joskus 80-luvulla Metallicaa, Mötorheadia ym. mutta ei siitä silloin tämmöistä numeroa tehty.
Eiköhän se Metallica olis räppipiireistä joku Elastinen tai Cheek, Gettomasa ois lähempänä joku Nickelback
 
kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Tässä nyt mennään vähän epäolennaisuuksiin. Toimittaja oli tekemässä juttua Keskisuomalaiseen, jonka lukijoista monikaan ei Gettomasaa tunne. Mutta olisiko yhteenvetona:
- Toimittaja olisi voinut tehdä taustatyönsä paremmin
- Gettomasa oli ylimielinen ja epäammattimainen
- molemmat osapuolet saivat huomiota
- kaksi epäonnistumista johti onnistuneeseen lopputulemaan
 
JKyykka

Jäsen
Tämä on kyselyn lopputulos ei yllättäisi yhtään.
Tokihan kyselyn lopputulos olisi se, että Hurriganes ja Kari Tapio tunnetaan paremmin, kun Jatkoajan käyttäjäkunta ei ole sieltä nuorimmasta päästä. Mutta kyllä foorumilta löytynee paljon myös nuorta porukkaa, joille nuo vuosikymmenten takaiset suuruudet eivät sano mitään, ja Gettomasa sen sijaan on hyvinkin tuttu kaveri.
 
CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Ei minunkaan vanhemmat tienneet joskus 80-luvulla Metallicaa, Mötorheadia ym. mutta ei siitä silloin tämmöistä numeroa tehty.
Siis vertaat oikeasti jotain Gettomasaa Metallicaan ja Mötorheadiin tai vaikka Hurriganesiin ja Kari Tapioon. Ei jumalauta, ja vielä pidät sitä kuuluisampana. Onks tää ketju "mille naurat juuri nyt" vai astuinko väärään ketjuun.
Kröhöm, lisää epäolennaisuuksia luvassa:
setämiehen silmiin sattuu. Se on Motörhead.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös