Huone 213
Tapiolan kirjastostahan tämä albumi valitettavasti löytyi. Sanon valitettavasti, sillä kyseisen paskan kuunteleminen jätti todennäköisesti syvät haavat sieluuni. Siinä kertosäkeistön pätkässä laulettiin kansilehtisen mukaan "Me nimitämme toisiamme laulun ystäviksi", eikä "lauluystäviksi". Ei se silti kovin paljoa järkevämmältä kuullosta. Päinvastoin. Tässä Huone 213:n sanat kokonaisuudessaan:
näen ikkunasta torin sekä patsaan
kipu hissin lailla valuu päästä vatsaan
vapiseva käsi työntyy takin hihasta
kuin vilustunut vihannes tai pala lihasta
/ks/
huone 213, kitara ja minä
täällä toisiemme ainoina ystävinä
ne nimittävät meitä
luoja tietää miksi
me nimitämme toisiamme laulun ystäviksi
/ks/
seinän läpi pienen lapsen hento ääni
sana niinkuin veitsi halki minun pääni
katse kiertää huonetta aika taloa
ja kaikki mikä valaisee on sähkövaloa
ks
peili katsoo vaiti vanhaa soittoniekkaa
jonka kaikki haaveet valuu täällä hiekkaan
käsi piirtää paperille pari riviä
yhtä kevyitä kuin huokaus tai kasa kiviä
ks
Olenkohan mä ainoa joka ei ymmärrä tosta mitään? Mitä Marjorie haluaa sanoa tolla vihannes-käsi-vertauksellaan? Jotenkin tuntuu siltä, että biisiä sanoittaessa on tärkeintä ollut se, että sanojen loput rimmaavat. Sillä nyt ei ole niin väliä, että sisältö on täysin absurdia.
Muutenkin levyn musiikillista sisältöä kuvaa parhaiten sana "paska". Huonolla syntikalla tehdyn Abba coverin Korttitalo vaan (Winner takes it all) ja Kuin taivaan pilven kuuntelusta tulee oikeasti paha olo. Jos joku ranteidensa aukivetelyä harrastava teini sattuu lukemaan tämän, niin mars kirjastoon! Itseään voi satuttaa myös "musiikilla", eikä tästä jää jälkiä käsiin, eikä tähän voi kuolla, vaikka haluaisikin.
Oikolukiessa huomasin, että ne "laulun ystävät" voisivat olla Marjorie ja kitara, mutta silloin taas siinä "ne nimittävät meitä luoja ties miksi"-kohdassa ei ole mitään järkeä.