HPK:n taloudellinen tilanne

  • 426 668
  • 1 558

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Jotta Kerho pystyisi jatkossa toimimaan parempana palkan maksajana, liikevaihtoa olisi tavalla tai toisella saatava systemaattisesti kasvatettua.

Näin, siinähän se kasvun mahdollisuus on. Muuten ollaan aina tässä tilanteessa, että menestys vaatii lukuisia samanaikaisia breikkejä ja näitä uralla laskusuunnassa olevien uusien mahdollisuuksien lunastamisia. Saattaa sinne rosteriin aina muutama ukko mahtua, joille maksetaan vähän kilpailukykyisempää palkkaa, mutta silloin täytyy olla aina jossain päin rosteria selviä alennuskorista vetoja, että kokonaisuus vastaa budjettia.

Näin se vaan on. Toisaalta, helvetin paljon mieluummin mä tätä olen seurannut kymmeniä vuosia, kuin jatkuvaa alisuorittamista isolla budjetilla. Aika vähissä ne selvästi odotuksiin nähden pettäneet kaudet kuitenkin on tässä liigataipaleemme varrella.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Cornett 48 000€. Olen mykistynyt.

Kunyk veti jo viime kaudella yli 100 k, mitähän nyt?
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Vähän on taas vääristynyttä toi verotietojen lueskelu. Rautiainen on Liigassa 30-40 pinnan pelaaja, eli mahtuu 15 joukkueessa aina sinne 1-2 kenttään ja tehoja on ns. pakko tulla. Kun Liigan keskipalkka on siellä 80 000€ korvilla, niin kyllä se tarkoittaa, että tuo 100 000€ on varsin liki totuutta tuon tason pelaajasta. Kerholla on varmasti ollut aika paljon rahastointeja kyseessä, eli noista oikeista summista on hankala sanoa. Mutta ei nyt Lindgren ollut niin kummonen pelaaja ennen viimekautta, että se saisi 82 000€ tätä ihmettelisin enemmän kuin Rautiaista. Toki Lindgrenistä ne rahat tiesi, että tulee takaisin, mutta kuitenkin. Nessu on varmasti maksanut enemmän kuin 70 000€ jne.

Laskin noi kaikki yhteen, kun kukaan ei näyttänyt aiemmin sitä tehneen.
1 189 952€ (selkeyden vuoksi rikon suomenkielen kirjoitussääntöjä)

Taisi olla Liigan kaikkien aikojen halvin joukkue, uskotteko oikeasti? Eli tuosta ei puutu tonnia, vaan puuttuu hieman laskukaavasta riippuen aika monta sataa tonnia. Toki jos HPK ilmoittaa pelaajabudjettinsa niin, että se sisältää kaikki työnantajamaksut (epäilen), niin 1,5 kertoimella tosta tulisi aika liki 1,8miljoonaa. Tästä syystä en tykää tästä tavasta miten näistä vedetään aika suoraan noita lukuja, toki itsekkin sorrun siihen, mutta yritän sentään muistaa, että totuus nyt ei vaan ihan ole toi.

Edit. laskin vielä Jukurien pelaajien samat summat. Pitäisi antaa vähän osviittaa asiasta.
1 084 535

Budjetit oli HPK 1,75M ja Jukurit 1,5M ja kauden hankintojen myötähän Kerholla taisi olla toteuma liki 2M. Toki kevään hankinnat ei tuossa verotuksessa näy.
 
Viimeksi muokattu:

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nämä kiekkoilijoiden palkkatiedot ovat aina hyvin hankalasti tulkittavia johtuen juurikin tuosta rahastoinnista ja toisaalta siitä että tässä on ainoastaan toissa kauden lopun ja viime kauden alkupuoliskon liksa tarkastelussa. Esim. Puustinen tuli Liiga-miehistöön vasta viime kaudeksi pelattuaan aiemmin junnuissa.
Cornett 48 000€. Olen mykistynyt.
Juu, ei noista kyllä suoraa voi päätellä. Rahastoida voi IL:n mukaan max puolet ja max 100000€. Ja kai 10% voi ajatella perusvähennykset vähintään (pakolliset eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut sekä tulonhankkimisvähennys). Elikkäs edellä mainitulla matematiikalla:
- 10k€ verotiedoissa verotettavaa ansiotulosta lienee ~11k€ - 22k€ ansiotuloa bruttona kalenterivuodessa
- 100k€ verotiedoissa verotettavaa ansiotulosta lienee ~111k€ - 211k€ ansiotuloa bruttona kalenterivuodessa
- 200k€ verotiedoissa verotettavaa ansiotulosta lienee ~222k€ - 322k€ ansiotuloa bruttona kalenterivuodessa

Elikkäs Cornetin verotettava ansiotulo on 48k€. Sopimus julkaistiin huhtikuun lopussa, olisiko toukokuussa tullut joten onko palkka sitten ollut 8/12 vai 7/12 vai miltä osalta vuotta 2018? Jos vaikka seitsemältä kuulta eikä yhtään rahastointia, (tekeekö ulkkarit edes niitä,) sovitaan ettei Cornet ole rahastoinut mitään, niin verokalenterisumma vastaa: (48k€/0.9) /(7/12) ~ 91k€ vuosipalkkaa. Miten tähän lukuun vaikuttaa se, että vuoden 2018 alkuvuosi on tienattu Norjassa jääkiekkoa pelaamalla, en osaa sanoa, kun en ole kummempi veroasiantuntija.

No, Turunen. 50k€ verotettavaa ansiotuloista. Jos ei rahastoinut mitään, tienasi 50k€/0.9~56k€, jos taas maksimin, niin 56k€+56k€ eli 112k€. Kumpikaan ei liene totuus, mutta haitari on aika suuri ja riippunee paljon pelaajan elämäntilanteesta (ikä, uran suunta, yms), älykkyydestä, saadusta infosta ja taustasta sekä monesta muusta asiasta mikä ei tule mieleen juuri nyt.

Ei ole helppoa ja huono uutisointi sekä huono artikulointi nettifoorumilla saa nämä vielä vaikeammiksi asioiksi ymmärtää. Mutta jotenkin noin minä tämän palkka-asian näen.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Cornett 48 000€. Olen mykistynyt.

Kunyk veti jo viime kaudella yli 100 k, mitähän nyt?
Luultavasti jotain Lahden Jaska -tason 120-130 t. eur. Aivan asiallinen liksa ykkössenalle.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Elikkäs Cornetin verotettava ansiotulo on 48k€. Sopimus julkaistiin huhtikuun lopussa, olisiko toukokuussa tullut joten onko palkka sitten ollut 8/12 vai 7/12 vai miltä osalta vuotta 2018? Jos vaikka seitsemältä kuulta eikä yhtään rahastointia, (tekeekö ulkkarit edes niitä,) sovitaan ettei Cornet ole rahastoinut mitään, niin verokalenterisumma vastaa: (48k€/0.9) /(7/12) ~ 91k€ vuosipalkkaa. Miten tähän lukuun vaikuttaa se, että vuoden 2018 alkuvuosi on tienattu Norjassa jääkiekkoa pelaamalla, en osaa sanoa, kun en ole kummempi veroasiantuntija.
Norjassa tienattu palkka verotetaan Norjassa, se ei näy Suomen verottajalle, eikä edes kuulu sille, eli mielestäni aika liki olet laskenut tuon. Ja käsittääkseni rahastoinnit on mahdollisia myös ulkkareille sitä ei (käsittääkseni) mikään estä, siihen en osaa ottaa kantaa onko joku niistä tehnyt niin.
 
Juu, näin sen näen minäkin.

Sinänsähän Cornetin palkka on suhteessa järkevä Tuulolan ja Lindgrenin palkkoihin. Ja ne taas ovat järkevät, vaikka ja koska kyseessä nuoret pelaajat. Mutta heistä oli vahvasti odotettavissa NHL-korvaukset, joten oli oikein järkevää maksaa kunnon palkkaa jotta saa (tai saa pidettyä) pelaajan, jonka palkan saa sitten aikanaan takaisin. Tätä lisää, kiitos.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga

"HPK Liiga on käytännössä velaton yhtiö. Seura teki mestaruusvuodelta hyvän taloudellisen tuloksen, mutta sen talous on kehittynyt hyvin myös tänä vuonna.

– Kun kaudesta on marraskuun lopulla kulunut koko lailla puolet, myynti on ollut 20 prosenttia viimevuotista suurempi, kertoo HPK Liigan toimitusjohtaja Antti Toivanen.

Playoff-pelejä ei budjetissa

Seura aikoo tehdä kuluvalta kaudelta 300 000 euroa voitollisen tuloksen, vaikka edustusjoukkue ei pääsikään playoff-peleihin.
"

Koko juttua ei ilman tunnuksia pääse lukemaan, mutta siinä kaiketi ne oleellisimmat.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Iso kiitos Antti Toivaselle, sekä muulle poppoolle siellä jotka tekee sitä likaista ja näkymätöntä duunia taustalla! Sekä toki hallitukselle, jotka tätä laivaa ohjaa ja sen kipparin on valinnut. Erityiskiitokset niille henkilöille, jotka oli julkisen annin taustalla, minä uskon ja näen, että sieltä on lähtenyt tämä nykyinen suuntaus.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Jokohan kohta HPK Liiga Oy alkaa maksaa omistajilleen osinkoa? Rahoja siis odotellessa...

Ei vaan, tämä oli ainakin allekirjoittaneelta sijoitus, johon en koskaan odota osinkoja tai rahallisia voittoja. Kaikki voittorahat vaan takaisin omaan pääomaan toiminnan kehittämiseen ja Kerhon pitämiseen kilpailukykyisenä organisaationa tulevaisuudessakin. Hienoa työtä!
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Jokohan kohta HPK Liiga Oy alkaa maksaa omistajilleen osinkoa? Rahoja siis odotellessa...

Ei vaan, tämä oli ainakin allekirjoittaneelta sijoitus, johon en koskaan odota osinkoja tai rahallisia voittoja. Kaikki voittorahat vaan takaisin omaan pääomaan toiminnan kehittämiseen ja Kerhon pitämiseen kilpailukykyisenä organisaationa tulevaisuudessakin. Hienoa työtä!
Minusta eniten merkitsee se, että ne joilla on oikeasti sydän kehissä jaksaa luoda sen paineen taustalta pysyä kehityksessä mukana ja haastaa sitä yhtiötä kehittymään. Ne yhtiökokoukset on oikeasti tärkeitä paikkoja näiden suhteen, siellä joutuu hallitus siihen kaikista kovimpaan syyniin vaikka äänimäärä muuten onkin vähäinen. Se yhteisö saa sitä ääntään kuuluviin, ihan konkreettisesti eikä se seura ole vaan jonkun pienen porukan pyörittämä hyvävelikerho.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Mahtava yleisömäärä tänään ja torstainakin yli 3600 katsojaa. Oikein mainiota ja budjetti laadittu runkosarjan mukaan, kuten kuulukin. Hyvä Kerho ja kolmospaidat oli helkkarin hienot!
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nostetaas tätä vähän ylös. Mielenkiintoista on nähdä mikä lopulta on tämän kauden taloudellinen tulos.

Vaikka pleijareista ei nyt tuloudukaan lipputuloja niin niitähän ei etukäteen budjettiin HPK laskekaan. Ne ovat vähän kuin bonusta. Joitain pelaajahankintoja tuli kauden aikana mutta eivät kai kuitenkaan isosti budjettia syöneet.

Yleisöä on käynyt erittäin hyvin, en nyt löytänyt mikä kauden tavoite oli mutta yli sen nyt varmasti mentiin. Tällä hetkellä ka on 3930 ja viimeinen peli ilman katsojia laskee sen noin 3799:n. Kausikortteja on myös myyty ennätysmäärä.

Viime kauden pelit venyivät sen verran pitkälle, että Liigan jakamat pleijarirahat tuloutuvat vasta tälle tilikaudelle. Tilikausihan päättyy 30.4. Tästä potistahan tulee HPK:lle suurin osuus (23%).

Fanituotemyynti täytyy myös mainita sillä mestaruustuotteita myytiin varmasti isohkoja määriä ja näiden myyntihän alkoi vasta toukokuun puolella. Tämä tietysti vain mutuilua. Sitten on myös erinäisiä kuluja mm. leditauluihin investointi ja mites sitten pelaajille maksetut mestaruusbonukset? NHL-korvauksista ei ole tietoa, edellisellä kaudellahan näitä taisi tulla ihan mukavasti.

Joka tapauksessa kaippa tässä voi vähintään nollatulosta odottaa, ehkä jonkinlaista voittoakin.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Viime kauden pelit venyivät sen verran pitkälle, että Liigan jakamat pleijarirahat tuloutuvat vasta tälle tilikaudelle. Tilikausihan päättyy 30.4. Tästä potistahan tulee HPK:lle suurin osuus (23%).

Hyvää pohdintaa. Tuon lainaamani osalta yhtiökokouksessa tuotiin esiin, että nämä suoraan viime kauteen liittyneet tulot ja menot on kirjattu edelliselle tilikaudelle, vaikka ne olisi tapahtuneet tilikauden päättymisen jälkeen.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Aamun HäSassa Toivanen sanoo, että lipunmyynnin perusteella odotettiin Ilves-peliin noin 5000 katsojaa ja tämän pelin pelaaminen tyhjille katsomoille vie lähes kuusinumeroisen summan verran tulopuolelta. Aikaisemmin kaudella Toivanen spekuloi, että Kerho pääsisi voitolle tänä vuonna pelkästään runkosarjan budjetilla, joten eiköhän tuo tulos jääne aikalailla nollaksi tai lievästi positiiviselle. Edellyttää tietysti, että pleijareita ei lähdettäisi pelaamaan tyhjille katsomoille, jolloin kyllä kulupuoli kasvaa ilman merkittäviä tuloja.
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olis ollut hieno Ilves-peliä katsella paikan päällä, kun vielä on panostakin.

Eiköhän tässä taloudellisesti sitten hyvä tulos tule, olosuhteisiin nähden.
 
Gibraltar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos playoff- pelejä pelataan ja jossain vaiheessa tulee Kärpät vastaan, pelit ilman yleisöä...pakkaselle mennään ja huolella. Matkustukulut aikamoiset. Silloin taidetaan körötellä bussilla...
 
Heitinga

Tuossa tilanteessa päästäänkin sellaiseen mielenkiintoiseen dilemmaan, että taloudellisesti on järkevämpää hävitä suoraan sääleissä kun jatkaa kohti mestaruutta. Kauden jatkuessa on melkeinpä vain hävittävää kun pudotuspeleistä ei tule talouteen mitään hyötyä ja mestarikin muistetaan "koronamestarina".

Niin ja mikäli mestaruus sitten tulisi, joutuisi pelaajille maksamaan mestaruusbonukset ja torillekaan ei saisi kukaan kokoontua. Eiköhän kausi voida lopettaa runkosarjaan.
 
Kerho64

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nostetaas tätä vähän ylös. Mielenkiintoista on nähdä mikä lopulta on tämän kauden taloudellinen tulos.

Vaikka pleijareista ei nyt tuloudukaan lipputuloja niin niitähän ei etukäteen budjettiin HPK laskekaan. Ne ovat vähän kuin bonusta. Joitain pelaajahankintoja tuli kauden aikana mutta eivät kai kuitenkaan isosti budjettia syöneet.

Yleisöä on käynyt erittäin hyvin, en nyt löytänyt mikä kauden tavoite oli mutta yli sen nyt varmasti mentiin. Tällä hetkellä ka on 3930 ja viimeinen peli ilman katsojia laskee sen noin 3799:n. Kausikortteja on myös myyty ennätysmäärä.
Niin, ja mielenkiintoista on se, että kausikorttilaiset ovat maksaneet kaikista 30 ottelusta. Ilmeisesti tuo viimeinen runkosarjapeli menee ns tappioksi. Ainakaan tuolla nettisivuilla ei puhuta mitään kausikorteista. Noh, ei siinä mitään, poikkeuksellinen tilanne.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Edellyttää tietysti, että pleijareita ei lähdettäisi pelaamaan tyhjille katsomoille, jolloin kyllä kulupuoli kasvaa ilman merkittäviä tuloja.

Voiskohan tässä olla vielä sellainen aspekti, että pudotuspelien pelaamatta jättäminen leikkaisi Telialta tulevia televisiointikorvauksia. En tiedä sopimuksen luonteesta.

Ehkä tässä päädytään vetään poffit paras kolmesta - sarjoilla tai sit jopa kerrasta poikki.
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Niin, ja mielenkiintoista on se, että kausikorttilaiset ovat maksaneet kaikista 30 ottelusta. Ilmeisesti tuo viimeinen runkosarjapeli menee ns tappioksi. Ainakaan tuolla nettisivuilla ei puhuta mitään kausikorteista. Noh, ei siinä mitään, poikkeuksellinen tilanne.
Itse en tuota niin menetyksenä pidä. Onhan kortti jo maksanut itsensä takaisin.

Mutta oikeassa olet, että tappioksihan tuo kausikorttilaisille lasketaan. Luulen, että mahdollinen hyvitys annetaan ensi kaudelle. Joko kortin hinnassa tai sitten oheismyynnissä virvokelippuina tai muuna vastaavana.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Toivottavasti kukaan ei ainakaan kehtaa lähteä vaatimaan mitään hiluja takaisin tässä tilanteessa. Siinä kohtaa voi kyllä sanoa "Mä häpeän"

Jos joltain löytyy fyysinen lippu launtain peliin niin voin ostaa pois. Olisi hieno muistoesine poikkeuksellisista ajoista.

Kerho voisi kyllä myydä niitä virtuaalilippuja vikaan peliin (jos sitä edes pelataan). Olisin valmis hankkimaan piletin.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Isoin iskuhan voi tulla vasta ensi kauden sponsorituloihin, jos tämä vallitseva tilanne jatkuu pitkään.

Toivottavasti menee pian ohi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös