Mainos

HPK:n taloudellinen tilanne

  • 460 536
  • 1 656

TJ MACKEY

Jäsen
Liikevaihdon kasvattaminen oli käsittääkseni mainittuna Kerhon strategiassa. Eli siinä suhteessa seurajohto on epäonnistunut, sen kertoo luvut: liikevaihto on päinvastoin laskenut. Itselläni ei liiaksi ole uskoa seurajohtoon, jonka toimitusjohtaja ilmoittaa maaliskuussa, että liikevaihto ei tule myöskään kaudelle 2018-2019 kasvamaan. Miten hän voi ylipäätään todeta näin? Toki, mikäli hallitus ei ole budjetoinut kasvua, niin eihän seurajohdon sitä tule myöskään yrittää. Tässä ei vaan nyt strategia, budjetti, puheet ja teot kohtaa. Onko Kerhon liikevaihdon ja toiminnan tarkoitus kasvaa? Mikäli on, onko sitä toteuttamassa siihen kykenevä toimitusjohtaja, myynti ja markkinointi?

Sitä en ole koskaan Kerhon kohdalla ymmärtänyt, kuinka kapea-alaisesti HPK:n seurajohto oman kohderyhmänsä näkee. En ole ikinä epäillyt, etteikö HPK puhuttelisi erittäin hyvin sitä 10 prosentin hämeenlinnalaisväestöä, jotka ovat aina hallilla, kuluttavat ja jakavat rakkauttaan tärkeää seuraa kohti. Tätähän alleviivaa onnistuneet kick offit ja tutkimukset, missä HPK koetaan tietyissä piireissä erittäin tärkeäksi.

Miksi HPK ei huomioi sitä loppua 90 prosenttia, tai pistä paukkuja sinne, siis oikeasti isosti panostaen? Niitä ihmisiä joille HPK ei vielä ole merkityksellinen. Joille ei vielä avaudu, mitä yhteistyö HPK:n kanssa voisi tuoda? Miksi HPK:hon kannattaa sijoittaa, kuluttaa tai ihastua? HPK ei saa uusia ystäviä heinäkuussa, miksikö? Kun seura päättää olla kuukauden (!) kiinni. Koko porukka lomilla, 1,5 kuukautta ennen kauden alkua. Ei kuulosta kuluttajabisneksessä olevalta vakavasti otettavalta ja Huom! menestystä hakevalta organisaatiolta. Missä kunnianhimo?

HPK:n fanituotteita ei käytännössä ole, tai on, mutta sivujen sisältö ja ilme on sen näköinen, että seura ei halua sen fanien pukeutuvan oranssiin. Sulkisivat vaikka sitten sen linkin kotisivuilta, sen verran kammottavaa se on.

HPK ilmeisesti haluaa olla pienen piirin juttu. Toki sekin voi olla strateginen valinta. Suuren massan mielipiteelle ja euroille altistumisessa on suuri riski joutua kilpailuun muiden kanssa. HPK pyrkii kilpailemaan urheilullisesti Liigassa ja onkin onnistunut siinä erittäin hyvin. Uskon että ensi kaudenkin joukkue voi olla hyvin raikas, urheilullinen ja viihdyttävä konaisuus nuoria urheilijoita. Antti Pennanen on piinkova ja itseään työssään säästämätön ammattilainen. Sen takia kyseiselle herralle avautuu nyt jo toista kertaa Maajoukkueen ovet.

Liiketoiminnan osalta HPK ei edes pyri kilpailemaan muiden kanssa. Mitä muuta voi ajatella tavasta, kuinka avainpaikoille ei ole koskaa edes pyritty rekrytoimaan parhaita osaajia käytettävissä olevien resurssien mukaisesti. Milloin HPK:lla on riskinä, että sen myynnin, markkinoinnin tai viestinnän tekijöiden osalta on riski joutua kilpailijan rekrytoimaksi?
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Itselläni ei liiaksi ole uskoa seurajohtoon, jonka toimitusjohtaja ilmoittaa maaliskuussa, että liikevaihto ei tule myöskään kaudelle 2018-2019 kasvamaan.

Missä näin on sanottu? Tämä ei kyllä mitenkään korreloi viestiin eilisessä yhtiökokouksessa.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Missä näin on sanottu? Tämä ei kyllä mitenkään korreloi viestiin eilisessä yhtiökokouksessa.
Taisi olla Kaupunkiuutisten haastattelussa maaliskuussa, päivämäärää en muista.

Mikäli muistan väärin ja Toivanen on tiimeineen kykenevä kasvattamaan Kerhon liikevaihtoa, olen hemmetin tyytyväinen ja yllättynyt.

Oliko Toivasella minkälaisia ajatuksia, mistä liikevaihdon kasvua haettaisiin?
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Taisi olla Kaupunkiuutisten haastattelussa maaliskuussa, päivämäärää en muista.

Mikäli muistan väärin ja Toivanen on tiimeineen kykenevä kasvattamaan Kerhon liikevaihtoa, olen hemmetin tyytyväinen ja yllättynyt.
Itse en ainakaan tälläistä kommenttia löytänyt. Pelaajabudjetista kyllä löytyy kommentteja, että ei ole hirveästi kasvamassa seuraavina kausina.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Oliko Toivasella minkälaisia ajatuksia, mistä liikevaihdon kasvua haettaisiin?

No ei pelkästään Toivasella. Se tärkein poitti liikevaihdon kasvattamisessa on urheilullinen menestys. Se että kausi jatkuu runkosarjan jälkeen ja yleisötavoite ylittyy. Ensi kaudelle lähdetään budjetoimaan hieman pienemmällä 3500 katsojakeskiarvolla. NHL-korvaukset nähdään edelleen tärkeinä. Ensi kauden jälkeen tavoitteena on, että kolme kaveria tekisi sopimuksen. Tämä oli enemmänkin Pennasen antama pelaajakehityksen tavoite, ei taloudellinen eli näitä ei tulla ensi kaudelle budjetoimaan. Jos näin käy, niin se on kaikki "hyvää"

Hallituksen uudet jäsenet on valittu sillä silmällä, että näillä on businessosaamista ja kontakteja kehittää nykyistä liiketoimintaa sekä löytää uusia liiketoimintamahdollisuuksia yhdessä toimitusjohtajan kanssa. Toimitusjohtajan muutenkin pitäisi päästä enemmän keskittymään busineksen pyörittämiseen, kun urheilujohtaja palkataan "ihan lähiaikoina". Asiakashallinta- sekä kassajärjestelmiin on investoitu ja tätäkin kautta odotetaan parannusta niin nykyisten kuin uusien asiakkuuksien hallintaan. Eli nähdään miten nykyiset asiakkaat käyttäytyvät ja juurikin tarkoitus saada näitä satunnaisasiakkaita paremmin sitoutetuksi näille henkilökohtaisesti kohdistetuilla kampanjoilla. Tapahtumia, ei pelkästään jääkiekkoa, tullaan aktiivisesti kehittämään.

Tuossa nyt noita mitä jäi itselle mieleen.
 

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itse en ainakaan tälläistä kommenttia löytänyt. Pelaajabudjetista kyllä löytyy kommentteja, että ei ole hirveästi kasvamassa seuraavina kausina.

Eikö tämä nyt kuitenkin sitten sotke hieman tuota "matkalla huipulle" -strategiaa? Ajattellaanko että HPK nostaa itsensä mitalisuosikiksi kun pelaajabudjetti on liigan pienimpiä?
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Eikö tämä nyt kuitenkin sitten sotke hieman tuota "matkalla huipulle" -strategiaa? Ajattellaanko että HPK nostaa itsensä mitalisuosikiksi kun pelaajabudjetti on liigan pienimpiä?

Strategiaa ollaan "viilaamassa" lähiviikkoina, nyt kun on uusi hallituskin. Joka tapauksessa se ei tule missään nimessä sisältään sitä, että Kerho ostaa menestyksen ja nostaisi merkittävästi pelaajabudjettia. Tavoitteena on kasvattaa omista junnuista ja kehittyvien pelaajien onnistuinella rekryillä menestys. Näiden päälle sitten muutama täsmähaku. Akatemiatoimintaan tullaan panostaan lisää ja urheilujohtajan tarkoitus linjata sekä johtaa "kerho-polku" menestykseen.
 
Viimeksi muokattu:

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tää kuulostaa toisaalta ihan hyvältä,mutta tän voi myös lukea siten että tyydytään siihen missä ollaan ja mennään helpoimman kautta. Eli ei edes yritetä kasvaa,hankkia lisää rahaa,kasvattaa budjettia vaan mukavoidutaan eli taannutaan ja tyydytään näihin ei voi mitään,kaikki on yritetty selityksiin. Näen kyllä vaaran merkit ilmassa,ei vaikuta eteenpäin menevän organisaation puheilta. En tarkoita että ostetaan menestystä,mutta paikallaan ei voi polkea. Ainut tavoite voi ja pitää olla kasvaa kokoajan ja yrittää kaikin puolin hankkia parhaat mahdolliset toimintaedellytykset liiketoimintaa lisäämällä ja joukkueeseen panostamalla. Vähään jos pyrkii niin vähään myös joutuu tyytymään. Jos on tarkoitus vain osallistua niin turha siihen joukkueeseen on sitten panostaa edes nykyisten eurojen edestä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tuossa nyt noita mitä jäi itselle mieleen.
Paljon ihan hyviä sanoja peräkkäin. Näitä on nyt kuultu vuodesta toiseen, on ollut kaikenmaailman torijuhlia ja strategioita julkistellaan sillon ja tällön. Valitettavasti tuntuu että ne puheet on helppoja ja halpoja, niitä itse tekoja on tullut valitettavan vähän. Tokikin siis, ulkoisen paineen? takia tuli esim. se kausikorttikamppis sinne pohjoispäädyn penkeille, mikä käsittääkseni oli kohtuullinen menestyskin. Sitä vain toivoo että nämä puheet oikeasti muuttuu myös teoiksi.
 

Kennedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Noutajat
Hankitaan lisää näitä jääkiekkopummeja ja rakennetaan ottelutapahtuma näiden tähtien ympärille. Tällä menolla talous sukeltaa ja syvälle.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Yritin interwebin ihmeellisestä maailmasta etsiä tuloksetta, niin kysellään nyt sitten täältä parviälystä.

Onko kenelläkään tietoa, millä tasolla ne Sprengler Cupin palkintorahat on? Tokihan siihen menestys vaikuttanee, mutta siis HPK:n osalta viime talvelta...
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Yritin interwebin ihmeellisestä maailmasta etsiä tuloksetta, niin kysellään nyt sitten täältä parviälystä.

Onko kenelläkään tietoa, millä tasolla ne Sprengler Cupin palkintorahat on? Tokihan siihen menestys vaikuttanee, mutta siis HPK:n osalta viime talvelta...

En palkintorahoista sen tarkemmin tiedä, mutta Toivanen sanoi yhtiökokouksessa, että tuosta reissusta jäi Kerholle n. 100K€ käteen.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Jukureiden tappiota koskevassa jutussa oli maininta, että Telian sopparista tulisi 7-numeroinen potti vuosittain. Ilmeisesti tässä on kasvua, joten siitäkin jotain tulee + kasvattajakorvaukset. Onko juhlakaudella sitten luvassa jotain isompaa? Tyhjästä pitää lähes koko paketti koota, joten kyllä siinä sarkaa on, tosin nykyiset ns.riippakivisopparit ei silloin enää rasita.

Mutta pakko olla kyllä isot mainosrahat jne, jotta Telialla mitään järkeä tuossa touhussa on.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Jukureiden tappiota koskevassa jutussa oli maininta, että Telian sopparista tulisi 7-numeroinen potti vuosittain. Ilmeisesti tässä on kasvua, joten siitäkin jotain tulee + kasvattajakorvaukset. Onko juhlakaudella sitten luvassa jotain isompaa? Tyhjästä pitää lähes koko paketti koota, joten kyllä siinä sarkaa on, tosin nykyiset ns.riippakivisopparit ei silloin enää rasita.

Kuten joskus aikaisemmin kirjoittelin, Kerhon reserveissä olis varaa vetää riskillä parikin isomman panostuksen kautta ilman noita Telia-korvauksiakin. Kuitenkin hommaa on pyritty tekemään pitkäjäntäisemmin tulorahoituksen kautta, mikä on mielestäni ehdottomasti oikea suunta.

Kick-offissa toimarimme puhui, että juhlakaudelle olisi tulossa panostuksia. Tiedä sitten mitä se tarkoittaa? Valmentajakysymys pitäisi ihan ensimmäisenä ratkaista. Ja kieltämättä se ei ole ihan niin yksinkertainen. Viime kausi nosti paljon kysymysmerkkejä valmennuksen jatkuvuuden suhteen. Syksy näyttäkööt kannattaako edes Kerhon pyrkiä nykyvalmennuksen jatkamiseen. Toisaalta jos valmennus vaihtuu, on vaikeampi lähteä rakentaa vaikka vähän panostamallakin menestyvää joukkuetta. Jos Kerho vetää tän kauden vihkoon niin urheilullisesti kuin taloudellisesti, on vaikea nähdä myöskään että toimarin palli olisi tukevasti jaloillaan.

Siellä on syksyllä molemmille johdon Anteille näyttöjä lunastettavaksi....

Niin tai näin, mielestäni Kerholla pitäisi olla paletti selvillä valmennuksen osalta ensi kaudelle viimeistään marraskuussa, joko nykyporukan tai uuden ryhmän kanssa. Muutoin rahallinen panostaminen joukkueeseen on helvetinmoinen riski...
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Salo koutsiksi ja se kolme kovaa eli ykkössena, ykkös pakki ja ykkös veska. Näistä on tällä hetkellä se maalivahti jo olemassa. Ei pitäisi muiden olla liikaa vaadittu.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Veikkaisin, että Pennasen tiimi jatkaa Kerhossa maajoukkuesopparin ajan. Eiköhän olisi Pennasellekin ns.helppo ratkaisu.

Krlpaisi kyllä itselle, luotto on kuitenkin kova.
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Salo koutsiksi ja se kolme kovaa eli ykkössena, ykkös pakki ja ykkös veska. Näistä on tällä hetkellä se maalivahti jo olemassa. Ei pitäisi muiden olla liikaa vaadittu.
Saataisko me juhlakauden kunniaksi ykköspakiksi oma poika Venäjältä? Sitten ei olis ku se ykkössenan hankinta.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Toivolan Mika tulee juhlakaudelle koutsiksi, mikäli Pennanen lähtee. Ei mikään tieto, vaan villi arvuuttelu.
Tota veskaria en edes arvuuttele.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Toivolan Mika tulee juhlakaudelle koutsiksi, mikäli Pennanen lähtee. Ei mikään tieto, vaan villi arvuuttelu.
Tota veskaria en edes arvuuttele.

Mies on valmentanut viimeksi noin 10 vuotta sitten ja hommat päättyivät potkuihin. Toivolan palkkaamisen jälkeen voitaisiin sorvata jatkot Viitaluomalle ja Lahdelle. Edes HPK ei ole niin sekaisin, että palkkaisi Toivolan valmentajaksi.

Pennanen jatkakoon tai sitten joku uusi nuori kyky tilalle, esim. Salo tai Niemelä.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Toivolan Mika tulee juhlakaudelle koutsiksi, mikäli Pennanen lähtee. Ei mikään tieto, vaan villi arvuuttelu.
Tota veskaria en edes arvuuttele.
Tämä on itsellänikin käynyt mielessä. Jotenkin sopisi HPK:n viime kausien toimintaan, että omista riveistä valitaan tekijät ja vaihdetaan vain työnimikettä. Tämä on se helpoin ratkaisu, kun muita sopivia ei muka löydy. Samallahan sitä vaikka vielä valmentaa ja hankkii siinä sivussa pelaajatkin. Säästyy taas yhdeltä lisäpalkkaukselta. Kakkosvalmentajakin löytyy läheltä, meinaan Räsäsen Teisa.

Itse kyllä toivon, että Pennanen jatkaa vielä ainakin ensi kauden. Viime kaudesta huolimatta, itseltäni löytyy luottoa häntä kohtaan. Ja Pennanen on sitä paitsi organisaation osaavin kaveri, ja hänelle pitäisi antaa täydet resurssit myös työnsä tekemiseen.

Jos Pennanen lähtee niin veikkaan, että koko korttitalo alkaa lopullisesti sortumaan eikä sitä rakenneta ihan äkkiä uudelleen.
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Jos Pendo lähtee, olisi ideaalia kasata Salo-Tiilikainen-akseli uudelleen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös