Miksi Hämeenlinna on ainoa paikka missä tämä ymmärretty?
Miksi esimerkiksi IFK on maan tunnetuimpana urheiluseurana ja taloudellisesti Kerhoa tukevammassa asemassa valmis karsimaan tuollaisesta?
Miksi Tappara ei halua olla asian kanssa missään tekemisissä?
Voiko tosiaan olla, että Kerho on ylivoimainen edelläkävijä Suomessa naiskiekkoilussa?
Nähdäkseni tshekkien ja slovakkien kustannukset eivät ole yhtään sen kummempia kuin suomalaisten, mutta kärkipelaajilla riittää laatua. Naiskiekossa ollaan noiden maiden suhteen 90-luvun Kerhon haminoilla, eli sieltä nyt yksinkertaisesti kannattaa ottaa siivu sietämättömän hyviä pelaajia mukaan.
Ei naiskiekko ole tällä hetkellä mitään erityisen kannattavaa touhua, osalla paikkakunnista pelkkä rasite. Samaan hengenvetoon niin jääkiekossa kuin jalkapallossakin siellä on se mainittu iso potentiaali niin yhteisön koon, sen kasvattamisen kuin kehityksenkin suhteen. Toinen täysin lätkässä sivuutettu ryhmä ovat maahanmuuttajat.
Täysin rakentavassa hengessä ja kunnioittavasti hörähdin kysymyksellesi "Miksi IFK tekee jotain näin", että kysytkö tosissasi. Sanotaan näin: HIFK:ssa ei ylimmällä tasolla todellakaan tehdä järkeviä päätöksiä ja tuo viimeisin oli todella typerä liike. Joka nyt juurikin johtui huonosta/surkeasta taloudenpidosta miesten edustusjoukkueessa.
Miksi Tappara? No siihen saisivat tarkemmin vastata tamperelaiset naiskiekkoilun ystävät, mutta kuten sanottu, toimintaa ei ole helppoa tehdä kannattavaksi, ja voimavarat halutaan keskittää bisnekseen. Tapparan junioritkaan eivät ole liigajoukkueeseen nähden vuodesta toiseen kummoisia. Tänä vuonna tuli pronssia, viime vuonna kultaa, edellinen MITALI A-nuorissa ehti täyttää 20 vuotta! Kerholla samassa ajassa kaksi kultaa ja pari muuta mitalia. Koko Tampere on ollut melkoisen tovin nuorten SM-liigassa krooninen alisuoriutuja.
Kerho on yksi esimerkillisimpiä naiskiekkoilun keskittymiä Suomessa, ja HPK:n pitäisi ammentaa tämän ympärille entistä enemmän. Täytyy muistaa, että HPK:n naiskiekkoilun ympärillä on lisäksi pieni mutta vahva aktiiviverkosto.
Summa summarum, saahan kuluja tarkistella. Kerhon kannalta olisi kuitenkin täysin väärä signaali ja suunta lähteä romuttamaan yhtä parhaiten toimivimmista palasista sen yhteisössä. Enemmän pitäisi miettiä vain ja ainoastaan sitä, miten yhteistyöstä ja tyttökiekon kokonaisuudesta saisi enemmän markkinoinnissa ja koko imagon rakentamisessa irti. Ja edelleen haukkumatta nyt sinua: keinot ovat todella vähissä jos ei muuta keksitä kuin leikata naiset tuosta pois.