Mainos

HPK:n taloudellinen tilanne

  • 460 370
  • 1 656

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Kyllä siellä on melko varmasti esimerkiksi yritysmyynti sakannut erittäin pahasti ja sitten tuo Aulangon ravintolatoimintaan investointi voi olla todella paska sijoitus.
Seuraava suora lainaus Syyskuun omistajakirjeestä:

"Kumppaniverkostomme on äärimmäisen tärkeässä osassa, kun puhutaan HPK Liiga Oy:n menestymisestä.
Alkavan kauden kumppanimyynti lähentelee koronaa edeltäneen juhlakauden lukuja."

Eli yritysmyynnin osalta oltiin melko normaalissa tilanteessa, jopa hieman edellä jos vertaa ns. normaaliin kauteen(ei korona-ajan kauteen), joten tämän perusteella ei mitään isoa pudotusta sillä puolen ollut odotettavissa. Tietysti tilinpäätös antaa tästä sen lopullisen datan ja faktan, mutta ellei nyt tuossa kirjeessä suoraan valehdeltu, niin jossain muissa toiminnoissa ollaan pudotettu pallo isosti.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No jaa. HPK:n ilmoitettu pelaajabudjetti oli 1,9 miljoonaa, joka oli Liigan 11. suurin ja nousua edelliseen kauteen verrattuna 150K€. Hankala nähdä tätä sen ihmeellisempänä riskinottona.
150k on kuitenkin iso raha ja niukempien korona-aikojen jälkeen oli riski sijoittaa noin paljon joukkueeseen kokonaisuudessa.

Eri asia sitten lisäksi:

Paljon sai Toivanen kiitosta kun auttoi seuran pysymään plussan puolella juurikin tuon korona-ajan. Nyt tuli miinusta menneellä kaudella ja ihan paska tyyppi, josta pitää vääntää vaikka minkälaista tarinaa.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
sitten tuo Aulangon ravintolatoimintaan investointi voi olla todella paska sijoitus.

Eversti on ollut ihan hyvin voitollinen yritys ainakin edellisen omistajan aikana. Joka vuosi plussalla vuodesta 2015 saakka, tiettyinä vuosina jopa todella hyvinkin. Viimeinen tilikausi liikevaihto 312k€ ja tilikauden voitto 24k€.

Toki nyt on tietty kysymys, miten ravintola pärjää HPK:n alaisuudessa ja paljonko Kerho tuohon rahaa laittoi? Koitan tuon haarukoida taseen luvuista, kunhan tilinpäätös tulee. Joka tapauksessa aikaisemman omistajan luvut kertoo, että mahdollisuuksia kannattavaan liiketoimintaan on.
 
TJ MACKEY

Jäsen
Kyllä siellä on melko varmasti esimerkiksi yritysmyynti sakannut erittäin pahasti ja sitten tuo Aulangon ravintolatoimintaan investointi voi olla todella paska sijoitus.
Ja juuri nyt kun Kerho on aavistuksen verran sillassa niin millä se itseään myy? Mikä on se Kerhon juttu, millä saadaan yritykset sijoittamaan ja kausikortteja kaupaksi? Näkymä eurojen sijoittajalle ei ole kovin uskottava tai vakuuttava, siis juuri nyt.

Kerho on aika pysähtyneessä tilassa ja kaipaisi vahvaa johtamista. Sitä ei auta se, että seuralla ei ole toimitusjohtajaa, puheenjohtajaa eikä pelaajakoordinaattoria. Siellä on ilmeisesti pari myyjää edelleen, mutta johtamista ja tavoitteita hekin varmasti tarvitsevat.

Jos jotain hyvää hakee niin tässä on se todella raju pohjakosketus. Junioritoiminta on ollut karmeaa, Liiga- joukkueen menestys surkeaa kolmen kauden ajan. Taloudellisella menestymisellä perusteltiin poseja fiiliksiä parin kauden ajan. Nyt sekin vedettiin oikein huolella vihkoon. Se joka nyt selittelee tätä viime kausien touhuilua huonolla tuurilla, sattumilla, koronalla tai jollain satuhahmoilla on vaan yksinkertaisesti pihalla.

Nyt on paras mahdollinen paikka seuran katsoa peiliin, todeta äärimmäisen realistisesti nykytila ja siivota nurkat joo joo- miehistä ja selittelijöistä. Ja lähteä rehdisti itsekin samalla ovenavauksella, jos on puhtaasti saamispuolella seuran suunnalta. Intohimoa, vielä vahvempaa työntekoa, ripaus nöyryyttä ja hyvä tulee.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Pelkästään lipputulot olisi tuolla haarukalla. Siihen oheismyynti päälle. Aika halvat saa liput olla jos laskemassasi summassa on kaikki myynti otettu huomioon.
Mielenkiintoista. Miten tähän on päädytty ja onko sinulla tietoa, että kuinka paljon asiakas noin keskimäärin kuluttaa jääkiekko-ottelussa?
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Mielenkiintoista. Miten tähän on päädytty ja onko sinulla tietoa, että kuinka paljon asiakas noin keskimäärin kuluttaa jääkiekko-ottelussa?
Tämä kiinnostaisi minuakin.

Jos veikata pitäisi, kaikki katsojat viikko- ja viikonloppupeleissä huomioiden jokin 10-15 e haarukka lienee maksimi. Voi jäädä allekin.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Paljon sai Toivanen kiitosta kun auttoi seuran pysymään plussan puolella juurikin tuon korona-ajan. Nyt tuli miinusta menneellä kaudella ja ihan paska tyyppi, josta pitää vääntää vaikka minkälaista tarinaa.

En nyt tiedä kuka sanoo Toivasen olevan paska tyyppi tai kuka hänestä jotain tarinaa vääntää mutta tottakai Toivanen ansaitsi kiitosta kun sai seuran pysymään plussan puolella.
Mutta täysin aiheellisesti myös saa kuraa kun seura tekee kaikkien aikojen suurimmat tappiot. Toivanen kun nyt sattui tästä vastaamaan hallitukselle.

150k on iso raha. 800k vielä aikapaljon isompi.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Ennen kuin nyt liikaa hutkitaan, odotellaan ne lopulliset luvut, vaikka pahoin pelkään ennakkouutisoinnin olevan lähellä tulevaa. Lisäksi toivoisin kuultavan selkeät syyt sille, miksi näin kävi ja kuka/mitkä tahot todellisuudessa ovat vastuussa tilanteesta. Onko esim. hallitus kävellyt Toivasen yli joissakin asioissa, kuten täällä taisi jo joku yhtenä vaihtoehtona mainita?

Sinänsä syyttely ja syyllisten henkilöinti ei ole olennaista vaan se, että tilanne analysoidaan huolellisesti, siitä otetaan opiksi ja organisaatio etsii keinot tilanteen ratkaisemiseksi. Virheitä sattuu ja tapahtuu, enkä usko tämän kaiken kuitenkaan mistään piittaamattomuudesta tai suuruudenhulluudesta johtuneen.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Eversti on ollut ihan hyvin voitollinen yritys ainakin edellisen omistajan aikana. Joka vuosi plussalla vuodesta 2015 saakka, tiettyinä vuosina jopa todella hyvinkin. Viimeinen tilikausi liikevaihto 312k€ ja tilikauden voitto 24k€.

Toki nyt on tietty kysymys, miten ravintola pärjää HPK:n alaisuudessa ja paljonko Kerho tuohon rahaa laittoi? Koitan tuon haarukoida taseen luvuista, kunhan tilinpäätös tulee. Joka tapauksessa aikaisemman omistajan luvut kertoo, että mahdollisuuksia kannattavaan liiketoimintaan on.
Joo tätä ei tullutkaan ollenkaan katsottua, että miten on aiemmin mennyt. Tuon perusteella ei toki olisi todennäköistä, että olisi aiheuttanut merkittäviä tappiota, mutta mistä näistä tietää. Ja onhan meillä tietysti myös Kerho-ravintola, jonka asiakasmääristä minulla ei ole mitään hajua. Voihan sitä persnettoa sieltäkin yhtäkkiä tulla, kun ihmiset näinä aikoina karsivat lounastamisesta ja ottavat omia eväitä töihin jne.

Ja juuri nyt kun Kerho on aavistuksen verran sillassa niin millä se itseään myy? Mikä on se Kerhon juttu, millä saadaan yritykset sijoittamaan ja kausikortteja kaupaksi? Näkymä eurojen sijoittajalle ei ole kovin uskottava tai vakuuttava, siis juuri nyt.
HPK:n kumppanit ovat käsittääkseni ihan hyvin sitoutuneita ja laivaa ei helpolla jätetä, mutta kyllähän yleinen taloustilanne tuo haasteensa myös tähän ja lisämyyntiä lienee melko hankala tällä nykyisellä menolla saada.

Toiminnasta puuttuu tietynlainen raikkaus ja intohimo, tai ainakin se siltä jossain määrin näyttää ulospäin.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mielenkiintoista. Miten tähän on päädytty ja onko sinulla tietoa, että kuinka paljon asiakas noin keskimäärin kuluttaa jääkiekko-ottelussa?
Itseä kiinnostaa millä tavalla laskit saamattomien lipputulojen luvut. Siitä lähinnä tuossa oli kyse. Esim. mitä lippuhintaa / keskiarvoa on käytetty?

Tuohon sitten muu myynti päälle.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Itseä kiinnostaa millä tavalla laskit saamattomien lipputulojen luvut. Siitä lähinnä tuossa oli kyse. Esim. mitä lippuhintaa / keskiarvoa on käytetty?

Tuohon sitten muu myynti päälle.
Ai, okei. Mä kuvittelin näiden viestien pohjalta, että sulla olisi ollut joku vertailuluku heittää tähän kylkeen, kun kerta itse olin ns. kuutamolla.

Melkoisen alakanttiin sitten arvioitu.

Pelkästään lipputulot olisi tuolla haarukalla. Siihen oheismyynti päälle. Aika halvat saa liput olla jos laskemassasi summassa on kaikki myynti otettu huomioon.
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Eversti on ollut ihan hyvin voitollinen yritys ainakin edellisen omistajan aikana. Joka vuosi plussalla vuodesta 2015 saakka, tiettyinä vuosina jopa todella hyvinkin. Viimeinen tilikausi liikevaihto 312k€ ja tilikauden voitto 24k€.

Toki nyt on tietty kysymys, miten ravintola pärjää HPK:n alaisuudessa ja paljonko Kerho tuohon rahaa laittoi? Koitan tuon haarukoida taseen luvuista, kunhan tilinpäätös tulee. Joka tapauksessa aikaisemman omistajan luvut kertoo, että mahdollisuuksia kannattavaan liiketoimintaan on.
Tähän liittyen siellä on myös ilmeisesti panostettu huipputekijään ruuanlaittopuolella, eli ainakaan laadusta ei pitäisi jäädä kiinni. Markkinoinnissa en muista tällaista kauheasti mainostetun. Eikä käytännön kokemuksistaan ole, kun omissa hommissa tuo paikka on kuitenkin ns. hevonperseessä arkilounasta ajatellen.

Tapahtumia on ilmeisesti saatu myytyä kesäksi ihan ok, toivottavasti niistä saadaan hyvää liiketoimintaa.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
150k on kuitenkin iso raha ja niukempien korona-aikojen jälkeen oli riski sijoittaa noin paljon joukkueeseen kokonaisuudessa.

Eri asia sitten lisäksi:

Paljon sai Toivanen kiitosta kun auttoi seuran pysymään plussan puolella juurikin tuon korona-ajan. Nyt tuli miinusta menneellä kaudella ja ihan paska tyyppi, josta pitää vääntää vaikka minkälaista tarinaa.
Voiko olla myös mahdollista, että siellä on korona-aikana lukujen kaunistamiseksi siirretty kirjanpidollisesti jotain kulueriä seuraavalle tilikaudelle ja ne näkyvät nyt tuloksessa?
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Voiko olla myös mahdollista, että siellä on korona-aikana lukujen kaunistamiseksi siirretty kirjanpidollisesti jotain kulueriä seuraavalle tilikaudelle ja ne näkyvät nyt tuloksessa?

Tätä vähän itsekin epäilen joltain osin. Tuo vaan on kovin lyhytnäköistä toimintaa, kun ns. "maksun aika" tulee kuitenkin. Ehkä oletettiin, että joukkue pelaa sen verran hyvin, että saadaan tulopuolta tarpeeksi tälle tilikaudelle.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ai, okei. Mä kuvittelin näiden viestien pohjalta, että sulla olisi ollut joku vertailuluku heittää tähän kylkeen, kun kerta itse olin ns. kuutamolla.
Niin, alakanttiin siihen nähden mitä itse sain saamattomista lipputuloista laskettua yhteen. Siksi ihmettelyni.

Lisäys:
Melkoista uhriutumista kun missään kohtaa en väittänyt sinun olevan "kuutamolla."

Ehkä olisi muuten auttanut, mikäli olisit avannut tuota omaa laskutoimitustasi...
 
Viimeksi muokattu:

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Voiko olla myös mahdollista, että siellä on korona-aikana lukujen kaunistamiseksi siirretty kirjanpidollisesti jotain kulueriä seuraavalle tilikaudelle ja ne näkyvät nyt tuloksessa?
Voi olla. Näissä tuloksissa kun on useimmiten erilaisia muuttujia laskettuna mukaan, eikä välttämättä ole kyse pelkästään yhden kauden summista.

Aiemminkin ollut hallin uudistamisen rahoitus mukana useampana kautena, velkojen maksut jne.
 
Hasselhoffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Koronakausien lukuja on aivan turha katsella, puolet seuroista olisi nurin ilman tukiaisia. Tais Kerhokin ottaa sen puoli milliä millä hilas ittensä kuiville. Pelikaanit taisi olla miljoona luokassa.

Edit. Kahteen kauteen 750 000, Pelikaanit melkein 1,1milliä.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Tätä vähän itsekin epäilen joltain osin. Tuo vaan on kovin lyhytnäköistä toimintaa, kun ns. "maksun aika" tulee kuitenkin. Ehkä oletettiin, että joukkue pelaa sen verran hyvin, että saadaan tulopuolta tarpeeksi tälle tilikaudelle.
Toisaalta tuo olisi lohdullista, koska silloin voisi ajatella, että nämä miinukset ovat kertaluontoinen erä ja vielä viimeistä seurausta koronasta.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Niin, alakanttiin siihen nähden mitä itse sain saamattomista lipputuloista laskettua yhteen. Siksi ihmettelyni.
Milläs lukemalla saat pelkät lipputulot tuonne?

Toki ottelukohtaisia eroja on, mutta keskiarvo pyörii jossain siellä 17,50€ - 20€ haarukassa, kun puhutaan pelkästään pääsylipuista.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Milläs lukemalla saat pelkät lipputulot tuonne?

Toki ottelukohtaisia eroja on, mutta keskiarvo pyörii jossain siellä 17,50€ - 20€ haarukassa, kun puhutaan pelkästään pääsylipuista.
Niin no, liput lähtee sieltä 9e ja kalliimmat irtoliput on 29e. Siinä on joo vaihtelua.

Lähinnä sain tuon 180k haarukan ylärajaksi kun laskin noita istumapaikkalippujen hintoja, jotka näyttivät olevan eniten tyhjinä kauden aikana. Pakko kuitenkin ottaa näitä asioita huomioon myös. Toki ilman varainaisia lukuja on mahdoton tietää totuutta.
 
Lapset, opiskelijat ja varusmiehet seisomapaikoille 7 eurolla, tässä nähdäkseni halvimmat liput.

Tietenkin se yläraja johonkin tuonne menee, jos leikitään, että peleissä ei käy; Lapsia, opiskelijoita, varusmiehiä, perheitä tai ihan vaikka vain aikuisia seisomapaikoilla.

Mites toi ostokäyttäyminen ottelutapahtumassa sitten?
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joo, 7e halvimmat. Jostain syystä kirjoitin vahingossa 9.

Ja kuten huomautin jo, niin istumapaikkalippuja kun laskin niin sain tuon ylärajan. Otteluissa kun oli eniten tyhjää juurikin noilla paikoilla. Toki voit vääntää "leikkejä" miten haluat, mutta siitä oli kyse.

Ostotapahtumat olivat sen päälle. En tainnut väittää tietäväni niistä luvuista. Laita viittaus jos sellaista sanoin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös