Mainos

HPK:n taloudellinen tilanne

  • 460 625
  • 1 656

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Minua jaksaa hieman hämmästyttää se fakta, että tälläkin palstalla kaikki negatiiviset asiat kaadetaan lähes poikkeuksetta seurajohdosta Tervosen niskaan, mutta aina hyvin mennessä Lintumäki saa kaiken buustin. Kerhon toimitusjohtajana ei muutenkaan varmasti ole helppo olla, sillä puheenjohtajan rooli on ollut aina vahva päätöksissä. Tervonen ei varmasti ole yksin näitä asioita tähän malliin saanut.

Tervosta tosiaan on paha syyttää siitä, että mm. valtionyhtiöt joutuvat nyt Hämeenlinnassakin noudattamaan lakia eivätkä voi pitää palkkalistoillaan kerhosotureita kuten oli tapana vielä muutama vuosi sitten. Erilaisilla taloudellisia vippaskonsteillahan Kerho sinnitteli loistavaan urheilulliseen menestykseen. Täytyy toivoa, että vähittäinen paluu talouden suhteen samalle viivalle muiden seurojen kanssa ei estä Hämeenlinnan urheilullista menestystä. Varmasti se kuitenkin vaikeuttaa sitä.
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Tervosta tosiaan on paha syyttää siitä, että mm. valtionyhtiöt joutuvat nyt Hämeenlinnassakin noudattamaan lakia eivätkä voi pitää palkkalistoillaan kerhosotureita kuten oli tapana vielä muutama vuosi sitten. Erilaisilla taloudellisia vippaskonsteillahan Kerho sinnitteli loistavaan urheilulliseen menestykseen. Täytyy toivoa, että vähittäinen paluu talouden suhteen samalle viivalle muiden seurojen kanssa ei estä Hämeenlinnan urheilullista menestystä. Varmasti se kuitenkin vaikeuttaa sitä.

Höpö höpö.

Nythän sitä vasta kierretäänkin velvotteita. Johan siellä pari palkkasoturia pelaa pelkillä sponsoripalkoilla. Turhaan sitä rahoja kierrättämään HPKn tilin kautta. Juuri senhän takia tuo yksikin iso heitettiin pois, kun ei kulkenut HPKn talutusnuorassa. Ry on huonompien aikojen rahasampo ja se Oy pyörii taustalla sen takia, että pahimman tilanteen tullessa voidaan velat työntää sinne ja konkurssiin.

Et sinäkään cobol paljoa taloudesta ymmärrä.

Että silleen...
 
F

Flonaldo

Tervosta tosiaan on paha syyttää siitä, että mm. valtionyhtiöt joutuvat nyt Hämeenlinnassakin noudattamaan lakia eivätkä voi pitää palkkalistoillaan kerhosotureita kuten oli tapana vielä muutama vuosi sitten. Erilaisilla taloudellisia vippaskonsteillahan Kerho sinnitteli loistavaan urheilulliseen menestykseen. Täytyy toivoa, että vähittäinen paluu talouden suhteen samalle viivalle muiden seurojen kanssa ei estä Hämeenlinnan urheilullista menestystä. Varmasti se kuitenkin vaikeuttaa sitä.
Kas, vanha tuttu, hauska tappa.

HPK:n 96-06 menestysvuosien suurin yksittäinen menestystekijä taisi lopulta olla NHL-korvaukset. Niitä tuli pienen kaupungin seuralle piiiiitkä tili, joka vuosi vuodelta auttoi pitämään budjetin suurempana kuin se muuten olisi ollut mahdollista.

Rafalski, Kapanen, Pärssinen, Hentunen, Hahl, Nurminen, Miettinen, Santala, Toivonen, Somervuori, Rajamäki, Lahti, Wirtanen. Näistä en ole ihan varma, kun en ole hetkeen jaksanut seurata NHL-siirtojen kuvioita ja sopimuksia: Strbak, Printz, Sprukts, Leino.

Siinä on puhdasta ekstratuloa ollut keskimäärin 300k€ per kausi. Nyt se sama pitää kerätä myymällä ryssille, kun muutakaan ei ole keksitty.

Toimitusjohtajan hommana on pitää talous balanssissa; lopputuloksen osaa varmasti tällä hetkellä jokainen arvioida ilman tilintarkistajan tutkintoa. Toimitusjohtajan tehtävänä olisi myös kasvattaa tulovirtoja ja pitää menot kurissa; ei kasvattaa menoja ja pienentää tuloja.
 
Rafalski, Kapanen, Pärssinen, Hentunen, Hahl, Nurminen, Miettinen, Santala, Toivonen, Somervuori, Rajamäki, Lahti, Wirtanen. Näistä en ole ihan varma, kun en ole hetkeen jaksanut seurata NHL-siirtojen kuvioita ja sopimuksia: Strbak, Printz, Sprukts, Leino.

Mainitsemistasi pelaajista NHL:ään Kerhosta eivät lähteneet Rafalski, Pärssinen, Hentunen, Nurminen, Rajamäki, Lahti, Leino ja Printz. En tiedä tarkkaan miten korvauksia noihin aikoihin on maksettu, mutta en keksi millä perusteella esim Rafalskista HPK voisi saada korvausta NHL-seuralta. Sama koskee tietysti muitakin mainitsemiani nimiä, mutta Rafalski nyt ensimmäisenä tuli mieleen, sillä ei ole Kertsin kasvatti eikä edes pelannut parina edellisenä kautena seurassa ennen lähtöä NHL:ään.
 
F

Flonaldo

Joo, Rafalskissa nyt menin itsekin lankaan; korvauksia tietysti maksettiin vain europelaajista, ei jenkeistä.

Korvaukset maksettiin aiemmin kolmen edelliskauden seurojen kesken jaettavaksi. Ja välissä oli tietysti IIHF, kansalliset liitot ja liigat, ja prosentit per kausikin vaihtelivat.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kas, vanha tuttu, hauska tappa.

HPK:n 96-06 menestysvuosien suurin yksittäinen menestystekijä taisi lopulta olla NHL-korvaukset. Niitä tuli pienen kaupungin seuralle piiiiitkä tili, joka vuosi vuodelta auttoi pitämään budjetin suurempana kuin se muuten olisi ollut mahdollista.

Rafalski, Kapanen, Pärssinen, Hentunen, Hahl, Nurminen, Miettinen, Santala, Toivonen, Somervuori, Rajamäki, Lahti, Wirtanen. Näistä en ole ihan varma, kun en ole hetkeen jaksanut seurata NHL-siirtojen kuvioita ja sopimuksia: Strbak, Printz, Sprukts, Leino.

Siinä on puhdasta ekstratuloa ollut keskimäärin 300k€ per kausi

Jenkeistä/kanukeista 0 euroa per kausi, muista ulkomaisista myös 0 euroa (korvaukset menivät heidän kansalliselle liitolle ja seuroille) ja kotimaisista sitten muutamasta kympistä ylöspäin siitä riippuen, missä vaiheessa Kerho tuli heidän uralleen.

Silti kyllä NHL-rahoilla oli merkitystä. Mutta useina vuosina pienempi kuin vaikkapa vain valtionyhtöiden palkkalistoille ulkoistetuilla ritaripelaajilla. Hämeenlinnassa oli omat lakinsa ja kaiketi on edelleen. Esimerkiksi Patrian johdon vaihtuminen vaikutti suoraan Kerhonkin talouteen. Aikanaan nämä tulevat esiin kuten monet muutkin liiketoiminnat niin Hämeenlinnassa kuin muuallakin. Kerholla oli kuitenkin mielikuvituksellisimmat sponsorointikuviot SM-liigaseuroista.

Vanhat hyvät ajat karkasivat viimeistään siinä vaiheessa kun Suomessa ryhdyttiin karsimaan ns. maan tapaa.

Ja totta kai, Kerhon vahva mies nostaa Tervosen ristille.
 

lartama24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova - Stenhård / Kerho
Onko mielestäsi HPK:n nykyinen toimitusjohtaja onnistunut työssään?

Toimitusjohtaja toteuttaa hallituksen määrittämää strategiaa. Tämä on ihan perusjuttu.

Siksi kysynkin, miksi HPK:n hallituksessa istuu puuseppää, keksitehtailijaa, autokauppiasta yms jne ? Onko jollakin näistä henkilöistä kokemusta urheiluseuran johtamisesta ? Pikkukaupungin hyväveliverkostolla ei tämän päivän liigajengiä pyöritellä, sori vaan. Jos tähän ei saada muutosta ja uutta verta pakkiin, 2012 -syksy aloitellaan pahimmillaan divarissa. Maakunnan ja Kerhon perinteisesti teollisuuspainotteisen sponsorikunnan talous on pahemmassa tilanteessa kuin koskaan, jolloin tarvitaan kontakteja muualtakin kuin Aulangon golfkentältä.

Tervosta on aivan turha osoittaa sormella. Tai ok, onhan se toimitusjohtajan rooli ottaa asiat vastuulleen ammattitaidottoman hallituksen toiminnasta. Sitä varten toimitusjohtajalla on "toimitusjohtajasopimus, joka takaa mukavat tulot myös irtisanomistilanteessa. Toimitusjohtajan irtisanomisaikahan on tarvittaessa yksi sekunti.

Sanon tämän ensimmäisen kerran yli 30 -vuotisen rinkelinmäella seisoskelun aikana: nyt ei hyvältä näytä, toivottavasti jotain tapahtuu. En vain usko että hallituksella on kykyä tehdä muuta kuin patsastella reskalla kahvilla.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Täytyy toivoa, että vähittäinen paluu talouden suhteen samalle viivalle muiden seurojen kanssa ei estä Hämeenlinnan urheilullista menestystä. Varmasti se kuitenkin vaikeuttaa sitä.

Ottamatta millään tavalla kantaa siihen, että ollaanko tässä oltu samalla vai eri viivalla muiden kanssa tai edes siihen, ovatko liigajoukkueet yleensäkään keskenään samalla viivalla mitä erilaisimpien ansaintarakenteidensa ja toimintatapojensa kanssa, olen samaa mieltä lainaamani kirjoittajan kanssa siitä, että tässä ollaan tavallaan yksi tie kuljettu loppuun asti. Urheiluseuran, kuten minkä tahansa muunkin firman tai organisaation, on pystyttävä elämään muutoksessa mukana olemalla innovatiivinen. Tekosyiden (esim. pieni talousalue) taaksehan voi aina piiloutua, mutta siitä ei ole mitään hyötyä siinä vaiheessa, kun mestaruudesta taistelu on muuttunut sarjapaikasta taisteluksi. Tekosyillä saatetaan saada ansaittua sympatiapisteitä ja sääliä, mutta kuka niitä oikeasti haluaa?

Kerho on ollut Jalosen pitkän ja menestyksekkään ajan jälkeen imagollisessa ja pelillisessä identiteettikriisissä. Valtavan haasteen on myös tuonut samalle ajalle osunut talouskriisi sekä toimintaympäristön oleellinen muutos, johon kuuluu esimerkiksi Venäjän kiekkoilun räjähdysmäinen nousu KHL:ineen kaikkineen. Se, että myös venäläiset pystyvät kuppaamaan pelaajia Suomesta, on omiaan lisäämään illuusiota siitä, että liigamme taso on muuttunut oleellisesti huonommaksi - mikä puolestaan pudottaa yleisömääriä. Osittain tämä tason lasku tietenkin pitää paikkansa, mutta liian usein unohdetaan se, että SM-liiga on edelleen erittäin kovatasoinen sarja ja siten loistava paikka kehittyä pelaajana. Lähteneet pelaajat antavat isommat saappaat jollekin toiselle, joka ne saattaa hyvinkin täyttää.

Kerhon identiteettikriisin, globaalin talouskriisin sekä toimintaympäristön muutoksen osuminen samalle ajalle aiheuttivat melkoisen rysäyksen. Yhtäkkiä huomattiin, että "perkele, jotain tarttis tehrä ja vähän pikkusen hätäseen". Pehmeämpi lasku olisi tietenkin ollut miellyttävämpi, mutta olisivatko ympäristöstä tulleet "vihjailut" herättäneet toimimaan vai tarvittiinko tämä rysäys? Tähän ei koskaan saada vastausta. Se on kuitenkin selvää, että nyt pitää ottaa härkää sarvista ja modernisoida toimintastrategiaa. Haastavaa toki on pysyä yhtenä mestaruutta tosissaan tavoittelevista seuroista, mutta se on täysin mahdollista. Menestyksen perinteet, jotka Hämeenlinnaan on jo istutettu, antavat vahvan perustan, jolle on hyvä rakentaa tulevaisuuden menestystä olemalla innovatiivinen ja pysymällä ajan hengessä mukana.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
To 12.11. HPK - JYP
La 14.11. HPK - Blues
La 21.11. HPK - Ilves
Pe 04.12. HPK - Pelicans

Tuossa on sellainen sarja pelejä, joissa kerhon johto varmasti näkee, että mikä on se yleisömäärän suunta tällä kaudella. Kerhon pitäisi ehdottomasti saada hyvä startti tauon jälkeen, jotta saadaan rinkulalle porukkaa varsinkin noihin viikonloppupeleihin. Kuinkas paljon tällä hetkellä ollaan (epärealistista?) yleisötavoitetta jäljessä?
 

Teddy_H

Jäsen
Suosikkijoukkue
T-73, Pantserfaust
3463 on tällä hetkellä keskiarvo. Sm-liigan toiseksi huonoin.

Ja jos yleisötavoite on ollut 3750 niin aika kaukana siitä ollaan. Jokerit-matsin hyvä yleisömäärä paransi tilannetta aika tavalla, mutta eipä yhdellä matsilla vielä kuuhun mennä.

Keskimäärin Kerhon matseissa on käynyt yleisöä 287 henkeä alle tavoitteen. Suhteutettuna kotimatsien määrään Kerho on tavoitteestaan jäljessä 2583 katsojaa. Mikäli koko kausi menee samalla yleisökeskiarvolla Kerho jää tavoitteestaan 8323 katsojaa. Hankala tilanne.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Sm-liigan toiseksi huonoin.

Kylläpä on kerhon kannattaminen mollivoittoista siellä suunnalla. Vaikka kerho pääsisi tavoitteeseensa yleisömäärän osalta, niin siltikin se olisi "toiseksi huonoin" tämänhetkisiin keskiarvoihin peilattuna.

Edelleenkin tuo tauon jälkeinen aika voi näyttää, mihin asti yleisömäärää on mahdollista petrata ja miltä näyttää pleijareiden suhteen. Liiga on kylläkin erittäin tasainen playoff-viivan tuntumassa, joten tuota asiaa pitää johdon tarkkailla tammikuun loppuun asti.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Niin ei se nyt ole negatiivista vaan kylmää realismia. Saipa on takana mutta Pelicans, Lukko, Jyp, Kalpa, Ässät on kaikki sellaisia jotka pitäisi olla seläntakana tai melko samoissa katsoja luvuissa. HPK on sitä paitsi menestynyt melko hyvin katsomalla sarjataulukkoa. Se miksi sekään ei innosta yleisöä, kiinnostaa taas minua. Se on omasta mielestäni se tapa jolla se sijoitus on tullut.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Niin ei se nyt ole negatiivista vaan kylmää realismia.

Ei ole realismia, vaan turhaa negailua. Kerhon 2000-luvun suurin keskiarvokaan ei yllä kuin toiseksi viimeiselle sijalle.

HPK on sitä paitsi menestynyt melko hyvin katsomalla sarjataulukkoa. Se miksi sekään ei innosta yleisöä, kiinnostaa taas minua. Se on omasta mielestäni se tapa jolla se sijoitus on tullut.

Voi olla tapakin, mutta kauden aloitus oli melkoista matalalentoa, joka varmasti vaikutti. Jos saadaan hyvä jatko lokakuulle, niin keskiarvo tulee taatusti nousemaan. En toki kiellä, etteikö avoimemmalla pelitavallakin saada paremmin yleisöä lehtereille, mutta hyvien otteiden jatkuessa keskiarvo ei tule olemaan katastrofaalinen.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Se on omasta mielestäni se tapa jolla se sijoitus on tullut.

Täytyy kuitenkin muistaa että vaikka me Jatkoajan keskustelupalstan jäsenet yritämmekin olla niin tietäväisiä jääkiekosta niin me olemme kuitenkin vähemmistössä. Suurin osa ihmisistä, jotka käyvät peleissä eivät kauheasti jääkiekosta ymmärrä ja niille melkeinpä se tulos on tärkein, ei se tapa millä se on tullut. Suurelle osalle merkkaa hyvin paljon se voittaako HPK vai ei, ei se miten se jonkun pelin voittaa.

Onhan sillä pelilliselläkin esityksellä varmasti jonkunlainen vaikutus yleisömääriin. Tietenkin taitopeliä, maali-iloittelua, hyökkäysvoittoista peliä katselee mielellään, mutta loppuen lopuksi sitä väkeä sinne hallille kerää kuitenkin menestys ja voitot. Mikäli peli jatkuu yhtä lennokkaana kuin mitä se oli ennen tätä taukoakin niin eiköhän se yleisö sinne hallille tule tiensä löytämään.

Mikäli taas nämä uhkakuvat pelaajien myymisistä heikon taloudellisen tilanteen takia tulee pitämään paikkaansa niin se taas tulee varmasti vaikuttamaan negatiivisella tavalla tuohon yleisömäärään peleissä.

Vielä kun otetaan sekin aspekti huomioon, että aika iso osa, valitettavan iso osa HPK:n (-kin) kannattajista on enemmänkin menestyshakuisia kuin seurauskollisia. Kun joukkueella menee hyvin niin annetaan omalle joukkueelle se tuki, mikä sille kuuluukin antaa, mutta kun sillä menee huonosti niin lakataan peleissä käynti ja tuen antaminen.
 
Viimeksi muokattu:

Brunberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kyynärpäätaklaus
Peli on paskaa, ihan menestyvää ilmeisesti mutta huonoa viihdettä. Nyt olisi hyvä paikka vähän nostaa tasoa ja laittaa vaikka joka kotipeliin se kiintiömylly Mäkelän, Sailion tai Honkasen toimesta pystyyn. Siihen päälle aggressiivinen pelityyli, korkealta karvaus ja paljon taklauksia niin yleisötavoite on paperia. Nyt puhallellaan ns. muniin.
 

d2uce

Jäsen
Peli on paskaa, ihan menestyvää ilmeisesti mutta huonoa viihdettä. Nyt olisi hyvä paikka vähän nostaa tasoa ja laittaa vaikka joka kotipeliin se kiintiömylly Mäkelän, Sailion tai Honkasen toimesta pystyyn. Siihen päälle aggressiivinen pelityyli, korkealta karvaus ja paljon taklauksia niin yleisötavoite on paperia. Nyt puhallellaan ns. muniin.

Mielestäni esim. lauantain peli Jokereita vastaan oli hyvää viihdettä. Oli aggressiivista karvausta, hyviä taklauksia sekä pientä hämmentämistä. Ainoastaan Jokereiden viiden miehen sumppu keskialueella hieman söi iloista hurlumheimeininkiä. Peli meni vielä jatkoajalle, niin ajassakin mitattuna sai rahoilleen vastinetta.

Alkukaudella saattoi peli olla ajoittain erittäin valjua, joka ihan ymmärrettävästi näkyi myös katsojaluvuissa, mutta nyt on mielestäni pelissä hyvä tekemisen meininki. Toivottavasti muutkin huomaisivat asian.
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Peli on paskaa, ihan menestyvää ilmeisesti mutta huonoa viihdettä. Nyt olisi hyvä paikka vähän nostaa tasoa ja laittaa vaikka joka kotipeliin se kiintiömylly Mäkelän, Sailion tai Honkasen toimesta pystyyn. Siihen päälle aggressiivinen pelityyli, korkealta karvaus ja paljon taklauksia niin yleisötavoite on paperia. Nyt puhallellaan ns. muniin.

Johan ensimmäisessäkin pelissä hyökättiin tosissaan ja taklattiin. Pelillisesti se ei vain ollut kovin toimivaa, mutta vauhdikasta kiekkoa kuitenkin. On siellä pelin sisällä kyllä välillä muniinkin puhalleltu, mutta pääasiassa meno on ollut ihan hyvää.

Se on vain vaikeampaa pitää sellaista hurlumheita päällä koko pelin ajan pelistä toiseen. Ei Brunberg, ei makeaa mahan täydeltä.

Että silleen...
 

Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Ostin tänään Iltsanomat, jossa on julkistettu viime vuoden tulot. Osa HPK:n pelaajien palkoista viime vuodelta on julkistettu. Jokainen voi sitten tehdä itse omat johtopäätöksensä, siitä, että onko palkat oikeudenmukaisia vai ei. Mutta tässä kaikki pelaajat, joiden palkkatiedot tuotiin julki (Summat pyöristetty lähimpään 1000 euroon) :

Ville Viitaluoma, 165 000e
Joonas Vihko, 77 000e
(Jussi Makkonen, 46 000e)
(Mikko Strömberg, 33 000e)
Janne Kolehmainen, 33 000e
Joonas Kemppainen, 26 000e
Teemu Lassila, 86 000e
(J-P Loikas, 30 000e)
Mikko Mäenpää, 132 000e
Joona Karevaara, 12 000e
Janne Laakkonen, 102 000e
Jari Sailio, 31 000e
(Harri Tikkanen, 56 000e)
Marko Tuulola, 165 000e
Tony Virta, 140 000e

Lisäksi Miikka Männikön palkka oli viime kaudella Ilveksessä 52 000e, nyt todennäköisesti suurempi. Aleksi Holmbergin ja Niko Niemisen tietoja ei ollut.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Näitähän pitää osata lukea.

Ville Viitaluoma, 165 000e
- millainen oli Bluesin liksa? Tuskin tuli halvalla kerhoonkaan.

Joonas Vihko, 77 000e
(Jussi Makkonen, 46 000e)
(Mikko Strömberg, 33 000e)
Janne Kolehmainen, 33 000e

Joonas Kemppainen, 26 000e
- Ässissä ei saanut juurikaan mitään.

Teemu Lassila, 86 000e
(J-P Loikas, 30 000e)
Mikko Mäenpää, 132 000e
Joona Karevaara, 12 000e

Janne Laakkonen, 102 000e
- Paljonko sai IFK:ssa?

Jari Sailio, 31 000e
(Harri Tikkanen, 56 000e)

Marko Tuulola, 165 000e
Tony Virta, 140 000e

- Paljonko saivat Jokereissa?
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Peli on paskaa, ihan menestyvää ilmeisesti mutta huonoa viihdettä.

Jos aika ei kultaisi muistoja, huomaisimme, että kaudet 2005-2006 ja 2006-2007 eivät eronneet mitenkään radikaalisti nykyisestä pelaamisesta. Toki silloin oli rosterissa eräs Ville Leino, joka ajoittain jo yksinään sai sen pelin näyttämään viihdyttävämmältä.

Yleiseen yleisömäärien laskuun lienee yhtenä syynä urheilutarjonnan räjähdysmäinen kasvu televisiossa - toki tämä ei saa olla selitys, vaan merkki siitä, että tuotetta pitäisi kehittää. Hämeenlinnassa tämän lisäksi yhtenä syynä on Jalosen haamu: parin kauden (mm. 2002-2003) aikainen kiekkoilottelu sai ihmiset unohtamaan sen, että viimeisillä Jalosen kausilla Kerho ei todellakaan pelannut mitään hurlumheihyökkäyspeliä ja sitten vasta kun Jalonen poistui kuvioista, poistuivat ihmiset katsomosta siksi, että joukkue pelaa paskaa kiekkoa. Jalosen loppuaikana, pelityylin muutoksesta huolimatta tätä poistumista ei tapahtunut, koska menestystä tuli ja ihmisillä oli joku fiksaatio sen suhteen, että me pelataan ihan uskomattoman poikkeuksellisen hienoa kiekkoa.
 
Viimeksi muokattu:

Brunberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kyynärpäätaklaus
(Mikko Strömberg, 33 000e)

Voi jeesus sentään, 33K€ ihan hukkaan. Mikä idea maksaa kaverille tollanen summa kun se ei pelaa peliäkään? Tällä kaudella on onneksi tää juttu korjattu ja jatkossakin saisi olla sama linja, kakkosveskariksi omista junnuista halpa jamppa. Tosin mulle sopisi sellainenkin linja, että otetaan molemmat jätkät jotain laadukkaita junnuja jotka pelaa halvalla ja laitetaan se säästynyt raha vaikka yhteen kovan luokan hyökkääjään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös