Mainos

HPK:n taloudellinen tilanne

  • 460 600
  • 1 656

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Selailin paperisen Hämeen Sanomat tuossa läpi, yhden sivun verran puitiin HPK:n taloustilannetta ja tottakai myös SCC:ä.

Silmiin pisti kuitenkin, että ennen ensi kautta osakeyhtiö olisi tosiaan tarkoitus olla pystyssä, ja sijoittajia kerätään tällä hetkellä ennakkoannissa. Mieltä lämmitti kuitenkin eniten se, että myös täällä monen toivoma yleisöanti tulee ennakkoannin jälkeen tapahtumaan. Hinnan pitäsi yhdeltä osakkeelta olla pienempi kuin esim. kausikortin. Täytyy varmaan itsekin osallistua, mikäli tuo nyt oikeasti tapahtuu. Ja miksei, kun lehtiinkin jo huudellaan.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Selailin paperisen Hämeen Sanomat tuossa läpi, yhden sivun verran puitiin HPK:n taloustilannetta ja tottakai myös SCC:ä.

Silmiin pisti kuitenkin, että ennen ensi kautta osakeyhtiö olisi tosiaan tarkoitus olla pystyssä, ja sijoittajia kerätään tällä hetkellä ennakkoannissa. Mieltä lämmitti kuitenkin eniten se, että myös täällä monen toivoma yleisöanti tulee ennakkoannin jälkeen tapahtumaan. Hinnan pitäsi yhdeltä osakkeelta olla pienempi kuin esim. kausikortin. Täytyy varmaan itsekin osallistua, mikäli tuo nyt oikeasti tapahtuu. Ja miksei, kun lehtiinkin jo huudellaan.
HIENOA! Varaukseton peukku minulta tälle, Hämeenlinna ja asukkaat on se oikea voimavara, valitettavan vähän arvostettu sellainen. Sitten voidaan me kaikki näyttää kyntemme ja kantaa kortemme kekoon. Toivottavasti selaiseen kekoon, jolle ei tarvitse nauraa kuten viimeisimmälle Ilves operaatiolle, vaan siis aitoon kekoon.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Itsekkin lueskelin tuon jutun ja hienoa oli myös kuulla, että vaikka pahin kauhuskenaario toteutuisikin niin HPK ei tekisi isoa taloudellista tappiota tällä kaudella ja budjetti on rakennettu ylijäämäiseksi eli pelkkä runkosarja on budjetoitu . Korpela myös toteaa, että koskaan aikaisemmin ei ole ollut yhteistyökumppanit näin niukassa mikä osittain johtuu yleisestä taloustilanteesta. Noh niin tai näin ainakin tuosta jutusta jäi sellainen maku, että homma olisi toimistolla hanskassa, mutta sehän selviää vasta ensi kesänä.
 

Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Silmiin pisti kuitenkin, että ennen ensi kautta osakeyhtiö olisi tosiaan tarkoitus olla pystyssä, ja sijoittajia kerätään tällä hetkellä ennakkoannissa. Mieltä lämmitti kuitenkin eniten se, että myös täällä monen toivoma yleisöanti tulee ennakkoannin jälkeen tapahtumaan. Hinnan pitäsi yhdeltä osakkeelta olla pienempi kuin esim. kausikortin. Täytyy varmaan itsekin osallistua, mikäli tuo nyt oikeasti tapahtuu. Ja miksei, kun lehtiinkin jo huudellaan.
Jos näin on, niin kyllä täältäkin yhden etäkannattajan osakeosto tulee. Paska se on pallomeressä mutta jos tällainen mahdollisuus aukeaa niin miksipä ei tukisi seuraa joka on about 25 vuotta meitsille tarjonnut elämystä, tunteita, huutoa, käsien ilmaan nostamista ja maksimaalista vitutusta.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Kyllä varmasti ostan osakkeen mikäli tarjolle tulee, toki hieman hinnasta riippuen, mutta tämä olisi aivan mahtavaa!

Olisi kiva saada kuulla näistä kuvioista vielä enemmänkin. Onkohan tästä tulossa jotain tiedotetta jossain vaiheessa vai miten tällaisia yhtiöittämisiä yleensä hoidetaan?
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Luin kanssa tuon eilisen jutun ajatuksella. Mieleeni vaan juolahti, että mitä tällä sijoituksella yksityishenkilö tulee saamaan? Hyvän mielen Kerhon tukemiseen? Varmasti näin. Suuria voittoja tehdylle sijoitukselle? Just... Saako osakas jotain omia etuja? Todennäköisesti. Pääseekö osakas vaikuttamaan ja osallistumaan Kerhon päätöksen tekoon? Hyvin minimaalisesti.

Jutun perusteella Kerho järjestää tämän yleisöannin yksityishenkilölle merkattavalla osakkeella, jonka hinta on noin 250 - 500 euroa. Tällöin toisiaan yksittäisen osakkeenomistajan olisi hyvin vaikea päästä vaikuttamaan Kerhon toimintaan. Olisiko enemmän hyötyä ja järkeä toteuttaa tämä erityisesti perustettavan faniyhteisön kautta? Eli toisin sanoen Saksan jalkapallojoukkueiden omistusmalli tai esim. Portsmouth FC:n malli.

Tämä voisi toimia siten, että erikseen perustettava faniyhteisö omistaisi "Kerho Oy:stä" yhtiöittämisen yhteydessä tietyn neuvotellun ja sovitun joillain tavalla merkittävän %-osuuden. Faniyhteisöön voisi liittyä kuka tahansa, joka maksaa sovitun osakkuusmaksun. Maksu voi olla kerralla suurempi eli noin yhden Kerhon osakkeen suuruinen summa, jolla jäsenyys olisi ikuinen tai sitten vuosittain maksamalla pienempi summa, jolla voi olla mukana niin kauan kuin haluaa sen maksaa. Faniyhteisölle olisi pienehkö oma pääoma, jolla pidetään sen toimintaa yllä ja sen ylittävät osakkuusmaksut tilitettäisiin vuosittain suoraan Kerho Oy:n osakepääomaan.

Tällöin faniyhteisö pääsisi vaikuttamaan suuremmalla äänimäärällä ainakin Kerho Oy:n yhtiökokouksen päätöksiin. Faniyhteisön kannan yhtiökokoukseen muodostaa sen jäsenet eli jokaisella sen hetkisellä jäsenellä olisi yksi ääni, jolla saataisiin muodostettua faniyhteisön kanta tehtäviin päätöksiin. Tietysti olisi vielä parempaa, jos Kerho Oy:n hallitukseen pääsisi tämän faniyhteisön edustaja päättämään niistä tärkeistä asioista, mutta todennäköisesti tähän tarvittaisiin iso omistus eli iso rahamäärä tai sitten neuvottelemalla Kerho Oy:n kanssa, jos he todella haluaisivat sitä yhteisöllisyyttä korostaa ulospäin. Mikä olisi parempaa yhteisöllisyyttä, kun fanit osallistumassa todelliseen päätöksen tekoon?

Ne samat mahdolliset edut, mitä Kerho Oy olisi osakkeenomistajille antamassa, olisi tietysti mahdollista toteuttaa myös tätä kautta faniyhteisön jäsenille.

Tämä nyt lähinnä oli omia ajatuksiani tuosta yleisöannista ja sen toteuttamisesta, jotta saataisiin enemmän kannattajien ääntä kuuluviin tulevassa osakeyhtiössä. Ymmärrän toki, että jotkut yksityishenkilöt haluaisivat olla Kerho Oy:n suoria omistajia, mutta pienellä rahalla se ei ole kuin lähinnä hyväntekeväisyyttä ja fanien ääni yhtiökokouksissa olisi vaan joukko hajaääniä.

Kerholle tämä toisi runsaasti positiivista julkisuutta ja yhteisön todellista sitoutumista, kuten nuo antamani esimerkit ovat maailmalta osoittauttauneet. Lisäksi tässä saataisiin selvitettyä fanien kantaa moniin tärkeisiin asioihin ilman mitään erityistä tehtävää markkinatutkimusta. Ehkä se tärkein etu Kerholle kuitenkin olisi, että koska tähän faniyhteisöön voi liittyä jatkuvasti, niin Kerholle osakepääoman rahavirta olisi myös jatkuvaa. Voihan siihen sopimukseen jopa yrittää neuvotella, että kun faniyhteisö saa kerättyä tietyn sovitun summan kasaan osakepääomaan, niin myös sen omistusosuus Kerho Oy:stä lisääntyisi.

Tässä ketjussa on jo pari kirjoittelijaa ilmoittanut kiinnostuksensa yleisöantiin. Mitä mieltä olette, kiinnostaisiko / kannattaisiko tällaista mallia lähteä alustavasti pohtimaan ja ottamaan esille Kerhon kanssa vai onko se pakonomaista olla suoraan Kerhon osakkeenomistaja omalla pienellä osuudella?

Ps. Niin ja tämän toimintamallin jatkojalostus ja ideointi tällä palstalla on enemmän kuin tervetullutta.
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Rolf Paskilta erittäin hyvää pohdintaa tuossa yllä ja juurikin tuollainen Portsmouth tyylinen malli olisi varmasti kaikenkaikkiaan paras, mikäli siis nykyisellä hallituksella on halua moiseen ryhtyä ja taasen tuolle faniyhteisölle löytyy sellaiset kaverit taakse joka lähtee sitä asiaa perustamaan ja alkuyskähtelyjen yli sitä touhua ajamaan. Suuri huolenaihe on siinä että onko HPK:n johto oikeasti avoimesti ajamassa sellaista mallia missä halutaan ihan avoimesti se yhteisöllisyys ja kannattajat mukaan siihen tekemiseen jonkinasteisella ääniosuudella, myös siis sinne hallituksen päätöksiin, vai onko tässä nyt kyse eräänlaisesta muka tekemisestä, jossa ennemminkin halutaan ilman vastinetta kerätä almuja kannattajilta ja sitten viitata ikäänkuin kintaalla heidän suuntaansa.

Lähinnä asiahan kulminoituu juurikin siihen mitä itse HPK:n hallitus ajaa ja hieman on sellaista pelkoa persiissä, kaikki aiemmat toimet huomioiden, että sieltä ei ihan hevillä mitään oikeaa vallan murustakaan olla valmiita muille antamaan, mutta rahaa kyllä mielellään otetaan.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä itseäni ainakin kiinnostaisi sijoittaa osakkeeseen mikäli hinta olisi luvattu "selvästi halvempi kuin kausikortti". Tällöinhän hinta asettuisi n.200€:n paikkeille. Pelkkää seuran tukemistahan tuo olisi enkä edes odottaisi mitään etuja saavani saatikka, että pääsisin osallistumaan päätöksentekoon. Vähän sama asia kuin se, että jos ostaa sen ylihintaisen pelaajamukin tai joulukalenterin niin tiedostaa vallan hyvin sen, että tuote on kallis verrattuna siihen mitä se jossain kaupassa maksaisi mutta maksaa sen hinnan silti, koska haluaa tukea seuraa. Ja olisihan siinä oma fiiliksensä, kun omistaisi, toki hyvin minimaalisen, mutta kuitenkin osan seuraa.

Tuo faniyhteisön toteutuminen olisi hyvä asia ja antaisi seuran puolelta samalla viestin, että kannattajatkin huomioidaan.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Sinänsä tuo seuran rahallinen tukeminen tapahtuisi tuon faniyhteisön kautta ihan samalla tavalla kuin suoralla omistuksella. Osakkuusmaksut menevät suoraan Kerho Oy:lle osakeannin kautta. Tosin jonkinlainen "pohjakassa" yhteisöllä pitäisi olla, jotta se pystyy pitämään yllä esim. nettisivuja tai jakaa markkinointimateriaalia tapahtumissa. Yhteisö toki voisi tätä varten ottaa vastaa lahjoituksia ja myydä esim. kannatustuotteita. Ero tosiaan olisi, että yhteisön jäsenellä ei olisi suoraa henkilökohtaista omistusta Kerho Oy:stä ja tätä jotkut saattavat pitää juuri tuon fiiliksen vuoksi tärkeänä.

Itseasiassa tuo Share Ilves on täysin vastaava toimintamalli ja linkittämälläni sivulla on hyvin pitkälti tuo toimintamalli ja sen edut selitettynä. Nyt tietysti olisi se aika toimia, ennen kuin yhtiöittäminen tapahtuu. Kuten BW tuossa aikaisemmin esitti, niin Kerhon pitäisi avoimesti olla valmiina tulemaan vastaan tähän toimintamalliin, muuten siitä ei tule mitään. Sijoitusta vastaan pitäisi antaa aina myös vaikutusvaltaa ja ilman sitä nuo puheet tuosta yhteisöllisyydestä on ihan tyhjän kanssa. Totuus on kuitenkin se, että: "unless you never ask, the answer will be always NO", joten sinänsä tätä asiaa olisi mielenkiintoista lähteä selvittämään, jos vaan halukkuutta Kerhon puolelta ja faneissa löytyy.
 

XO-konu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Korpela näköjään huutelee että jos ei porukkaa ala tulla peleihin niin mää räjäytän tän pankin..
Sinänsä Kerhon kannalta unelma tilanne että rosterissa on väkeä jotka kelpaavat muillekin seuroille. Näin saavat talouden kuntoon tai ainakin paremmaksi, että tulevalle yhtiöittämiselle saadaan vakaanpi pohja. Tietenkin tulee pärinää että kustaan muroihin ja kannattajiin ja kaikkeen mikä liikkuu, mutta ajatellaanpa toiselta kannalta eli jos tämä alkukausi olisikin mennyt median odotusten mukaan niin kuinka kusessa silloin oltaisiin? Mielestäni täysin Win-Win tilanne.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Jos ja kun HPK saadaan yhtiöitettyä, mikäli vaan ei ole liian myöhäistä, niin tervehdin muutosta suurella ilolla. Jo pelkästään siitä syystä, että kun pelataan sijoittajien rahoilla, niin jospa nämä sijoittajat ottavat Kerhon organisaatiokaavakkeen kauniiseen käteensä ja arvioivat henkilökunnan pätevyys edellä. Hyvävelikerho on tullut tiensä päähän, mitä tulee viestintään, markkinointiin ja myyntiin. Nyt tarvitaan osaamista, vanha pelitausta tai sukulaissuhteet ovat toivottavasti jatkossa toissijaisia ja vaaditaankin niiden sijaan aitoa kompetenssia ja substanssia kyseiseen työtehtävään.

Nyt varmasti moni pahoitti mielensä, mutta kuten kentällä, niin myös toimistolla, tulos ratkaisee.
 
Viimeksi muokattu:

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hyvävelikerho on tullut tiensä päähän, mitä tulee viestintään, markkinointiin ja myyntiin. Nyt tarvitaan osaamista, vanha pelitausta tai sukulaissuhteet ovat toivottavasti jatkossa toissijaisia ja vaaditaankin niiden sijaan aitoa kompetenssia ja substanssia kyseiseen työtehtävään.

Ihan samaa mieltä, ei tuolla kyllä oikein olla pystytty ulosmittaamaan sitä markkinointipotentiaalia mitä esim. Saroksessa ja Tuuski jr:ssä on. Ex-pelaajista myös samaa mieltä, mutta kyllähän toki Louhen Jykän nimi tulisi mieleen. Eikös tuolla kuitenkin ne kauppatieteiden paperit ala olla taskussa, joten kyllä sitä kompetenssia ja substanssia varmaan löytyisi.
 

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Kyllähän tuosta hyvä veli kulttuurista pitää pyrkiä pois, mutta täytyy myös muistaa tämän hetken realiteetit ja mitä kyseiset herrat ovat saaneet aikaan. Mielestäni HPK:n toimistolla on tällä hetkellä tasan 4 suurta. Korpela, Laukkanen, Savolainen ja Laamanen. He ovat ainoat joiden panosta pystyn itse jotenkin arvioimaan. Osan heistä voisin mahdollisesti vaihtaa ja osan vaihtamiseen tarvittaisiin toisaalta lisää perusteita..

Näistä 4 suuresta tällä hetkellä Savolainen on itselleni vieläkin täysi mysteeri mitä tekee ja mitä saanut aikaan toimistolla. Siellä äijä on kuitenkin vuosikaudet jo roikkunut. Ilmeisesti tekee paljon työtä aitiohommissa. Savolainen on omissa papereissa se joka ensimmäiseksi menisi vaihtoon. Laamanen, markkinointihommissa hänkin. Laamasen käsialaa on ollut viime vuosina ottelutapahtuman parannus, mutta muuta en keksi. Korpela on mielestäni onnistuja vaikka viime aikaiset lainaukset herran puheista ovatkin olleet aikamoista sontaa Ilta-Sanomissa. Korpelalle lyötiin kuitenkin jengi jolla miljoonavelka ja Korpela on sitä onnistunut lyhentämään hyvin. Laukkanen on toimistolta ainoa jonka pallia ei voi järjissään oleva keikuttaa mitenkään. Muille löytyy kyllä syitä jos niin halutaan. Lelu on löytänyt helvetin kovia kavereita hinta/laatusuhteen ollessa erinomainen.
 

valkosulka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Joukkue on alkukaudella menestynyt yli odotusten. Rajoitetuilla resursseilla on taas saatu aikaan paljon. Kuitenkaan yleisöä ei käy tarpeeksi peleissä. Syitä voi pohtia. TV. Lama. Vaasassakin näkyy olevan enemmän väkeä lehtereillä, vaikka ovat sarjataulukossa viimeisenä.He ilmiselvästi ansaitsevat joukkueensa, mikä lupaa menestystäkin tulevaisuudessa.

Mutta mikä pikaratkaisuksi? No tietysti hallinnossa fuduja. Jossain täytyy olla epäpätevää väkeä. Ei tosin tiedetä kovin tarkasti mitä kukin tekee tai millä tehokkuudella, mutta jos on HPK-taustaa niin se on varmaan raskauttava asianhaara ja viittaa ’hyvä veli’ verkostoon..

(Vastasin muuten itsekin tuohon meneillään olevaan kyselyyn. Teknisesti toimiva lomake, mutta sisällöltään melko amatöörimäinen. Ei siinä kartoitettu riittävän hyvin niitä odotuksia joita potentiaalisilla katsojilla olisi ottelutapahtumaan nähden. Olihan siellä tosin yksi avovastausruutu, josta ehkä jotain saa irti.)
 
Viimeksi muokattu:

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Laamanen, markkinointihommissa hänkin. Laamasen käsialaa on ollut viime vuosina ottelutapahtuman parannus, mutta muuta en keksi.

Taisi olla kuitenkin Heikki Veteläinen, joka tuon nykyisen ottelutapahtuman Petroineen ja erätaukoviihteineen loi Selinin kaudelle. Silloin Kerhon markkinoinnissa ja kentän ulkopuolisessa toiminnassa otettiin muutenkin aivan valtavia askelia kohti parempaa. Jotain kertoo sekin, että tapahtuma ei ole muuttunut tuon kauden jälkeen miksikään. Siinä nähdään mitä rautainen, boksin ulkopuolelta ajatteleva ammattimies saa aikaan. Mutta oli nimenomaan ulkopuolinen ja varmaan vaati palkkaakin, joten sai lähteä.

Laamanen on kyllä täysin turha ukko tuolla toimistolla, itse vaihtaisin hänet oikeaan ammattilaiseen koska tahansa.
 

valkosulka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Ehkä vähän asian vierestä, mutta kuka muuten on se neljäs pukumies Kerhon pelaaja-aitiossa, Arvosen, Lehtosen ja Viitakosken lisäksi? Rooli?
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Taisi olla kuitenkin Heikki Veteläinen, joka tuon nykyisen ottelutapahtuman Petroineen ja erätaukoviihteineen loi Selinin kaudelle.
Ei muuten ollut vaan Savolaisen Kati tuon teki. Hän myös Petron "scouttasi" tuohon hommaan. Joten kunnia sinne minne se kuuluu.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Ehkä vähän asian vierestä, mutta kuka muuten on se neljäs pukumies Kerhon pelaaja-aitiossa, Arvosen, Lehtosen ja Viitakosken lisäksi? Rooli?
HPK:n lääkäri. Kerholla taitaa ollaa kaksi lääkäriä käytettävissään tällä hetkellä.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Ei muuten ollut vaan Savolaisen Kati tuon teki. Hän myös Petron "scouttasi" tuohon hommaan. Joten kunnia sinne minne se kuuluu.

Jos noin on, odotan kehitystä jatkossakin. Vaikka tällä hetkellä tapahtumahan on kunnossa, ei silti pidä jäädä Katinkaan laakereilleen lepäilemään. Joka tapauksessa hattu päästä ja kunnia sille jolle se kuuluu.

Ei silti liikauttanut mielipidettäni siitä, että Veteläinen olisi parempi kuin Laamanen.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Ehkä vähän asian vierestä, mutta kuka muuten on se neljäs pukumies Kerhon pelaaja-aitiossa, Arvosen, Lehtosen ja Viitakosken lisäksi? Rooli?
Lääkäri Peter Pippingsköld. Lääketiedettä harjoittava terveydenhuollon ammattihenkilö.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Jahas vai on se taas yleisön ja varsinkin Hämeenlinnalaisten vika. No eipä yllättänyt.
Kannattanee sitten ens kerralla miettiä kun hallituksessa pyörii jotain aurinkoisia autokauppoja, että millaisen kuvan se antaa ulospäin. Kyllähän syksyllä on sen verran vedetty ihan valtakunnanmediaa myöten lokaan koko HPK:n nimeä, saati kun vähän homoja tölvittiin. No ehkä tollaset ei katsomoissa kuitenkaan näy vaan vika on vaan huonossa taloustilanteessa ja varsinkin niissä tyhmissä ihmisissä jotka ei halua hallille tulla.
 

suklaasydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Natus Vincere (CS2), Tottenham Hotspur
Ei muuten ollut vaan Savolaisen Kati tuon teki. Hän myös Petron "scouttasi" tuohon hommaan. Joten kunnia sinne minne se kuuluu.
Jäi tämä mietityttämään, pystytkö kertomaan lisää Veteläisen ja Savolaisen omista panostuksista ottelutapahtumaan? Kun itselläni tähän mennessä on ollut se käsitys, että Veteläinen saanut "oranssin alueen" aikaan Hämeenlinnaan.
 

valkosulka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Jahas vai on se taas yleisön ja varsinkin Hämeenlinnalaisten vika. No eipä yllättänyt.
Kannattanee sitten ens kerralla miettiä kun hallituksessa pyörii jotain aurinkoisia autokauppoja, että millaisen kuvan se antaa ulospäin. Kyllähän syksyllä on sen verran vedetty ihan valtakunnanmediaa myöten lokaan koko HPK:n nimeä, saati kun vähän homoja tölvittiin. No ehkä tollaset ei katsomoissa kuitenkaan näy vaan vika on vaan huonossa taloustilanteessa ja varsinkin niissä tyhmissä ihmisissä jotka ei halua hallille tulla.

Jos en luulisi että olet todella olemassa, luulisin että olet karikatyyri. Joka tapauksessa sinua tarvitaan keskustelun vuoksi. Asiat kannattaa asettaa vastakkain jotta päästäisiin edes vähän lähemmäksi ns. totuutta..

Se että/jos Hämeenlinnan seudun asukkaita ei riittävällä prosentilla kiinnosta olla in corpore eli fyysisellä (contra virtuaalisella) läsnäolollaan mukana huutamassa Kerhoa VOITTOON ja huutamassa TAAS HASSUTTELEE VASTUSTAJAA H-P-K!!, niin tästä seuraa -kaikkien muiden tekijöiden pysyessä tietysti vakiona- että HPK:n talous riittää vain keskiarvoa selvästi vaatimattomamman rosterin palkkaamiseen. Tämän ei tarvitse merkitä sitä että rosterilla ei voitaisi menestyäkin mutta se on aina enemmän kuin voi olla kohtuullisesti katsoen odotettavissa.

Sillä että panostat roposi henkilökohtaisesti ja tulet hallille, ja mahdollisesti et ole tyytyväinen, ei ole mitään tekemistä näiden isompien kuvioiden kanssa. Tyytyväisyys on sen suhde mitä saa, siihen mitä odottaa. Vaasassa ollaan tyytyväisiä siitä että ollaan päästy Liigaan ja lisätty Vaasa jääkiekkosuomen kartalle. Meillä täällä otettiin joskus lopulta pronssitkin - mikä olisi aina huippusaavutus tälle maankolkalle - laimeasti vastaan. Tosin näitäkin nyt muistellaan kulta-aikoina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös