Mainos

HPK:n runkosarja 2019–2020 – koko kausi yhtä juhlaa

  • 149 780
  • 864
Suosikkijoukkue
Kerho
Vaikea on odottaa (huomaathan että olla-verbi on lainesalomaisesti adjektiivin jälkeen) maalijuhlia: peli on nykyään niin nopeaa ja taktista.

Tubesta voi vaikka kurkata melko tarkasti 36 vuotta sitten pelatun Oilers vs. Devils -matsin kohokohdat. Tulos 13-4. Kurri täräytti taululle maltilliset 5+1, Gretzky jarru pohjassa 3+5. Peli ei ole ollut koskaan hitaampi ja löysempi, paitsi makkarissa joskus.
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ässiä vastaan saatiin mukavasti maalihanoja auki. Alkuun Ässät tuli kovalla temmolla päälle mutta eivät lopulta pystyneet pitämään samaa tahtia yllä kuin ekan erän. HPK:kin nosti tietysti tasoaan ja lopulta peli oli aika hyvin hallussa ja sitä kautta ansaittu voitto. Nuo lopun kaksi Ässien kavennusmaalia annettiin turhaa mutta näitä välillä tulee.

Ykkösketju oli liekeissä ja pelasi siten kuin heiltä voidaan myös odottaa. Kunyk rakentaa ja laidoilla nopeat ja taitavat laiturit viimeistelee. Luceniukselta myös hyvä peli, hienoja ja onnistuneita syöttöjä useampia. Koko ajan tuntuu joukkueella peli paranevan ja sellainen perushyvä rutiinitaso alkaa löytymään.

Tänään sitten vaikea peli Raumalla mutta ei kuitenkaan mahdoton voittaa jos vain taso pysyy koko ottelun ajan.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona

Kyllähän valmentajahaastattelusta saattoi lukaista rivien välistä Pendon kommenteista, että peliin lähtö meni aivan pipariksi ja siellä saattoi ekalla erätauolla lentää juomapullot seinään tai pärähtää moottorisaha käyntiin. Tai näin ainakin allekirjoittanut tulkitsi tuon haastattelun sisällön, että ei ollut kovin tyytyväinen ekassa erässä nähtyyn suoritustasoon. Toisessa erässä olikin sitten aivan eri meno kuin ensimmäisessä ja lopputulos olikin sitten nähdyn kaltainen. Loppu sit vaan pelailtiin pois, mikä toisaalta voi olla tälle päivälle hyväkin asia.
 
Aika monessa pelissä on ollut tämä sama kuvio, että alkuun on oltu huonoja. Ei ole ollut tarpeeksi liikettä ja on sitten hävitty kaksinkamppailut ja irtokiekot ja paljon muutakin.

Mikäköhän tähän on oikein syynä, kun kyllähän kaikki sen ymmärtää, että alusta alkaen täytyy olla hereillä eikä vain katsoa vierestä, kun vastustaja pyörittää.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Aika monessa pelissä on ollut tämä sama kuvio, että alkuun on oltu huonoja. Ei ole ollut tarpeeksi liikettä ja on sitten hävitty kaksinkamppailut ja irtokiekot ja paljon muutakin.

Mikäköhän tähän on oikein syynä, kun kyllähän kaikki sen ymmärtää, että alusta alkaen täytyy olla hereillä eikä vain katsoa vierestä, kun vastustaja pyörittää.
Jos tähän olisi vastauksia minulla tai sinulla, niin me tuskin keskusteltaisiin asiasta jatkoajassa, vaan oltaisiin tuolla penkin takana. Mutta oikeasti, niin minä epäilen, että tässä on kyse Pennasen aivan tarkoituksellisesta toiminnasta. Hän vaatii ammattimaisuutta ja se ammattimaisuus tarkoittaa sitä, että pelaaja itse lataa itsensä sinne peliin, eikä että siellä on valmentaja mesoamassa aina ennen matsia pää punasena, siinä kuluu naama aika nopeasti puhki. Sillekkin on toki siis paikkansa, mutta ei välttämättä keskellä runkosarjaa. Tämä sitten johtanut siihen, että sinne tulee vähän samalla asenteella jätkät hallille kuin ne nyt on vaikuttaneet menneen kesätreeneihinkin viime kevään jälkeen (osa, ei kaikki ja se on näkynyt kentällä), eli ehkä kevät nousi osalla vähän hattuun ja lopputulos on sitten se 50% suoritus erästä kiekkoleijonaa mukaillakseni. Pennanen sitten joutuu pakosta herättelemään porukkaa erätauoilla ja se selvästi taas toimii ja saa porukan petraamaan, vaan optimaalinen se tilanne ei missään nimessä ole.

Vähän samaan suuntaan viittasi Pennanen eilen valmentajahaastattelussa kun kysyttiin Innalasta. Ihan pienen piikinkin olin havaitsevinani tuossa kommentissa, että: "alkaa tehdä töitä, niin alkaa tuleen pisteitäkin".
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Alivoimapelaaminen on ollut huonoa ja sitä on pakko petrata.

Jos 50% suorituksilla painetaan sarjataulukossa siellä missä nyt ollaan, niin en mä jaksa olla kauhea huolestunut. Ei tuosta tietysti olisi kauhean paljoa varaa prosentteja laskea, että ei pudota kovin paljoa alemmas. Itse näkisin nyt täällä palstalla joidenkin tekevän yksittäisten tappioiden jälkeen vähän turhan pitkälle vietyjä johtopäätöksiä kesäharjoitteluista yms., mutta ehkä he sitten tietävät.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
En tiedä kyllä mikä vittu siinä on, että Kerho on joka syksy levällään kuin jokisen eväät. Tämä porukka oli viime keväänä koko liigan kurinalaisimmin puolustava kombinaatio, nyt siitä ei ole jäljellä kuin muisto, vaikka samoja ukkoja löytyy rosterista vielä vino pino ja hankinnatkin ovat olleet hyviä. Kerhon maalille kävellään peli toisensa jälkeen ilmaisia maaleja tekemään ja alivoima on tosiaan aivan kuraa.

Sitten kun ollaan kadotettu jonnekin se kyky hallita pelin virtausta, niin jälki on sitten tätä. Pelitavallisesti Kerho ei kyllä nyt vie ketään, sen nyt jo Corsitkin osoittaa.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Alivoimapelaaminen on ollut huonoa ja sitä on pakko petrata.

Jos 50% suorituksilla painetaan sarjataulukossa siellä missä nyt ollaan, niin en mä jaksa olla kauhea huolestunut. Ei tuosta tietysti olisi kauhean paljoa varaa prosentteja laskea, että ei pudota kovin paljoa alemmas. Itse näkisin nyt täällä palstalla joidenkin tekevän yksittäisten tappioiden jälkeen vähän turhan pitkälle vietyjä johtopäätöksiä kesäharjoitteluista yms., mutta ehkä he sitten tietävät.
Yksittäiset tappiot eivät selitä esim. Corsi tilastoa. Täällä olisi varmasti vähän toinen ääni kellossa, jos Kerho veisi laukaukset ja pelin virtauksen kuten viimekaudella ja mistään ei saataisi sisään. Vaan kun Kerho on ihan tilastojenkin mukaan ollut paska, niin ei se selity enää millään näköharhoilla tai negatiivisuuksilla.

Kerholla on jälleen kasassa joukkue millä on todistetusti potentiaalia pelata todella hyvistä sijoituksista, vaihtuvuus oli pientä ja lopputulos on se mitä on nyt nähty. Kyllä silloin on pakko ihmetellä, että mihin se on hävinnyt. Kuinka kauan pitää vielä odottaa, että voi myöntää sen asian itselleen? Ens kuussa alkaa se myllytys? Tammikuussa? Helmikuussa? Oho kausi meni jo? Kyllä minä alan olemaan aika helvetin huolestunut kun 1/3 kautta pelattu ja peli ei missään vaiheessa ole alkanut napsua uomiinsa ja niiden pelaajien taitojen edellyttämälle tasolle.

Edit lisään vielä huvittavan tilaston tähän.
HPK on ainoa joukkue joka on pelannut 22 ottelua, kaikilla muilla vähemmän. Eli kaiken logiikan mukaan Kerhon pitäisi olla vähintään pelin verran kaikkia muita edellä. Laskin nopeasti sijalla #8 (liigan puoliväli) olevalta Lukolta 1438km/21 = 68 kilsaa. ja lisäsin tuon muille saadakseni kaikille 22 ottelua kasaan. Tuolla tavalla laskien Kerho on koko Liigan vähiten luistellut joukkue!
 
Viimeksi muokattu:

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Kerholla on jälleen kasassa joukkue millä on todistetusti potentiaalia pelata todella hyvistä sijoituksista, vaihtuvuus oli pientä ja lopputulos on se mitä on nyt nähty.
Nojoo, tämäkin on suhteellista. Vaihtuvuutta toki oli, mutta senkään taakse ei ihan kauheasti kannata mennä. Aina sitä on ollut ja tulee olemaan. Kyllä se mestaruusjuhlintakin jotain on syönyt tästä, mutta sekin nyt on vain arvailua. Lopputulostahan ei kuitenkaan olla nähty, nyt on pelattu kolmasosa kaudesta ja peli ei ole todellakaan ollut sitä mitä on toivottu, mutta itse en ole huolissani, kun nytkin ollaan vielä hyvin mukana. Ei siellä tuurilla heiluta.

Edistyneistä tilastoista tiedät varmasti enemmän, en ole niitä tutkaillut oikeastaan yhtään. Toisaalta en niidenkään perusteella kyllä lähde mitään lopullisia tuomioitakaan antamaan. Ilman tilastojakin kyllä näkee, että peli virtailee eri tapaan kuin viime kaudella ja siihen pitää saada muutosta. Se on selvä ja Pennanenkin kyllä tietää sen vai oletko sitä mieltä, että ei tiedä ja potkut olisivat paikallaan (en väitä, että näin olisit kirjoittanut) ? Siltikään jääkiekko ei ole esim. luistelukilpailu ja luistelluilla kilometreillä ei vieläkään saada yhtään pistettä sarjataulukkoon. Toki sekin jotain aina kertoo, en mä sitä.

Potentiaalia on pelata paremmin ja tehdä vielä parempaa tulosta, niin kuin sinäkin sanoit ja itse uskon, että näin tulee tapahtumaan. Ei se mitenkään taattua silti ole, ei tuo sakki ole mitään kirkkokuulutusta vajaa kotietuporukka, mutta jopa sinne on mahdollisuudet. Ei me tässä olla edes mitenkään kauhean eri mieltä, näin luulisin. Katsellaan vaan vähän eri kantilta näitä juttuja.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kysyttäessä päästettyjen maalien määrästä verrattuna viime kauteen, Pendo sanoo HäSassa:
"Välillä syy on henkinen tila, välillä taktiikka, välillä pelaajien kyvyt."

Noista henkinen tila ja taktiikka menevät kyllä valmennuksen piikkiin. Toki pelaajathan sitä peliä pelaavat, mutta kyllä ammattivalmentajan tulisi pitää näistä huolta ammattilaisia valmentaessaan. Ja ammattilaisten tulisi tietysti antaa kaikkensa. Ohi-pelejä tulee kaikille, mutta tämä ailahtelevaisuus on jo huolestuttavaa.

Pendo mainitsi tietysti myös maalinedustalta tehdyt maalit. Tuohan oli se syy, kun hävittiin se eräs pudotuspelisarja JYPiä vastaan. Ja jälleen se on ongelma. Siellä säntäillään ympäriinsä ja jätetään vastustajia vapaaksi maalinedustalle. Taktiikka ei siis toimi. Vai onko tuossa mitään taktiikkaa? Vai eivätkö ne pelaajat yksinkertaisesti osaa noudattaa taktiikkaa (pelaajien kyvyt)?

Jokin siellä mättää, kun Nikkiläkin on taantunut aiempien kausien versioon itsestään ja viime kauden pelaaminen on pelkkä muisto vaan. Virhealtista peliä ja jatkuvaa sekoilua. Peliä edistävät ratkaisut ovat vähissä.

Toivottavasti kyse on tosiaan lyhyestä kesästä, tosin kuinka kauan se on enää validi argumentti? Ja mites Kärpät?
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Toivottavasti kyse on tosiaan lyhyestä kesästä, tosin kuinka kauan se on enää validi argumentti? Ja mites Kärpät?

Se, että aina on se "Pendon kevät" on itse asiassa pirun vaarallinen argumentti. Sillä ikään kuin siirretään asioita hamaan tulevaisuuteen ja odotetaan jotain ihmettä tapahtuvaksi. Täysin päin vastaista siis, mihin faktoihin omassa pelifilosofiassaan luottava Pendo tähtää.

Se kevät tulee tosiaan nopeasti vastaan, jos tuon taakse aletaan mennä. Ollaan nyt jo menty melkein neljä kuukautta elokuun alun Sibir-pelistä ja se aika on mennyt yhdessä hujauksessa ja vieläkin tapellaan tosiaan perusasioiden kuten maalinedustan suojelemisen ja toimivan alivoiman kanssa. Seuraavat neljä ja ollaankin yht'äkkiä jo runkosarjan lopussa.

Jonnekin on myös kadonnut Kerhon viime kauden hyvä kaksinkamppailu-pelaaminen. Kerho sai noita pitkiä hyrriä viime kaudella nimen omaan voittamalla systemaattisesti päätykamppailuita ja pysymällä siten kiekossa. Nyt niitä hävitään.

Tämä hyrrä pitää saada nyt pyörimään toiseen suuntaan, sitä huomista ja kevättä on turha miettiä vaan alkaa nyt keskittyä niihin perusasioihin vaihto kerrallaan ja kaksinkamppailu kerrallaan.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Kolmasosa runkosarjasta pelattu ja ollaan kuitenkin ihan täysin asemissa suorista pudotuspelipaikoista taistelussa. Säälien ulkopuolelle valahtaminen ei puolestaan ole lähelläkään akuuttina uhkana. 8 pistettä ja monta joukkuetta välissä on valovuosi joukkueelle, joka ei tästä tasaisuuden puutteesta huolimatta ole 20 kuukauteen jäänyt kolmea kertaa peräkkäin pisteittä. Seuraavasta seitsemästä pelistä viisi on muuten kotikaukalossa. Aikaa on ja ihan rauhallisin mielin tässä ainakin itse seurailen, mihin tämä kehittyy.

Kehitettävää toki on, se on selvä. Eilinen peli nyt oli sikäli vähän kummallinen, että Kerho vei ekaa erää ja tuhlasi maalipaikkansa, kun taas Lukko onnistu kaksi hienoa maalia tekemään vähistä paikoistaan. Siihen vielä se nopea kolmas maali toisen erän alkuun, niin hankala siitä on enää peliä kääntää. Vaatii yleensä jo vähän vastustajankin avustusta, kun tasokas vastus ja vieraskaukalo, mutta ei sitä siimaa enää tullut.
 
Hyvin ollaan kerätty pisteitä, eikä olla kaukana siitä pistemäärästä, jonka joukkue oli saavuttanut tähän aikaan viime vuonna. Ongelmana on se, että peli ei mene eteenpäin tai taka-askelia otetaan heti, kun näyttäisi jo paremmalta. Puolustuspeliin ei saada tasaisuutta. Se luo varmasti epävarmuutta joukkueeseen. Pitäisi itse tehdä suuri määrä maaleja, mikäli halutaan voittaa.
 
Viimeksi muokattu:

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Ongelmana on se, että peli ei mene eteenpäin tai taka-askelia otetaan heti, kun näyttäisi jo paremmalta. Puolustuspeliin ei saada tasaisuutta. Se luo varmasti epävarmuutta joulkueeseen. Pitäisi itse tehdä suuri määrä maaleja, mikäli halutaan voittaa.

Näin se kyllä on. Ei tässä pelejä katsellessa osaa yhtään odottaa, että Kerho jättäisi jonkun vastustajan oikeasti nollille.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Näin se kyllä on. Ei tässä pelejä katsellessa osaa yhtään odottaa, että Kerho jättäisi jonkun vastustajan oikeasti nollille.
Edelleen mennään sillä, että voittoon tarvitaan hirveästi töitä, kun taas vastustaja pääsee vapaasti iskemään maaleja parhaalta sektorilta (lue: halpoja maaleja). Tämä on ollut ongelma myös aiempina kausina. Tällä hetkellä se on merkittävämpi ongelma kun puolustamista ei saada millään kuntoon. Larmikin päästi sen yhden helpon tai puolustus koomaili välillä. Nyt tuo koomailu on enemmin sääntö kuin poikkeus.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
1.Friman, NiklasHPKVP22235817134001593,40-19:15
2.Laatikainen, ArtoHPKVP16156351293000254,00-17:06
3.# Tyni, Paavo *HPKVP110121010001100,00-10:58
4.Karjalainen, MiroHPKOP19000410100000290,00-14:51
5.Latvala, Otto *HPKVP1921347700001910,50-8:49
6.Eronen, ElmeriHPKOP2241216101314-1201676,00-21:34
7.# Laavainen, RoopeHPKOP14022467-1000200,00-11:25
8.Lukka, SanteriYht.OP151341235-2001452,20-20:07
HPK8022212-1000230,00-19:47
TPS71121023-1001224,50-20:31
9.Nurmikanta, Nico +HPKVP9011416-5000100,00-10:25
10.Nikkilä, PetteriHPKOP222810101220-8101663,00-22:39

+/- -tilastoa kritisoidaan, mutta kyllä sekin tässä tapauksessa kertoo jotain muiden tilastojen ohella. Lähde: Liigan tilastot.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hamu

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Yksittäiset tappiot eivät selitä esim. Corsi tilastoa. Täällä olisi varmasti vähän toinen ääni kellossa, jos Kerho veisi laukaukset ja pelin virtauksen kuten viimekaudella ja mistään ei saataisi sisään. Vaan kun Kerho on ihan tilastojenkin mukaan ollut paska, niin ei se selity enää millään näköharhoilla tai negatiivisuuksilla.

Kerholla on jälleen kasassa joukkue millä on todistetusti potentiaalia pelata todella hyvistä sijoituksista, vaihtuvuus oli pientä ja lopputulos on se mitä on nyt nähty. Kyllä silloin on pakko ihmetellä, että mihin se on hävinnyt. Kuinka kauan pitää vielä odottaa, että voi myöntää sen asian itselleen? Ens kuussa alkaa se myllytys? Tammikuussa? Helmikuussa? Oho kausi meni jo? Kyllä minä alan olemaan aika helvetin huolestunut kun 1/3 kautta pelattu ja peli ei missään vaiheessa ole alkanut napsua uomiinsa ja niiden pelaajien taitojen edellyttämälle tasolle.
Hhhmm, mites se nyt menee. Aika lailla se itku oli sieltä suunnasta vahvaa viime syksynä ja alkuvuoteen asti, että Pendo on surkea ja miltei tyyliin "potkut pitäis antaa", vaikka corsit oli kuinka hyvät. Aikalailla tulkitsisin, että täällä moni on siinä mielessä levollinen, että Pennasen joukkueet on Kerhossa(kin) ottaneet vahvoja steppejä tammikuulle siirryttäessä, tosin kyllä se toissakauden joukkue sitten palasi tasolleen helmikuussa ja tapahtui operaatio lihoiksi osa x. Ainakin itsellä luotto Pennaseen nyt sattuu olemaan aika kova, kun 2/3 kaudesta on mennyt "aika kivasti", ensimmäisessä uskonpalautus ja viimeisessä uskomaton mestaruus. Ja luulen aika monella olevan samankaltaiset aatokset, joten en kyllä yhtään ihmettele, ettei täällä olla heti kivittämässä miestä ja vaatimassa potkuja + kaatamassa tuhkaa omaan niskaan.

Kyllä tässä nyt on johto se, jonka pitää herätä. Maalivahti on saatava ja kyllä hyökkäyskin kaipaa piristeruiskeensa. Se Tuulolan stuntti on vieläkin matkalla. Kerhon rungon säilymistä on kiitelty kovin, mutta kyllä lähtenyt nelikko Paajanen-Turunen-Leino-Tuulola oli hyökkäyksen osalta se kenties parhaiten pelitavan sisäistänyt selkäranka eikä uusista miehistä kuin Kunyk ole pystynyt tilkitsemään aukkoja.

Ja ihan sama, vaikka kerholainen perinne on ollut, että maalivahtiosastolla enemmin sääntö kuin poikkeus on "toivotaan toivotaan"-taktiikka, niin nyt on herättävä nykymaailman vaatimuksiin. Liigassa maalivahtien taso ei ehkä ole nykyään ihan paras suhteessa muuhun maailman, kun se yhdessä kohtaa oli sangen vertailukelpoinen, mutta Kerhon osasto on tässä hetkessäkin tasoltaan sekä matala, että kapea. Vain yhden miehen voi heittää maaliin, kun tosissaan pelataan. Ja tämä ykköskassari on vertailussa keskitasoa liigan kakkosveskareiden kanssa. Kaksi muuta on kolmosveskareita, toista ei uskalleta peluuttaa ja toinen on erityistapaus. Käytännössä kymmenellä joukkueella ainakin on tandem, johon Voutilaisella tekee tiukkaa syrjäyttää kumpaakaan. Voutilainen tarvitsee kilpailua ja harjoitusta sekä lepoa, ja Kerho maalivahtitandemin, joka pystyy tarjoamaan keskimäärin saman tason kuin vastustajien maalivahdit. Seuraavan kahden viikon aikana pitää uutta ukkoa tulla, ihan sama, onko palkkalistoilla silloin viisi vai kolme veskaria.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Hhhmm, mites se nyt menee. Aika lailla se itku oli sieltä suunnasta vahvaa viime syksynä ja alkuvuoteen asti, että Pendo on surkea ja miltei tyyliin "potkut pitäis antaa", vaikka corsit oli kuinka hyvät. Aikalailla tulkitsisin, että täällä moni on siinä mielessä levollinen, että Pennasen joukkueet on Kerhossa(kin) ottaneet vahvoja steppejä tammikuulle siirryttäessä, tosin kyllä se toissakauden joukkue sitten palasi tasolleen helmikuussa ja tapahtui operaatio lihoiksi osa x. Ainakin itsellä luotto Pennaseen nyt sattuu olemaan aika kova, kun 2/3 kaudesta on mennyt "aika kivasti", ensimmäisessä uskonpalautus ja viimeisessä uskomaton mestaruus. Ja luulen aika monella olevan samankaltaiset aatokset, joten en kyllä yhtään ihmettele, ettei täällä olla heti kivittämässä miestä ja vaatimassa potkuja + kaatamassa tuhkaa omaan niskaan.
Missä minä olen kritisoinut Pennasta tai ollut vaatimassa potkuja? Taisit vaan keksiä itse olkiukon mitä mätkiä. Kyllä tuolla näkyy enemmän se, että pelaajat eivät ole nousseet omalle tasolleen kuin Pennasesta kiinni olevat asiat. Valmennuskin voi vain määrättyyn rajaan asti moisiin vaikuttaa, lopun pitäisi tulla ihan jokaisesta yksilöstä itsestään ja heidän muodostamasta kokonaisuudesta. Olla se nälkä ja halu, mikä nyt näyttää aika pahasti puuttuvan.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Laitetaan nyt näin:
1) Maalivahtiosastolla on ongelmia. Voutilainen on ainoa liigatason maalivahti näistä, mutta ero hyvän ja huonon päivän välillä on turhan iso.

2) Puolustuspelaaminen on sekaisin. Johtuu pelaajista ja hyvin mahdollisesti myös taktiikasta (Pendo itse viittaa siihen).

3) Valmennus on muun joukkueen lisäksi koomaillut. Ei olla hereillä otteluiden alussa, välillä pelin taso heittelee otteluiden sisälläkin todella paljon ja peli passivoituu liian helposti johtoasemassa. Tämä on tietysti pelaajien ja valmennuksen yhteinen ongelma. Kummallakin riittää parannettavaa. Pendo kritisoi pelaajien kykyä toteuttaa peliä, mutta ottaa myös vastuun taktisista virheistä. Näin ainakin itse tulkitsin vastaukset Lukko-otteluun liittyen.

Pelaajia on toki helppo syyttää, etenkin kun siellä sählätään urakalla. Ihan syystä kritisoidaan siis. Valmennuksen tulisi kuitenkin laatia sellainen taktiikka, joka auttaisi kaikkia toimimaan halutulla tavalla, varsinkin omissa. Tässä kohtaa pelin pitäisi olla jo paremalla tasolla - peruspelaamisen taso. Keväällä sitten viilausta ja tarkennusta peliin. Näinhän se meni viime kaudella.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
1) Maalivahtiosastolla on ongelmia. Voutilainen on ainoa liigatason maalivahti näistä, mutta ero hyvän ja huonon päivän välillä on turhan iso.

Mielestäni Karjalainen on kolmen edellisen kauden ja tämän kauden muutaman pelin perusteella täysin liigatason kakkosmaalivahti joukkueessa, jossa on selkeä ykkösmaalivahti, joka pelaa noin 65-75 prosenttia peleistä.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mielestäni Karjalainen on kolmen edellisen kauden ja tämän kauden muutaman pelin perusteella täysin liigatason kakkosmaalivahti joukkueessa, jossa on selkeä ykkösmaalivahti, joka pelaa noin 65-75 prosenttia peleistä.
Eli sellaisen larmin ollessa ykkönen, Andy menee kakkosena. Toki. Jos tulee Andylle paska peli, voi ykkösen heittää kehiin kesken pelin ja homma toimii taas. Noinhan se oli, kun meillä oli se selkeä ykkönen.
 
nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Olisko andy toivonut olevansa ykkönen larmin jälkeen ja kun hommattiin kaks veskaa niin kiinnostus väheni. No andysta ei ykköstä liigaan saada ikinä jos ei kehitystä tapahdu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös