Mainos

HPK mediassa

  • 1 442 697
  • 7 140

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
No kyllä se on minusta ainakin suhteellisen huono, jos ei väärä tapa kannattaa, missä huudetaan vastustajaa ja tuomareita homoiksi jne. Ei tuollainen huutelu ole kannattamista, se on vittuilua ja kiusaamista ja siitä pitää päästä eroon kaikilla rintamilla.
Paheksuminen on ihan hyvä tapa, mutta minusta tämä nykyinen touhu ei ole. Tuo homma on kuolemassa omaan typeryyteensä, niin antakaa sen rauhassa kuolla. Mikään väkinäinen syyllistäminen ja kahtiajako ei palvele ketään. Kyllä ne ihmiset siellä ja varsinkin ne nuoret jotka kannatamaan alkaa tekee sen oikean muutoksen. Kutsutaan vaikka ääneen sanomattomaksi paineeksi. Ajat muuttuu, mutta ei sitä tarvi alkaa hieromaan muille päin naamaa, antaa niiden itse tajuta koska ei ne ketään kuitenkaan vahingoita, päin vastoin, huuteluista huolimatta on käyttäytyminen ollut aina varsin asiallista.

Vuosia siellä on kuitenkin Kerhoa kannatettu, joten en ymmärrä agressiivista asennoitumista asian suhteen. Jos henkilöt haluaa siellä huudella, niin ei se nyt keltään ole pois, kohta ne on kuuskymppisiä ja se angstikin murenee vähän väkisinkin. Ei kuitenkaan ole mitään järkeä joka välissä alkaa vittuilemaan asiasta kun se paikka suodaan. Se ei ainakaan paranna mitään.

Samaa seuraa kaikki kuitenkin kannattaa ja onhan nyt C5 rauhoittunut huomattavasti vuosien varrella, kyllä ne itsekkin tietää, että joskus se virta vain loppuu. Aika aikaansa.
 
Viimeksi muokattu:

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Paheksuminen on ihan hyvä tapa, mutta minusta tämä nykyinen touhu ei ole. Tuo homma on kuolemassa omaan typeryyteensä, niin antakaa sen rauhassa kuolla. Mikään väkinäinen syyllistäminen ja kahtiajako ei palvele ketään. Kyllä ne ihmiset siellä ja varsinkin ne nuoret jotka kannatamaan alkaa tekee sen oikean muutoksen. Kutsutaan vaikka ääneen sanomattomaksi paineeksi. Ajat muuttuu, mutta ei sitä tarvi alkaa hieromaan muille päin naamaa, antaa niiden itse tajuta koska ei ne ketään kuitenkaan vahingoita, päin vastoin, huuteluista huolimatta on käyttäytyminen ollut aina varsin asiallista.

Vuosia siellä on kuitenkin Kerhoa kannatettu, joten en ymmärrä agressiivista asennoitumista asian suhteen. Jos henkilöt haluaa siellä huudella, niin ei se nyt keltään ole pois, kohta ne on kuuskymppisiä ja se angstikin murenee vähän väkisinkin. Ei kuitenkaan ole mitään järkeä joka välissä alkaa vittuilemaan asiasta kun se paikka suodaan. Se ei ainakaan paranna mitään.
Mä luin tämän sun viestin lisäyksineen nyt jo useamman kerran ja en tajua mitä sillä yrität sanoa. En sitten millään. Typeryyksien huutaminen ei muutu fiksuksi tai hyväksyttäväksi, jos ja vaikka niitä olisi aina tehty.
Kannattaminen on ihan eri asia kuin vittuilu.

Edit. olen muuten itsekin jo kohta kuuskymppinen.
 
Rusty44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No kyllä se on minusta ainakin suhteellisen huono, jos ei väärä tapa kannattaa, missä huudetaan vastustajaa ja tuomareita homoiksi jne. Ei tuollainen huutelu ole kannattamista, se on vittuilua ja kiusaamista ja siitä pitää päästä eroon kaikilla rintamilla.
Minulle on aivan sama, että onko C5 penkitetty, vaiko ei. Ehkä sittenkin olen penkkien kannalla, en tiedä.

Ei varmasti ole väärää tapaa kannattaa, paitsi jos sen tekee väkivaltaisesti, jollain tasolla radikalisoituneena ja epäurheilullisin perustein.
Se taas on tosiaankin eri asia, että mikä on asiallista sekä noloa ja mikä taas sitä ei ole.
Vittuilusta eroon jäähallilla, okei, miksi? Kiusaaminen toki ikävä asia mutta todella toivon, että ammattilaisjääkiekkoilija, aikuinen ihminen pääsee yli jääkiekko-ottelusta kuulemistaan vittuiluista ja kiusoitteluista.

En tiedä, että olenko jotenkin vähän vaan erikoinen ja mieleltäni masokistisen perverssi, sillä mielestäni vittuilu se vasta elämää on ja kyllä se myös hallille kuuluu, niin kentälle kuin myös katsomoon, siis vittuilu, ei esim. rasismi.
Nykyaika on kyllä perin erikoista aikaa, kaiken kaikkiaan. Toivottavasti selvitään.

Tervetuloa Pohjantähti Areenalle!
-Desinfioi kätesi tullessasi halliin
-Muista turvavälit
-Käytä suu-/nenäsuojainta
-Älä vittuile
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Mä luin tämän sun viestin lisäyksineen nyt jo useamman kerran ja en tajua mitä sillä yrität sanoa. En sitten millään. Typeryyksien huutaminen ei muutu fiksuksi tai hyväksyttäväksi, jos ja vaikka niitä olisi aina tehty.
Kannattaminen on ihan eri asia kuin vittuilu.

Edit. olen muuten itsekin jo kohta kuuskymppinen.
En voi sitten asiaa auttaa. Minusta kirjoitin, useamman kerran viestini luettuanikin, asian varsin ymmärrettävästi julki. Jos sinä et sitä viestiä ymmärrä, niin minkä minä sille mahdan.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
En voi sitten asiaa auttaa. Minusta kirjoitin, useamman kerran viestini luettuanikin, asian varsin ymmärrettävästi julki. Jos sinä et sitä viestiä ymmärrä, niin minkä minä sille mahdan.
Tämähän on juuri se sinun tapasi "keskustella".
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tämähän on juuri se sinun tapasi "keskustella".
En nyt ymmärtänyt tätäkään. Jos sinä et ymmärrä minun viestiäni sen luettuasi, niin mitä vaihtoehtoja minulla on? Joko kirjoitan sen uudestaan toisilla sanoilla, tai... En minä vain aina jaksa vääntää rautalankaa. En ole mielestäni sinua tai ketään dissannut, joten jos et ymmärrä niin mitä sitten? Kukaan ei kuollut, ketään ei loukattu, minä olen vaikka se kylähullu sitten joka puhuu mitä sattuu. Toisesta sisään, toisesta ulos. No harm done.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Vittuilusta eroon jäähallilla, okei, miksi? Kiusaaminen toki ikävä asia mutta todella toivon, että ammattilaisjääkiekkoilija, aikuinen ihminen pääsee yli jääkiekko-ottelusta kuulemistaan vittuiluista ja kiusoitteluista.
Näinhän sitä ajatellaan liian helposti. Kyllä toi aikuinen ihminen mun huutelun kestää.
Miksei homma voisi olla ennemminkin oman joukkueen kannattamista, vastustajille vittuilun sijasta?
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
C5:ssa käy useampi sata katsojaa. Muutama sieltä huutelee typeryyksiä; senkö vuoksi pitäisi rangaista kaikkia sieltä pelejä seuraavia? Joukossa on kuitenkin monia, jotka ovat katsoneet pelejä sielä vuosikymmenten ajan - ja osa käynyt aktiivisesti vieraspeleissäkin.

Muutoksen tuulet puhaltavat - Kulma kannatustapoineen on tästä hieno esimerkki - mutta uudistuksia tehdessä on syytä olla harkitsevainen, ettei samalla tuhota niitä arvokkaita perinteitä, joita on vuosikymmenten saatossa syntynyt. Jos seuran perinteitä ei kunnioiteta, ei kunnioiteta myöskään seuraa. Omasta mielestäni C5 seisomakatsomona on edelleen hieno asia, typeryyksien huutelijoista huolimatta. Itsekin toivon vastakkainasettelujen sijasta, että Kulma ja C5 lähentyvät toisiaan, jolloin Kerholla oli entistä vahvempi kannatus takanaan.

Muuten, jo joskus Kummila-aikoina kyselin seuran johdolta oranssin paidan paluun perään. Kuulin, että sponsoreilta tuli silloin kovaa painetta värien suhteen. Käsitin niin, että jotkut olisivat toivoneet paljon nähtyä radikaalimpiakin muutoksia. Miltäs nyt kuulostaisi, jos oranssi vaihdettaisiin vaikkapa Red Bullin sini-punaisiin väreihin?
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Omasta mielestäni C5 seisomakatsomona on edelleen hieno asia, typeryyksien huutelijoista huolimatta. Itsekin toivon vastakkainasettelujen sijasta, että Kulma ja C5 lähentyvät toisiaan, jolloin Kerholla oli entistä vahvempi kannatus takanaan.
Tämähän se on mihin pitäisi pyrkiä ja päästä. En vaan tajua miksi nämä ovat nykyään niin kaukana toisistaan? Mikä Sikakatsomoa ja Kannattajia hiertää?
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mun pointti oli se, että ihan sama ketä siellä C5:ssä on, mutta eivät voi olla sellaisessa asemassa että on sananvaltaa siihen, onko se istuma- vai seisomakatsomo. Hallin parhaat paikat ei kuulu olla seisomapaikkoja. Piste. Ja parhaista paikoista saa parhaan lipun hinnan. Olkoon C5 sitten vaikka B5 ja huutakoon mitä haluaa, ei mua se kiinnosta yhtään. Aika väsyneeltä se touhu on tosin jo viime vuodet tuntunut, entisaikojen sikahuudot ja muut on enää muisto.
 
N.I.B

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aito Oranssi, oikein- ja väärinkannattajat
Kyllä pieni paskan huutelu kuuluu edelleen ammattilaissarjan katsomoihin, mutta niin kauan kun keskitytään sen paskan huuteluun oikean kannattamisen sijaista herää touhusta enemmän myötähäpeä. Nämä "homo", "huora" ja "haista vittu" huudot ovat jo enemmän tai vähemmän 90-lukua, mauttomia ja ennen kaikkea mielikuvituksettomia. Ei niitä jakaisi enään aikuisiällä kuunnella.
Tämähän se on mihin pitäisi pyrkiä ja päästä. En vaan tajua miksi nämä ovat nykyään niin kaukana toisistaan? Mikä Sikakatsomoa ja Kannattajia hiertää?
Tuskin tässä enään mikään hiertää. Aikanaan varmasti oli enemmän jänniteitä syistä mitä ei Kulman puolelta vielä tänäkään päivänä oikein ymmärretä. Sillä linjalla on vuosia menty että tehdään omaa hommaa ja antaa CeeVitosen tehdä omaansa ja omasta mielestä ainakin tämä linja on toiminut hyvin. Kannattajilla ei ole mitään sikakatsomoa vastaan eikä kai kukaan niin yhdistys kuin yksittäiset henkilötkään Kulmassa ole vaatineet sikakatsomon penkittämistä ainakaan ääneen.

Alkaa mennä tosi pahasti offtopiciks. Tämä on kuitenkin HPK:n mediaketju. Voisiko joku fiksumpi siirtää keskustelun vaikka Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut -ketjuun? @Moderaattorit
 
Suosikkijoukkue
Kerho
Onko millään muulla joukkueella Liigassa kahta eri kannattajakuntaa?

Vanhan liiton - älkää nöösipojat tulko kannustamaan Kerhoa, vaan tulkaa tänne C5-osastoon mölisemään pöljyyksiä - kateus ja kauna uutta kannattajakulttuuria kohtaan on niin silmiinpistävää. "Nämä uuden sukupolven hipsterit varastivat meidän HPK:n." Päinvastoin!

Mutta HPK:n pamput, jos tätä palstaa edes luette, olisiko oikeasti aika muuttaa C5 istumakatsomoksi? Rahaa alkaisi sataa seuran laariin hyvin eri malliin, koska jopa KaKuTi-ravintola on muutaman metrin päässä.

En vain ymmärrä tätä yhtälöä: Seura kuin seura kaipaa kovasti tuloja menestyäkseen, mutta hallin parhaita paikkoja pidetään mölisijöiden paratiisina. On kyse ammattilaisurheilusta, eikä fanivanhusten paapomisesta.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Onko millään muulla joukkueella Liigassa kahta eri kannattajakuntaa?

Maailmalla jalkapallossa, jossa kannattajatoiminta on hiukan perinteikkäämpää ja monimuotoisempaa, on varsin tyypillistä, että joukkueella on useita kannattajakerhoja. Jotkut ovat maltillisempia, toiset fanaattisempia. Osa on muodostunut alueellisin perustein, jne. jne. Varsin tunnettu jääkiekkoesimerkki jälkimmäisestä on Liigassa Etäkärpät. Ei minua haittaa, vaikka Kerholla olisi enemmänkin kannattajakuntia. Olennaisempaa on, millaisen kannustuksen ja kannattajakulttuurin nuo ryhmät saavat yhdessä ja erikseen aikaiseksi. Voisihan Kerhollakin olla kannattajakerhoja vaikka kaupunginosittain, työpaikoittain - tai millä vain muilla perusteilla.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Niin kauan kuin Hämeenlinnassa ei ole yhtään wannabe ultras porukkaa muka kannattajina, niin jokainen kannattakoot miten lystää, sitten jos joskus, toivottavasti ei ikinä, joku tollanen porukka yrittää sinne itseään keksiä, niin niskaperseotteella helvettiin.
 
Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit

Tätä skenaariota on turha pelätä, kun Hämeessä pelataan perunoilla, eikä jaeta sämpylöitä. Leipäjonot on enemmän itähelsinkiläinen juttu.
 
WhoisJohnny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Liigassa HPK, TPS)
En tiedä kuuluuko varsinaisesti tänne, mutta pitkän linjan Kerhon mies Vexi Salmi on poistunut keskuudestamme 77-vuoden iässä. Vexi sanoitti seuralle ”Oranssi”-nimisen kappaleen ja kirjoitti kultakaudesta 2005-2006 kirjan ”Huuto kuului Hauholle saakka - HPK:n pitkä tie mestaruuteen”.

Vexi oli kertomansa mukaan HPK:lainen vuodesta 1951 alkaen.

Kepeät mullat sanoittajamestarille.
 
Ralph

Jäsen
Iltasanomien Sami Hoffren harmittelee, kun hänelle on painettu väärä runkosarjasijoitusveikkaus Jääkiekkolehteen. Kuvassa näkyy se väärä veikkaus ja samalla näkyy, että Iltalehden Vesa Parviainen on veikannut jonkun runkosarjapalkinnon menevän HPK:lle. Mitä ilmeisemmin tuossa on järjestyksessä pistepörssin voittaja, maalipörssin voittaja ja kolmanneksi ylimpänä arvokkain pelaaja, jonka kohdalla näkyy HPK. Tai siis -PK. Varmaan Petri Kontiola kyseessä, mutta jos HPK tällä alakerralla aikoo pärjätä, niin se voi olla myös Elmeri Eronen.

Sijoitusveikkauksissa Iltalehdellä HPK on kuudentena, Iltasanomien oikeassa veikkauksessa seitsemäntenä ja Jääkiekkolehdellä kuudentena.

Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Sijoitusveikkauksissa Iltalehdellä HPK on kuudentena, Iltasanomien oikeassa veikkauksessa seitsemäntenä ja Jääkiekkolehdellä kuudentena.

Aika korkealle veikataan Kerhoa. Oma veikkaus on siellä 9-11 sijoilla, mutta katsotaan parin viikon päästä lopullista veikkausta.
 
Old hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK. New York Rangers
Kun seuraa esim Ässien aktivisuutta niitten palstalla, niin on kyllä todella hiljasta joka sektorilla täällä. Sitten kun joku mokaa tai jotain ym, niin kyllä ollaan heti huutamassa kurkku suorassa, ollaan kyllä spedejä. Kehuja ei tule, mutta dissatta osataan :D Tulee tunne, että täällä oikein odotetaan jotain paskaa, sitten voi kirjoittaa, muuten ei :D Hämeessä ei kehuta.

Tosin työttömät hitsarit, ymmärrän senkin, niillä on aikaa.

Intohimon lätkää kohtaan oikein aistii noitten jutuista, täällä sitä ei ole. Siellä spekuloidaan ihan muuten vaan(kin), täällä odotetaan vaan jotain negatiivista, että päästään huutaan kuorossa.
 
Ässät vs Lukko -ketjussa joku Kalpan tyyppi totesi osuvasti että vaikea keksiä asioita mistä voisi olla kateellinen Porille tai porilaisille. Täällä siihen tarvittiin yksi lauantaiyö :D
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Kun seuraa esim Ässien aktivisuutta niitten palstalla, niin on kyllä todella hiljasta joka sektorilla täällä. Sitten kun joku mokaa tai jotain ym, niin kyllä ollaan heti huutamassa kurkku suorassa, ollaan kyllä spedejä. Kehuja ei tule, mutta dissatta osataan :D Tulee tunne, että täällä oikein odotetaan jotain paskaa, sitten voi kirjoittaa, muuten ei :D Hämeessä ei kehuta.

Tosin työttömät hitsarit, ymmärrän senkin, niillä on aikaa.

Intohimon lätkää kohtaan oikein aistii noitten jutuista, täällä sitä ei ole. Siellä spekuloidaan ihan muuten vaan(kin), täällä odotetaan vaan jotain negatiivista, että päästään huutaan kuorossa.
Onneksi tämä viesti on täynnä positiivisuutta. Se on kiva se.
 
Ralph

Jäsen
Ei ole hirveästi positiivisia asioita tämän hetken HPK:ssa ja turha niitä on yrittää välisin keksiäkään. Joten ollaan negatiivisia sitten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös