Onhan toi surkea tilanne molemmille. En vaan tiedä mitä HPK:n olisi pitänyt tehdä tilanteessa, jossa heidän mielestään heillä on kaksi parempaa maalivahtia ja pelaamaton kolmosmaalivahti tienaa näistä kenties jopa eniten. He tietävät että tämä kaveri ei tule seuraavalla kaudella pelaamaan Hämeenlinnassa, joten treidi/sopimuksen purku olisi kaikista järkevin ratkaisu. Ymmärrettävästi harvalla joukkueella on innostusta ostaa kaverin sopparia tai maksaa ylimääräistä vahdista, joka ei selkeästi ole kahtena edellisenä kautena ollut kovin vakuuttava. HPK tuskin oletti, että Karjalainen joutuu leikkaukseen, vaan uskoi löytävänsä kaverille seuran pikaisesti.
Kun päätös tehtiin, että kaverista halutaan eroon, niin ymmärrän ihan täysin miksi häntä ei oteta mukaan mihinkään joukkueeseen liittyvään aktiviteettiin. Ei siinä tilanteessa voi ottaa sitä riskiä, että mukana on yksi tilanteeseen täysin tyytymätön tyyppi vailla tulevaisuutta myrkyttämässä joukkueen. Tarjottiin sopimuksen purkua (tietyin ehdoin) ja Karjalainen ei tätä halunnut ymmärrettävästi tehdä, sillä olisi luultavasti hävinnyt siinä kasan rahaa vailla tietoa tulevasta. Sitten tuli loukkaantuminen, leikkaus ja siirtoraja.