Mainos

HPK mediassa

  • 1 442 327
  • 7 140

Ralph

Jäsen
Tuomas Nyholm ja Marko Lempinen osasivat juuri kertoa Iltasanomien live-kausiennakossa, ettei HPK:lla ole pienintäkään potentiaalia pudotuspeleihin tällä kaudella. Yrittivät miettiä mahdollisimmän hämäläisen optimistisesti, mutta eivät löytäneet yhtään mahdollsuukia, että HPK jatkaisi kauttaan runkosarjan jälkeen.

Iltasanomat ja erityisesi Lempinen yrittävät mahdollisimman paljon päästä Kerhoa haukkumaan, onhan se nähty. Aina kun tulee joku negatiivinen uutinen Iltasanomien sivuille Kerhosta, kirjoittajana on Lempinen. Joku kovempi hankinta kun tulee, joku muu kirjoittaa, koska Lempisellä ei riitä rahkeita siihen. Arvosen pojat -saagassakaan Lempinen ei ollut yhtään mukana, sillä eihän hän voi kehua joukkuetta. Että sikäli en Iltasanomien kohdalla ole vuosiin HPK-asioihin jaksanut panostaa, kunhan kuitenkin luen mitä sanottavaa on. Mielestäni on positiivista, että Kerhon taakse ovat veikanneet peräti kaksikin joukkuetta, kun sitä varmaa jumbosijaa on Iltasanomissa odotettu jo pitkään.

Mutta kuitenkin vastatakseni tuohon väitteeseen, että onko pienintäkään potentiaalia, niin vaikka Nyholm ja Lempinen eivät vastaustani luekkaan, niin kyllä on potentiaalia. Mitä olen jokaista Liigan joukkueen rakentumista lueskellut, niin HPK:lla on mielestäni suurin haarukka mahdollisuuksien suhteen. Jokaisella joukkueella on omat "ollako vai eikö olla" -pelaajat, mutta HPK:lla niitä on ylivoimaisesti eniten.

Aloitetaan puolustuksesta, sitä on haukuttu eniten. On nuori ja siksi kuulemma surkea. Mutta onhan se nuori ja siksi erittäin potentiaalinen. Joni Tuulola kun saa terveen kauden ja ottaa 19-vuotiaalle lupaukselle tyypillisesti kehityaskelia niin kappas, tätä 30 tehopisteen pakkia hehkutetaan Iltasanomissa asti. Santeri Saaren kohdalla tahdotaan muistaa vain, että on ihan kiva nuori pelaaja, joka ei mahtunut Jokereihin. Se mitä ei tahdota muistaa on, että pelasi kauden lopussa Kerhossa erittäin lupaavasti ja antoi viitteitä, että mahdollisuudet huimaan ensi kauteen on olemassa. Sitten on Petteri Nikkilä, joka on 23-vuotias ja ei ole mitään syytä, miksei hänkin voisi ottaa kehitysaskelia.

Joonas Lehtivuori on unohdettu pelaaja. Varmasti Iltasanomissa asti hänen kohdalla mietittiin "kukas tämä olikaan... (tarkistus)... ai se on tää, no, se tuli Kerhoon joten tuskin on mitään". Se, että Lehtivuori pelaa ensi kaudella EHT:llä ei pitäisi yllättää ketään, mutta koska hän pelaa HPK:ssa, se yllättää. Jos olisi ollut esimerkiksi Tapparan hankinta, niin olisi aivan varmasti hehkutettu, kuinka Tappara teki loistavan haun Ruotsista ja kuinka on niin hyvä pelaaja, niin hyvä pelaaja. "Jos HPK:lla on tähän varaa, on sen pakko olla huono".

Ja hyökkäyksestä en jaksakaan edes kirjoittaa paljoakaan. Vojtech Polak näytti viime kaudella, mihin pystyy. Antti Miettinen on ollut koko uransa aina se suomalaisten sylkykuppi ja kuten saa Jatkoajastakin lukea, häntä pidetään kaikkien aikojen yliarvostetuimpana NHL:n suomalaispelaajana. Totta kai häntä pidetään puhtaana maitojunapoikana ja menneen talven lumelta, koska hän on MiettisAna. Petteri Nokelainen ei sitä ole, hän ei tullut maitojunalla koska ei ole MiettisAna. Urheilusanomien ennakon Lempisen kirjoittamassa HPK-pelaajien ennakossa hän osoitti, ettei ole peliäkään Patrick Hollandilta nähnyt vaan teki arvionsa "pelaa HPK:ssa" -periaatteella. Nyholm nosti äsköisessä lähetyksessä Sakari Mannisen esiin ja Lempinen vähän kierteli, että "potentiaalia on, mutta... ei sen pää kestä Hämeenlinnaa" ja sinne meni sekin mahdollisuus läpimurtopelaajasta.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eli tilanne on siis kauden alkaessa mitä herkullisin. Potentiaalinen joukkue, paljon nuoria, kukaan ei odota mitään. Taitava tsekki ja jokunen "hasbeen", jolta ei ihmeitä odoteta. Näinhän sen pitää ollakin kerhofanin kannalta....
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Piti tuskastella tunteja IS-TV:n liigalive lahetysta katsellen jotta tuli Kerhon ennakon aika. Kun tuli Kerhon vuoro, niin naki jo Marko "vihaan Kerhoa" Lempisen silmista ja maireasta hymysta, etta tuli housuihinsa kun paasee tylyttaan Kerhoa. Kuka muuten on pannu Markon vaimoa? Joku Kerholainen on pakko olla, kai siella on Savolainen ja Lamppu tagteamina liigaristeilylla sita pistellyt. No enivei. "Kerholla on vain Miettinen ja Hahl, ei muita", "Juuse Saros on kahdella edellisella kaudella pelastanut seuran konkurssilta", "Ei tuossa ole yhtaan yllatys potentiaalia".

Yrittiaisit edes joskus Marko edes nayttaa silta, ettet vihaisi Kerhoa, mutta ei kai sitten.
 
Viimeksi muokattu:

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Sillä ei ole paskankaan väliä mitä IS sanoo. Pääasia on, että Hämeenlinna tykkää ja löytää tiensä hallille, kuten Hahl sen jossain totesi.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Lempisen kurapaskan suoltaminen vain naurattaa. Itselle on tullut vain lisaa intoa noista lyttayksista. Ymmarran etta haukutaan ja jos perustellaan hyvin niin hyvaksyn taysin asian ei siina mitaan. Mutta selvasti nakee etta lytataan nyt lyttaamisen ilosta, niin pistaa kiehahtamaan ja nayttamisen halua on ainakin. Lempinenhan on lahtelainen ja Nurmisen sun muiden hyva kaveri. Ei ihme etta Pelicans sai paljon huomiota ja Petu/Nupe kaksikko hassun kuvan lehteen. Jotenkin tulee mieleen, etta vaantaakohan Marko tahalleen Kerhosta paskaa, koska on Pelicansin lahin vastustaja ja samoista sijoista taistellaan.

Siella naureskeltiin Hameen Sanomillekin. Kertoo jo jotain, etta valtakunnan isoimmassa lehdessa naureskellaan paikallislehdelle. Mutta mehan naytetaan. :)
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Onko tuo Marko Lempinen se sama, joka on kirjoittanut maailman paskimman urheilukirjan Stadin kingi Matti Hagman? Ja sentään Mennanderin Teemukin on olemassa. Kirjasta muistan sen, että Lempinen jätti kertomatta kaiken mielenkiintoisen ja jätti jäljelle "Matti voitti taas pistepörssin ja sitten maistui kuppi, mutta ei siitä sen enempää".
 

Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)
Eli jatkossa aina voittopelin jälkeen, seuraavana arkipäivänä tulee uutta GW-paitaa myyntiin (huuto.net). Maanantaina tulee siis vähintään yksi paita. Jos huomenna kaatuu TPS, tulee kaksi. Myyntiajat vaihtelee, pääsääntöisesti koitetaan paidat myydä niin että sen saa halutessaan seuraavaan kotipeliin päälle. Näistä tulee omat infot vielä huomenna sosiaalisiin medioihin, infosin tänne nyt jo. Ja tää käytäntö on voimassa toistaiseksi.
 

M10

Jäsen
Onko tuo Marko Lempinen se sama, joka on kirjoittanut maailman paskimman urheilukirjan Stadin kingi Matti Hagman? Ja sentään Mennanderin Teemukin on olemassa. Kirjasta muistan sen, että Lempinen jätti kertomatta kaiken mielenkiintoisen ja jätti jäljelle "Matti voitti taas pistepörssin ja sitten maistui kuppi, mutta ei siitä sen enempää".

Anteeksi korjaukseni, mutta tuo Lempisen Hagman on kyllä vasta toiseksi huonoin urheilukirja telluksella. Huonoin on Sari Sirkiä-Jarvan Tiki.
 

M10

Jäsen
Eli jatkossa aina voittopelin jälkeen, seuraavana arkipäivänä tulee uutta GW-paitaa myyntiin (huuto.net). Maanantaina tulee siis vähintään yksi paita. Jos huomenna kaatuu TPS, tulee kaksi. Myyntiajat vaihtelee, pääsääntöisesti koitetaan paidat myydä niin että sen saa halutessaan seuraavaan kotipeliin päälle. Näistä tulee omat infot vielä huomenna sosiaalisiin medioihin, infosin tänne nyt jo. Ja tää käytäntö on voimassa toistaiseksi.

Kiitos infosta. Ihan hauska käytäntö ja Somervuoren gamerin perusteella lähti varsin hyvin käyntiin tämä.

Saadaanko joku vanhempi paita sitten huutoon, kun ollaan joulutaolla kympin sakissa?

Nimim. Maksan Eskelisen gamerista 450€ heti.
 

Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)
Saadaanko joku vanhempi paita sitten huutoon, kun ollaan joulutaolla kympin sakissa?

Nimim. Maksan Eskelisen gamerista 450€ heti.

Pidetään jännitystä yllä ja homma tasapuolisena. Ei kerrota etukäteen nimiä mihinkään.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Anteeksi korjaukseni, mutta tuo Lempisen Hagman on kyllä vasta toiseksi huonoin urheilukirja telluksella. Huonoin on Sari Sirkiä-Jarvan Tiki.
En ole lukenut, en kiistä. Ja taidan jättää lukemattakin.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Onko eilisen pelin koostetta missään? Itse en löydä kuin sen yhden pelikaanin ruman taklauksen. Katsottu ruutu.fi-palvelusta ja Kerhon omilta sivuilta, muttei löydy.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Samaa olen etsiskellyt eilisesta asti. Rupee pikkaisen keittaan, kun aina on tullut (ja luvattu) kaikkien pelien kaikki maalit. Nyt kun on intoa taynna kuin ilmapallolla, niin koostetta ei nay missaan. Voi helvetti.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Onko eilisen pelin koostetta missään? Itse en löydä kuin sen yhden pelikaanin ruman taklauksen. Katsottu ruutu.fi-palvelusta ja Kerhon omilta sivuilta, muttei löydy.
Laitoin juuri ruutu.fi palvelulle palautetta asiasta.

Joo kyllähän tuo uusi biisi oli aika surkea paitsi ehkä ekat 20-30s oli ihan kelpo. Mutta muuten kyllä sisääntulo+esittelyvideo oli ihan hyvä. Itse pidin tuosta biisistä mikä soi pelaajaesittelyvideon taustalla.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Noin muuten tuntuu, etta Kerholla on kylla somessa hyva pohina paalla. Facebookissakin videoita on katseltu kolmisen tuhatta kertaa, eli katsojia on kylla. Toivottavasti sama jatkuu!
 

Ralph

Jäsen
Nelonen on tehnyt ihan mielenkiintoisen jutun perhe Tuulolasta. Tuo Joni on kyllä hyvä puhumaan ja jos vain kuuntelisi hänen haastatteluitaan tietämättä kuka hän on, voisi veikata joksikin 35-vuotiaaksi konkariksi. Mutta ei, kaveri ei ole vielä edes 20 vuotta täyttänyt.
 

Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)
Vuorokaudella meni pieleen uuden paidan myyntiinpano. Pahoittelut tästä Jatkisveljille, onneksi ei tullut huudeltua muuten julkisesti. Otan silti myöhästymisestä paskan niskaan ja syyt nimiini. Opinpahan tästäkin, että pidän turpani kiinni ellei asia ole omalla pöydällä varmistettuna.

Eskelistä ei tullut, mutta Jasu kuitenkin: https://www.huuto.net/kohteet/hpk-game-worn---pelipaita-16-jasu-ei-hv/377100695
 

AutoBiography

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jää-Ahmat, Jets, Eagles
Kun nyt noista kotisivuista on tässä ketjussa puhuttu niin... Aiemmilla sivuilla oli heti etusivulla linkki lippu.fi-sivustolle josta sai lipun ostettua. Nyt ei tunnu löytyvän millään linkkiä ja ainoa mikä löytyi oli Liput > Irtoliput > Myyntipisteet klikkailuiden takana ja sekin vie lippupisteen etusivulle, ei HPK:n lippuvalikoimaan. Pieniä juttuja mutta kai tällaiset voisi hoitaa kuntoon.
 

Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)
Kun nyt noista kotisivuista on tässä ketjussa puhuttu niin... Aiemmilla sivuilla oli heti etusivulla linkki lippu.fi-sivustolle josta sai lipun ostettua. Nyt ei tunnu löytyvän millään linkkiä ja ainoa mikä löytyi oli Liput > Irtoliput > Myyntipisteet klikkailuiden takana ja sekin vie lippupisteen etusivulle, ei HPK:n lippuvalikoimaan. Pieniä juttuja mutta kai tällaiset voisi hoitaa kuntoon.

Etusivulle kun menee niin yläreunaan tulee suoraan banneri, missä lukee "osta liput".
 

Hanhi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, AS Roma
Kerhon fb/twitter-saiteilla moderointi toimii ainakin mallikkaasti. Jätetään ne Pantsen haukkumiset tänne sitten, eikö vain pojat?
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onhan siellä Pantsea kritisoivia kommentteja. Itse asiassa suurin osa. Etteivät vain jotkin kirjoittelijat olisi harrastanu jonkin sortin ylilyöntejä siellä? Esimerkiksi toisen ulkomuotoon puuttuminen tuskin kuuluu nk. rakentavan kritiikin piiriin.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Meininkihän alkaa olla kuin Pohjois-Koreassa. Onko sensuuri osa Kerhon uudistettua strategiaa?
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
En ole kyllä itse huomannut sensuuria, mutta jos siellä on tosiaan huudeltu jotain Rinksun esimerkin mukaisia lausuntoja niin saakin poistella. Vaikka kuinka vituttaisi niin joku kunnioitus nyt toista ihmistä kohtaa pitää olla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös