Mainos

HPK mediassa

  • 1 442 844
  • 7 140

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Lähdin aikanaan katsomaan HPK-HIFK ottelua ja kannustamaan vierasjoukkuetta jolla oli siisti punapetologo. Rinkelinmäellä innostuinkin sitten Andrew Vernerin otteista maalilla ja Kerho voitti 5-2. Seuraavana päivänä HäSasta kuva Verneristä kylkimyyryssä leikekirjaan ja pallo jalassa lempiseuran suhteen, tähän päivään asti.

Viimeisimmän mestaruuden jälkeinnen krapula, korona ja viimeistään tämä taaperrus on kuitenkin saanut Kerhon kiinnostamaan yhä vähemmän ja vähemmän, oikeastaan koko Liigan seuraaminen jäänyt koko ajan vähemmälle. Eipä oikeastaan tule kuin snookeria seurattua enää yhtä intohimoisesti, kuin Kerhoa.

Kysymys oli provosoiva ja tietenkin vastaus on se, ettei meille täällä ole muita seuroja kuin Kerho. Mutta sinällään tuossa provokaation takana on ihan pointti, että mitä ihmettä me kerhofanit oikeasti voidaan tuolta joukkueelta odottaa (muuta kuin nuorten pelaajien esiinmarssia, niin kuin tuossa podissakin sanoivat). Mikä meidät muuten saa lähtemään hallille, kuin se, että aina on käyty? Rakkaan seuran taaperrus ja näivettyminen osaamattomissa käsissä on niin raskasta, että ennemmin jättää sitten katsomatta.
Kiitos, arvostan vastaustasi. Mä olin rehellinen sä olit rehellinen. Jatkan vastausta seuraavassa->

Vastustajien valmentajat sanoo vuorotellen: ”Tiedettiin että on vaikea paikka pelata, tiedettiin että HPK on hyvä siinä ja siinä, sitä taustaa vasten ollaan tyytyväisiä voittoon”.

Oikeasti tiesivät vain että saavat helpot pisteet ilman mustelmia. Ei oo mun juttu.
No mitä sitten täällä kitiset? Kannattaa keksiä varmaan itselle parempi harrastus? Ite oon ihan yhtä typerä, keski-ikäistä miestä joskus provosoi nää (ehkä kerran kuukaudessa), ja vastaan kitkerästi, kuten nyt. Toisaalta, onhan tää mielenkiintoista vääntää, on syntynyt jonkinmoiset leirit ja voi vääntää ite tai seurata miten verbaaliväännössä käy. Toisaalta, negatiivisuus elämässä on huono pitkällä aikavälillä. Jotenkin siinä elämässä pitäis olla optimismia. Samoin kannattamisessa ja etenkin pelaajilla pelaamisessa. Vaihtoehtojahan riittää harrastuksissa, ihan penkkiurheilussakin, jos vaan siirtäisit katseen toisaalle?

Mua häiritsee tää negatiivisuus, mitä "nega-siipi" lopulta tällä "kaikki paskaa - muualla ja/tai ennen kaikki on/oli paremmin"-linjalla saavuttaa? Kuitenkin kaikki tai suurin osa pidempään kirjoittaneista tiedämme, että kun lähtee menemään oikeeseen suuntaan, voi lopputulemana olla mitä vaan. 2019 oli siitä oiva esimerkki. Leverkusen on tällä kaudella. Tapparakin kynsi aika vahvasti 90-luvulla.

Toki, voi sitä ajatella, että kritiikki ja vitutus on voimavara, mutta toi ihan kaiken negatiivisenä esittäminen ja esiintuominen on mielestäni häiritsevää.
 
Viimeksi muokattu:

Rinkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Petteri Nikkilä, Kalle Kangas, Maso Lehtonen
Toisaalta, onhan tää mielenkiintoista vääntää, on syntynyt jonkinmoiset leirit ja voi vääntää ite tai seurata miten verbaaliväännössä käy.
Tää on ihan totta, välillä jopa huvittaa lukea tiettyjen nimimerkkien viestejä kun kaikesta kaivetaan jotain negatiivista. Ottaisivat lomaa Kerhosta ja kirjoittamisesta kun tuntuu ahdistavan niin kovin.
 
Viimeksi muokattu:

Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa

Objektiivisuus vs subjektiivisuus

.. Sitähän tää on.

Ja mitä tulee loman ottamiseen Kerhosta, niin ikävä kyllä aika moni tuntuu näin toimivankin.. Ihan tältä seisomalta pystyn sanomaan sellaiset 5-7 henkilöä, joilla on pitkään ollut Kerhon kausikortti, mutta jättävät sen ensikaudelle uusimatta, mikäli joukkue ei tuosta enää merkittävästi vahvistu.. Ja myös yksi iso yritys lopetti monivuotisen kausikorttitilauksensa, johtuen vähäisestä kysynnästä. Viimekaudella niitä kausikortteja käytettiin 3 kertaa.. Kun vielä muutama vuosi sitten ne olivat joka peliin varattuja.

Että kyllä se nyt vaa on kylmä fakta, että kiinnostus Kerhoa kohtaan on kokenut melkoisen taantuman, enkä ihmettele tätä hetkeäkään.

Kovia aikoja eletään.. Tulevana syksynä Kerhon on aivan pakko onnistua, siis aivan pakko. Kerhon on saatava kaupunki ja ihmiset taas innostumaan tästä tuotteesta, ja se tapahtuu vain ja ainoastaan voittamalla taas niitä pelejä.. Nyt vähemmän liipalaapadiipadaapaa podcasteissa, ja enemmän tekoja.
 
Viimeksi muokattu:

j72

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Flyers, Claude Giroux
Kaikkiin edellä olleisiin mainintoihin miksi käydä peleissä lisäisin pari asiaa. Jäähallitutut, kaikkien nimiä en edes tiedä, mutta on mukava vaihtaa mielipiteitä. Se on mulle myös sosiaalinen tapahtuma. Kausikortin ostan aina, tuen niin omalla panoksella rakasta seuraa, vaikka ihan joka matsiin en pääsekään. Ja onhan se jääkiekko parasta paikanpäällä!!
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Somessa (ainakin IG tarinassa) mainostetaan verkkosivujen uudistusta, jonka hoitaa Precis.

Vielä on viikko aikaa antaa toiveita/palautetta. Ja palaute Forms toimii.

Linkki uutiseen Kerhon sivuilla:
 
laimeasilli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No mitä sitten täällä kitiset? Kannattaa keksiä varmaan itselle parempi harrastus? Ite oon ihan yhtä typerä, keski-ikäistä miestä joskus provosoi nää (ehkä kerran kuukaudessa), ja vastaan kitkerästi, kuten nyt. Toisaalta, onhan tää mielenkiintoista vääntää, on syntynyt jonkinmoiset leirit ja voi vääntää ite tai seurata miten verbaaliväännössä käy. Toisaalta, negatiivisuus elämässä on huono pitkällä aikavälillä. Jotenkin siinä elämässä pitäis olla optimismia. Samoin kannattamisessa ja etenkin pelaajilla pelaamisessa. Vaihtoehtojahan riittää harrastuksissa, ihan penkkiurheilussakin, jos vaan siirtäisit katseen toisaalle?
Kitisen sitä samaa mitä tässä muutkin. On mukava käydä pimeään vuodenaikaan hallilla ja seurata oman jengin edesottamuksia. Hyvässä ja pahassa.

Mutta jatkuva häviäminen ottaa kupoliin. Siinä on jotain pahaa? Käy lueskelemassa vaikka tuolla IFK-osiossa kuinka paljon siellä ottaa pannuun seuran edesottamukset, eikä edes puhuta jumbosijoista.

Enemmän olisin huolissaan siitä jos häviäminen ja jopa Mestikseen tippuminen olisi ihan ok. Kerhon ympärillä on tällä hetkellä paljon kriittistä puhetta, Hämeen Sanomat etunenässä suorittamassa elintärkeää kontrolli- ja läpinäkyvyysseurantaa. Että kyllä sitä kitinää riittää toivottavasti jatkossakin.
 
Koska ollaan mediaketjussa, täytyy todeta, että some-jutuissasi sitten kyllä näkyy tuo kupoliin ottaminen. Ei siinä mitään pahaa. Aina vaan ei aukea, mitä sillä voittaa, kun jatkuva viesti on tämän tyylinen "Jaa, Kerho julkaisi uuden yhteistyökumppanin, vittu yhden, pitäis olla sata, ja heti!, että saatais neljän millin pelaajabudjetti ja kunnon pelaajia, vittu mitä paskaa".

Ja mitä tulee loman ottamiseen Kerhosta, niin ikävä kyllä aika moni tuntuu näin toimivankin.. Ihan tältä seisomalta pystyn sanomaan sellaiset 5-7 henkilöä, joilla on pitkään ollut Kerhon kausikortti, mutta jättävät sen ensikaudelle uusimatta, mikäli joukkue ei tuosta enää merkittävästi vahvistu.. Ja myös yksi iso yritys lopetti monivuotisen kausikorttitilauksensa, johtuen vähäisestä kysynnästä. Viimekaudella niitä kausikortteja käytettiin 3 kertaa.. Kun vielä muutama vuosi sitten ne olivat joka peliin varattuja.
Tämä on sitten mielestäni sitä vaikutusyritystä. En tiedä kumpaan, negatiivisuuden lietsomiseen vai Kerhon johdolle suunnattua. Kaikilla meillä toki on joku agenda kai, kun täällä kirjoitellaan.

No, eteenpäin. Ite yritän pitää ajatuksen "Vuodessa on kaksi päivää, jolloin ei voi tehdä mitään. Eilinen ja huominen. Joten tänään on oikea päivä rakastaa, uskoa, tehdä ja elää." Toki toivon, että Kerho pystyy tähän, niin toimistolla kuin kentällä. Ja te, arvon kanssakirjoittajat. Mukavaa pitkää viikonloppua!
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Tämä on sitten mielestäni sitä vaikutusyritystä. En tiedä kumpaan, negatiivisuuden lietsomiseen vai Kerhon johdolle suunnattua. Kaikilla meillä toki on joku agenda kai, kun täällä kirjoitellaan.
No ei kyllä ole. Huolestuttavan raakaa faktaa tämä sensijaan on.. Toki silmien ummistaminen todellisuudelta on ihan normaali reaktio tässä vaiheessa.. Enkä minäkään nyt ihan 100% objektiivisesti pysty Kerhon tilanteesta keskustelemaan. Kyllä tässä kovasti on kädet ristissä, että homma saadaan toimimaan ja nuoret breikkaa isosti jne, mutta huolestuttavaa tämä silti on, että ihmisillä tuntuisi kiinnostus olevan laskussa, aika isostikin.

Toki tämähän on sitten taas vain ja ainoastaan minun kokemus tämänhetkisestä tilanteesta. Voihan se olla, että täällä muilla kirjoittajilla lähipiiri on tuplannut kausikorttimääränsä ja kiima on ennennäkemättömän suurta.. Mene ja tiedä.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Aito fani ei hylkää joukkuetta oli kokoonpano millainen tahansa. Glory huntterit on niitä joille kelpaa vaan voitot.
Ai että. Klassinen vastakkainasettelu.

Jos moitit ja jäät jopa peleistä pois, et ole enää aito kannattaja. Jos joku haluaa illasta toiseen mennä katsomaan, kun oma suosikki ottaa turpaan, niin se on ihan fine. Jos jotakuta ei taas kiinnosta tällainen, niin sekin on varmaan ihan fine.

Ja liittyy tähän paljon muutakin kuin itse tulos, kuten täälläkin on jo aihetta hieman sivuttu. Ymmärrän täysin, jos nykyinen ottelutapahtuma ei ihan kaikille maistu.
 
lartama24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova - Stenhård / Kerho
Tuntuu oudolta että kritiikki menee henkilökohtaisiin tunteisiin.

Mun tunteisiin on sen sijaan mennyt se vitun perseily millä tota joukkuetta / firmaa on viime vuodet johdettu. Peliin, valmennukseen tai juniorityöhön mulla ei ole mitään annettavaa, niissä olen (pyrin olemaan) nautiskeleva katsoja jolla on kuitenkin Kerhon muotoinen sydän - sehän se tässä vituttaa ja synnyttää kritiikkiä!

Mutta se, että kaikki keskustelut päätyy jossain kohtaa ”ei näissä taloustilanteissa voi, kuin” saa mut näkemään punaista!

MISSÄ VITUN TALOUSTILANTEESSA? Joukkueen rahatilanne on ymmärtääkseni ihan omissa käsissä, velkojat eivät vie Kerhoa kuin mätää kukkoa Palokunnankadulla. Kyse on siitä MIKÄ VAATIMUSTASO siellä saatanan toimistolla on.

Kun liian moni asia perustuu sukulaisuus- / perhesuhteisiin tai muihin ”oman kaupungin poika” ja ”tehdään halvalla HAMK:n kanssa” niin saadaan juuri tätä sakeaa paskaa mitä tässä voidaan seurata.

Mitä ne myyjät siellä myy? Vai ottavatko vaan vastaan tilauksia? Ja ei, en ole ollut katsomassa mutta myynnin tulokset näkee sieltä budjetin yläriviltä ihan suoraan… mutku tää meidän taloustilanne…. Vittu tehkää velttoperseet oma hommanne! Katsokaa vaikka kunnanrajan ulkopuolelle välillä, sielläkin on rahaa!

Toistan edelleen että olen suunnattoman iloinen jos Kerho on vielä vuoden kuluttua hengissä ja liigassa! Ilman mitään saatanan venkoilua tai virnuilua: olen todella huolissani.

Osalle on varmaan ihan oo koo seisoskella ringissä ja sanoa ”juu” vuoron perään kun jutellaan Kerhosta. Mulle ei. Edelleen 4.5.2019 on urheilullisesti elämäni hienoin hetki ehkä suostu hyväksymään ettei oikeita asioita tekemällä samaan voisi päästä vielä uudestaan.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Aito fani ei jätä seuraa vaikeallakaan hetkellä, mutta aidolla fanilla on täysi oikeus olla pettynyt ja antaa kritiikkiä (toiminnasta kaukalossa ja sen ulkopuolella).

Kritiikki on toisinaan reaaliajan hetkiin ja tilanteisiin impulsiivisesti kohdistuvaa, kun taas toisinaan suurempaan mittakaavan (rakenteisiin) kohdistuvaa ja hieman analyyttisempaa.

Tähän herhiläispesään törkkään sen verran, että mielestäni vuodesta toiseen saman negatiivisen kelan pyörittäminen ja märehtiminen ei ole kovin hedelmällistä. Ei me palstalta, sohvalta tai katsomostakaan käsin voida valitettavasti yksittäisiä pelejä voittaa.

Kannattaa me voimme. Pieni seura tarvitsee kannattajiaan. Me voimme nostaa matsien yleisömäärää ja sitä kautta yhteisönä parantaa tunnelmaa sekä katsomokulttuuria. Suosittelen kaikille käymään hallilla katsomassa oman joukkueen pelejä livenä vaikka kotisohvan ja keskustelupalstan helppous viehättääkin.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mun tunteisiin on sen sijaan mennyt se vitun perseily millä tota joukkuetta / firmaa on viime vuodet johdettu. Peliin, valmennukseen tai juniorityöhön mulla ei ole mitään annettavaa, niissä olen (pyrin olemaan) nautiskeleva katsoja jolla on kuitenkin Kerhon muotoinen sydän - sehän se tässä vituttaa ja synnyttää kritiikkiä!

Mutta se, että kaikki keskustelut päätyy jossain kohtaa ”ei näissä taloustilanteissa voi, kuin” saa mut näkemään punaista!

MISSÄ VITUN TALOUSTILANTEESSA?
Firmaa on mielestäsi johdettu huonosti viime vuodet, mutta samalla odotat uuden johdon ratkovan ongelmat vajaassa vuodessa? Siellä on ollut toimitusjohtaja mukana tyyliin puoli vuotta.

Taloustilanne ei myöskään rajoitu vain Kerhoon itseensä, vaan kotitalouksiin. Kuinka paljon on rahaa käytettävissä HPKn otteluihin?

Haastavaa se taloudellinen tilanne on kaikille ja sen mainitseminen on realismia. Eikä se ole tekosyy.

Se ei myöskään tarkoita, etteikö mitään tarvitsisi tehdä. Seuran taloustilanne ei ole katastrofaalinen, mutta ei myöskään erityisen hyvä. Lisätuloja pyritään saamaan ja tässä on uutisoitu jo muutamasta tapauksesta, kuten luvattiinkin. Ollaan muutettu sanat teoiksi.

Tekemistä riittää ja sitä ei kai ole kukaan kiistänyt täällä tai seuran taholta.
 
Hasselhoffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ja hallituksen pj ollut mukana hallituksessa kohta kymmenen vuotta. Toki kannattaa jättää ideat talouden tervehdyttämisestä viimeiselle vuodelle. Itse kuitenkin ollut siunaamassa jokaista päätöstä tosiaan kohta vuosikymmenen. Myös osana edellistä hallitusta joka on täällä nimitetty kaikkien aikojen paskimmaksi.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onko sulla enemmän tietoa tästä?

Nyt vasta alkamassa hiljaisimmat kuukaudet ja juuri kerrottu että kassa aivan tyhjä, tarvitaan lisärahoitusta niin miten taloustilanne ei ole katastrofaalinen?
No eikö tuossa @lartama24 sanonut, ettei ainakaan velkojat ole perässä eli silloinhan tilanne ei ole katastrofaalinen.

Kassahan ei taida enää olla tyhjä osakeannin jälkeen - tai ei ole enää kohta. Riippuu myös mitä Louhi tuolla tarkoitti. Oliko kassa oikeasti tyhjä vai oliko sen verran huolestuttava tilanne, että lisärahoitusta tarvittiin? Noh, oli miten oli, tilanne on kai nyt parempi.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ja hallituksen pj ollut mukana hallituksessa kohta kymmenen vuotta. Toki kannattaa jättää ideat talouden tervehdyttämisestä viimeiselle vuodelle. Itse kuitenkin ollut siunaamassa jokaista päätöstä tosiaan kohta vuosikymmenen. Myös osana edellistä hallitusta joka on täällä nimitetty kaikkien aikojen paskimmaksi.
Niin no, Louhi ei ole kuitenkaan tainnut olla päättävässä roolissa. Toki siunannut päätökset, mutta eipä siellä yksikään henkilö ole ollut yksin vastuussa kaikesta. Oma tulkinta on ollut se, ettei varsinaista konsensusta ollut ja yhtenäinen linja puuttui.

Nyt taas ollaan luomassa yhteistä linjaa ja kerholaista toimintatapaa. Näin ainakin olen asian ymmärtänyt.
 
lartama24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova - Stenhård / Kerho
Firmaa on mielestäsi johdettu huonosti viime vuodet, mutta samalla odotat uuden johdon ratkovan ongelmat vajaassa vuodessa? Siellä on ollut toimitusjohtaja mukana tyyliin puoli vuotta.
Kyllä, niin odotan. Neuvostoliitossa oli viisivuotissuunnitelma, mutta länsimaissa on ”toimitusjohtajan 100 päivää” missä laitetaan strategian mukaiset asiat toteutukseen. En nyt muista millainen se strategia oli, jos se on unelmahöttöä kuten ”olla seutukunnan johtava lätkäjengi” niin voihan morjes.

Lisäksi ikinä ei voi mennä toimarin lyhyen kauden taakse, koska hallituksen tehtävänä olisi huolehtia sillanrakennus vaihtuvien toimareiden välillä.

Puoli vuotta toimitusjohtajana, varsinkin ”kriisiyhtiössä”, on todella pitkä aika. Itse olisin vaihtanut jo myynnin uusiin kykyihin erittäin vahvasti tulospalkkioon perustuvalla palkkiomallilla.

Olen tehnyt työkseni aika paljon yritysjärjestelyjä ja ”turn-aroundeja” eli miten kusessa oleva firma käännetään. Jokaisessa on kaksi ensimmäistä asiaa: 1. Katkaise kaikki ei-elintärkeät kulut, 2. Varmista liikevaihto, eli myynti. Kaikki muu tulee sitten perässä.

Mut @clayman , olet tosi aktiivinen ja hyvä kirjoittaja ja huomaan että lennähdät joka risauksesta paikalle selittämään kaiken olevan vähintään jotenkin hallussa. Kysyisin tuon edellisen kommenttisi pohjalta et onko niin että ne asiat mitä ”kukaan ei ole kiistänytkään” olisivat jotenkin suojeluksessa keskustelupalstan kritiikin osalta?
 
Viimeksi muokattu:

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mut @clayman , olet tosi aktiivinen ja hyvä kirjoittaja ja huomaan että lennähdät joka risauksesta paikalle selittämään kaiken olevan vähintään jotenkin hallussa. Kysyisin tuon edellisen kommenttisi pohjalta et onko niin että ne asiat mitä ”kukaan ei ole kiistänytkään” olisivat jotenkin suojeluksessa keskustelupalstan kritiikin osalta?
Olenko väittänyt kaiken olevan hallussa? Kukaan ei myöskään ole väittänyt, etteikö toimintaa saisi kritisoida. Enemmänhän täällä tuntuu tulevan vasta-argumentteja jos menee kehumaan Kerhoa...

Taisin myös kirjoittaa "Tekemistä riittää ja sitä ei kai ole kukaan kiistänyt täällä tai seuran taholta." Eli vähän laitettiin nyt sanoja suuhun...

Lisäksi ikinä ei voi mennä toimarin lyhyen kauden taakse, koska hallituksen tehtävänä olisi huolehtia sillanrakennus vaihtuvien toimareiden välillä.
Hallitus meni myös uusiksi. Siinähän se onkin, kun muutettiin isolla kädellä organisaatiota, minkä pitäisi olla hyvä asia ja se tärkein askel kohti uudistusta tässä tapauksessa.

Jokaisessa on kaksi ensimmäistä asiaa: 1. Katkaise kaikki ei-elintärkeät kulut, 2. Varmista liikevaihto, eli myynti. Kaikki muu tulee sitten perässä.
Tuota 1. vaihetta on käyty läpi ja säästämistä on ainakin täällä jo kritisoitu.

Myynnissä on joidenkin tietojen mukaan ongelmia ja toivottavasti tähän todellakin puututaan. Siinä yksi asia, jota ei ole tainnut kukaan kiistää, ainakaan täällä.
 
Viimeksi muokattu:

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Olen tehnyt työkseni aika paljon yritysjärjestelyjä ja ”turn-aroundeja” eli miten kusessa oleva firma käännetään. Jokaisessa on kaksi ensimmäistä asiaa: 1. Katkaise kaikki ei-elintärkeät kulut, 2. Varmista liikevaihto, eli myynti. Kaikki muu tulee sitten perässä.
No kun tiedät miten homma kääntyy, kävele nyt sinne Kerhon toimistolle kertomaan miten temppu tehdään. Eiköhän sieltä jokin tulospalkkio ole sovittavissa, jos saat kurssin käännettyä.

Jos onnistut, saat varmasti päälle paljon kunnioitusta täällä.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
No, ehkä nyt kannattaa katsoa vielä vähän aikaa eteenpäin, ennen kuin aletaan huuteleen toimitusjohtajan 100 päivästä tai huonoista myynneistä, kun tiedetään jokainen minkälainen kassavirta yleensä kiekkoilussa juuri nyt tähän aikaan kaudesta on. Vähän sama kun menisit Suomessa kituvaan huvipuistoon toimitusjohtajaksi keskellä kesää ja kevättalvella huudetaan, että et ole saanut vielä hommaa kääntymään. Ei sillä ole merkitystä, vaikka samaan aikaan olet saanut lisää pääomaa sijoittajilta, saanut myytyä vuosien yhteistyösdiilin n. 700 meuron kokoiselle pörssiyritykselle ja perustanut osakkuusyhtiön jolla tavoitellaan avustavaa tuloa sesongista riippumatta.

Mielestäni tässä on tullut jo paljon merkittävämpiä kuvioita, kuin se että saadaan sitä yksittäisen myyntimiehen tulosta nostettua. Toki sitäkin kuuluu vaatia ja se nähdään sitten seuraavan kuuden kuukauden aikana, kuinka paljon sieltä saadaan tehoja irti.

Ymmärrän sen että joukkuetta tai lähinnä hyökkäystä kritisoidaan tässä vaiheessa. Ja siitä debattia pitääkin käydä. Johto menee tuossa asiassa valitsemansa riskisen strategian mukaisesti, jonka tuloksen sitten tulemme näkemään. Mutta en ymmärrä miksei yleisesti nähdä esim. uutta tuotua pääomaa, uutta pääyhteistyökumppanuussopimusta tai uutta yhteisyritysliiketoimintaa minkäänmoisina näyttöinä siitä, että jotain liiketoiminnan kehittämisen eteen tehdään ja on saatu tulostakin aikaiseksi. Ja ymmärtääkseni hieman lisää kuviota on vielä tulollaan...
 
Viimeksi muokattu:

Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jerry100, Hereworth

Hienoa päästä lukemaan kirjoitusta, josta paistaa poissaolollaan kaikki kiihkomielisyys/äärilaidallisuus. Kirjoitusta jossa mustaa ei maalata mustemmaksi, eikä valkoista valkoisemmaksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös